Moi moi.
Minulle tuttu ja hyvin ajankohtainen tilanne. Itsekkin mietin milloinkahan helpottaa? Olen myös sairaslomalla ☹️

Oletko ollut kauankin saikulla??

Milloin huomasit, että nyt ei ole kaikki hyvin??

Kiitos kun vastasit 🙂

Olen ollut samassa tilanteessa. Se, miten palaudut, riippuu täysin siitä miten hyvin tiedostat tilanteeseen johtaneet tekijät ja kuinka pystyt niitä muuttamaan. Olo voi kohentua nopeastikin, mutta jos palaat samaan tilanteeseen esim. töissä, jonka nyt taaksesi jätät, putoat taas.

-Burn outin, masennuksen, ahdistuksen on tarkoitus opettaa sinulle jotain. Kuuntele tunteitasi ja kun aika on, käy ammattilaisen kanssa niitä läpi. Tunteesi haluavat huutaa sinulle jotain, mitä et ole suostunut kuuntelemaan ja ottamaan vakavasti.

Paraneminen ei tapahdu kalenterin kanssa tai suorittamalla sairaslomaa kuin lusisi kakkua. Sairasloma on sitä varten, että olet itse itsellesi käytettävissä, kun et ehkä tätä ennen ole saanut siihen tilaisuutta. Keskity onnellisuuden löytämiseen siinä hetkessä missä olet.

Kaikkea hyvää, sinulle!

Hei!

Kovasti tuttu tilanne.
Mutta mitään aikataulua siihen paranemiseen/toipumiseen ei ole,
on niin yksilöllistä.
Mutta se on varmaa, että pitää ANTAA itselleen tarvittava
aika toipua.
Itsensä syyllistäminen pahasta olosta ja loppuunpalamisesta
vain tekisi homman pahemmaksi.

Aikaa, terapiaa, mahd lääkitystä,
Ja hei,
kyllä siitä voi parantua! Vaikka ei nyt juuri siltä tuntuisikaan.
Voimia ja pidä itsestäsi huolta! ☺️❤️

hotsalama kirjoitti 2.5.2011 17:32
Oletko ollut kauankin saikulla??
Milloin huomasit, että nyt ei ole kaikki hyvin??

Olen ollut kotona kaksi viikkoa. Viime kesänä alkoi olla eka oireita, mutta nyt tuli sitten täydellinen uupumus. Itkukohtaukset alkaa olla hallinnassa, mutta olo on aika tyhjä ja tunteeton. Ahdistuksen tunteita on paljon.
Olen ruennut liikkumaan, se tuntuu auttavan, ainakin hetkellisesti 😋 Kuulemma vapautuu endorfiineja, kun oikein hikeen itsensä repii, kokeile 🙂

Minä myös olen käynyt läpi tuon helvetin. Siitä palautuminen kesti pitkään, mutta ainahan sairauksista toipuminen on yksilöllistä ja riippuu monista tekijöistä.

Kaikki lähtee siitä, että ensin myöntää sairastuneensa. Sekin on vaikea asia, koska yhteiskuntamme suosii suorittamista. Ihanteena on jonkunlainen Duracell-pupu, joka pomppii aina vain. Myös tuttavat syrjivät helposti masentunutta, ahdistunutta ja loppuunpalanutta. Ehkä he pelkäävät sairastuvansa itsekin, ja toisaalta tällainen ihminen harvoin on hauskaa eli haluttua seuraa. Hyvät ystävät pysyvät kyllä, toiset karsiutuvat pois.

Olen myös seurannut muita burnout-tapauksia. Hyvin usein syynä on liiallinen työmäärä. Siihen taakkaan ei ole muuta kevennystä kuin työtehtävien kevennys, delegointi, uudelleenjako tai tehtäväkierto. Itselläni oli sama tilanne, mutta mukana oli toki muitakin asioita. Usein onkin vaikeaa erottaa toisistaan työssä uupumista ja yksityiselämän epäonnistumisia, koska ihminen on kokonaisuus. Hyvä yksityiselämä, esim. perhe voi olla voimavara uupumisessa ja toisaalta yksinäisyys ja muut, esim. parisuhteen ongelmat jäävät taka-alalle työssä. Mutta jos molemmilla rintamilla on taistelu meneillään, uhkaa jo vakavampi masennus. Tästä minulla on omaa kokemusta.

