Bibon elämän kaari. jippii ei helppo ei.
Olen ilmeisesti jo erittäin nuoresta asti sairastanu aika vaikeaa kakssuuntasta mielialahäiriötä. Tehnyt asiat omasta miellestä oikein vaikka muitten mielestä ei ole. koko elämä on ollu ylös alas menoa. Menee kovaa ja menee rahaa sit iskee masis päälle sit mietitään mitä tuli tehtyä. Kaksi yritystä olen sössinyt jo tämän sairauden takia. toinen niistä alansa suurimpi oli suomessa. Tuli totaalinen pysähdys neljä vuotta sitten. Rupesin vihaamaan työpaikalle menoa ja jäin sänkyy. kun olin töissä ahisti piti päästä pois . lähin ajelemaan muka työhommia sitten pitkin poikin maanteitä. mania ku iski ni rahaa palo ihan typeriin asioihin ja puoliksi jopa sitä lahjoitin pois ,koska jollain tavalla vihaan rahaa ja ne pitää saada käytettyä pois tai poltteleevat näppejä suoranaisesti. Nykyään en pysty hoitamaan mitään raha asioita kaikki menee heti kun tuleevat se onneton sairaspäiväraha.
Nuoruudessa kun olin opiskelemassa muutin 780km päähän kotoontani. Sekin oli vaan ihan hetken mielijohde. Sain sinäkin koulu aikana sössittyä koulut ja kaverit ym. Mikä tulee parisuhteisiin niin nekin olen sössiny totaalisesti. Vaikka en ole mitään pahaa mielestäni tarkoittanu. Kun tekemiset omasta mielestä ovat aina oikeita tai sitten edes muista niitä. Yleensä ole n erittäin luotettava ja kiltti ihminen mut sitkun tulee paha mania ni se on menoa ei kiinnosta muut ihmiset ja sanon mitä sattuu kaikille. Edes omiin vanhempiin minulla ei ole ollut enään useaan vuoteen yhteyttä saatikka siraniihini. Kun ei eivät voi itsellensä tunnustaa että olen sairas vihdoinki siitä on mustaa valkoisella. Sairaslomaa loppu vuoteen ja erittäin mukavat tuki ihmiset. Toivottavasti laitoskäynnit olisivat vihdoinkin loppu ja saisin jotenkin elämäni palanssiin. Vaikka on jo kulunut jo yli 35v arvaillessa mikä mulla on. Me bibot voidaan olla ”erittäin hankalia tapauksia” Itselle ja läheisille. Jaksamisia kaikille jotka saman ongelmallisen sairauden kanssa joutuu olemaan tekemisissä.🙂👍
Hei. Mulla on ihan sama sairaus, ilmenee hypomaniana. Ei ole todellakaan helppoa elää tämän kanssa. Mulla kaksi lasta ja hekin joutuvat huolehtimaan joskus sellasista asioista jotka ei lapsille kuulu! Mun poika muistuttaa iltasin et oothan äiti ottanu lääkkeet...!!! Aikoinaan olin ulkomailla opiskelemassa, luulen että sillon tuli ekan kerran kunnon mania päälle, poltin kaikki rahat perintötililtä vaatteisiin, viinaan, baareihin.. Miehiä tuli ja meni ja mut ryöstettiin ja mukiloitiinkin siellä... Onnex pääsin ehjin nahoin pois! Ja jos ns.normaaleilla ihmisilläkin on kolmenkympin villitys, niin mitä se meillä on!!!??? Jotain aivan järkyttävää!!! Kaikki mahdolliset ongelmat käyny jo läpi, en keksi missä sopassa ei olisi oltu.. Hypomaniassa on yksi puoli, joka on sekä hyvä että paha. Saatan saman päivän aikana mennä katosta lattiaan, jopa useaan kertaan. Hyvää siinä on se, että masennukset ei kestä pitkään, korkeintaan 2-3 päivää jos oikein voimakas. Ja samalla huono puoli on se että saatan maniassa suunnitella tekeväni jotain, esim.aloitan kaappien siivouksen. Kun olen saanut kaikki lattialle levälleen, en jaksa/halua/innostukaan enää asiasta.. Tai ostelen kaikkea kivaa kodin sisustamiseen, kaupassa jaksan haaveilla ja suunnitella ja kun tulen kotiin, jäävät kassit ja pussit eteiseen levälleen.. Joskus löydän kasseja kaapeista jotka ovat täynnä uusia käyttämättömiä vaatteita hintalappuineen!! Tämä on oikeasti todella rasittavaa, eikä vain henkisesti, fyysisesti myös, puhumattakaan taloudellisuudesta.. 🤔 Mutta on oikein ihanaa kun on ihmisiä joille voi purkaa ja jotka todella tietävät mistä minäkin puhun. Terapiassa mennään jo kohta neljättä vuotta, lääkitys on suht ok, vaatii ehkä pientä tasoitusta vielä... Vuosien varrelle on jäänyt myös monet "ystävät".. Mutta nyt tiedän kuka oikeasti välittää ja kuka katsoo vain omaa napaansa ja "kunniaansa". Voin viimein haistatella heille pitkät koska oman arvoni tiedän! ☺️