Hei!
Huominen terapiakäynti pelottaa. Viime keskiviikkona terapeutille kävi moka. Hän oli siirtänyt mun terapia-ajan illaksi ja unohti sen. Odotin puoli tuntia turhaan ja laitoin tekstiviestiä terapeutille, että lähden pois. Terapeutti sitten soitti, kun olin päässyt Euromarketin pihaan. Hän sanoi peruttaneensa kaikki iltapäiväajat, mutta unohtaneensa minut, kun oli kalenteriinsa laittanut mulle ajan muttei mun nimeä. Sanoin siihen, ettei se mitään. No sitten pääsin sisälle kauppaan ja vedet nousi mun silmiin ihan väkisten. Nielaisin kyyneleet pois. Onneksi näin kassalla ystäväni, jonka kanssa käveltiin kotio päin. Kerroin hänelle ja sanoin, että itkettää. Hän sanoi, että itke vaan. Käveltiin hiljaisuuden vallitessa.
Uskallanko ja kehtaanko kertoa, mitä tunsin tapahtuneesta vai salaanko asian? Eikö mun juuri hänelle pidä kertoa, miltä tuntui? Jotenkin mussa meni jotain rikki ihan pienen asian takia.

Mitä mulle on tapahtumassa?? Eilen illalla olin nukahtamassa, kun näin välähdyksen mun raiskauksesta. Sekin pelottaa ja karkoittaa unen. Siitäkin pitäisi pysyä keskustelemaan terapiassa. Multa ei löydy sanoja!😯🗯️!

Hei!
Uskon että sinun kannattaa olla rehellinen kaikista asioista. Siis kaikista. Luottamuksen rakentaminen on tärkeää vaikka aika pelottavaa ja ahdistavaa. Jos terapeuttisi edesottamukset ovat saaneet sinut tolaltasi kerro se rehellisesti. Hän ymmärtää kyllä sen eikä ota sitä arvostelemisena. Samoin jos joidenkin asioiden työstäminen on erityisen vaikeaa vielä niin kerro sekin. Kunnon terapia suhde kehittyy luottamuksesta ja kunnioituksesta. Näin terapeuttisikin voi parhaiten olla avuksesi kun homma toimii rehelliseltä pohjalta.
Voimia sinulle. Olet jo vahva sinänsä koska olet uskaltanut hakea itsellesi apua asioidesi työstämiseen. Itselläni se on vasta edessä mutta rohkeus ei ole vielä riittänyt.
Huomenna pitäisi työterveydessä käydä terkkarin juttusilla mutta näinköhän menen puihin. Pelkään ettei minua uskota. Noh katellaan mutta kuitenkin koita jaksaa.
Kirjoittele miten pärjäilet
🙂👍

Kiitos Saniga, kun vastasit! Välillä tää tuntuu yksinpuhelulta. Toivon sun puolesta, että ne ottaa sut todesta työterveydestä.

Itse olen psykoterapiassa työterveyden ansiosta. Kyllä ne siellä kuitenkin osaa.

Juu tämän päiväinen terapiakäynti meni tosi hyvin. Väheksyin ja häpesin ensin tuntemuksiani, jotka tapahtui terapian oharista. Hän rohkaisi mua kertomaan siitä. Kai sen piti tapahtua. Terapeutilla on uskomaton kyky osua kipukohtiin. Hän yrittää myös selittää mulle, miten olen lykännyt tunteeni syrjään niin äitini pahoinpitelyissä kuin appeni raiskauksissa. Koen suurta syyllisyyttä, häpeää ja itseinhoa kaikkeen tapahtuneeseen.

Mun ympärillä olevat ihmiset eivät edes aavista mun pahaa oloa. Kuinkä välistä tahtoisin vain kuolla pois. Tai peiliin katsoessani näen melkein äitini ja sen puolen haluaisin itsessäni kirjaimellisesti tappaa.

