Tuttu tunne omalla kohdallani kauan aikaa sitten. Jos jotenkin pääsisit ammattiauttajan puheille.

Minulla oli todella vaikeaa 1994, kun sairastin ensimmäisen kerran enkä saanut tarpeenmukaista lääkitystä enkä terapiaa. Oma aikansa meni todella pahoissa oloissa. Mutta kyllä sitä vähitellen kuntoutuu. Anna itsellesi aikaa, äläkä vaadi itseltäsi liikoja.

Jos et jaksa työelämässä nyt, niin parempi jäädä sairaslomalle kuin yrittää väkisin. Kuntoutustuki voisi olla sinun kohdallasi ihan paikallaan viestiisi viitaten.

Olen sairastanut kaksi kertaa jälkeenkin päin, mutta toipunut täysin terveeksi. Sinulla on toivoa, jos vain saat riittävää apua. Esim. vuonna 1994 en uskonut, että kykenisin mihinkään. Sen jälkeen olen suorittanut yliopisto-opiskelut ja valmistun tohtoriksi joulukuussa. Jos minä olen pystynyt kuntoutumaan täysin, niin pystyt sinäkin. Tsemppiä!☺️❤️

kilttinainen kirjoitti 10.9.2010 15:41

Itkettää, ahdistaa, pelottaa, väsyttää.....

Olen aivan pihalla kaikesta, en muista mitään enkä saa aikaiseksi mitään. Olen pyytänyt työkykyarviota Kelalle, koska en enää keksi muutakaan (osa-aikaeläke tms.). En kerta kaikkiaan pysty olemaan töissä viikkoa kauempaa kerralla.

On tosi vaikeaa jaksaa elää, olen jo miettinyt olisiko paras jättää tämä maailma kun en kerran pysty tekemään sitä mitä odotetaan (=työnteko, kotihommat, liikunta). Tuntuu kuin minua ei olisikaan olemassa, se on vain joku toinen.
😯🗯️

Miksi susta tuntuu pahalta? Ootko masentunut, onko sulla siihen lääkitystä? Onko sulla ketään läheisiä? Mustakin on joskus tuntunut samalta, mutta on vaan pakko jaksaa lasten takia. Onko sulla lapsia? Varmaan hyvä ajatus hakeutua eläkkeelle kuitenkin, työelämä on kovaa. Sulla vaikuttaa olevan hyvä syy siihen, jos oot ollut pitkään allapäin. Onko olemassa mitään mikä saa sut paremmalle mielelle? Itse luen kirjoja kun en saa nukuttua, se saa ajatukset pois omasta elämästä. Toivon ettet tee itsellesi mitään pahaa...

Hei!

Minkälaisten asioiden kanssa joudut painimaan?
Ota rauhallisesti, ja avaa vähäsen, yksi askel kerrallaan...

🙂 🙂🌻

Hei,

Kerro hieman tarkemmin - kauanko olet tuntenut näin? Oletko saanut lääkitystä oireisiisi? Onko jokin tietty asia herättänyt tämän ahdistuksen? Miten sinua voisi auttaa?

kilttinainen kirjoitti 10.9.2010 15:41

Itkettää, ahdistaa, pelottaa, väsyttää.....

Olen aivan pihalla kaikesta, en muista mitään enkä saa aikaiseksi mitään. Olen pyytänyt työkykyarviota Kelalle, koska en enää keksi muutakaan (osa-aikaeläke tms.). En kerta kaikkiaan pysty olemaan töissä viikkoa kauempaa kerralla.

On tosi vaikeaa jaksaa elää, olen jo miettinyt olisiko paras jättää tämä maailma kun en kerran pysty tekemään sitä mitä odotetaan (=työnteko, kotihommat, liikunta). Tuntuu kuin minua ei olisikaan olemassa, se on vain joku toinen.
😯🗯️

tuttuja tunteita..☹️ muista että et ole yksin tuntemustesi kanssa!

onko sinulla todettu masennusta ja siihen lääkitystä? entä käytkö terapiassa puhumassa näistä olotiloistasi? jos et,on hyvä olla kuitenki joku jonka kanssa voit jutella tuntemuksistasi,se usein jo hiema helpottaa kun voi pukea ne sanoiksi.

älä myös vaadi itseltäsi liikaa,teet se mihin kykenet ja se saa riittää!sinulla on nyt voimavarat vähissä ja silloin ei vaan jaksa kuten normaalisti. tuo on masenteena "normaalia" että tuntee olevansa joku muu,kuin vieras itselleen. mutta älä kadota itseäsi,omaa arvoasi! tarvitset nyt vaan apua,tukea,aikaa, jotta elämä lähtee rullaamaan.

Voimia valtavasti toivottelen!

