Bipolaarinen mieliala

Bipolaarinen mieliala

Käyttäjä Pica83 aloittanut aikaan 29.09.2008 klo 18:34 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Pica83 kirjoittanut 29.09.2008 klo 18:34

Hei kaikki.

Olen uusi täällä. Itselläni on todettu ks. sairaus. Aluksi epäiltiin kovaa jännittämistä, mutta ne arvattavasti pahentivat tilannetta, kun laitettiin vääränlaista lääkitystä. Oikealle lääkärille päästyäni sain oikeanlaista apua. Aloitin tämän topikin, koska en pystynyt kommentoimaan vanhempaa aihetta.

Siitä lähtien elämä on ollut parempaa, muttei paljon helpompaa, verrattuna siihen hetkeen, kun sairastuin. Terapiassa olen kulkenut jo jonkin vuoden. Löysin onnekseni itselleni sopivan psykologin, jonka kanssa olemme työstäneet. Välillä on ollut huonompia aikoja, mutta jotenkin olen hieman vähitellen muuttunut kuulemma hyväänkin suuntaan.

Lääkitys tässä sairaudessa on tärkeä. Vasta nyt monen vuoden jälkeen alkaa jo todellakin tuntumaan paremmalta, muttei kuitenkaan täysin ihanteelliselta. Monenlaista lääkettä on ollut ja jokaisessa on ollut omat sivuefektinsä. Uusin ehkä parhain minulle. Monet lääkkeet ovat vetäneet mielen väsyksiin ja nostivat ruokahalua. Kauan kesti. Toivottavasti tämä nykyinen olisi sopivin ja toimiva, alku lupaa hyvää.

Edelleenkin. Mieli vaihtelee kausittain. Aina ei tunnista onko tilanne sairautta vai sitten ihan aiheesta johtuvaa. Ahdistuksia tulee. Ennen jouduin ottamaan muiden ihmisten kanssa ollessa huomattavasti tarvittavaa (sillä nimellä kait kutsutaan), mutta nykyään selviän monesta tilanteesta jo ilman näitä. Pahimmissakin paikoissa selviää hieman vähemmällä.

Oman kokemukseni mukaan. Sosiaaliset taidot ovat tärkeitä. Omalla kohdallani on riittänyt, kun hallitsee edes perusteet. Harjoitus ja aika korjaavat tilannetta.

Minkälaisia kokemuksia teillä muilla on? Olen yrittänyt vähän kuin etsiä muita vastaavia sairastavia, mutten ole löytänyt. Ehkä täältä. 🙂

Käyttäjä Daniel kirjoittanut 30.09.2008 klo 17:06

Ajattelin kirjoittaa kun kukaan ei ole vastannut viestiisi. Itselläni on ko.ominaisuus todettu vuosia sitten. Kirjoitan ominaisuus koska sairaus-termillä on negatiivinen lataus. Kaikenlaista olen elämäni varrella kokenut. Lohduttaisin sinua että tämän kanssa pystyy elämään. Ja tämä ei välttämättä elämää kovin paljon hallitse. On hyviä ja huonoja jaksoja elämässä, näin olen kokenut.🙂👍 Mutta muista: IHMISENÄ olet yhtä arvokas kuin kuka tahansa ihminen. Tämä ominaisuus ei tee ketään halpa-arvoiseksi. Tämä ominaisuus kyllä tekee meille joskus "vanhanaikaiset" mutta niistä oppii ja elämässä yleensä oppii joka päivä uusia asioita.🙂🌻 Toivon kaikille oikein Iloista syksyä!🙂🌻🙂👍

Käyttäjä Pica83 kirjoittanut 01.10.2008 klo 13:05

Kiitoksia Daniel. 🙂

Yksi terapeuttini totesi, että kyllä minun aikanikin tulee.

Vaikeita aikoja on ollut ja olen ottanut niistä opikseni. Itselläni voi muuten kykyjä olla riittävästä, mutta toisinaan ilmentyvä sosiaallinen pois-jääminen on huono asia.

Kaikki ovat sanoneet, että kannattaa vain mennä ihmisten joukkoon. Ja siihen itse totesin, että se on varmasti vaikeaa toisinaan. Ennen oli aina vaikeaa.

Mutta varmastikin tämän hetken terveystilanteeni on jo sitä luokkaa, ettei ole ennen ollut. Olen kohtalaisen tyytyväinen. Mutta väsymys, jännitys ja stressi eivät paljoa auta, jos huono hetki tulee. Hyvinä hetkinä no-problem.