Otsikko on suora lainaus lempiyhtyeeni levyltä, ja se kertoo melkoisen hyvin omaa tilannettani tällä hetkellä. Yhden ihmisen taistelu elämää ja sen tuomia vaikeuksia vastaan…
Muutakaan paikkaa ei ole, joten päätin pitkään harkittuani sitten kirjoittaa edes tänne. Olen hieman päälle 3-kymppinen nainen, yksinäinen sielu, asun yksin kahden koiran ja kissani kanssa. Minulla ei olle ystäviä eikä parisuhdetta, en edes pärjää ihmisten kanssa, ahdistun vieraassa seurassa ja enimmäkseen koen vaan pahaa oloa jos joudun kohtaamaan ihan vaan vaikka kadulla ihmisiä. Työn kautta minulla on hyvänpäivän tuttuja, mutta he eivät ole sen enempää. Suurin osa ei ole sellaisia joiden kanssa voisin kuvitella ystävystyväni enempää, je nekin jotka ovat erityisen mukavia, asuvat toisella paikkakunnalla ja heillä on jo oma elämä johon minä tuskin mahdun sen enempää kuin vaan kivana kollegana.
En tiedä, jaksaisinko edes mitään syvällisempiä ystävyyssuhteita enää, en tiedä jaksanko enää panostaa sellaisen ylläpitämiseen. Olen tullut niin usein hyväksikäytetyksi kaverisuhteissa ja olen ollut vain sellainen itsestäänselvyys kaikille.
Erosin miehestäni vajaa kaksi vuotta sitten, tai siis mieheni jätti minut. Vielä tänäkään päivänä en tiedä miksi. Hän ei koskaan perustellut. Lähti vain eikä koskaan enää ottanut yhteyttä. Sairastuin tämän pitkän suhteen aikana masennukseen, nykyään tajuan että parisuhde oli varmastikin osasyyllinen siihen että sairastuin, ja sitä tulenkin suremaan koko loppuikäni että annoin toisen ihmisen kohdella minua sillä tavalla kuin miten mieheni minua kohteli. Miksi tuhlasin omaa rakkattani ihmiseen joka ei selvästikään koskaan rakastanut takaisin?
En tiedä, pystynkö koskaan enää lähteä mukaan uuteen suhteeseen, pelkään että satutan taas vaan itseni ja annan jättää itseni toisen käskytyksen alle. Tänään juuri viimeksi mietin miten hyvin tällä hetkellä menee siksi, ettei tarvitse olla kenellekään tilivelvollinen mistään. Saan päättää ihan itse omasta elämästäni ja tekemisistäni. Saan edes haaveilla asioista jotka haluan vielä joskus toteuttaa.
Viihdyn parhaiten kotona ja liikun vain koirieni kanssa. Asuu minulla yksi ”kaveri” tässä lyhyen ajomatkan päässä, vanha työkaverini, hänen kanssaan käydään aina silloin tällöin ulkoiluttamassa koiria. Muuten tunne välillä syvää yksinäisyyttä. Suljin Facebook-profiilinikin koska en saanut siitä mitään irti. Miksi pitää liuta loppujenlopuksi täysin vieraita ihmisiä kavereina, kun ei heidän kanssaan tule tehtyä mitään irl? Siellä tuli vaan paha olo kun seurasi sivusta muiden ihmisten ihania uutisia arjesta… Kuka sai uuden parisuhteen, kuka mitäkin… Miksi satutan itseäni vielä sitäkin kautta?
Asun rivitalossa, mutta tämäkin alkaa jo ahdistaa ja haluaisin vielä joskus muuttaa omakotitaloon jonnekin syrjempään. Niin ettei heti etuovelta näy suoraan naapurin pihaan. Asuin ennen kerrostalossa kaupungissa ja 1,5 vuotta sitten muutin pienemmälle paikkakunnalle tähän nykyiseen asuntoon. Kotini on aivan ihana, rakastan tätä persoonallista asuntoani, mutta muuten tämä rivarielämä on todella ahdistavaa ja haluan päästä omaan rauhaan…
Eristäydyn siis vielä lisää?
