Anhedonia, masennus, yksinäisyys, epätoivo....
En jaksa tätä enää, haluaisin vain kuolla. Miksei ihmisiä auteta kuolemaan, jos ei eläminen kertakaikkiaan onnistu. 😐
-Minä en ainakaan osaa elää, en ole ikinä osannut.
En ole milloinkaan ollut mitenkään innoissani siitä tosiasiasta, että minä elän & olen jne. Mielummin en olisi!
En saa millään kiinni tästä elämästä. Kaikki tuntuu täysin turhanpäiväiseltä. Olen epätoivoinen & yksin. Tuntuu siltä, että kuolema on ainoa vaihtoehto päästä vapaaksi tästä loukusta, jossa tunnen päivittäin eläväni. En vain pelkurina uskalla tehdä sitäkään… 😭
Tuntuu siltä, ettei minunlaisestani säälittävästä ihmisrievusta ole kenellekään mitään hyötyä, päinvastoin. Olen pelkkä taakka, joka pilaa kaikkien muidenkin päivän p*skamaisuudellaan. 😠
Koen aidosti olevani haitaksi kaikille & täten yhteiskunnan olisikin parempi ilman tällaista avutonta häviäjää, joka ei edes kykene elättämään itseään. ☹️
En saa mitään aikaiseksi. En saa edes haettua tarvitsemaani 😯🗯️ itselleni, kun en pääse ovesta ulos! Siis muualle kuin kauppaan. Sinnekään en kyllä menisi, ellei olisi pakko. Olen kuin ”vankina” omassa mielessäni/kodissani.
Olen aiemmin syönyt pariin otteeseen (muutamia vuosia kerrallaan) mielialalääkkeitä.. ja viimeksi vajaa 4 vuotta sitten sain myös pitkävaikutteisia Xanoreita(8kk). 🙂👍
Lääkkeistä ne rauhottavat ovat auttaneet parhaiten, mutta niitähän ei haluta määrätä pitkäksi aikaa, vaikka auttaisivat kuinka hyvin. 😑❓ Terapiassa en ole ikinä ollut, tai edes psykologilla käynyt.
Kirjeen olen (kahdesti) kirjottanut aina ensin ja siten saanut ajan terveyskeskuskukseen. Kolmannella kerralla kirjoitin kirjeen ongelmistani terapiayksikköön, jonne myös sain ajan sairaanhoitajalle. Mutta jonne en sitten ikinä mennyt…
Eli, ihan vain yleislääkärillä olen asioinut & heiltä nuo lääkkeet saanut.
Hävettää mennä sinne kertomaan omasta vajavaisuudestaan. Iskee paniikki.
Viimeisen lääkityksen katkaisi raskaus. Nyt tyttö on jo pian 3 vuotias, enkä ole vieläkään hakenut jatkoa tuolle lääkitykselle, vaikka tarvetta olisi ollut jo pitkään. En vain saa itseäni sinne terapiayksikköön asti.
Minulla ei ole ketään toista ihmistä, ei niin yhtään ketään, jonka kanssa puhua, olla tai mennä.
Olen olemassa vain lapsilleni(3), mutta heidän kanssaan en voi keskustella aikuisten juttuja tai ylipäätään saada tarvitsemaani tukea. Enhän pysty sitä itsekään heille tässä tilassa antamaan.
Olen ajatellut hakeutumista laitoshoitoon.. mutta se pelottaa & ahdistaa. Mihin lapsetkin silloin joutuisivat? Vai olisiko se sittenkin vain hyväksi heille, kun äiti saa apua/hoitoa? No olisipa tietenkin. Mutta mutta…
Olen omille vanhemmilleni kertonut olotilastani, mutta eivät he osaa minua mitenkään auttaa, kun eivät ole samalla paikkakunnallakaan. Emme ole mitenkään läheisiä, koska en kykene pitämään yhteyttä kehenkään. En pidä puhelimessa puhumisesta, enkä yleensä vastaa siihen kun se soi, koska se jostakin syystä ahdistaa minua kovasti. Lääkäriin hekin vain patistavat & kehottavat muuttamaan lähemmäksi heitä. Vaikka olen sanonut, ettei minulla ole rohkeutta mennä sinne lääkäriin, sen enempää, kuin voimia/varaa muuttaakaan. Eikä se paikkakunnalta toiselle muuttaminen minua mitenkään parantaisi, kun koen ettei minua kukaan ymmärrä tai osaa auttaa. Olen tuntenut aina olevani ulkopuolinen. Siis ihan omassa perheessäni, vanhempieni, sisaruksieni & sukulaisteni parissa. Olen myös pitänyt itseäni muita huonompana ihmisenä. En ole hyvä missään. Minussa ei ole mitään mistä olla ylpeä… 😟
Miksen voi olla ”normaali”, miksi olen näin ”viallinen”? Miksi toivoin vain, että saisin nukkua pois? 😴 Ja samaan aikaan, jollain tasolla, pelkään kuolemaa. (Eihän tuossa ole mitään järkeä!)
