Asiantuntijatyö ja masennus

Asiantuntijatyö ja masennus

Käyttäjä IhmisRoska aloittanut aikaan 17.08.2015 klo 13:39 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä IhmisRoska kirjoittanut 17.08.2015 klo 13:39

Ihan mielenkiinnosta kysyisin, että miten te jotka olette vielä jollain tavalla työn syrjässä kiinni pärjäätte työssä masennuksen kanssa?

Itse olen töissä kohtuu vaativassa asiantuntijatyössä ja täytyy ihan rehellisesti sanoa, että jokainen päivä on täyttä painajaista. Ihan kuin siinä ei olisi tarpeeksi haastetta, että pitäisi nopeasti tietää kaikesta kaikki (tai siis lähinnä näyttää asiakkaan suuntaan siltä) ja pystyä hyppimään jatkuvasti töiden välillä, niin lisäksi pitäisi jotenkin jatkuvasti salailla masentunutta oloa ja näyttää ulospäin hymynaamaa.

Joka ikinen päätös mitä tekee on työn ja tuskan takana, kun ei luota tippaakaan omaan osaamiseensa ja oma työ tuntuu jatkuvasti täysin arvottomalta. Sitä on nykyään jo heti aamusta heittänyt pyyhkeen kehään ja lopun päivää joutuukin sitten jostain tyhjästä ammentamaan energiaa saada asioita eteenpäin. Tämä taas johtaa siihen, että kun pääsee töistä kotiin, niin takki on täysin tyhjä ja loppu ilta menee lähinnä zombiena ☹️

Tuntuu jotenkin absurdilta ajatella, että on henkisesti tässä jamassa eikä ikää ole edes 40 vuotta. Miten hitossa sitä pitäisi selvitä vielä 30 vuotta töissä, kun tuntuu ettei selviä edes loppuviikkoa. MT-toimiston ratkaisu ongelmaan on sairasloma, mutta en oikein näe, että sekään auttaa. Sitä joko palaa töihin entistä syvemmälle suohon, tai sitten tippuu kokonaan pois työelämästä ☹️

Käyttäjä Möntti kirjoittanut 18.08.2015 klo 19:36

Olen miettinyt aivan samaa. Työnteko tuntuu tällä hetkellä melkoiselta taakalta, vaikka aikoinaan valmistuin unelma-ammattiini ja sain hyvän työpaikankin. Ajat kuitenkin ovat muuttuneet ja mieluisasta työpaikasta on tullut organisaatiouudistusten ja yt-neuvotteluiden myötä ahdistava paikka. Muutakaan työtä en kuitenkaan ole onnistunut saamaan, ajat kun ovat hankalat.

Olen ollut erimittaisilla sairaslomapätkillä, en kuitenkaan kauempaa kuin kaksi viikkoa kerrallaan, masennuksen ja ahdistuksen vuoksi. Tällä hetkellä teen taas töitä normaalisti, mutta joka päivä on tuskan takana: väsyttää, ahdistaa, itkettää. Meneehän siihenkin voimia, kun yrittää pitää kohtuullisen kulissin pystyssä työkavereita varten.

Niinpä, 30 vuotta pitäisi vielä jaksaa tätä. Tuntuu aika mahdottomalta juuri nyt. Olisin ihan valmis jo jäämään eläkkeelle vaikka olen vasta neljänkympin huiteilla. Tosin ajatus työttömyydestä ahdistaa myös, sekin saattaa olla tässä vielä edessä.

Käyttäjä arka kirjoittanut 19.08.2015 klo 08:27

Hei Mönttija Ihmisroska!
Minulla on nyt kolmas määräaikainen eläke menossa kun on vaikeamasennus, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja pakko-oireinen häiriö. Tunnen vaikeaa huonommuutta kun olen työelämän ulkopuolella. Minusta piti tulla psykiatrinen sairaanhoitaja mutta päättötyövaiheessa romahdin kun poikani joutui lastenkotiin. Sitten tein kymmenen vuotta henkilökohtaisen avustajan töitä kunnes romahdin uudestaan ja sairaalajakson jälkeen tuli sairausloma ja sitten eläke. Vapaaehtoistyötä olen tehnyt kerran viikossa ja toista paikkaakin tarjottiin mutta ei ollut bussirahoja. Mies on omaishoitajani ja huolehtii muunmuassa siitä etten ota liikaa Oxamineja. Joskus otamme yhdessä olutta ja sekian auttaa ahdistukseen. Itsemurha-ajatuksia on ollut paljon mutta yritän taistella Jeesuksen avulla. En osaa sanoa olisiko teille parempi olla sairauslomalla vai yrittää taistella töissä.työ antaa kyllä itsetuntoa. Kirjoitelkaa lisää mitenolette pärjänneet.

Käyttäjä IhmisRoska kirjoittanut 19.08.2015 klo 10:18

Möntti: Jos saa kysyä, niin onko sairaslomatodistuksessasi lukenut oikea syy sairaslomalle (masennus, tms) ja miten työpaikalla on suhtauduttu sairaslomiin? Itse pelkään, että jos jään sairaslomalle, niin palaisin vain entistä pahempaan paikkaan kun saan laiskottelijan leiman ja syyt niskolleni sitä, että aikataulut (joihin itselläni ei ole osaa eikä arpaa) menee sekaisin. Täällä nimittäin on kanssa sama ralli päällä, että entistä enemmän pitäisi saada aikaan entistä vähemmällä väellä ja johtaminen tapahtuu lähinnä uhkailemalla.

