Apua yksinäisyyteen
Olen mies aikaisissa kaksissakymmenissäni ja minulla menee tosi huonosti.
Minulla on aina ollut suuria vaikeuksia saada suuni auki sosiaalisissa tilanteissa, en koskaan keksi mitään sanottavaa, minkä takia minua pidetään tylsänä, ja menen aina ihan lukkoon jos satun löytämään itseni naisseurasta. Alan nieleksimään ja kaikkea. Siinä kai syitä miksen koskaan ole seurustellut tai ollut naisen kanssa, kukaan ei tunnu arvostavan.
Löytyy minulta kavereita, mutta tähän kaverikastiin myös kaikki muijat minut laittavat koska olen minä. Sunnuntaina oli se aika vuodesta kun olin jonkun tytön kanssa ulkona ja kun annoin vihjeitä siitä että olen kiinnostunut niin vastaus oli vain tylsä ”aha”, kaikesta näki että vastakaikua ei taaskaan ollut. Tajusin ettei hän ollut edes pitänyt niitä minään treffeinä.
On aivan älyttömän pelottavaa mennä puhumaan naisille kun jokainen vastaus tähän mennessä on ollut negatiivinen, ymmärrän ettei siinä pitäisi olla mitään pelättävää mutta alitajuntani vaimikälie ei sitä tunnu käsittävän, vaan olen lähes aina ihan paniikissa.
Ymmärrän että paska ja kiusaamisentäyteinen lapsuuteni on vaikuttanut itsetuntooni sen verran että olen nyt tällainen. Luin jostain että olen addiktoitunut huonoon olooni koska olen jo kauan tuntenut näin ja tottunut siihen turvallisena olotilana enkä voi sen takia muuttua. Yleisin neuvo olisi kai tyyliin ”itsevarmuutta peliin”, tuosta kaikesta aikaisemmasta tosin taitaa käydä ilmi miksi se neuvo ei toimi.. en edes opiskele alaa mistä olen oikeasti kiinnostunut koska sen pääsykokeet ovat aivan stnan vaikeat, tosin yritän uudestaan joka vuosi.
Olen mielestäni jopa tosi hyvännäköinen ja ihan hyvässä fyysisessä kuosissa mutta menen epävarman persoonallisuuteni takia ihan hukkaan.. en halua kuolla mutta en kestä tätä tyhjyyttäkään kyllä enää. Kaiken sen muiden aiheuttaman takia ihmettelen miksen ole enempää sosiopaatti… sen sijaan haluaisin kuulla onko täällä neuvoa/samanlaista kokemusta?