Anteeksi kun aiheutin rottaongelman

Anteeksi kun aiheutin rottaongelman

Käyttäjä Annabell aloittanut aikaan 19.06.2020 klo 11:57 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Annabell kirjoittanut 19.06.2020 klo 11:57

Hei, 

Onko teillä muilla kokemusta siitä, että muut samassa taloudessa elävät aikuiset ihmiset eivät ollenkaan huomioi sinua, vaan pyytää ja olettavat tekemään jatkuvasti palveluksia?  Miten suhtaudutte tähän, millaisia strategioita vastata jatkuviin pyyntöihin. Esim. Olin siivonnut koko talon eilen, mutta olin jättänyt roskapussin eteiseen, koska en tiedä onko roska-astia tyhjennetty. Olen kaksi kertaa kuukauden aikana käynyt tarkistamassa onko se tyhjennetty ja se on kummallakin kerralla ollut täynnä. Siihen minulle kommentoitiin, että ei ole ihme, että rottaongelma nykyään lisääntynyt (kaupungeissa, ei meillä ole rottia täällä ollut) kun jätetään roskat eteiseen. Minä kuitenkin siivosin eilen koko talon. Olisiko minun pitänyt viedä roskatkin, vaikka samassa taloudessa asuu neljä muutakin ihmistä, joista kuka tahansa muukin olisi voinut viedä roskat koska tahansa. Tämä on vain yksi esimerkki muiden joukossa. Koko ajan pitäisi tehdä sitä ja tätä palvelusta. Miten näihin vastataan siten että ei pahoita omaa ja toisen mieltä, mutta saisi vastuuta jaettua muillekin? Tästä minulle tuli sellainen olo, että minä olen henkilökohtaisesti niin likainen että olen aiheuttanut koko maailman rottaongelmat. Koko aamupäivä meni itkiessä tätä, ja nyt olen mustelmilla koska löin itseäni ja käsiäni lattiaan ja seiniin.

Teen myös ruokaa päivittäin muille aikuisille ja he eivät edes käy kaupassa muuta kuin ostavat itse oman henkilökohtaisen ruokansa josta eivät jaa. Kuitenkin jos lakkaan tekemästä ja tarjoamasta ruokaa heille, he käyttävät tätä psykologista painostamista minuun.

Pyydän nyt siis anteeksi kaikilta joilla on rottaongelma , se on minun vikani. Asenteeni on sellainen, että aiheutin sen ongelman ryöpsähtämisen kaikkialla maailmassa, sinä aikana kun olen ollut elossa.

Tämä tilanne on sama töissä, että en osaa pitää rajoja, ja pyydetään kaikkea ylimääräistä koko ajan, ja sitten saan raivokohtauksia siitä, ja olen siksi lakannut käymästä töissä. 😔