Pystyin terapiassa kertomaan myös viime viikkoisesta uneen vaipumisesta, jossa niin elävästi ja todentuntuisesti tunsin, miten väkivalloin jalkani revitään auki ja miten mun jalkojen välissä huohottaa hikinen, lihava ja INHOTTAVA mies. Huusin ja vapisin kauhusta. Enkä pystynyt enää nukkumaan. En tunne edes vihaa. Pelkään, että tuntiessani vihaa, minä syyllistyisin pahaan.

En osaa selittää. Olen ihan hukassa.

Heippa!
Osaan osittain samaistua tunteisiisi koska minun äitini oli ja on edelleen alkoholin sekä lääkkeiden väärinkäyttäjä. Hänellä on myös mielenterveys ongelmia. Lapsena sain kokea henkistä ja fyysistä väkivaltaa sekä sen että äitini yritti tappaa minut. Olen myöskin kokenut hyväksikäytön setäni puolesta ja koska vanhempieni ystävä porukkaan kuului hyvin epämääräistä porukkaa ei hyväksikäyttö jäänyt vain setäni kontolle. Olen karvaa vaille 40 mutta en ole koskaan avautunut asioistani. Nyt kaikki painaa jostain syystä päälle ja on pakko lähteä purkamaan tätä vyyhtiä. Olen väsynyt, henkisesti loppu mutta samalla häpeissäni vaikka alitajuisesti tiedän ettei minulla ole siihen mitään syytä. Olisihan se hienoa jos saisin apua ajoissa ennenkuin tipahdan tosissani tai teen jotain tyhmää päästäkseni tuskastani. Senkin homman hallitsen😞
Sinä olet siis hyvällä tiellä......olen iloinen puolestasi vaikka asioiden kaivaminen tuottaakin tuskaa. Minusta olet rohkea ja vahva vaikka et itse tuntisi niin. Olet uskaltanut raottaa luurankokaappisi ovea. Mulla on vielä tuon kaapin lukon avainkin hukassa.
Iso halaus ja jaksamisia..piä peukkuja mulle huomiseen🙂👍

Tsemppiä Saniga!🙂 Toivon sulle voimia huomiselle. Olet mielestäni rohkea ja vahva ihminen. Muistutat suuresti minua, kun töissä hymyilet ja olet seurallinen.

Oli tossa paha riita mieheni kanssa. Nuolen haavojani ja koitan jaksaa huomiseen. Sen verran voin terapiakäynneistä myös kertoa, että välistä se helpottaa ja välistä se ahdistaa. Luotan kuitenkin terapeutin ammattitaitoon.

Tsemppiä vielä sulle Saniga!!

Hei,
Nyt mulla on onneksi tämä viikko vapaata terapiasta. Meinaan tällä viikolla mennä joko kuntosalille tai jumpalle. Aloittaminen on vaikeinta. Nyt haluan keskittyä omaan hyvinvointiin liikunnan kautta.

Olin viikko sitten naisporukassa puutalkoissa. Kuskattiin klapeja kottikärryillä liiteriin. Ihanaa puuhaa porukassa. Ei siinä mennyt kuin pari tuntia. Suosittelen.

Psykoterapiakäynnit ovat yllättävän raskaita. Siinä tulee kaivettua asioita, mitkä on unohtanut. Välillä kun käsitellään traumoja menee uni tai ruokahalu. Välistä olen ihan pikkuasioissa itkuherkempi. Tänäänkin olen nukkunut vain kolme tuntia yövuoron jäljiltä ja meen yöksi töihin. Uskon kuitenkin, että kyllä uni jossain vaiheessa tulee.

Mun täytyy antaa itselleni vain aikaa. Tsemppiä kaikille!

Hei!
Miksi terapiaan niin vaikea mennä? Miksi se ahdistaa? Onko sen tarkoitus ahdistaa, jotta helpottaa?

Eilen keskusteltiin mulle tosi vaikeasta aiheesta: äiti. Olen pelännyt äidin kiukun ja raivonpuuskia, lyöntejä sekä potkuja. Tuntuu kuinka pettäisin äidin kertomalla, miten hän mua kohteli. Omalta kohdalta tuntuu, että lapsi antaa äidilleen paljon anteeksi. Tarvitseeko antaa kaikki anteeksi? Jos herään tajuttomuudesta, jonka äitini teki, voinko antaa anteeksi. En ainakaan unohda.