Viime aikoina olen jopa alkanut pelätä, mitä sitten kun vanhemmistanikin aika jättää? Ja jään lopullisesti yksin? Mitä sitten teen? Kehen turvaudun jos tarvitsen neuvoa?
Ääähh... Katselin eilen erään FB-ryhmän kuvia vanhoista taloista ja niiden sisustamisesta, kyllä kävi suoraan sanoen KATEEKSI kun itsellä ei ole sellaista ihanaa vanhaa taloa jota laittaa. Harmittaa ihan mielettömästi kun itsellä ei ole varaa, puhumattakaan osaamista remontointiin (osaan vaan maalata ja vaihtaa laminaattilattian...). Äsken ahdisti koko ajatus että en pääse ainakaan pariin vuoteen varmaan vaihtamaan asuntoa mihinkään suuntaan.
Minulla on hieman velkoja maksettavana (omaa typeryyttä ja sairauden tuomaa mokailua), ja haluan luonnollisesti maksaa ne pois ihan ensimmäisenä. Laskeskelin, että saisin ne maksettua pois noin kahdessa vuodessa... Sitten pitäisi vielä tehdä ihan kunnollinen "taloussuunnitelma", olen sellaisen nytkin tehnyt, enkä ole viime aikoina enää kerryttänyt velkaa 🙂
Sitten kun velat on hoidettu ja talous palaa vakaaseen tilaan, voin alkaa miettiä millaiseen taloon minulla on varaa? En edes halua isoa taloa, sellainen pieni yksikerroksinen mökkikin kelpaisi erittäin hyvin. En tee viidellä huoneella ja yläkerralla mitään. Tupakeittiö, makkari ja kylppäri olisi todella ihanteellinen! Piha saisi sitten olla vastaavasti mahdollisimman suuri jotta olisi tilaa koirilla juosta. Minulla kun on kaksi whippettiä jotka rakastavat juoksemista 🙂
Jotenkin vaan ahdistaa tällä hetkellä tämä rivariasuminen... Rakastan tätä asuntoa, tämä on niin ihanan persoonallinen ja pintaremontti on vielä vähän kesken, samoin sisustaminen. En haluaisi tästä asunnosta lähteä pois, mutta naapurit ahdistaa ja melukin on alkanut ahdistaa. Olin jo suunnitellut miten hankin tänä kesänä pihakeinun tuohon patiolle, mutta en enää haluakaan panostaa siihen.
Haluaisin vaan päästä omaan rauhaan...
Jooh nyt on sitten juhannus, tosin itse en välitä sen viettämisestä millään tavalla. Ajat sitten ilmoittauduin vapaaehtoiseksi olemaan töissä koko juhannuksen... Eilen ainakin oli ihan mukavaa ja leppoisaa olla töissä ja tänään ilmeisesti odotettavissa samanlaista menoa. Eli ei siis ollenkaan paha rasti, varsinkin kun näistä päivistä saa kivat lisät 😀
Eilen piipahdin illalla kaverin ja hänen miehensä luona grillaamassa, istuskelin siellä pari-kolme tuntia... Oli mukavaa. Kohta taas töihin ja jospa sitä illalla jaksaisi lähteä käymään vielä kuntosalilla... Tänään näyttää aika sumuiselta tuo sää, saa nähdä kirkastuuko yhtään.
On se vaan kivaa herätä näin juhannusaamuna ilman darraa ja pahaa oloa 🙂
Tuli jotenkin hyvä mieli kun työkaveri laittoi tänään minulle whatsupp viestin. Hän itse oli tänään vapaalla ja minä olen huomenna joten nähdään vasta keskiviikkona, ei nähty juhannusviikonloppunakaan kun ei oltu samaan aikaan töissä. Hän on kauhean mukava ihminen, eikä siis olla varsinaisesti samassa paikassa töissä, vaan olen siis itse kesätuuraajana tässä hänen työpaikassaan. Selitinkö ymmärrettävästi? 😋
Kyseli kuitenkin nyt että miten juhannusviikonloppu töissä meni ja sitten mietittiin että jos mentäisiin leffaan katsomaan uusi Independence Day-elokuva.
