Hei nimimerkki pala lasia

Terapia on sitä varten että saa puhua kaiken mieltään vaivaavan pois ja sitä kautta päästä ulos niistä menneistä kivuliastakin asioista, jotka voivat olla jopa esteenä työhön hakeutumiseen. Olisi kiva kuulla millaista terapiaa saat. Itse käyn psykiatrian poliklinikalla juttelemassa asioista mitä minulle milloinkin kuuluu, ihan tavallisista asioista, mutta olen huomannut, että vaikka ihan mitättömistä asioista puhutaankin (eli yleisistä kuulumisista) niin siinä saattaa sivuta jotakin sellaista asiaa, mistä on vaikeampi puhua ja joka nostaa tunteet pintaan.

Tämä on tärkeää terapiassa. Siis että kykenee tuomaan terapiassa esiin myös niitä herkistäviä asioita, joista voi nousta tunteet pintaan. Mutta mielestäni on hyvä, että terapia on sellaista tavallisista asioista jutustelua, jossa vahingossa eksytään niille vieraammille ja varovaisuutta vaativille kaistoille. Ettei tule turhaa jännitystä. Niin ja mulla on yleensä tapana pitää muutenkin päiväkirjaa, ja varsinkin ennen terapiaan menoa kirjoitan päiväkirjaan omia ajatuksiani ja tuntemuksiani. Tämä helpottaa hyvin paljon ja tuo selkeyttä terapiakäyntiin ja siellä käymiimme keskusteluihin.

Voimia sinulle terapiaan. Ei siellä tarvitse kertoa asioita yhtään sen nopeammin kuin pystyy. Sekin on ok, että ei pysty niistä kertomaan, terapeutin tehtävä on auttaa siinä. Et ole yksin sen asian kanssa. Kestää oman aikansa ennenkuin luottamus kasvaa terapeuttia kohtaan ja koet riittävästi turvallisuutta. Yritä olla itsellesi armollinen ja kärsivällinen. Terapiasta voi kuitenkin olla ajanmyötä todella paljon apua. Suosittelen myös erilaisia vertaisryhmiä, niissä voi puhua tai olla puhumatta, ne antavat paljon apua itsensä hyväksymisen ja arjessa jaksamiseen.

Kiitos kommenteistanne Lumimaailma ja Leevi1212!Toka terapia käynti takana ja mä olen ihan pihalla. Alkuvuodesta mä kerroin lääkärille kontrollikäynnillä äidin pahoinpitelystä sekä mulle tapahtuvasta raiskauksesta, johon syyllistyi 50v/120kg tuleva appiukko. Itse olin silloin neitsyt 20v/50kg. Tästä, kun sain mainittua lääkärille, hän laittoi mut psykiatrille. Sitä myöten pääsin psykoterapiaan: yksilöterapiaan.Mä mielummin kuuntelen muita kuin puhun itse. Pidän itseäni tosi tylsänä. Mä kirjoittelen myös päiväkirjaa. Kirjoittelen sinne mun hyviä ja huonoja tuntemuksia. Tänne tukinettiinkin kirjoittaminen on mulle uusi juttu. Pelkään tekeväni itsestäni naurettavan. Toivon kuitenkin saavani täältä tukea, jos mulla on sitä edes lupaa pyytää. Haluan parhaan kykyni mukaan olla myös toisille tukena.Kyllä mä osaan olla sitten avuton.☹️

Alku voi olla haastavaa, mutta uskon että terapia alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Omista tunteista puhuminen ei ole helppoa jos on vaikea luottaa toisiin ihmisiin. Se luottamus rakentuu vähitellen. Voin vakuuttaa, että kuulosta mitenkään naurettavalta. Kokemasi asiat ovat isoja juttuja, eikä ole ihme jos et voi hyvin. Tuo "tunnepäiväkirjan" kirjoittaminen on asia, jota olen itsekin miettinyt mutta se on jäänyt aloittamatta. Ehkä sain nyt hieman enemmän innostusta aloittaa sen.🙂

Hei!

