Apua Rakkaalleni

Apua Rakkaalleni

Käyttäjä Equal aloittanut aikaan 20.02.2015 klo 14:32 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Equal kirjoittanut 20.02.2015 klo 14:32

Hei!

Tarvitsen apua Rakkaalleni otsikon mukaisesti. Rakkaani on 56 vuotias nainen, akaateemisesti koulutettu; kaiken pitäisi olla hyvin. Olemme seurustelleet 10 vuotta, kosin viime keväänä. Kaikki meni ”hyvin”, kunnes:

Hänellä on pahasti narsistinen miniä, joka lentääTTY:ltä keväällä, opintopisteitä 6 vuoteen on 74 180/300:stä. Miniä vielä valehtelee omalle miehelleen ja nuoremmalle pojalle valmistuvansa, ei lain mukaankaan valmistu koskaan. Laittanut lapset kesäisin tarhaan ja ei viitsi mennä töihin, kun häntä ei arvosteta ja ei saa riittävästi palkkaa.

Viime keväänä tämä noita-akka hädissään taas keksi, että hänen pitää saada oma talo. Omat uskovaiset vanhemmatkaan eivät luvanneet auttaa ja sitten käytiin rakkaani kimppuun ja sekoitettiin pää…. 10 vuotta on noita-akka suoraan kertonut vihaavansa rakastani, mutta kun muut rahoitukset loppui, käytiin rakkaani kimppuun. Luvattiin oma huone yhteisestä talosta yms., joka vaihdevuosista kärsivälle naiselle oli pään sekoittaja. Rakas jätti työnsä ja muutti noita-akan sohvalle. Noita-akka on sekoittanut miehensä ja nuoremman pojan päät. Nuoremmalla pojalla ja noita-akalla on sexi-suhde.

Noita-akka pelkää rakkaani kidnappaavan lapsensa ja vievän Helsinkiin ja on syksystä saakka kiristänyt lastenlasten tapaamisilla. Nyt rakkaani on PeeAaa, asuu nuoremman pojan sohvalla, kärsii vakavasta masennuksesta ja ahdistuksesta. Ei nuku. Kaikki hienot suunnitelmat yhteisasumisesta, asunnon myynnistä Helsingissä ja työpaikan saamisesta Tampereella ovat tietenkin menneet pieleen.

Ei ole työtä, ei saa työttömyyskorvaustakaan, kun itse sanoi itsensä irti ja karenssi kieltäytymisien takia on 27 viikkoa.

Nyt sain ”huijattua” SPA:n Tallinnaan toipumaan. Ainoa vaatimukseni oli selvittää välit poikiinsa. Miniä on vetänyt välit poikki. Rakas luulee, että makaamalla nuoremman sohvalla yksiössä välit korjaantuvat. Mitkä välit? Vakuutus korvaisi Psykoterapiat vuodeksi Helsingissä.

Saataisiin työkkäriehto täyteen. Rakas ei voi panna pojille kirjettä, että sasi olla rauhassa Helsingissä, vaikka hänet on kaapattu takaisin Tampereen sohvalle 4 kertaa, jos pojille tulee paha mieli.

Ehdotuksia mitä teen tai mihin voin ottaa yhteyttä pls ?

Nyt jälleen😑❓