Sain eilen terapian aikana kovan ahdistuskohtauksen. Yleensä en punastele, mutta eilen olin punainen myös kaulaani ja rintaani myöden. Ja huomenna taas terapiaan. Käyn siellä kahdesti viikossa. Pelottaa. Ja huomenna pitää mennä terapiasta suoraan töihin.😯🗯️!

Hei!
Puran tänne mun avuttomuutta ja ahdistusta. Psykoterapia hajottaa mut. Mua ahdistaa muistella lapsuutta. En voi muistaa? Kysytään miksi? Ja miten? Sitten pulpahtaa joitain ahdistavia ja sairaita mielikuvia. Miksi mä en saanut apua lapsena? Miksi se nyt tulee niin voimakkaana ulos? Se kaikki halveksunta, pilkka, lyönneistä ja potkuista tulleet mustelmat. Miten mä voin selittää äitini käytöstä? Mitä mä olen tehnyt niin väärin? Tuntuu, että haudan takaakin äiti yrittää hallita ja sekoittaa mua.

Olkaa kilttejä ja kertokaa kommentteja ja sanokaa suoraan, jos pidätte mua ihan pimeenä? Olen sairaslomalla nyt pari viikkoa ja pelkään kuollakseni, mitä työkaverit sanovat. Ne varmaan ihmettelevät, missä kummassa mä olen. En tosiaankaan halua selittää heille poissaoloani. Enkös ole pelkuri?

Heippa!
Sinä et ole pimee vaan peloissasi. Asioiden uudelleen kokeminen mielessään on varmaan pelottavaa. Haluan antaa sinulle kuitenkin sylillisen voimia että jaksat käydä kaikki pahat asiat läpi ja näin päästä tielle joka johtaa eheämpään ihmiseen ja opit käsittelemään vaikeita muistoja. Kuten tiedät itse olen vasta lähtemässä tälle polulle ja voin sanoa että pelottaa jo nyt mutta uhmakkaasti aion edetä vaikka eteen tulisi kuinka vaikeita asioita. Jos ne on käytävä läpi että pääsen aloittamaan lopullisen eheytymisen ihmisenä niin sitte käyn. Tätä tuskaa en kuitenkaan aio loputtomiin kantaa. Sitä toivon myös sinulle. Älä sinä mieti mitä työkaverit ajattelee sairaspoissa olostasi. Sinulla on muutenkin ajateltavaa. Keskity itseesi nyt. Et varmasti ole ainoa joka on sairaslomilla ollut. Muiden mielipiteellä ei nyt ole väliä. Omalla jaksamisellasi on. Sinä tsemppasit minua. Nyt minä tsemppaan sinua. Tässä kukkia ja paljon voimia🌻🙂🌻

Hei!
Kiitos Saniga lohduttavista sanoista! Juu kyllä asioiden uudelleen kokeminen on pelottavaa. Niistä puhuminen ahdistaa. Sitten, kun niitä on alkanut ajattelemaan, herää kesken unien todelliseen tapahtuneeseen kauhukuvaan. Niin mulla kävi viime yönä ja valvoin kolmisen tuntia ennen kuin uskalsin takaisin nukkumaan.☹️

Lapsena, kun pelkäsin äitini tappavan minut. Tajuttomuudesta heräämistä en ole koskaan unohtanut. Viime yönä heräsin siihen, kun muistin vartalollani olevat remmin jäljet/palkeen kielet, ne kiemuraiset, mustelmat ja kohoumat sekä kivun. En ikinä ole lapsilleni tehnyt samaa.

Pelkästä ajatuksesta tulee jo ahdistuskohtaus. Mä olen parhaillani melkein toimintakyvytön! Kauheata, kun kipsi iskee päälle. Järki ymmärtää ja selittää, mutta tunne murtaa kaiken. 😭

Eikun urheasti eteenpäin. I hope so.

Hei!