Loppuunpalamisesta on kirjoitettu myös kirjoja, mm. lääkäri Ilkka Vartiovaara on julkaissut sellaiset teokset kuin Burnout: henkinen pahoinvointi ja Burnoutista jaksamiseen. Ehkä näihinkin teoksiin tutustumisesta saattaisi olla Sinulle hyötyä. Kärsivällisyyttä! Kaikista sairauksista voidaan toipua, myös tästä.

Hei!
Sain saman "burn out-tuomion" viime joulukuussa, eli tuttua on! Vasta nyt olen alkanut toipua kokemuksesta, tosin irtisanouduin työstäni ja päätin vain aloittaa uudelleen, uudessa ammatissa. Kaikki tietenkin toipuu omalla tahdillaan ja omalla tyylillään. Itselleni apua on ollut psykiatrilla käynti sekä terapia. Aloitin psykiatrilla projektin työnimellä "Tutustu itseesi". Koska olin käynyt niin syvällä (jopa itsemurhan partaalla), oli aika tutustua itseeni uudestaan; kuka minä olen ja mitä minä haluan. Olin aiemmin aina määritellyt itseni työn kautta; niin kauan kun olin työssä hyvä, olin myös ihmisenä hyvä. Olin juurikin se "Duracell -pupu", joka oli nokka joka paikassa, haalin itselleni aina vaan lisää työtä, jotta tuntisin itseni tarpeelliseksi ja hyväksi. Kun sitten vihdoin ja viimein tajusin, etten jaksa enää, tunsin että epäonnistuin. Olin epäonnistunut työssä, elämässä, olin täysi luuseri. Toipuminen alkoi siitä, että päätin etten enää voi peilata itsearvoani työn tai muiden ihmisten kanssa vaan minun pitää tietää kuka olen, mistä tulen ja minne olen menossa, arvostaa itseäni juuri sellaisena kuin olen.

Suosittelen siis ammattiapua ja vertaistukea. Puhuminen auttaa aina.
Kaikkea hyvää näin kesän korvilla! 🌻🙂🌻

Tervehdys

Olen ollut kohta neljä kuukautta sairaslomalla. Edelleen uupumusoireita kuten huimaus ja raskas väsymys. Jonkinlaista painetta työnantajan puolelta palata töihin tai johonkin toimenpiteeseen, mutta eihän tässä kunnossa pysty edes ajattelemaan selkeästi, saati tekemään päätöksiä...
Koska tuntuu siltä että kukaan ei oikein ymmärrä tätä tilaa aloin etsiä vertaistukea. Olisiko kellään suositella jotakin ryhmää tai muuta? Kaikki, lääkäriä myöten, puhuvat vain masennuksesta ja koko ajan kysytään onko itsetuhoisia ajatuksia... Kun ei ole. On vain loppumaton väsymys ja tuntuu että kukaan ei ymmärrä tätä tilaa.

Terv. Lopenuupunut

Moi,

Olen nyt reilu kolmikymppinen. Minulla on ollut elämäni aikana useampaan kertaan burnout tyyppisiä oireita. Mitä se nyt sitten tarkoittaakaan.

Kulminoitui viimeksi kolmen kuukauden poissa oloon työelämästä.

Kaksi asiaa jotka ovat auttaneet.

Isoin juttu.. vertaistuen löytäminen. Elämäni paras asia. No tällä saralla ainakin. Erittäin iso asia kun tuntuu että joku ymmärtää.

Toinen. Uskalsin viimein tehdä elämän muutoksen töiden saralla..

