Anhedonia, masennus, yksinäisyys, epätoivo....
En jaksa tätä enää, haluaisin vain kuolla. Miksei ihmisiä auteta kuolemaan, jos ei eläminen kertakaikkiaan onnistu. 😐
-Minä en ainakaan osaa elää, en ole ikinä osannut.
En ole milloinkaan ollut mitenkään innoissani siitä tosiasiasta, että minä elän & olen jne. Mielummin en olisi!
En saa millään kiinni tästä elämästä. Kaikki tuntuu täysin turhanpäiväiseltä. Olen epätoivoinen & yksin. Tuntuu siltä, että kuolema on ainoa vaihtoehto päästä vapaaksi tästä loukusta, jossa tunnen päivittäin eläväni. En vain pelkurina uskalla tehdä sitäkään… 😭
Tuntuu siltä, ettei minunlaisestani säälittävästä ihmisrievusta ole kenellekään mitään hyötyä, päinvastoin. Olen pelkkä taakka, joka pilaa kaikkien muidenkin päivän p*skamaisuudellaan. 😠
Koen aidosti olevani haitaksi kaikille & täten yhteiskunnan olisikin parempi ilman tällaista avutonta häviäjää, joka ei edes kykene elättämään itseään. ☹️
En saa mitään aikaiseksi. En saa edes haettua tarvitsemaani 😯🗯️ itselleni, kun en pääse ovesta ulos! Siis muualle kuin kauppaan. Sinnekään en kyllä menisi, ellei olisi pakko. Olen kuin ”vankina” omassa mielessäni/kodissani.
Olen aiemmin syönyt pariin otteeseen (muutamia vuosia kerrallaan) mielialalääkkeitä.. ja viimeksi vajaa 4 vuotta sitten sain myös pitkävaikutteisia Xanoreita(8kk). 🙂👍
Lääkkeistä ne rauhottavat ovat auttaneet parhaiten, mutta niitähän ei haluta määrätä pitkäksi aikaa, vaikka auttaisivat kuinka hyvin. 😑❓ Terapiassa en ole ikinä ollut, tai edes psykologilla käynyt.
Kirjeen olen (kahdesti) kirjottanut aina ensin ja siten saanut ajan terveyskeskuskukseen. Kolmannella kerralla kirjoitin kirjeen ongelmistani terapiayksikköön, jonne myös sain ajan sairaanhoitajalle. Mutta jonne en sitten ikinä mennyt…
Eli, ihan vain yleislääkärillä olen asioinut & heiltä nuo lääkkeet saanut.
Hävettää mennä sinne kertomaan omasta vajavaisuudestaan. Iskee paniikki.
Viimeisen lääkityksen katkaisi raskaus. Nyt tyttö on jo pian 3 vuotias, enkä ole vieläkään hakenut jatkoa tuolle lääkitykselle, vaikka tarvetta olisi ollut jo pitkään. En vain saa itseäni sinne terapiayksikköön asti.
Minulla ei ole ketään toista ihmistä, ei niin yhtään ketään, jonka kanssa puhua, olla tai mennä.
Olen olemassa vain lapsilleni(3), mutta heidän kanssaan en voi keskustella aikuisten juttuja tai ylipäätään saada tarvitsemaani tukea. Enhän pysty sitä itsekään heille tässä tilassa antamaan.
