APUA KOULUN JA STRESSIN KANSSA

APUA KOULUN JA STRESSIN KANSSA

Käyttäjä aavameri aloittanut aikaan 17.12.2015 klo 19:10 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä aavameri kirjoittanut 17.12.2015 klo 19:10

Hei

Olen 21 vuotias mies, ja sain opiskelupaikan varasijalta Ammattikorkeakoulusta, otin opiskelupaikan vastaan, ja olin innoissani paikasta.
Nyyt olen kuitenkin ymmärtänyt ja hyväksynyt itselleni että ala ei ole minun oma. Itken päivittäin koulun aloittamista, ja se aiheuttaa minulle nukettomuutta ja kovaa ahdistusta johon käytän unilääkkeitä ( unettomuus )

Nyt olen päättänyt että koulun alettua ilmoitan lopettavani,, ja haen ensikeväänä ammattikouluun joka tuntuu paremmin omalta. Lisäksi aloitan käymään psykologille ja näin saisin apua ongelmiini, jotka haluan aloittaa ennen uuden aloittamista

Onko ketään teistä lopettanut koulun kesken kaiken ja mitä siitä seurasi?
Toki tästä seuraa karenssia, mutta mielestäni on tärkeämpää hoitaa oma elämä kuntoon ennen uuden aloittamista
Apua?😭😭 Mitä teen? Parhaimmalta tuntuisi lopettaa ja siirtyä hoitamaan elämä kuntoon ennen kuin hakisin muualle, kiinnostavimpiin aloihin
😭😭

Käyttäjä kirjoittanut 18.12.2015 klo 09:58

Minusta mitään uutta elämää ei ole olemassa. Eikä sitä ainakaan saa psykologilta, sehän vai kaivelee menneitä.
Jos olisin sie, en lopettaisi koulua vaan kävisin sitä mitä jaksaisin. AMK;ssa on aika vapaata opiskelu ja samalla kyllä ehtii käymään terapiassa. Ei tulisi mitään karensseja ja saisit ammattikouluun pisteitä vaikka hakisit mille linjalle tahansa.

Käyttäjä Nugetti kirjoittanut 18.12.2015 klo 10:11

Aluksikin voit tuntea ylpeyttä siitä, että olet päässyt amk:hon eli olet jo sinällään saavuttanut jotain hienoa! Muistathan hengitellä ja katsella asoita monesta eri perspektiivistä ennen kuin teet mitään radikaaleja päätöksiä esim. lopettaa tutkintoasi. Kuullostaa hieman siltä että sinua vaivaa tällä hetkellä jokin muukin kuin vain tämä kouluasia, kulminoituuko se vain tähän koulunaloitus ja siihen liittyviin stressitekijöihin? Toki voit hakeutua psykologin kanssa juttusille ja hyvä on jos saat apua ahdistukseesi, mutta suosittelisin vielä jatkamaan kyseistä koulua, vaikkakin sitten löysemmällä aikataululla ja keväällä haet ammattikouluun samalla. Tyhjän päälle putoaminen on kaikista pahinta ja se epävarmuus mikä siitä seuraa voi nousta jopa sietämättömäksi ja laskea oman tarmon aivan maahan, siksi kannattaa harkita ennenkuin luopuu isoista asioista elämässään.

Käyttäjä aavameri kirjoittanut 18.12.2015 klo 11:29

Minulla on tällä hetkellä muita ongelmia elämässäni, ( sisäisessä ja henkisessä jaksamisessa), että koulunkäynti ei vaan sopisi tähän tilanteeseen, tiedän että tulisin alan lopettamaan joka tapauksessa jossain vaiheessa, niin miksi edes jatkaa, koska voin siirtyä opiskelemaan mielekkäämpiä aloja, joihin löytyy motivaatiota ja kiinnostusta. Lisäksi halua hoitaa ongelmani kuntoon, ennen kuin voin aloittaa uutta, ( jonka aloittaminen tällä hetkellä olisi aivan liikaa 😭😭 .
Mitä mieltä olette siitä, että menen kouluun, mutta en käy siellä säännöllisesti, ja sillä välin etsin esim. työtä ja työkokeilupaikkaa ( enne kuin haku ammattikouluihin alkaa) ?

Olen tällä hetkellä todella masentunut ja stressaantunut asiasta 😭😭

Käyttäjä kirjoittanut 18.12.2015 klo 12:10

Minusta tuo kuullostaa hyvältä ajatukselta. Käyt koulussa sen verran kuin jaksat mutta kuitenkin sen verran ettei sua potkitä pois. Ja muuten teet sitä mitä huvittaa vaikka vaan makoilet.

Käyttäjä joku toinen kirjoittanut 18.12.2015 klo 19:43

maanvaiva kirjoitti 18.12.2015 9:58

Minusta mitään uutta elämää ei ole olemassa. Eikä sitä ainakaan saa psykologilta, sehän vai kaivelee menneitä.
Jos olisin sie, en lopettaisi koulua vaan kävisin sitä mitä jaksaisin. AMK;ssa on aika vapaata opiskelu ja samalla kyllä ehtii käymään terapiassa. Ei tulisi mitään karensseja ja saisit ammattikouluun pisteitä vaikka hakisit mille linjalle tahansa.

Ei kyllä psykologit kaivele menneitä ellei nyt varsinaisesti psykoterapiaan mene. Terapioissa on erilaisia ratkaisumalleja ja kullekin asiakkaalle etsitään sopiva.

Koulusta, mitään tyhjentävää en osaa sanoa, jos ala ei ole oikea se ei ole. Mutta ettei kyseessä siiten kuitenkaan ole karkuun juokseminen eli välttely, se ei ole ratkaisu ongelmaan, ongelmat vain seuraavat seuraavaan paikkaan. AMK:sta en tiedä mitään, itse opiskelen yliopistossa, josta tulee opintopisteitä/kurssi, jotka kulkevat ja pysyvät mukana, jos vaikka pitää välivuoden/välivuosia tai heittäisi hanskat tiskiin, ei mene oppi täysin hukkaan, vaikkei kandin/maisterin papereita saisikaan (mikä olisi kyllä parempi vaihtoehto tietenkin), suoritetuilla kursseilla voi sitten saada esim. hyväksiluettua jotain toisessa koulutuksessa. Mitenhän mahtaa olla AMK:ssa, auttaako käydyt kurssit esim. pääsemään ammattikouluun tai saako jotain hyväksiluettua? Jos saa kannattaa kursseja tehdä, kunnes on uusi paikka.Yliopistolla ilmoittaudutaan kunakin lukuvuonna läsnäolevaksi tai poissaolevaksi. Onko tällaista AMK:ssa vai menettääkö opiskelupaikan, jos pitää esim. välivuoden?

Käyttäjä kirjoittanut 19.12.2015 klo 10:10

Ei minusta se ole karkuun juoksemista, jos hoksaa, että alkoi opiskeleen väärää alaa. Ei AMK opiskelu mene hukkaan vaikkei sitä kokonaan suorita. Mikään oppi ei mene hukkaan.

Minäkään en kyllä opiskele AMK vaan yliopisto. Sekin just kohta loppuu, toivon mukaan heti tammikuussa. Kävin kyllä puoli vuotta ammattikoulua kokkilinjaa. Mistä pidin mutten sairauteni vuoksi ehdotettiin alan vaihtoa. Siinä puolessa vuodessa opin kuitenkin ruuanlaiton perusteet. Joten hyödyksi oli.