Siispä, jatkan näyttelemistä, kuin kaikki olisi hyvin… 🙂👍
Mikä tähän elämänhalun totaaliseen katoamiseen voisi muka auttaakaan?
Tässä lienee tarpeeksi porinaa yhdelle kerralle. Siispä, sen pituinen se.
Huonosti nukuttu lyhyt yö takana.. tuli heti aamusta peruttua se huomiseksi sovittu perhekerhoilukin, kun ei väsyneenä yksinkertasesti vaan jaksa.
Olis meinaan tosi ahdistavaa mennä tollaseen tuntemattomaan ryhmään ihan pirteänäkin.. niin entäs rättiväsyneenä? 😴
En millään sais itseäni + muksuja tässä kuosissa niin aikasin aamusta(9:30) ovesta ulos edes... 😞
Kaupassa ja apteekissa sain tänään kuitenkin käytyä. Jes!
Apteekista tuli matkaan mielialalääke: Sertralin Orion 50mg. Tota olis tarkotus ottaa aluksi puolikas-1 tabletti viikon ja lisätä puolikas-1 tabletti joka viikko, niin kauan, että 3 tablettia tulee täyteen = 150mg.
Otin 2h sitten ensimmäisen puolikkaan.. ja oire nro. 1 ilmaantu jonkin aikaa sitten, eli ripuli. 🙄 Vielä ei oo muunlaisia tuntemuksia tullu. Toivotaan ettei liiaksi tuliskaan! On aika helvetinmoinen haittavaikutuslista tässäkin lääkkeessä. 😟
Rauhottavia ei psykiatri halunnu määrätä ollenkaan, koska ei kuulemma paranna sairautta, vaan ainoastaan helpottaa sitä hetkellisesti, jolloin oireetkin palaa, kun se lopetetaan jne. Whaat? -Typerääkin typerämpi selitys. Onhan mulla kuitenkin toi Sertralin tossa, jonka pitäis sen mukaan jo ihan parantaakin... 😑❓
Ei silti lämmenny ajatukselle yhtään, vaikka sanoin, että viimeksi ne autto mua paremmin, kuin itse mielialalääke.
Siksi olisin todella nytkin halunnu (ja tarvinnut) niitä.
Mutta mennään tällä Sertralinilla nyt. Ellen sitte yleislääkärille mene napisemaan.. kuinka oli niin betsovastainen psykiatri ettäh.. ja blaah blaah.
Mutta, sentäs jotakin muutakin nyt, kuin vain pelkkää hitaasti auttavaa(?) keskustelua. 🙂👍
Verikokeeseen aika ensi viikolla, niin nähdään onko siinä kaikki kunnossa ja voidaan tarvittaessa myöhemmin vertailla arvoja jne.
Tarkotus olis varata lääkärille aika parin kuukauden päähän, jossa katotaan lääkkeen teho jne. Ja pitäishän sieltä vähä muitakin lääkkeitä saada, kuten: astma, migreeni, ruusufinni...
Jatkan myös sairaanhoitajan luona käyntiä kerran viikossa, jonka ajaksi vien tytön (max pariksi tunniksi) ilmaiseen hoitoon, lapsiparkkiin yms. Psykoterapian mahdollisuutta kattellaan sitten, kun se 3kk hoitosuhde on ensin täyttynyt...
Että tällaselta näyttää meitsin tulevaisuus tällä hetkellä. Tiedä sitten auttaako tämä, mutta sitä kovasti toivotaan ja siihen tähdätään!
Nyt vessaan taas... 😋
Ja taas herään aamuyöstä, eikä uni meinaa tulla... ☹️
Tää mun niskakin vaivaa yleensä vain ja ainoastaan nukkuessa/maatessa. Vaikka mulla on erilaisia tyynyjä ainakin 4 kpl ja usein on laitettava tyyny sivuun kokonaan ja oltava ilman. Koska paine niskassa kasvaa niin inhottavaksi, eikä mikään asento ole hyvä.. ja ilman tyynyä tuntuu hetkittäin parhaalta.
Aamusta sitten saattaakin koko selänpituudelta tuntua arkuutta, joka lähtee kyllä äkkiä poiskin, kunhan vaan sängystä ylös nousee jne. Mutta aika ikäväähän tää on... Buranaa otan vaan, jos päivälläkin kipeä.
Ulkoota kuuluu fasaanien ääniä.. ja niitä aina joka vuosi ilmestyykin tänne nurkille suhteellisen paljon "laulamaan". & toki noi muutkin (pikku)linnut tuolla metelöi, mutta hiljasemmalla äänellä vaan. Eikä noi äänet mua sinänsä häiritse.. kunhan kuulostelen. Kevättä rinnassa niilläkin. ☺️❤️☺️
Kivempi vuoden puolikas on nyt kuitenkin alkanut, onneksi. 🙂🌻
Aamulla kävin labrassa verikokeessa...
Ai että, mä inhoon lähtee niin aikasin liikkeelle.