Olen ajatellut hakeutumista laitoshoitoon.. mutta se pelottaa & ahdistaa. Mihin lapsetkin silloin joutuisivat? Vai olisiko se sittenkin vain hyväksi heille, kun äiti saa apua/hoitoa? No olisipa tietenkin. Mutta mutta…
Olen omille vanhemmilleni kertonut olotilastani, mutta eivät he osaa minua mitenkään auttaa, kun eivät ole samalla paikkakunnallakaan. Emme ole mitenkään läheisiä, koska en kykene pitämään yhteyttä kehenkään. En pidä puhelimessa puhumisesta, enkä yleensä vastaa siihen kun se soi, koska se jostakin syystä ahdistaa minua kovasti. Lääkäriin hekin vain patistavat & kehottavat muuttamaan lähemmäksi heitä. Vaikka olen sanonut, ettei minulla ole rohkeutta mennä sinne lääkäriin, sen enempää, kuin voimia/varaa muuttaakaan. Eikä se paikkakunnalta toiselle muuttaminen minua mitenkään parantaisi, kun koen ettei minua kukaan ymmärrä tai osaa auttaa. Olen tuntenut aina olevani ulkopuolinen. Siis ihan omassa perheessäni, vanhempieni, sisaruksieni & sukulaisteni parissa. Olen myös pitänyt itseäni muita huonompana ihmisenä. En ole hyvä missään. Minussa ei ole mitään mistä olla ylpeä… 😟
Miksen voi olla ”normaali”, miksi olen näin ”viallinen”? Miksi toivoin vain, että saisin nukkua pois? 😴 Ja samaan aikaan, jollain tasolla, pelkään kuolemaa. (Eihän tuossa ole mitään järkeä!)
Siispä, jatkan näyttelemistä, kuin kaikki olisi hyvin… 🙂👍
Mikä tähän elämänhalun totaaliseen katoamiseen voisi muka auttaakaan?
Tässä lienee tarpeeksi porinaa yhdelle kerralle. Siispä, sen pituinen se.
Millä tavalla minun kannattaisi oikein ilmaista & kertoa näistä minun ongelmistani siellä terapiayksikössä? Kun tuntuu, ettei menneistä kahdesta käynnistä ole ollut vielä mitään hyötyä?
Jotenkin tuntuu, että aika loppuu "aina" kesken.. ja että asiat etenee muutoin liian hitaasti.
En kuitenkaan mihinkään osastollekaan haluaisi mennä. ☹️ Vähän silti ihmetyttää tämä aikaansamattomuus heillä?
Terapiaan pääsyäkö tuolla vain arvioidaan ja vitkutellaan sen takia se 3kk hoitosuhde läpi jotenkin? Mitään apujako ei voi heti saada? Outoa. Luulin todella, että jo ensimmäisestä käynnistäni olisi jäänyt jotakin varteenotettavaa, mutta ei.
Miten kortisoliarvot(stressihormooni) voi selvittää ja jos korkeat, niin miten niitä saisi laskettua?
Olen melko varma, että tämä olotila on vaikuttanut kehooni tuhoisasti. Tai niin, että sen pystyisi jollakin testillä/testeillä näkemään. Jos nyt sellaisia testejä vain tehtäisiin ahdistuneille masentuneille?
Kuukautiset muuttuneet, vyötärönympärys kasvanut, viivästynyt unijakso, hiukset harmaantuu, ruusufinni puhkesi, kylmät jalat, jatkuva niska-/pännsärky.. ei voi olla kenellekään hyväksi olla jatkuvassa "hälytystilassa". Vai hä?
Millaisia apuja minun kannattaisi nyt ihan suoraan itselleni sieltä pyytää, kun tuntuu ettei tästä tällä tyylillä päästä mihinkään etenemään.
Turistaan turhista.. vaikka oikeasti olen heille jo kirjoittanut monen session edestä käsiteltävää.
😯🗯️ 😑❓ 😮 😟 😴 ☹️ 😭 😞 😠
'ElämänhaluKadonnut', olet oikeassa, viestini tuli 'sinun' keskusteluun vahingossa. Sitä tää aivosumu teettää .🤨
Kirjoituksesi ovat koskettavia.
Olen myös kokenut joskus terapiakäynnit latteiksi. Voisitko ajatella ottavasi asian puheeksi? Joskus kyse voi olla henkilökemioista.
Jaksamista Sinulle 🙂👍🌻🙂🌻
TURHAUTUNEISUUS
Ajattelin laittaa taas sähköpostia sairaanhoitajalle, seuraavaa käyntiä varten...