Kolmas terapiakerta takana ja meikä itki siellä. Voi ei😭. Olen pyrkinyt, etten toisten aikana itke enkä vieraiden nähden. Se itku vaan tuli, eikä ollut edes juttua mistään vakavasta vaan ihan tavallisista asioista. Jotenkin vaan ahdistaa ja haluan päästä siitä tunteesta eroon. En halua olla mikään itkupilli ja ruikuttaja. Minä, joka olen yleensä ottaen positiivimmasta päästä oleva ja nyt olen ihan down. 😑❓

pala lasia kirjoitti 14.6.2010 13:47

Hei!

Kolmas terapiakerta takana ja meikä itki siellä. Voi ei😭. Olen pyrkinyt, etten toisten aikana itke enkä vieraiden nähden. Se itku vaan tuli, eikä ollut edes juttua mistään vakavasta vaan ihan tavallisista asioista. Jotenkin vaan ahdistaa ja haluan päästä siitä tunteesta eroon. En halua olla mikään itkupilli ja ruikuttaja. Minä, joka olen yleensä ottaen positiivimmasta päästä oleva ja nyt olen ihan down. 😑❓

On upeeta että pystyt itkemään siellä.Ihan kateeksi käy!Itse pelkään tuntea mitään enkä uskalla olla heikko.Vaikutan varmaankin terapeuttini mielestä ihan psykopaatilta.Tosin en usko että hän kestäisikään itkuani ja minähän en murru mielummin lopetan koko terapian.Tunnen itseni ihan idiootiksi ajatellessani näin koska itse arvostan herkkiä ja tunteellisia ihmisiä jotka ovat aitoja.Mitähän tapahtuisi jos uskaltaisin olla ihminen?

Hei!Yksi terapia kerta takana. Ei se terapia ainakaan helppoa ole. Eka ja kolmas kerta tuntui jopa helpottavalta mutta toka ja viime kerta niin ahdistavalta. Onko se normaalia, että siellä tai sen jälkeen ahdistaa. Mun täytyy olla tosi epänormaali. Onneksi on vain yksi kerta ennen juhannusta ja sitten tulee viiden viikon tauko.Onko viisasta kertoa terapeutille noista tunteista? Mä olen ihan sekaisin. On vaikea puhua ja aukaista omia synkkiä ajatuksia vieraalle. Tekisi melkein mieli lopettaa koko terapia alkuunsa. Mitä mä teen?En mä pääse ikinä mun traumoista eroon, jos en mä niitä nyt selvitä. Miksi se on niin vitun vaikeaa ja hidasta. Tehdastyöläisenä mun mielestä sen pitäisi tapahtua tässä ja nyt nopeasti. Mulle saa antaa ihan vapaasti kommenttia ja haukkuakin, jos on tarvetta.Mun täytyy yksinkertaisesti olla HULLU. ☹️?

Ei omista syvimmistä ajatuksista ja tunteista ole helppoa puhua, varsinkaan jos sitä ei ole ennen tehnyt. En enää usko, että on olemassa hulluja ihmisiä, joillakin on elämäntilanne vai aika solmussa ja siksi voi pyöriä mielessä kaiken näköisiä ajatuksia, jotka tuntuvat aika oudoilta, hulluilta ja sekavilta. Ei kuitenkaan ole hullu. Jos jaksat käydä vertaisryhmissä, niin siellä näet muitakin ketkä ovat elämänsä "erämaavaiheessa". Toisaalta samalla huomaa, että he ovat tosi mukavia ihmisiä ja samalla pystyy hyväksymään omatkin jutut paremmin.

Terapian jälkeen voi tuntua ahdistavalta, koska terpiassa on käsitelty ahdistavia asioita. Ne voivat herättää tunteita, jotka nousevat viiveellä pintaan.

Voimia!

Hei!!

