minäitse89 kirjoitti:
Tulee vähän tuosta mieleen, että ihminen on sellainen kuin on, juuri tällä hetkellä.

Vähän niin kuin Heidegger sanoi: ihminen on heitetty keskelle maailmaa ja elämää.

Ehkä se asenteenmuutoksen voi tehdä suhtautuen eri tavalla toisiin ihmisiin? Siis muuttaa itseään siten, että käyttäytyy toisia kohtaan jotenkin eri tavalla kuin on tottunut...

Tuo on totta Herkaramazov, että ihminen on samaan aikaan monta persoonaa. Kukaan ei ole täysin paha eikä täysin hyvä.

Pohjimmiltaan kuitenkin biologinen olento, jonka päätehtävä on vain selviytyä. En tiedä onko ihminen sitten pelkästään rääpälekkään? Juuri tuo niin kuin sanoit: Monen palasen summa.

Tiedostamista kysyy huomata oma asenne, varsinkin jos tilanne tökkii. Jos vaikka oman käyttäytymisen pohjalla on joku nurja ajatus liittyen johonkin toiseen ihmiseen, joka ärsyttää, ja jos tilanne vaatii tekemisissä olemista, omaa oloa voi helpottaa kun hetken pohtii miksi ärsyyntyy ja onko oikeasti aihetta vetää hernettä nenään. Jos kyse on nipusta asioita, voi olla vaikeaa hyväksyä se outous mikä toisessa on. Omia tuntemuksia on mahdollisuus reflektoida itsekseen, varsinkin jos tilanteessa kukaan ei puhu mitään.

Eieiei kirjoitti:
minä muutun / sillä minä en muutu / minä vajoan / sillä minä nousen / minä hymyilen / vaikka minä itken / minä en enää rakasta / vaikka höpisen leppoisasti lämpimästi / minä en ole minä / vaan varjo jota tallotaan / minulla ei ole asenteita / koska minulla ei ole asemaa / tämä runo on umpikuja / solmussa kuin umpisuoli / metaanin ujellus hukkuu / pakkasen viimaan / asenteet jäätyvät / toiveikkaiden luistelukentäksi

Eieieille

runosi on seikkailu, elämä uusi alku

Mistä asenteesta on kysymys.... ?

*

levon aikaa

uuden luomisen

hankiaisten aikaan

narskuvat askeleet

tähtitaivaan alla

unen lumous

*

Tämä ketju on mielenkiintoinen.

Nimimerkki Keskustelua sanoi:

"Ehkä riippuu siitä, miten on tullut kohdelluksi, kuinka on saanut kokea olevansa osa läheistä / läheisiä. Jos on puhuttu asioista jo kasvuvuosina, jos on saanut kokea arvostusta vaikka pieni olisikin ollut niissä tilanteissa; jos on tullut todesta otetuksi. Jos ymmärrys itseä kohtaan on kasvanut kasvun myötä, tuo kysymys mitä kysyit on kasvanut myös vuosien myötä. Itsen löytäminen on muovautumista niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa elää, joiden kanssa jakaa ajatuksiaan."

En ole saanut kokea läheisyyttä. Vain toiseutta. Ehkä äitini ei pitänyt minua tarpeeksi sylissä. Ehkä hormonaalinen kehitykseni (kehittymättömyyteni) on vaikuttanut persoonallisuuteeni. Asioista ei puhuttu eikä edelleenkään puhuta perheessä ja kehuja ei ole herunut. Minulla ei ole ollut ihmisiä, joiden porukassa olisin elänyt. En ole päässyt kuulumaan mihinkään porukkaan. Yksinäistä luonnettani on suorastaan haluttu karttaa mikä taasen entisestään on lisännyt yksinäisyyttäni ja eristäytyneisyyttäni.

Luulen että se on vaan tunne: että kaikki ovat hylänneet. Elämä menee eteenpäin, ikää tulee, kaikki muuttuu. Voi hyvinkin olla, että muitten mielipiteet ovat muuttuneet vuosien varrella. Ei kannata tehdä mitään lopullisia päätelmiä. Elämä kuitenkin koko ajan etenee ja maailma muuttuu.

