avaus

avaus

Käyttäjä kadoksissa29 aloittanut aikaan 15.04.2015 klo 10:26 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kadoksissa29 kirjoittanut 15.04.2015 klo 10:26

Minä olen 29 vuotias, vakituinen työpaikka, kilpaurheilija.
Toissa päivänä havahduin koiran kanssa lenkillä siihen etten tiennyt missä olen ja lislisäksi olin laskenut alleni.

päällisin puolin saattaa vaikuttaa että olen vahva ja selviän haasteista.
Sen kuvan haluan antaa.
En näe ulospääsyä oravanpyörästäni joka on kestänyt 15 vuotta.
Minut raiskattiin milleniumina.
Sen jälkeen käytin alkoholia ja lääkkeitä kunnes urheilu pelasti.
19 vuotiaana sairastuin bulimiaan jota kesti on/Off 7vuotta. Koko ajan olin töissä ja kilpailin.

20 vuotiaana tapasin miehen joka pahoinpiteli ja alisti minua 1,5 vuotta.

Olen ajatellut selvinneni.

Lomaa en ole pystynyt pitämään ja olen tehnyt ylitöitä jotta olisin väsynyt enkä jaksaisi ajatella. Viimeiset neljä vuotta ovat olleet raskaimpia.
Yritän selvitä mutta muistini pätkii ja kotiin tullessa olen lamaantunut.en saa laskuja maksettua koska en jaksa/muista.
MMinulla ei ole velkaa.Tienaan kohtalaisesti mutta saan pian häädön koska en pysty/jaksa.
eilen sain mentyä lääkäriin. Jouduin kirjoittamaan paperille koska en pysty puhumaan asioista. Tunnen olevani niin loppu . Nyt olen töissä ja se onnistuu jotenkuten kyllä. Kun pääsen kotiin toiminta kykyni taas nollaantuu

Käyttäjä repukka kirjoittanut 15.04.2015 klo 13:58

Hyvä, että pääsit lääkäriin. Mitä lääkäri sanoi? Kuulostaa aika vakavalta uupumukselta ja/tai masennukselta. En tietenkään ole lääkäri enkä voi diagnoosia tehdä, mutta tutulta kuulostaa. Toivottavasti saat nyt lääkärin kautta apua enemmänkin. Laittoiko hän sinulle lähetettä psyk.polille/mielenterveystoimistoon?

Käyttäjä Leijona55 kirjoittanut 16.04.2015 klo 13:23

Hyvä Kadoksissa29. Toivottavasti lääkäri ymmärsi hätäsi ja saat apua pian. Jos et saanut apua niin yritä naïstä kahdesta linkistä.
http://mtkl.fi/ ja http://mielenterveyshelmi.fi/?yhdistys

Niistä laskuista joita et jaksa maksaa. Voisitko laittaa ne A-laskuksi niin ne maksetaan automaattisesti netin kautta. Kaikki pakolliset ainakin, vuokra, sähkö, vakutuslaskut jne. Laita ne laskut maksettaviksi tililtä johon voit siirtää auttomaattisesti rahaa palkkapäivänä, niin että tilillä on rahaa maksujen eräpäivinä.

Voimia