Haluaisin jutella siitä, että mikä minua hänen mielestään vaivaa & mitä minä voin tältä hoitosuhteelta odottaa? (Muutakin kuin seuraavaa aikaa!?)
Haluaisin ihan oikeasti keskustella minun mahdollisista hoitokeinoista!
Tämä odottelu nimittäin rassaa mieltä kamalan paljon, kun itse haluaisi asioihin vauhtia, mutta aika loppuu vastaanotolla kesken & seuraavaa aikaa taas joutuu odottamaan viikon tai pari. :-'( Turhauttavaa. Tulee hällä väliä olo.
Vai pitäisiköhän minun varata aika myös yleislääkärille & katsoa mitä hänen mielestään olisi syytä tehdä?
Tahtoisin tietää, että millaista hoitoa osastolla oikein saa/miten sinne pääsee tai joutuu?
Terapiastakin haluaisin tietää seuraavaa: millä paikkakunnalla sitä on tarjolla, millaisia vaihtoehtoja on, kuinka usein pidetään, hintahaarukka..? 🙄
Minun kohdallani tosin on varmaan pakko aloittaa "pelkällä" nettiterapialla. Koska en koe uuteen paikkaa/uuden henkilön luokse menoa lohdulliseksi ideaksi.. tuntuu ahdistavalta lähinnä!
Paikkakunnallamme ei tietääkseni edes ole (ratkaisukeskeistä) psykoterapiaa, tai oikeastaan mitään muutakaan. Reilumman ajomatkan päästä kyllä löytyy, mutta koska minulla ei ole ajokorttia, niin se liikkuminen paikasta toiseen on työn ja tuskan takana. Kun en kotoa muutenkaan hevillä mihinkään lähde.
Lääkityksen aloittamisesta haluaisin myös arvion? Koska lääkkeiden täyteen vaikutukseen kuluu kuitenkin sen verran kauan aikaa, että minusta ne pitäisi aloittaa pikimmiten, jos aiotaan aloittaa ollenkaan!?
Mitähän muuta? No aika varmaan loppui kesken jo aikaa sitten... Eli, eipä tässä muuta. 😠
Mulle käy siellä vastaanotolla niin, että pää tyhjenee, enkä saa haluamiani asioita ulos, vaikka koko ajan tekisi mieli huutaa, yksinkertaisen avuttomasti, apua!
Pää on niin täynnä asiaa, että se jopa tukkii suuni, kun se yrittää tulvia ulos samaan aikaan. Mietin liikaa. Millä pään saisi tyhjäksi.. jotta voisi keskittyä olennaiseen ja rauhoittua kertomaan päälimmäisistä asioista? Kun kaikkea ei ehdi kertomaan.. ja itkukin tulee joka asiasta.. niin ettei senkään vuoksi saa sanaa suustaan.. ja nenääkin pitää jatkuvasti olla niistämässä. 😭
Halipula vaivaa. Tarttis olkapään johon itkeä, painautua, turvautua. Läheisyyttä. Ymmärrystä.
Seuraa yksinäiselle......
Mulle käy siellä vastaanotolla niin, että pää tyhjenee, enkä saa haluamiani asioita ulos, vaikka koko ajan tekisi mieli huutaa, yksinkertaisen avuttomasti, apua!
Pää on niin täynnä asiaa, että se jopa tukkii suuni, kun se yrittää tulvia ulos samaan aikaan. Mietin liikaa. Millä pään saisi tyhjäksi.. jotta voisi keskittyä olennaiseen ja rauhoittua kertomaan päälimmäisistä asioista? Kun kaikkea ei ehdi kertomaan.. ja itkukin tulee joka asiasta.. niin ettei senkään vuoksi saa sanaa suustaan.. ja nenääkin pitää jatkuvasti olla niistämässä. 😭
Halipula vaivaa. Tarttis olkapään johon itkeä, painautua, turvautua. Läheisyyttä. Ymmärrystä.