Eieiei kirjoitti:"En ole saanut kokea läheisyyttä. Vain toiseutta. Ehkä äitini ei pitänyt minua tarpeeksi sylissä. Ehkä hormonaalinen kehitykseni (kehittymättömyyteni) on vaikuttanut persoonallisuuteeni. Asioista ei puhuttu eikä edelleenkään puhuta perheessä ja kehuja ei ole herunut. Minulla ei ole ollut ihmisiä, joiden porukassa olisin elänyt. En ole päässyt kuulumaan mihinkään porukkaan. Yksinäistä luonnettani on suorastaan haluttu karttaa mikä taasen entisestään on lisännyt yksinäisyyttäni ja eristäytyneisyyttäni."

Minulle myös tuttua kokemus tietynlaisesta erakkoudesta. Sillä erotuksella etten ollut ainoa lapsi vaan veljesten keskellä ainoa tytär(jos olet ollut ainoa poika lähtöperheessäsi). Syliin olisin päässyt ehkä jos olisinkin ollut tuota toista sukupuolta. Kipuilevan äidin kanssa kasvaneena kirjoituksiin asti omaksuin outouden; kotiin ei voinut tuoda kavereita kun ei sellaisia kavereita ollut. Äidin hallinta oli niin lamaavaa. Yhä poden aika ajoin outouden kokemuksia. Isä oli mutta isää ei ollut. Jne. olen jossain ketjussa purkanut tuota vyyhteä. Yksinäisyys on tullut kaveriksi kun ei ollut mitään. Työssä rajan pitäen on toiset jääneet tietyn rajan taa. Tai itse.

Minä haluaisin muuttaa kaiken kärsimättömyyteni kärsivällisyydeksi.

Muistatko minua/etkö sinä ollut se joka kirjoitti sekavia/taidat muistaa väärin, mutta olisi kiva jos vastaisit/emmä viitsi sulle vastata/miksi et/kun sinä oot sekopää.

Nyt on tainnut käydä kömmä; olen joko ymmärtänyt väärin tai en ole osannut ilmaista oikein. Olen pahoillani, ei ole ollut pienintäkään tarkoitusta loukata mitenkään, mutta niin on tainnut käydä?

Hei Keskustelua. Olisin vain halunnut mielipiteesi siihen kärsimättömyyden muuttamiseksi kärsivällisyydeksi. Huomaan aina ettei minulta onnistunut taaskaan kuin jouduin odottamaan vastausta, menen siitä vain sekaisin itseni kanssa, kuin ei kukaan ehdota minulle mitään. 😁

Pikemiten, hei.

Tuohon mitä kysyit kärsimättömyyden muuttamisesta kärsivällisemmäksi, ei taida olla yhtä ainoaa keinoa, jokaisen välillä kipuiltava asian kanssa.

Omalla kohdallakin välillä kipeää joutua suostumaan odottamaan kun joltain taholta asianhoito viivästyy. Silloin koitan suunnata huomion johonkin mihin voin vaikuttaa, annan asian painua kuin taka-alalle, vaikka huomio asiaan mihin odotan vastausta, niin usein karkaakin. Annan asian unohtua jos vaan mahdollista. Ajan antaminen voi välillä olla tuskallista. Ehkä jos kääntää tilanteen niin että ottaa aikaa itselle jonkin muun asian tienoille.

Keskustelua. Olet ihan oikeassa niin kuin tavallisesti olet. Kaikelle jolle pitää antaa aikaa ja unohdusta on kamalan vaikeata, varsinkin kun ne tulevaisuudessa tulevat uudestaan esiin.

Niin se on.

Nyt taitaa mennä useampi kuukausi ennen kuin mitään tapahtuu. Joudun odottamaan pitkään edunvalvonnan lakkauttamispäätöstä.