Mä olen jotenkin niin kipsissä ja toimin kuin hidastetussa elokuvassa. Mua pelottaa niin vietävästi. Jotenkin haluaisi unohtaa terapiat ja muut. Tuntuu jotenkin pahalta kaivaa vanhoja tosi ahdistavia juttuja, mitkä on halunnut unohtaa. 🤔

Keskiviikkona terapiassa tuli jutuksi koulukiusaaminen, mutta senkin mä olin tyystin unohtanut. Sekin ahdistaa. Mä en kyllä ymmärrä, että onko terapiassa tarkoitus hajoittaa koko ihminen ihan palasiksi. Mulla kieltämättä ollut aina tapana työntää kaikki ikävä syrjään. Eikö ihmisestä tule ehjää, jos ei se käy läpi noita ikäviä juttuja. Miten kukaan toisen ruikutuksia jaksaa edes kuunnella. Mä edelleen yritän hymyillä ulospäin. Oikeasti hymyn takana paljastuu ahdistusta.

Olen aina tottunut siihen, että minut teilataan, jos kerron ajatuksia. Pelkään, että jos paljastan itsestäni tosi henkilökohtaisia ja arkaluontoisia asioita, mä saan ne silmille takaisin. Parhaillani luotan jopa lääkäriin, jossa käyn. Mutta odotan, että sieltäkin tulee joskus se kuolinisku, joka murskaa mut alleen. Jotenkin tää kaikki on vain turhaa...😭

Mä haluaisin vaan vajota maan rakoon ja unohtaa kaiken. Eikö se riitä?😐

Hei!!

Eilen oli viides terapiaistunto. Meni ihan hyvin, jos voi sanoa, että meni hyvin. Hyvillä mielillä jään odottamaan uusia terapiakäyntejä sitten elokuussa.

Kyllä tää mieli on kuin vuoristorata. Ystäväkin sen huomaa. Välillä en saa sanaa suustani ja olen ihan kipsissä. Hyvinä hetinä sitten puhua hölpötän. Kauheaa, kun ei voi tietoisesti itse vaikuttaa siihen "kipsin" tulemiseen. Eikä siihen, kun ahdistus yllättää missä sattuu. Tosi kamalaa!!

Hyvää kesää kaikille!🌻🙂🌻

Minustakin tuntui ensi alkuun tuolta, kun mitä kirjoitat 18.6.2010. Mutta sitten sairaanhoitajan kanssa alkoi yhteistyö toimia ja oli helpompi puhua, luottaa ja itkeäkin. Masennus on vähän, kuin vuoristorata. Uskon kuitenkin, kun saa kaikki menneet pahat asiat puhuttua ja käsiteltyä, niin elämä jossain vaiheessa helpottuu.

Hyvää Kesää ja kirjoittele, kun siltä tuntuu!

Hei!

Terapia alkoi taas tauon jälkeen. Olin eilen niin shokkitilassa terapian jälkeen, että meinasin vahingossa ajaa pyörällä punaisia päin. Ennen kesätaukoa oli vasta vähän tutustumista ja kevyempää jutustelua. Eilen sitten puhuin mun kirjoittaneen päiväkirjaan raiskauksestani siitä ekasta. En pystynyt siitä edes päiväkirjaan kirjoittamaan. Pystyin mä eilen siitä jotain kertomaan. Halusin jo alkuunsa tehdä siihen stopin, mutta terapeutti rohkaisi jatkamaan. On siitä niin kauheaa jopa puhua ja vielä herttaiselle naiselle. Että mä säälin häntä!!😑❓

Hei!