Seuraa yksinäiselle......
Peruin huomisen keskusteluajan... Ei taaskaan huvita mikään. Ei jaksa, ei kiinnosta. Ahdistus rutistaa....
Ärsyttää joka päivä, kun pitää elää.
Siis olla elossa.
En nimittäin haluaisi olla.
Enkä pääse tästä ajatuksesta eroon sitten millään.
Olen loppu.
Hauras.
Miten saisin mieleni paremmaksi? Miten tämä kamala olemisen vaikeus poistuisi? Kertokaapas, kun en itse keksi. 😭
Maanantaina on sairaanhoitajalle aika. Mutta en usko sieltä saavani apua. Koska olen jo sanonut, että tekisi mieli kuolla pois... Ja siihen on vastattu vaan, että se on ihan normaalia tuntea niin, kun on vaikeaa ja paha olla. Se 45-60min. aika on muutenkin täysin riittämätön! Ja tuntuu, ettei sen aikana keretä käsitellä yhtään mitään. Koska siellä pitäisi sisuksia kaivella tikulla ihan turhan syvältä, vaikka vähempikin pintaraapaisu riittäisi, ainakin näin aluksi.
En kaikkea edes osaisi kertoa niin juurta jaksain.. varsinkaan kasvotusten. Kirjoittaminen luonnistuu paremmin. Kun saa rauhassa itsekseen miettiä ja muotoilla jne.
Eniten tarvitsisin mielestäni jonkinlaista lääkitystä.. mutta en tiedä miksen ole sitä vielä saanut? Varmaan saisin osastollakin heti lääkkeitä, jos sinne joutuisin/menisin itkemään.(?) Miksen nyt terapiayksiköstäkin? Vai kauanko siihen yleensä menee aikaa? 😑❓
Terveyskeskuslääkäriltä olisin varmasti jo 20 minuutissa saanut reseptin kouraan... (vs. terapiayksikön 2h - ?)
Mietin tänään (kaupassa käydessäni) alkon puoleen kääntymistäkin. Josko olo sillä hetkeksi helpottaisi? Mutta tiedän ettei se olisi lasteni kannalta hyvä idea. Eikä se hetken helpotus lopulta mitään hyödyttäisi, kun olo pitäisi saada pysyvästi sinne "plussan" puolelle.
Njooh. Tämä taisikin olla nyt tässä. Kiitos, jos jaksoit lukea ja varsinkin, jos jaksat kirjoittaa takaisin. 🙂👍
ElämänhaluKadonnut kirjoitti 8.4.2016 20:25
Ärsyttää joka päivä, kun pitää elää.
Siis olla elossa.
En nimittäin haluaisi olla.
Enkä pääse tästä ajatuksesta eroon sitten millään.
Olen loppu.
Hauras.Miten saisin mieleni paremmaksi? Miten tämä kamala olemisen vaikeus poistuisi? Kertokaapas, kun en itse keksi. 😭
Maanantaina on sairaanhoitajalle aika. Mutta en usko sieltä saavani apua. Koska olen jo sanonut, että tekisi mieli kuolla pois... Ja siihen on vastattu vaan, että se on ihan normaalia tuntea niin, kun on vaikeaa ja paha olla. Se 45-60min. aika on muutenkin täysin riittämätön! Ja tuntuu, ettei sen aikana keretä käsitellä yhtään mitään. Koska siellä pitäisi sisuksia kaivella tikulla ihan turhan syvältä, vaikka vähempikin pintaraapaisu riittäisi, ainakin näin aluksi.