Tällä hetkellä pitää silti olla yhä tarkkana koko ajan. Ja onhan tässä yhä haasteita. Yhä masennuksenkin kanssa töitä tehtövänö. Mutta usean vuoden "helvetin" jälkeen hyvään suuntaan.

Kumpa löytäisit yhtä hyvän avun ja ystävän kuin minä löysin vertaistuesta.

Voimia.

Tunnistan itsessäni useita burnoutin oireita. Olo on vetämätön, mikään ei innosta. Päivät menevät työpäivistä selviytymisessä. Hauskatkin asiat kuten kavereiden tapaaminen ovat jo muutaman kuukauden tuntuneet vain energiaa vieviltä velvollisuuksilta. En kuitenkaan osaa vielä sanoa, onko tämä todella burnoutia vai jotain itsestään ohimenevää kaamosmasennuksen tapaista.

Toistaiseksi itseäni on hieman helpottanut ei:n sanominen. Olen perunut joitakin menoja ja suunnitelmia silloin, kun ne ovat tuntuneet olevan liikaa. Myös riittävät, pitkät yöunet ovat parantaneet mielialaa ainakin joksikin aikaa. En ole suostunut potemaan huonoa omatuntoa, vaikka yleensä olenkin pyrkinyt olemaan aamuvirkku ja aktiivinen.

Monet teistä ovat ilmeisesti jääneet sairaslomalle. Tämä on kenties hieman aiheen vierestä, mutta kuulisin mielelläni, kuinka toitte asian ilmi työpaikalla alunperin, kun ymmärsitte ryhtyä hakemaan apua?

Mä en ekassa burnoutissa tajunnut, että mulla on burnout. Se oli ihan kunnon burnout mutta en silti ollut pois töistä kuin muistakseni yhden päivän. Juttelin työnantajalle, että en meinaa jaksaa ja työtunteja ja työn vaativuutta vähennettiin. Tuo uupumus ei johtunut pelkästä työpaikan tilanteesta. Rakensin samaan aikaan taloa ja yhdessä työn kanssa se oli liikaa. Parantuminen kesti 1,5 vuotta.

Toinen työuupumus johtui liian suuresta stressistä ja työyhteisön sopimattomuudesta minun luonteelleni ja arvoilleni. Mutta jälleen tein työelämän ulkopuolella myös liikaa. Työssä rupesi tulemaan virheitä ja kyynistyin työhön. En jutellut työnantajalle uupumuksestani ja sain lopulta potkut kun en pystynyt suoriutumaan työnantajan vaatimuksista. Parantuminen kesti nelisen kuukautta

Kolmas työuupumus tuli taas uuden talon rakentamisesta ja samanaikaisesta korkeakoulututkinnon opiskelusta. Tästä uupumuksesta en ole enää parantunut vaan se on johtanut pitkään masennus ja uupumuskierteeseen, joka on kestänyt viisi vuotta. Vasta tämän työuupumuksen kohdalla tiesin, että kyse oli työuupumuksesta.

Työuupumus voi siis tulla muustakin kuin työstä. Minulla oli valtava määrä stressaavia asioita ja pitkäkestoista stressiä kesti elämässä vuosien ajan. Vinkkejä työuupumuksesta toipumiseen löytyy kirjallisuudesta paljon.
Ensin pitäisi selvittää, mitkä asiat aiheuttavat psyykkistä ja fyysistäkin kuormittumista. Niitä pitää ruveta mahdollisuuksien mukaan karsimaan. Jos työyhteisössä on ongelmia, niihin pitää puuttua. Jos työn kuvassa on ongelmia, asia kannattaa ottaa esille esimiehen kanssa. Työterveys voi auttaa myös asiassa. Jos kotona on stressaavia asioita, niihin kannattaa etsiä helpottavia ratkaisuja. Työuupumusta voi myös ennakolta estää. Liika kiire pitäisi minimoida. Virkistävien harrastusten, jotka vievät ajatukset pois työasioista tai stressistä pitäisi auttaa tuomaan vastapainoa uuvuttavaan työhön. Liikunta ja terveellinen ruokavalio ovat paikallaan uupuneelle. Liikkumisen määrä ei saa olla kuitenkaan yli-mitoitettua, sillä sekin voi uuvuttaa. Luonnossa liikkuminen vähentää tehokkaasti stressiä. Ystävien tapaaminen ja muut virkistävät asiat ja kaikki mukava tekeminen ovat hyvää vastapainoa uupuneen elämään. Uskonto tai meditoiminen laskee stressiä. Jos kotityöt ovat liian raskaita, kannattaa pyytää apua perheeltä, kavereilta seurakunnasta tai ostaa siivous yms palveluja keventämään elämää. Jos raha-asiat stressaa, voi yrittää yhdistellä lainoja tai luottokorttimaksuja ja koittaa saada pankista halvempi laina niiden tilalle.

