Aviliiton ylä ja alamäki.
Olen naimisissa, lapset maailmalla ja heidän asiat ovat kunnossa. Asun mieheni kanssa kaksistaan.
En tiedä onko sitä liian tuttu tai lukee puolisoaan, hänen aina kommentoimatta mitään.
Riidat tulee harvemmin, mutta ovat sitäkin tulisempia siis minun puoleltani.
Tuntuu kun suutun, että voisin tehdä miehelleni mitä vain. Hän on hiljaisempi ja vetäytyy kuoreensa kun riita tulee ei siis osaa riidellä.
Tämä viimksi käyty riita kun alkoi sanoin ”huusin” hänelle etä puhutaan nyt heti asiat selviksi ettei tule pitkää mökötystä ja asiat vain vaikeutuu.
Ei tämä puhu eikä pukahda ja minuakos se ottaa päähän, luulen että hän tekee sen kiusatakseen, jälkeenpäin puhuttaessa hän kieltää kiusaamisen hän menee vain lukkoon.
Hän on hyvä mies ei lyö ei juo mutta miten saada rakentavasti riitelemään, tai puhumaan. Kyllä olen miettinyt että jos hillitsisin itseni enkä huutais jospa hän sais puhutuksikkin, tai kyllä minä aluksi yritän puhua maltillisesti.
Vai onkohan tämä pitkän liiton vaikeus kun luulee tuntevansa puolison ajatuksetkin.
Olen hänelle sanonutkin, pelkään jo itseäni kun suutun, huh tämäpä oli vaikea kirjoittaa. Asia lyhykäisyydessä pelkään tulevia riitoja, niiltähän ei elämässä välty.
Toista ei voi muuttaa, vain itseään voi. Ymmärrän kyllä sinua, itsellänikin on äkkipikainen luonne ja minusta asiat on parempi puhua halki kuin mököttää. Elämän koulu on opettanut, että voin kokeilla skaalan laidasta laitaan - siis yrittää olla maltillinen tai vastaavasti saada täyden primitiiviraivarin sekä kaikkea siltä väliltä, toinen ei silti muutu. Olen opetellut tuntemaan itseäni, olen opetellut erilaisuuden hyväksymistä ja uskon, että sillä tavalla parhaiten voi tilannetta auttaa. Joskus on aika raskastakin käydä tuntojaan läpi, yrittää selvittää omia vaikuttimiaan kussakin tilanteessa. Sitä voi olla turhautunut niin monesta asiasta ja se purkautuu täysin toisaalla. Pitkässäkin liitossa on varmasti hyvä pysähtyä välillä ajattelemaan, että jos toinen ei paljon tuo itsestään esille, onko hän sitten kuitenkaan sellainen kuin luulen. Ihmiset muuttuvat vuosien mittaan - toiselle on tärkeämpää välttää riitaa kuin tuoda oma mielipiteensä esille. Toinen taas voi olla avoimesti muutostilassa hyvinkin usein ja haluaa kommunikointia ja toisen mielipiteitä löytääkseen paremmin vastauksia kysymyksiinsä. Toista voi arvostaa siten, että ei pidä mitään itsestäänselvänä. On helppo reagoida aina tietyn tutun kaavan mukaan, siinä on jotain turvallista. Muuttamalla omaa lähestymistapaansa voikin joutua liukkaalle lattialle, tilanne ei enää olekaan omassa hallinnassa. Tarkoitan, että monesti on helppo syyttää toista 'sinä olet aina tuommoinen' miettimättä, miksi itse on aina tämmöinen... miten joskus niin kovin pienet asiat saavat suuret mittasuhteet. Ihmismieli on niin kummallinen, sen pitää aina venkoilla johonkin suuntaan. Joku hyvä harrastus voisi tuoda itselle niitä keskustelukontakteja, auttaa löytämään sellainen tasapaino, että sitten on helpompaa kommunikoida sen vaiteliaamman osapuolen kanssa kotosalla. Ymmärtääkseni tämä ongelma ei ollut sitä mittaluokkaa, että haluaisit erota vaan olet lähinnä hämilläsi omien reaktioittesi voimakkuudesta, ja niihinhän sinä voit itse vaikuttaa.🙂👍