Tänään on yksi terapiakerta takana. Tänään puhuttiin siskoni murhasta. Siitä on sitten vaikeaa ja ahdistavaa keskustella. Pelkään käveleväni tänään pitkin seiniä tai saavani jonkun kohtauksen: joko itku- tai raivo- tai itsensävahingoittamiskohtauksen. Tai jotain muuta, mitä en pysty edes aavistamaankaan.😑❓

Toivottavasti ei yöunet mene. Koitan purkaa mun tunteita päiväkirjaan ennen nukkumaanmenoa. Voi tätä traumaterapiaa!!!! Tavallaan puhuminen helpottaakin, mutta se ahdistaa ihan sikana ja mä saan siitä hengitysvaikeuksia ja tulee kuuma ja paniikki. En ole vielä ainakaan ihan sinut terapeutin kanssa. Vieläkin jännittää!!! Jos ei se jännitys lopu ollenkaan. Tai sitten noi asiat ovat se, joka tekee sen jännityksen.

Noi mun traumaperäiset jutut, niistä ei keskustella kuin saippuasarjoista. Ne jutut on oikeasti tapahtuneet ja satuttaneet minua. Oi, mikä oivallus! Saatte haukkua mut ihan tyhmäksikin. Niinhän mulle aina käy.☹️

pala lasia kirjoitti 16.8.2010 15:28

Hei!

Tänään on yksi terapiakerta takana. Tänään puhuttiin siskoni murhasta. Siitä on sitten vaikeaa ja ahdistavaa keskustella. Pelkään käveleväni tänään pitkin seiniä tai saavani jonkun kohtauksen: joko itku- tai raivo- tai itsensävahingoittamiskohtauksen. Tai jotain muuta, mitä en pysty edes aavistamaankaan.😑❓

Toivottavasti ei yöunet mene. Koitan purkaa mun tunteita päiväkirjaan ennen nukkumaanmenoa. Voi tätä traumaterapiaa!!!! Tavallaan puhuminen helpottaakin, mutta se ahdistaa ihan sikana ja mä saan siitä hengitysvaikeuksia ja tulee kuuma ja paniikki. En ole vielä ainakaan ihan sinut terapeutin kanssa. Vieläkin jännittää!!! Jos ei se jännitys lopu ollenkaan. Tai sitten noi asiat ovat se, joka tekee sen jännityksen.

Noi mun traumaperäiset jutut, niistä ei keskustella kuin saippuasarjoista. Ne jutut on oikeasti tapahtuneet ja satuttaneet minua. Oi, mikä oivallus! Saatte haukkua mut ihan tyhmäksikin. Niinhän mulle aina käy.☹️

Hei

Et ole tyhmä. Olet viisas ja rohkea, kun uskallat käsitellä kipeitä asioita, ja voit olla itsestäsi ylpeä. Päiväkirjan kirjoittaminen on hieno tapa "puhdistaa" itsensä ennen nukkumaanmenoa, toivon että itsekin pystyisin siihen.
Minun mielestäni ihminen on terve reagoidessaan noinkin vakaviin asioihin. Sisälle hillotut asiat tekevät kipeää tullessaan ulos, mutta oksentamisenkin jälkeen olo helpottaa 🙂 Pidät vaan mielessäsi että paha olo menee ohi.
Voimia ja valoa elämääsi
🙂🌻

Hei!
Kolme viikkoa eli kuusi kertaa loman jälkeen psykoterapiaa takana. Edelleen jännittää ja pelottaa. Unet ovat jääneet vähiin ja syöminen. Olen laihtunut 3,7kg nyt 3 viikossa terapian aikana. Ei haittaa, jos kilot itsekseen tippuu. En tunne edes nälkää.
Vaikeaa on mennä terapiasta suoraan töihin. Pelkään leimautuvani töissä. Mitäs, jos töissä itkenkin?
Koen olevani niin syyllinen raiskaukseeni kuin seksuaaliseen ahdisteluun sekä siihen, että äitini oli tappaa minut. Miksi??? Mitä mä tein niin väärin?? Miksi mä pelkään?? En pysty luottamaan en vielä, jos joskus?? Haluaisin jonkun luotetun rinnalleni... En päästä helposti ketään lähelleni. Kuoreni suojaa minua, mutta se on murtunut ja se on rikki..Olen väsynyt, mutta silti on vaikea saada unta.😑❓