Oli taas niin vaikea terapia kerta takana. Silloin, kun on puheena väkivalta ja hakkaaminen niin se jo ahdistaa. Sitten, kun puhuu niistä tai yrittää puhua kokemuksistaan jotenkin järkevästi. Eihän tommoisesta toisen järjettömästä käytöksestä voi puhua mitenkään järkevästi. Jotenkin vaan sitä pelkoa ei unohda, ei kipua, ei kyyneleitä. Sen avuttomuuden ja turvattomuuden muistaa. Mutta ei voi ymmärtää, miksi minulle kävi niin. Kuulostan parhaillani niin itsekkäältä ja lapselliselta. Mun sisällä itkee kuitenkin pieni tyttö, jota on satutettu ihmisen taholta, johon olisi pitänyt pystyä luottamaan ja tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi.😞

Jotenkin mulla on nyt niin kyllästyminen ihan tähän kaikkeen. Turhaa mä tännekään kirjoitan. Enkä mä nyt kuitenkaan ihan lämpimikseen tänne kirjoita. Tunnen itseni niin huonoksi kuin ihminen vaan voi tuntea.

hei, miten terapiasi kanssa ja muutenkin sulla menee? Onko sulla vinkkejä siihen miten voisi päästä johonkin puheenaiheeseen käsiksi? Kun mulla tuntuu etten osaa psykoterapiassa puhua oikeen mitään ja hiljaisuus se vasta ahdistavaa onkin!😐
Mitään neuvoja? Onko siitä ollu sulle apua?🙂👍

Hei!
Kiitos zena_91, kun kyselet kuulumisiani. Psykoterapiaa mulla on takana nyt 34krt ja nyt on 4 viikon tauko. Luottamusta on syntynyt, mutta rohkeutta multa vielä puuttuu. Pelkään, että tämä tauko tekee pientä takapakkia hoitosuhteeseen. Hyvääkin se voi tehdä.

Ei aina ole helppoa löytää keskustelun aihetta. Ja hiljaisuus on tosi ahdistavaa. Sitten on kertoja, ettei puhuta kuin kevyitä/helppoja juttuja niitäkin kertoja kai tarvitaan kokonaiskuvan luomiseen.

Sitten on vaan tapahtumia, mistä on vaikea puhua tunteilematta esim. pahoinpitely, siskon murha ja raiskaus. Mun vanha raiskaus- ja seksuaalinenhyväksikäyttöjuttu sai taas uuden muistutuksen/painajaisen, kun jouduin raiskatuksi viisi viikkoa sitten.

Toivon zena_91 sulle kaikkea hyvää. Olet terapiassa oma itsesi. Terapeutin kuuluu auttaa sinua ja olla sinun tukena. Eikä se ole helppoa, mutta haluan uskoa, että auttaa. 🙂👍

Hei!
Mua niin pelottaa huominen. Mulla on neljän viikon tauko psykoterapiassa takana päin ja huomenna pitäisi taas aloittaa. Mistä ihmeestä mä aloitan taas puhumaan.

Mä pelkään, että "taso", mikä saavutettiin on hävinnyt. Löydänkö uudestaan sen vireen? Mua ahdistaa ja pelottavaa!

Hei!
Joo mulla oli viime viikolla pari psykoterapia kertaa neljän viikon tauon jälkeen ja taas jatkuu ensi viikolla.

Viime keskiviikkona terapeutti onnistui "koskettamaan" kipukohtiin. Melkein itkin siellä. Terapeutti ojensi nenäliinan mulle. Puhkesin kyyneliin käytävällä.

Vertaan terapiakäyntejä pullataikinaan. Välillä taikinaa vain hellästi taputellaan ja toisella kerralla vaivataan kunnolla ja pullasta tulee hyvää.

Myönnän, että olen hirveän ahdistunut ja pyydän lääkäriä lisäämään mun lääkitystä. Jouluaatto meni multa pitkin päivää itkutuokioissa ja itkin jostain syvältä. Nyt ei itketä. Ennemmin ottaisin sen itsemurhapillerin. Ei oikein jaksaisi olla töissäkään. No ensi yöksi töihin.