T: 7v. masennuksesta ja ahdistueisuudesta kärsivä

Voi kurjaa, tuo kyllä kuulostaa pahalta masennukselta. Onko sinulla ollut tuollainen olo pitkäänkin? Entä mitä läärissä ovat sanoneet? Vai oletko käynyt missään? Terveyskeskuksissakin on mielenterveyspuoli, ei tarvitse mennä kalliille yksityiselle.
Tietenkään en tiedä, mitä olet jo tehnyt.

Onko sinulle tapahtunut viime aikoina, jotain, mikä tuon olotilan olisi aiheuttanut? Vai onko kaikki muuttunut vaikeaksi vain vähitellen?
Kerro enemmän jos jaksat!
Kyllä sinä voit selvitä tuosta, se voi vaatia aikaa, mistä onkin sitten kysymys. En hymistele "kyllä se siitä"-juttuja, sillä ainakin sellainen on omasta mielestä ollut vain rasittavaa kun on ollut vaikeaa. Mutta jotain tietä siitä pahimmasta yleensä pois pääsee, ja elämälle voi löytyä yllättäviä, hyviä käänteitä, joita ei vain vielä voi nähdä tai aavistaa.
Voimia sinulle!

Kiitos kaikille vastauksista. Ihana huomata, ettei ole yksin ja kohtalotovereita on.

Olen terapiassa ja säännöllinen lääkitys. Silti tulee usein näitä "en pysty mihinkään" olotiloja ja tunteita, etten ole tarpeeksi hyvä elämään. Ahdistaa ja masentaa ja väsyttää koko ajan.
Jonkinasteinen helpotus kuitenkin tulossa. Haemme osa-aikatyökyvyttömyyseläkettä. Toivottavasti sen saan. Lääkäri oli ainakin sitä mieltä, että minun sairaskertomukseni on juuri sellainen, että eläkevakuutusyhtiö saattaa hyväksyä nopeastikin.

Olen menossa lääkityksen muuttamiseksi lääkäriin. Toivottavasti tehoaa... Nyt kuitenkin sairaslomilla marraskuun loppuun asti ja sitten lisää mikäli eläkehakemuksesta ei ole kuulunut mitään.

Piti vielä kertoa, että on perhe joka tukee, siltä osin siis kaikki kunnossa. Siksi tämä rassaakin. Työ ja perhe, muttei silti ole hyvä olla. Kaksisuuntainen on diagnoosini.

Hei. En tiedä auttaako tämän kertominen. Vielä vuosi sitten, minulla oli aika samanlaisia ajatuksia. Vihasin itseäni, kun olin työtön, masentunut, ei ollut parisuhdetta. Olisi pitänyt jaksaa tehdä sitä ja tätä, pitää kämppä siistinä, olla sosiaalisempi. Mutta kun ekaa kertaa sanoin itselleni, voisinko minä olla hyvä ihminen, vaikka en olisikaan tuota kaikkea. Että olisin tarpeeksi hyvä juuri tässä ja nyt, kaikkine paskoine tunteineni.

Minulle tuon sanominen otti harteiltani valtavan taakan, sain olla masentunut ja työtön. Kämppä sai olla sekainen. Sai olla juuri sitä mitä oli. Tuon jälkeen olin pari viikkoa aivan onneni kukkuloilla. Ja vaikka masennukseni ja paniikkini tulivat pian takaisin, minun ei enää tarvinnut näytellä ja olla mitään muuta mitä olin. Ja se on helpottanut aivan mielettämästi omaa paranemistani. Antanut tilaa muuttua.

Jaksamisia sinne, et ole yksin.

wounded_eagle kirjoitti 15.9.2010 20:16

Hei. En tiedä auttaako tämän kertominen. Vielä vuosi sitten, minulla oli aika samanlaisia ajatuksia. Vihasin itseäni, kun olin työtön, masentunut, ei ollut parisuhdetta. Olisi pitänyt jaksaa tehdä sitä ja tätä, pitää kämppä siistinä, olla sosiaalisempi. Mutta kun ekaa kertaa sanoin itselleni, voisinko minä olla hyvä ihminen, vaikka en olisikaan tuota kaikkea. Että olisin tarpeeksi hyvä juuri tässä ja nyt, kaikkine paskoine tunteineni.

Minulle tuon sanominen otti harteiltani valtavan taakan, sain olla masentunut ja työtön. Kämppä sai olla sekainen. Sai olla juuri sitä mitä oli. Tuon jälkeen olin pari viikkoa aivan onneni kukkuloilla. Ja vaikka masennukseni ja paniikkini tulivat pian takaisin, minun ei enää tarvinnut näytellä ja olla mitään muuta mitä olin. Ja se on helpottanut aivan mielettämästi omaa paranemistani. Antanut tilaa muuttua.

