Aurinkoa ja pikkuisen pilviäkin.

Aurinkoa ja pikkuisen pilviäkin.

Käyttäjä sasutäti aloittanut aikaan 28.06.2009 klo 12:02 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 28.06.2009 klo 12:02

Viime päivät ovat olleet.. no, jos eivät hirmu upeat niin ainakin ihan ok:t. On ollut
lämmintä, aurinko on paistanut ja muutenkin.

Ainut huono puoli tällaisessa lämpimässä kelissä on se, että menen jotenkin ihan
vötkyksi, enkä saa mitään aikaiseksi. Esimerkiksi siivoaminen pitäisi aloittaa joko
aamulla aikaisin kun aurinko ei ole ehtinyt vielä paahtaa asuntoa kuumaksi (eli ennen
kello kuutta, jolloin ei kehtaa) tai sitten jättää se myöhälle iltaan jolloin päivä on jo
viilentynyt (eli kymmenen jälkeen, jolloin ei myöskään kehtaa).

Eilen sentään siivoilin pikkuisen, vaikka tuskaa se oli – ei täällä sen siistimmältä näytä
muuta kuin toinen puutarhatuoli ja eteinen, mutta on se jo alku. Ja poikien
kuivikkeetkin on vaihdettu. Nyt pitäisi vielä raivata makkaria, pestä pyykkiä ja viikata
puhtaat pyykit kaappiin – ärh. Ehkä käyn pistämässä koneen pyörimään nyt kun vielä
muistan ja jaksan. Ja kippaan puhtaat pyykit alustavasti sängylle, josta ne pitää viikata
kaappiin viimeistään ennen nukkumaanmenoa.

Että sellaista täällä. Mitenkäs siellä?

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 29.06.2009 klo 23:47

Tänäänkin ollut taas kamalan lämmintä, hiihdellyt niin vähissä vaatteissa kotona kuin
kehtaan - kauppaan sentään muistin laittaa kunnon housut jalkaan. Kolme kylmähköä
suihkua ja silti on nihkeä olo.

En ole paljon ulkona ollut, lähinnä katsonut dvd:tä, televisiota pikkuisen ja istunut läppäri
sylissä. Aamupäivästä ja vielä iltapäivälläkin oli ihan hyvä olo, nyt ahdistaa, mutta jospa
se tästä menisi.

Nyt vaan märisen, kun katson dvd:tä. ☺️

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 01.07.2009 klo 12:51

Olen ihastunut. Ahdistavaa.

Käyttäjä erakoksiko kirjoittanut 01.07.2009 klo 20:50

Aloitit oman ketjusi, sinulla siis menee hyvin. Joiltain osin ainakin. Tsemppiä ketjusi myötä etenkin sinulle mutta myös muillekin, jotka lukevat tätä ketjua..
Ihastuminen - miksi ahdistunut? miten sinä kuvailisit syitä siihen? ahdistumiseen ihastumisessa? onko sekin tila mikä ruokkii itse itseään?

Käyttäjä meebu kirjoittanut 02.07.2009 klo 03:29

Mikä ihastumisessa ahdistaa?

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 02.07.2009 klo 17:47

En sen tarkemmin haluaisi eritellä ihastumisen ahdistavuudesta näin "julkisesti", mutta
siinä on monia tekijöitä. Olen niistä puhunut tukihenkilölleni ja yhdelle kaverilleni, jolloin
olen saanut erilaista näkökulmaa asiaan. Mutta silti se ahdistaa.

Ei, taisitte oikeastaan käsittää väärin. Itse ihastumisen tunne on toki kutkuttavan ihanaa,
mutta se, että minä ihan oikeasti ihastuin, vaikka ei pitänyt - apua.

Tänään hain puhelimen huollosta ja ostin uudet kengät. Vielä pitäisi syödäkin jotain -
vaikka se onkin yliarvostettua. Ehkä minun pitäisi aloittaa paasto näin kesän kunniaksi ja
jatkaa sitä koulun alkuun asti, eli reilun kuukauden verran vielä. ☺️

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 07.07.2009 klo 11:20

Minulla on nyt ihan ikioma Onni! Kyseessä on siis 4-vuotias englanninbulldoggipoika, jota
kävin eilen katsomassa - ja jonka otin samantien mukaani. Hän on vallan ihastuttava. 😀

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 09.07.2009 klo 12:50

Olen aivan hemmetin väsynyt. Onneksi on Onni, joka pitää arjessa kiinni niin etten pääse
vajoamaan täysin väsymyksen ja/tai toivottomuuden turuille.

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 03.08.2009 klo 19:20

Katselin tulevaa lukujärjestystäni. Lokakuun alkuun asti minulla on yksi tai kaksi tuntia
VIIKOSSA. Eikä töistä tietoakaan. No, voinenpahan keskittyä opinnäytetyön tekemiseen
ihan urakalla (vaikka veikkaan, että ei sitä tule ennen ensimmäisiä opinnäytetyön tunteja
paljon tehtyä). Kun saisi töitä, niin olisin aika tyytyväinen, no ei auta kuin hakea.

Ja onneksi, edelleen, on Onni, niin saan hänen kanssaan olla.

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 21.08.2009 klo 13:30

Tuntuu hassulta, että elokuussa on pitänyt aamulla skrabata auton ikkunoita. Nostettiin
sitten eilen pojat (= puput) parvekkeelta sisälle. Onni hieman ensin katseli niitä (ja
haukkui, kun oli saanut peiton pois häkkien päältä), mutta yö meni jo hyvin kun laitoin
peiton häkkien päälle kunnolla. Samoin kuin lähden kotoa pois, pistän peiton kunnolla
häkkien päälle niin puput saavat olla rauhassa.

Koulu on alkanut, se on mennyt.. No, jotenkin. En tiedä oikein. Ensiaputunnit ovat olleet
mielenkiintoisia ja eilen sai tehdäkin jo jotain (elvyttää, käännellä kylkiasentoon, sitoa
painesiteen). Maanantaina pitäisi katsoa, mitä muita tunteja minulla on nyt syksyllä.

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 23.09.2009 klo 15:06

Nyt ahdistaa, ja paljon! Huomenna olisi fysiikan tentti - olen lukenut ruhtinaalliset VIISI
sivua. Perjantaina pitäisi kuluttaa pari tuntia testeissä, ammatinvalintapsykologin juttuja.
Ja kahden viikon päästä alkaisi jo työssäoppiminen.

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 14.10.2009 klo 17:36

Nyt se on väännetty minullekin rautalangasta, että olen keskimääräistä ihmistä lahjakkaampi. Pelottavaa.

Työssäoppimassa olen ollut nyt rielun viikon. Mukavaa.

Opinnäytetyö ahdistaa.

Ja synttäritkin oli. Olen nyt vanha, vaikken samanlaista ikäkriisiä kokenut kuin muina vuosina - tänä vuonna kyseinen kriisi tuli jo kaksi viikkoa synttäreitä ennen. 😀

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 16.10.2009 klo 22:37

Oloni on.. ☺️ 😞

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 11.11.2009 klo 19:51

😭😭😭😭