Mua ilahduttaa tällaiset yhteydenotot kovasti, kun muuten ei okein niitä kavereita/ystäviä ole, niin kivaa jos joku haluaa ottaa minuun vapaa-ajallakin yhteyttä 🙂
Ristiriitaisten tunteiden viikonloppu... Vein koirat eilen hoitoon yhden yön ajaksi koska meillä oli työporukalla sellainen kesäjuhla työpaikan grillipaikalla. Lähinnä nyt porukka vaan joi ja muutama grillasi makkaraa, juteltiin ja naurettiin ja kaikilla oli hauskaa vaikka meitä ei ollutkaan kuin kourallinen. Itse menin yöksi työkaverin sohvalle ja siitä aamulla sitten suoraan töihin (asuu työpaikan vieressä). Vaikka olikin hauskaa, niin äärimmäisen introverttinä ja epäsosiaalisena ja ujona ihmisenä mulla oli kuitenkin olo että en jaksa tätä sosiaalisuutta ja ihmisten kanssa olemista, haluan vain hakea koirani hoidosta ja olla niiden kanssa. Ihanaa kun ne ovat taas tuossa vieressä, on jotenkin taas "turvallisempi" olo. Koirilla oli onneksi hauskaa yöhoitopaikassa; toinen oli jopa nirhaissut vähän tassuaan leikin lomassa ja ontui sitä vähän haettaessa, eiköhän se parane kun huominen levätään 🙂
Kuitenkin mulla on taas lievästi ahdistava olo. Oli kivaa viettää aikaa tuttujen ihmisten kanssa, mutta tiedän että saan nauttia näiden ihmisten seurasta enää viikon ja sitten aloitan kesäloman. Loman jälkeen palaan takaisin omaan vakituiseen työpisteeseeni, ja olen taas tajunnut kuinka vähän siellä enää nykyään viihdyn ☹️ Ilmapiiri on syvältä ja työkaverit eivät usein paljoakaan juttele, meillä ei naureta jne... Viimeiset 5 viikkoa olen saanut nauraa "kesätyöpaikassani" enemmän kuin olen koko viimeisen vuoden aikana nauranut.
Tulevat muutokset seuraavan vuoden aikana työasioita koskien myös jännittävät; yksi pakka hajoaa ja me jakaannutaan ympäri kaupunkia. Onneksi voin pitää vielä yhteyttä edes viestein parin kollegan kanssa. Haluaisin myös muuttaa aivan toiselle paikkakunnalle, mutta sekin pelottaa, jos olen juuri onnistunut saamaan pari uutta tuttavuutta täältä, niin miten sitten käy jos muutan pois? Päätin seurata meininkiä vielä pari vuotta ja katsoa pääsenkö uuteen paikkaan töihin ja saanko sinne näitä uusia tuttavuuksiani työkavereiksi myös.
Siltikin se uusi alku ihan muualla houkuttaa kovasti. Pää ihan sekaisin...
Lisäksi pahaa mieltä aiheuttaa taas muut ihmiset, ne joilla menee kaikki hyvin, ne jotka ovat onnellisia. Ne joilla on sitä mitä minulla ei ole, eli rakkautta, ystäviä, elämää ja sosiaalista taidokkuutta, ihania asioita tapahtuu... Taas huomaan ettei minulla ole oikein mitään. Tätäkin kirjoittaessani huomaan, että itken taas pitkästä aikaa.
On aika säälittävää loppujen lopuksi, jos parhaat ystävät kooostuvat vain kahdesta koirasta...