Nyt oon sohvalla ja katon Game of Thronesia.. fiilis on tyhjä: ei huvittas yhtään mikään. -Mistä tääkin johtuu? Miks mä en halua mennä mihinkään tai tehdä mitään? Millon tää muuttuu paremmaks? ..kun ei edes ruokakauppaan tekis mieli lähtee. ☹️
Sertralin ei vaikuta vielä mitenkään.. ja haittavaikutuksia ei oo ensimmäisten kahden päivän jälkeen ollu juuri ollenkaan. Pientä kuvotusta ja väsymystä vaan... Liekö tästä mitään apua, on turhan aikasta vielä sanoa. Mutta toivotaan nyt, että olis! 🙂👍
Päivän jatkoja.
Dodiin.. en olekaan vähään aikaan tänne kirjoitellut. Mutta nyt ajattelin ns. päivittää tilannettani.
Olen ollut sairaslomalla 7.5. alkaen, kun tyttö täytti 3 vuotta & kotihoidon tuki loppui. Syyksi on kirjoitettu: F33.2(toistuva vaikea masennus) ja F40.1(sosiaalisten tilanteiden pelko).
Seuraavan kerran loman tarve arvioidaan tämän kuun lopulla.
Sain myös lisää lääkettä.. tällä kertaa Mirtazapin 15mg x 1-2 iltaisin. Kun valitin eilen lääkärissä, etten saa nukuttua ja tuntuu ettei Sertralin auta mitään jne. Niin käski silti jatkaa vielä ja lisäsi tuon Mirtan tuohon rinnalle. Josko olo alkais pikku hiljaa kohenemaan?
Perhetyöntekijät käy 2 kertaa viikossa ja tyttöä käytän perjantaisin kerhossa kolmen tunnin ajan.
Kysyin tänään perhetyöntekijältä tietoa perhekuntoutuksesta.. mutta ei tää meidän nuori pt osannu kertoa siitä mitään. Sanoi kuitenkin ottavansa seuraavalle kerralle selville.
Täällä siis edelleen kituutellaan... 😟
Tänään on ollu ihan kohtalainen fiilis.. mutta kyllä tää olo silti on suurimmaks osaks pelkkää helvet*nmoista v*tutusta/kyllästymistä elämää kohtaan. 😠
Ja yksinäisyys on edelleen mun suurin murheenkryyni, joka vaivaa päivittäin. 😭
Kesäisestä ilmasta huolimatta, ei olla paljoo ulkona käyty. Mitä nyt noi perhetyöntekijät ulkoiluttanu lapsia ja välillä minuakin.
Mua kun ei vaan yksinkertasesti huvita mikään, tekis mieli vaan olla. -Tartvitsisin sellasen päivittäisen "perseelle potkijan", jotta saisin asioita tehtyä.. mutta eipä sellasia oo tarjolla missään. ☹️
Pakko vaan yrittää ite jotenkin jaksaa, vaikka ei tippaakaan huvittais. Kun eihän kukaan muukaan täällä mitään tee, jos en minä.
-Tarttis päästä johki täyshoitolaan keräileen voimia. 😴
Nyt, se on moro!
Täällä taas!
Tän kuun loppuun on sairauslomaa kirjotettuna.. joka ehkä jatkuu, tiedä siitä mun lääkäristä(17.8), että mitä se on mieltä? Kun en ole vieläkään sinne terapiaan päässyt/saanut lähetettä? Sitä nettiterapiaa haluaisin kokeilla, jottei mun tarttis ahistua ja huolehtia niistä kellontarkoista terapeutin ajoista...
Mun on edelleen vaikee lähtee kotoa mihinkää ihmisten ilmoille. Vaikka oon kyllä käyny perhetyöntekijöiden kans kahvilassa, kirjastossa & kirpputorilla, mutten yksinäni haluais mennä oikeen minnekään. Tarvisin sen toisen aikuisen/tukipilarin elämääni.. muttah. ☹️ Pelkään muiden katseita ja arvostelua liikaa.
Enkä pystyisi baariin/ravintolaan menemään, juomatta kännejä ensin. Kun en edes haluaisikaan. Eipä olis sitä lastenvahtiakaan...
Mun mielialalääkkeet(+kesä) autto kyllä selkeesti vähentämään mun jatkuvia itsemurha-ajatuksia, mutta ei ne oo kokonaan poistunu vielkää. 😭
Kun mietin mun elämää nyt. Niin se on edelleen tosi yksinäistä & tylsää. Sellasta turhanpäivästä.
En tiedä mistä voisin innostua ja kiinnostua? En keksi mitään ammattia, jota voisin hakea tai johon sopisin? Epäonnistunut olo jatkuu vaan... Eli: "samaa paskaa päivästä toiseen -teemalla" edetään.
Lääkäriaikaakin taitaa olla turha miettiä etukäteen, kun on niin paljon muuta mielen päällä. Kuten: esikoinen menee seiskalle, keskimmäinen esikouluun ja kuopus alottaa osapäivähoidon. Eletään jänniä aikoja. Pelottaa ihan. 🤔
Hirmu tylsää luettavaa. Mutta sellasta mun elämäkin on. Vihaan itteeni liikaa... Öitä. 😴