Apua ystävyyssuhteeseen
Tarvitsen kipeästi apua tilanteeseeni, tuntuu että olen aivan solmussa itseni ja omien tunteideni kanssa.
Taustaksi kerrottakoon, että olen kolmekymppinen nainen ja kärsinyt aikaisemmin voimakkaista masennus-ja ahdistusoireista. Tätä nykyä vointini on hyvä, olen tasapainoisempi kuin vuosiin ja käynyt läpi pitkän psykoterapian. Olen valmistunut ja oman alani töissä, täysin toimintakykyisen kaikessa suhteessa ja olen myös tasapainoisessa ja onnellisessa parisuhteessa.
Minulla on yksi ystävyyssuhde, jossa olemme tunteneet toisemme jo noin 15 vuoden ajan. Syystä tai toisesta tämä ystävyyssuhde herättää minussa usein aivan kamalan vaikeita tunteita ja ahdistusta siitäkin huolimatta, että olen vahvistunut kovasti viime vuosien aikana. Kyse on pähkinänkuoressa siitä, että ystäväni on kauhean suorapuheinen ja minä taas en uskalla sanoa mitään, kun hän loukkaa minua. Esimerkiki yks päivä hän kertoi minulle kuinka olen ollut viime aikoina tylsä. Menin aivan lukkoon ja sanattomaksi. Nyt minua painaa ja häiritsee aivan kamalasti se, että olen niin heikko etten pysty sanomaan kuinka hänen sanansa loukkasivat minua.
Minua myös painaa se kuinka usein koen tämän ystäväni kanssa, että olen jotenkin suututtanut hänet. Etten huomioi häntä oikealla tavalla, ole tarpeeksi yhteydessä tms. Hän myös usein kautta rantain tuntuu arvostelevan niitä asioita, jotka ovat minulle elämässä tärkeitä (turvallisuus, elämän vakaus, lapset jne.). Ikäänkuin hänen seikkailunhaluinen elämänsä olisi jotenkin parempaa ja koen etten tule arvostetutksi sellaisena kuin olen. Miksi minulle esim. rutiinit ja turvallisuus eivät saisi olla tärkeitä? Koen että joudun usein jotenkin selittelemään ja puolustelemaan sitä, mitä olen. Tuntuu kuin omia rajojani poljettaisiin kerta toisensa jälkeen.
Kuinka löytäisin rohkeutta ilmaista itseäni tälle ystävälle ja asettaa omat rajani? En haluaisi minulle puhuttavan miten tahansa. Mielestäni ystävyyden pitäisi perustua molemminpuoliseen arvostukseen, olipa tavoitteet ja mieltymykset elämässä kuinka erilaisia tahansa.
Moi! Olen monesti itsekin pohtinut epätasa-arvoisia ystävyyssuhteita... Ja toisaalta myös sitä, kun toinen on kohtelias ja toinen liiankin suora puheissaan!
Ei mulla taida olla sulle ratkaisua. Jos ystäväni loukkaa mua, enkä osaa siitä sanoa, olen hetken hiljaa ja mietteliäs... joskus ystävä huomaa tämän ja kysyy syytä. Silloin on mielestäni helpompi asiasta sanoa.
Tosin niinkin on monesti käynyt, ettei ystävä ole huomannut mitään...
Paras neuvoni taitaa olla kuitenkin se, että yritä olla välittämättä moisista kommenteista! On vaikeaa, tiedän, mutta yrittää voi ja yrittäessään monesti, voi oppiakin.
Itseäni on auttanut ajatus, ettei ystävä oikeasti tarkoita kommenttejaan niin voimakkaiksi, miltä ne tuntuvat. Suorapuheisen kommentit ovat monesti myös "voimakkaasti" sanottuja. Jos ne pystyy mielessään laimentamaan, eivät ne tunnu niin pahalta.
Toivon, että tästä on edes vähän apua.
Jotkut ovat todella suorapuheisia eivätkä osaa ajatella toisen loukkaantuvan, en osaa sanoa voiko sille mitään jos se on tiukasti luonteessa kiinni, mutta ainakin omasta mielestäni tuo arvojen kritisoiminen menee yli. Minä en sietäisi ystävältä sellaista, ymmärrän kuitenkin senkin miksi siitä on hankala sanoa. Kritisoiko hän noita asioita ylipäätään vai nimenomaan sitä että kun sinulle nuo asiat ovat tärkeitä? Siinäkin voi olla ero. Eivät kaikki voi pitää elämässä tärkeinä samoja asioita eikä sen pitäisi olla keneltäkään pois. Kuulostaa jonkin verran siltä, että hän tahtoo jollain tavalla korostaa omaa "paremmuuttaan", tietysti hänen elämäntapansa on hänelle parempi, mutta se tuskin olisi sitä sinulle. Sinuna kyseenalaistaisin tätä hänen ajatusmalliaan joskus kun hän jotain sellaista sanoo.
Kun elämän arvot ovat kohdallaan, tärkeät, eivät ystävän mielipiteet ja arvostelut, ystävän jota ei välttämättä edes tunne pitkänkään ystävyyden jälkeen - vaikuta mielenrauhaan. . On oikein ettei lähde mielistelemään jos olen tylsä niin sitten olen voi hakea parempaa seuraa ja palataan asiaan myöhemmin jos on tylsää, ollaan sitten yhdessä tylsiä😉, eikö ystävyys ole sitä. Et välttämättä ole edes ollut tylsä vaan ehkä sattui että hänellä itsellään oli jokin "pikku ongelma". Avautuminen kipeissä asioissa on joskus vaikeaa. Parhaimmatkin ystävät salaavat asioita toisiltaan. Valitettavasti jotkut hyvätkin ystävykset eroavat, minulle on käynyt niin koska ei ollut luottamus kohdillaan. Oli oikein ettei ystävyys jatkunut, sillä ystäväni oli hyvin voimakas tahtoinen, jyrkkä mielipiteissään vaikkakin lämmin ja ystävällinen mutta!? En kadu ystävyyttä sillä se opetti ystävyydestä sen että ystäviä kohdellaan hyvin, ystävään voi luottaa mutta samalla myös että oman elämän rajat ja arvot, käytöstavat eivät muutu toisen ihmisen vaikutuksesta, en samaistu. Ehkä pieni miettimis tauko olisi kohdallaan.🌻🙂🌻