Arka: Itse olin ennen tätä nykyistä työpaikkaa 6kk sairaslomalla, kun paloin aika pahasti loppuun edellisessä työpaikassa. Mutta tunsin kanssa koko sen sairasloman ajan huonoa omaatuntoa siitä, kun en ole mukana työelämässä. Lopulta se huono omatunto johti siihen, että keskeytin sairasloman ja tulin tähän nykyiseen työpaikkaan. Noh, selvästkin kyseessä oli virhe, sillä ongelmat vain vaihtoivat muotoa. Nyt riittää raha elämiseen, mutta elämä ei ole minkään arvoista.

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (Sos-kriisikeskus, Helsinki) kirjoittanut 19.08.2015 klo 12:08

Hei ja tiedoksi kaikille masentuneille:

Oletteko huomanneet, että Mieli Maasta ry järjestää Tukinetissä liveryhmiä masentuneille? Liveryhmä eli chat on avoin kaikille ja se on parillisten viikkojen keskiviikkoisin klo 18-20.

Liveryhmään mahtuu kerrallaan kaksitoista osallistujaa, joten kannattaa tulla paikalle heti ryhmän alussa, jotta varmasti mahtuu mukaan. Liveryhmissä keskustellaan joka kerralla hieman eri teemasta. Esimerkiksi tänään teemana on masennuksen vaikutus arkeen.

Liveryhmään ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, astu vain sisään ryhmään, kun se aukeaa! Ryhmän ohjaajina toimivat Mieli Maasta ry:n vapaaehtoiset vertaisohjaajat.

Tervetuloa mukaan!🙂🌻

Käyttäjä Möntti kirjoittanut 19.08.2015 klo 19:45

IhmisRoska kirjoitti 19.8.2015 10:18

Möntti: Jos saa kysyä, niin onko sairaslomatodistuksessasi lukenut oikea syy sairaslomalle (masennus, tms) ja miten työpaikalla on suhtauduttu sairaslomiin?

Olen ollut siitä onnekas, että sairauslomiin on työpaikallani suhtauduttu hyvin. Esimiehille ei ole mennyt muuta tietoa kuin että sairausloma on myönnetty, eikä syiden perään ole kyselty. Jokainen sairausloma on tullut kyllä tarpeeseen, vaikka tottahan se on, että syyllinen olo niistä helposti tulee. Teen töitä hyvin suuressa organisaatiossa jossa sairauslomalle jääminen on varmasti helpompaa kuin monessa pienemmässä yhtiössä.

Oma työsopimukseni on ollut nyt katkolla yt:iden jälkeen, tunteja vähennetty ja työehtoja muutoinkin huononnettu. Tämä ei ainakaan paranna työperäistä ahdistusta millään tavoin. On olemassa myös konkreettinen uhka työn menettämisestä kokonaan, ja sen ajatuksen kanssa onkin sitten valvottu öitä.

Kaiken kaikkiaan olen hyvin väsynyt työelämään tällä hetkellä. Ajatuskin uuden työn etsimisestä haastatteluineen on hyvin ahdistava, ammatillinen itseluottamus on jotenkin kadonnut kokonaan.

Käyttäjä Mailis kirjoittanut 19.08.2015 klo 20:42

Moikka!
Kyllä on tuttua se että työssäkäynti tuntuu raskaalta. Monestakin eri syystä. Jospa työkyky on alentunut masennuksen tms. Takia niin sairasloma vois olla ok. Ettei käy liian raskaaksi.
. Voisko työterveyshuollosta olla apua?
. Jos pystyy niin voiko pahimmista ongelmista työpaikalla sanoa esimiehelle? Vai tuleeko ongelmia.

Samassa veneessä ollaan. Eihän sitä tiedä kuinka kauan töitä on. Täytyy kai koittaa vaan tsempata. Päivä kerrallaan.

Hyvää alkavaa syksyä!

Käyttäjä Möntti kirjoittanut 02.09.2015 klo 16:30

Nostellaanpa tätäkin ketjua hiukan... taas on töissä uudet yt-kierrokset päällä. Todella ahdistavaa. Vaikka miten päin yrittäisin asiaan suhtautua, en osaa olla objektiivinen. Kaikki on niin kovin henkilökohtaista. Työasiat vaivaavat öin ja päivin, ajatuksilta ei saa hetken rauhaa. Ei ole hyvä töissä, mutta ei olisi kivaa työttömänäkään.

En ole hetkeen käynyt terapeutilla, olen miettinyt olisiko syytä taas mennä häntä tapaamaan, kun en näköjään saa tätä työperäistä ahdistuskierrettä mitenkään omin voimin poikki.

Useampi vuosi mennyt näitä asioita vatvoessa, en oikein enää edes muista millaista on ollut mennä normaalisti töihin, tehdä työt ja sitten vapaa-aikana tehdä omia juttuja. Ahdistus on läsnä aivan jatkuvasti. Ja kuten jo aiemmin taisin mainitakin, uuden työn haku se vasta aiheuttaakin ahdistusta. On niin lannistunut olo: kuka tämmöisen töihin ottaisi, kun nykyinenkin työnantaja vaan aiheuttaa piinaa.

Ja kaikki tämä tosiaan alalla, jolle alunperin itse kovasti halusin ja olin onnellinen opiskelu- ja työpaikasta. Nyt en haluaisi tehdä yhtään mitään, mikä on aika ikävä huomata itsestään - olen aina ollut sitä mieltä, että ihmisen olisi hyvä puuhata jotain järkevää päivisin. Nyt tuntuu siltä, että en haluaisi ja jaksaisi työelämän paineita ja vaatimuksia enää yhtään. Mieluiten menisin jonnekin hermoparantolaan tointumaan useaksi kuukaudeksi. Harmi ettei sellaisia taida enää nykyään olla, heh.