Brintellix, miks?

Brintellix, miks?

Käyttäjä Senso58 aloittanut aikaan 01.09.2021 klo 19:52 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Senso58 kirjoittanut 01.09.2021 klo 19:52

Olen toivoton. Olen syönyt B:tä 3 viikkoa annoksella 10 mg. Olen odottanut, milloin olo paranisi, mutta se on vain pahentunut. Itken paljon, tunnen itseni ”oudoksi”, haluaisin olla kuollut (en tee asian eteen mitään kuitenkaan). Auttaako lääke jossain kohtaa, vai onko turha? Kertokaa kokemuksia : kannattaako minun sitkeästi jatkaa vain? Mikään muu kokeilemani ssri tai snri ei ole sopinut, mutta tämän elimistö sietää. Kutinaa on iltaisin (otan lääkkeen aamulla).

Olisiko täällä ketään, joka haluaisi jutella? Olen Joensuusta ja olen tosi yksinäinen (sekin masentaa). Olen tällä hetkellä vielä osasairauspäivärahalla ja töissä 3 pv/vko. Työ tympii, mutta en kokonaan kotonakaan halua olla, yksin. Liikunta ei kiinnosta eikä juuri mikään. Vertaistukea tarvitsisin! Olen jo 57-vuotias ja kärsinyt alavireestä pitkään, mutta näin pahaa oloa ei aiemmin ole ollut. Lääkärini on aika neuvoton ja olen harvoin kontaktissa häneen. Tämän lääkkeen mahdollinen toimimattomuus on pettymys eniten minulle, mutta myös hänelle. Kunpa vain voisikin päättää olla ilman masennusta! Vastatkaa, kiltit ihmiset! 

Käyttäjä kirjoittanut 02.09.2021 klo 12:18

Brintellix miks? hei...

Oman kokemuksen perusteella noilla lääkekemioilla on se yhteinen piirre, että menee ainakin pari viikkoa että alkaa imeytymis/vaikutukset näkyä tai tuntua(ettei mikään tunnu miltään) lähinnä. Kun sinulle on annettu tuo lääke, on arvioitu että olet vakavasti masentunut. Jos muut kokeillut ei ole sopineet ja tämän elimistösi sietää, jos olisin samassa tilanteessa, koettasin jatkaa sen käyttöä. Pikävaikutusta noilla masennuslääkkeillä ei ole. Ehkä nopeammin saa apua luontoon (ulkoilmaan) mahdollisimman usein menemällä?

Veikkaan että juttelevia halukkaita täällä on, mutta anonymiteetti vaikuttaa ettei ole oikein muuta mahdollisuutta jutella kuin noihin chat keskusteluihin osallistuminen. Esim.Mieli maasta on miulle myös tuttu. Olen nyt sairauslomalla enkä oikein ole halunnut osallistua chatteihin kun alkanut huimauksen tunnetta tulla koneen äärellä herkästi. Se on tämä sähkö/näyttö/tms mikä imee voimia, keskustelut on yleensä enemmänkin antaneet virtaa kuin vieneet.

Itä-Suomessa on YHES-keskustelyryhmämahdollisuus (Kouvolan seudulla?) mm.ja Joensuussa on useammanlaista  vertaistoimintaa, onhan se niin iso kaupunkina. Ite asun maalla, kun olen kissaihmisiä eikä kissojen kanssa ole ollut helppo elää kaupunkikerrostalossa. - Sinulle sinnikkyyttä ja rohkeutta osallistua toisten mukana juttelemaan, nämä viestiketjutkin on iso apu monelle vaikka vaan jos yhteen kirjoittelisi.

Käyttäjä ask kirjoittanut 02.09.2021 klo 19:32

Mulla siis on brintelis käytössä on myös kans nukuttava lääke kans mizzapana se on minua ainakin jonkun verran auttanut minullakin on 10 mg, siitä oli puhetta vain että sitä nostettaisiin 15 sitä ei ikinä tapahtunut . Ihmettelen ja sitten sain noi kaksi lääkettä, se on jotenkin nyt auttanut. Brintellix ei mua yksin auttanut. Tai asiat olivat niin monimutkaisia minun kohdallani, voi olla oletko vasta aloittanut lääkkeen tai mietintö mahdollisia haittavaikutuksia?

Käyttäjä Senso58 kirjoittanut 03.09.2021 klo 08:38

Hei, kiitos vastauksesta. En viihdy itsekään keskustassa, mutta en yksin maallekaan voinut muuttaa (en uskaltanut ja hyvä niin,  sillä vanha auto meni remonttiin juuri).

Jatkan B:n käyttöä kyllä sitkeästi, vaikka olo on toivoton välillä. Eihän nää sähköiset viestimet kontakteja korvaa,  välillä jopa ällöttävä ja tympivät, mutta kun muutakaan ei ole. Vain masennuksen kokenut pystyy samaistumaan kokemuksiin masennuksesta - siihen, kun elämästä häviää värit. Olis kiva nähdä muutakin kuin harmaan eri sävyjä. Eläimet on mullekin tärkeitä, mutta en minäkään täällä kivikylässä koiraa pitäisi. Ja joutuis ressu olemaan yksin mun työpäivät. Siksi koira (12 v.) on mun exän luona rivitalossa, jossa pääsee pihalle ja on rauhallisempaa. Ikävä kyllä on kyyneliin asti!

  • Muokattu moderaattoreiden toimesta 2 vuotta, 7 kuukautta sitten.
Käyttäjä kirjoittanut 04.09.2021 klo 12:45

Entä jos ne harmaatkin sävyt hävinneet -? Sen myötä kyyneleet..... jos elämä vaan on pelkkää blancoa, tyhjää taulua?