Jaksamisia sinne, et ole yksin.

Hei,
Olen itsekin käynyt monenlaista tilannetta elämässäni läpi. Minun kohdallani myös paras tapa "selvityä" oli myöntää aivan kaikki! Hyväksyä pelkoni, paniikkikohtaukseni, masennukseni, aivan kaikki. Kun huomasin, että kukaan muu ei ollut minulle elämääni laittanut rimaa miten elää, mihin pitää pystyä, kuinka hyvä minun pitäisi olla jne jne siinä hetkessä tajusin, että olen itse itseni ajanut umpikujaan. Päätin aloittaa pienistä asioista jotka ottaisin omaan "haltuuni" ja en antaisi niitä pois. Aluksi oli vaikeaa, kun väsymys ja masennus iski, olisi ollut helpompaa luovuttaa, mutta oma minäni huusi minut pystyyn ja aloin ajatella, että enemmän voimia kuluttaa olla väsynyt ja taistella kaikkia ahdistuksia ja pelkoja vastaan saati antaa tilaa pienille iloille joista tuliki suuri voima minulle. Minulla on kotona mies joka juo, nyt olen siinä vaiheessa hänen kanssaan, että olen tajunnut etten saa häntä lopettamaan. Ilmeisesti hän ei ole vielä juonut tarpeeksi 🙂 en enää salaa juomista, en häpeä hänen puolestaan, en kanna vastuuta hänestä. Lopetin nalkutuksen ja hoivaamisen. Keskityn itseeni ja oman elämäni uudelleen rakentamiseen sisältäpäin. Aika näyttää miten meille käy, eroammeko vai pysymmekö yhdessä, se on kuitenkin varma asia, että jos eroamme olen jo pelastanut itseni ja voin jatkaa ehjänä elämääni eteenpäin. Mistä tahansa voi selviytyä, yksin tai ystävien kanssa. Omalla kohdallani suurin ongelma olin minä itse, en kehdannut myöntää REHELLISESTI asioita, en avuntarvetta, en mitään. Toivon, että me kaikki noustaa täältä ehjinä.

Kiitos wounded eagle. Jaksamista sinullekin.

Juuri tuollaista koen, pitäisi tehdä sitä ja tätä, muttei yhtään huvita eikä jaksa. Ahdistaa kun mies on kuitenkin aika tarkka siivoustöissä vaikkakin ymmärtää tilanteeni.
Mutta kun ei jaksa niin ei jaksa. Ainoa mitä jaksan on pasianssin pelaaminen koneella ja lukeminen silloin tällöin. Välillä en tiedä yhtään mitä olen lukenut. Yritän myös katsoa televisiota, mutta ne ohjelmat ei huvita mitä sieltä tulee.

Kävin katsomassa Prinsessa -elokuvan. Suosittelen kaikille. Oli samalla kertaa hupaisia ja surullinen. Siitä huomaa miten paljon paremmin meitä nykyään hoidetaan (siis jos pääsee hoitoon).

Hei Killtinainen,

hyviä uutisia luvassa - ei mitään syytä vaipua epätoivoon! Nyt on varmasti raskasta aikaa, siitä ei ole epäilystäkään. Ja sitten tulee vielä lisääkin raskaita aikoja, mutta niidenkään tähden ei kannata alkaa stressaamaan. Sillä välillä tulee aivan varmasti olemaan ihan nastaakin!

Onko diagnoosi kuinka tuore? Jos on niin sitäkin on turha sen enempää murehtia, kaksisuuntainen on geeneissä kulkeva ominaisuus, ei se ole sun "syytä." Toisilla se vaikuttaa sitten vahvemmin ja toisilla lievemmin. Mistään verikokeesta sitä ei mitata ja ihan terveitäkin on diagnosoitu tämän piikkiin - siis ihan turha tuosta murehtia. Tunnetuimpia vauhtiveikkoja lienee Tapani Kansa:

http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/musiikki.shtml/827910?kansa_tapani

Välillä tulee aikoja - pitkiäkin, että mikään ei onnistu. Kuuluu kuvaan. Silloin on oikea aika olla itselle armollinen ja keskittyä omaan jaksamiseen. Kun on veto vähissä on aika lopettaa kilttinä oleminen. Sit voit jatkaa taas kilttinä ihmisenä kun on virtaa. Eli kaikille mieliksi oleminen kannattaa jättää nyt vähän vähemmälle. Ihan turhaa potea syyllisyyttä kun ei jaksa siivota tai olla malliäiti. Tähän kuuluu kuvaan se että välillä levätään, valitettavasti vähän turhan syvältä otetaan vauhtia mutta so what!! Kyllä paistaa vielä risukasaankin - kerro kuulumisia!