Lepo on hyvin tärkeää uupujalle. Riittävä yöuni on tärkeää. Vähintään 7,5 tuntia mutta mielummin 8-8,5 tuntia yöunta vuorokaudessa. Jos ei pysty nukkumaan, voi jutella työterveydessä tai terveyskeskuksessa asiasta lääkärille. Hän voi määrätä vaikkapa nukahtamislääkettä, jos katsoo tarpeelliseksi. Mutta lepo ei tarkoita vain nukkumista. On varattava aikaa vain itselle. Aikaa, jolloin voi vaikka kuunnella musiikkia, katsella ulos, lukea kirjaa, kutoa, leikkiä lasten kanssa tai ihan vaan olla. Perheellisellä se voi olla vaikeampaa mutta ehkäpä lapset tai puoliso voivat auttaa tässä asiassa.

Lisäksi minulla on auttanut se, että vähennän tekemisiäni. Monet asiat, joita tein ennen olivat itseasiassa asioita, joita luulin muiden haluavan minun tehdä. Ihan turhia juttuja, joita tein lähinnä sosiaalisesta paineesta. Olen myös lopettanut asioiden aikatauluttamisen. Aikataulut stressaavat minua. Tämmöisiä tuli mieleen.

Onkohan työuupumuksesta kärsiviä / kärsineitä kuulolla. Usean takkuisen vuoden jälkeen pää sanoi itsensä irti viime vuoden lopulla ja olen ollut saikulla siitä lähtien. Työuupumuksen taustalla on kroonisia somaattisia sairauksia ja erittäin haastava työ. Olen tosiaan ollut nyt saikulla 4 kuukautta ja alun nopean edistymisen jälkeen, kun sai arjen jälleen pyörimään, en ole huomannut voinnissani suurempaa edistymistä. Väsymys on edelleen valtavaa. Arjesta poikkeavan ohjelman jälkeen täytyy toipuilla monta päivää. Kyselisin teidän toipumiskokemuksianne.

Alviira kirjoitti 18.4.2017 16:36

Onkohan työuupumuksesta kärsiviä / kärsineitä kuulolla. Usean takkuisen vuoden jälkeen pää sanoi itsensä irti viime vuoden lopulla ja olen ollut saikulla siitä lähtien. Työuupumuksen taustalla on kroonisia somaattisia sairauksia ja erittäin haastava työ. Olen tosiaan ollut nyt saikulla 4 kuukautta ja alun nopean edistymisen jälkeen, kun sai arjen jälleen pyörimään, en ole huomannut voinnissani suurempaa edistymistä. Väsymys on edelleen valtavaa. Arjesta poikkeavan ohjelman jälkeen täytyy toipuilla monta päivää. Kyselisin teidän toipumiskokemuksianne.

https://kuntoutusportti.fi/uusia-kelan-kursseja-mielenterveyskuntoutujille/ Aikaisemmin Kela tarjosi kursseja nimellä Aikuiset työuupuneet. Nyt ne ovat jäämässä pois ja tilalle on tullut kursseja uusilla nimillä. Suosittelen tutustumaan jos vaikka saisit sitä kautta apua tilanteeseen. 🙂