En kaikkea edes osaisi kertoa niin juurta jaksain.. varsinkaan kasvotusten. Kirjoittaminen luonnistuu paremmin. Kun saa rauhassa itsekseen miettiä ja muotoilla jne.Eniten tarvitsisin mielestäni jonkinlaista lääkitystä.. mutta en tiedä miksen ole sitä vielä saanut? Varmaan saisin osastollakin heti lääkkeitä, jos sinne joutuisin/menisin itkemään.(?) Miksen nyt terapiayksiköstäkin? Vai kauanko siihen yleensä menee aikaa? 😑❓
Terveyskeskuslääkäriltä olisin varmasti jo 20 minuutissa saanut reseptin kouraan... (vs. terapiayksikön 2h - ?)Mietin tänään (kaupassa käydessäni) alkon puoleen kääntymistäkin. Josko olo sillä hetkeksi helpottaisi? Mutta tiedän ettei se olisi lasteni kannalta hyvä idea. Eikä se hetken helpotus lopulta mitään hyödyttäisi, kun olo pitäisi saada pysyvästi sinne "plussan" puolelle.
Njooh. Tämä taisikin olla nyt tässä. Kiitos, jos jaksoit lukea ja varsinkin, jos jaksat kirjoittaa takaisin. 🙂👍
hyvä ettet käynyt alkossa se ei ole hyvä juttu nyt, hetken helpotus ja tuplaten vaikeampaa sen jälkeen, lapset on sinun tukijalka nyt. yritä jaksaa mennä juttelemaan maanantaina se auttaa ennen pitkää. iso iso rohkaisu hali täältä kukkasten kera
🌻🙂🌻🌻🙂🌻🌻🙂🌻🌻🙂🌻
Kiitos nappi3! Tarkoitus olisi huomenna mennä sinne saoraanhoitajan luokse.. toivotaan etten taas muuta mieltäni juuri ennen sitä aikaa. 🙂👍
Kävin kuin kävinkin eilen juttelemassa terapiayksikössä sairaanhoitajan kanssa. Hön on todella mukava nainen. Ja ensimmäistä kertaa tuntuu, että jotakin hoito(apu)a alettiin suunnittelemaan. Jes! 🙂
Nimittäin sh ajatteli laittaa lääkärille viestiä tuosta mahdollisen lääkinnän aloittamisesta.
Sovittiin sairaanhoitajan kanssa myös yksi yhteinen meno perhekahvilaan. (Kun se yksin pelottaa minua liikaa jne.)
En edes tiennyt tuollaisen olevan mahdollista, joten oli ihan kiva yllätys, että sh voi tulla mukaani jonnekin, tueksi.
Hän tulee myös maanantaina olevalle psykiatrikäynnilleni mukaan... Jännittää silti kamalasti!
🙂👍 minä
Jesss 🙂👍
Olen vähän vilkuillut tilannettasi taustalta. Tulin nyt peukuttamaan hyvää vastaanottokäyntiäsi. Minullakin on tosi mukava ja osaava sairaanhoitaja, mikä on tosi hyvä juttu.
Kiitos Lukossa. 🙂
Sairaanhoitajan kanssa tosiaan tuli heti sellainen hyvä fiilis. Toisin kuin siellä psykiatrin luona, jossa vallitsi lähinnä vaivaaantunut tunnelma jne.
Olen tälle sh:lle kirjoittanut jo monta viestiäkin, koskien tuntemuksiani & ajatuksiani.
Menee silti varmasti vielä kauan, ennen kuin päästään (omasta mielestäni) mihinkään aitoon yhteyteen tai luottamuksen tilaan.
Kun minä en meinaa millään uskoa, että minua halutaan tai osataan oikeasti auttaa.. niin helposti meinaan jäädä mielummin kotia.
Vaikka toisaalta olen sitä mieltä, että väliäkö sillä saanko apua vai en? Olenpahan ainakin yrittänyt! Ja ilman sitä, en ainakaan mitään saa. Itsehän tästä suosta on noustava, vaikkakin toisten avustuksella. -Toivotaan siis, että jaksaisin hoitaa myös itse itseäni. 😟 🙂👍
ElämänhaluKadonnut kirjoitti 12.4.2016 12:50
Kävin kuin kävinkin eilen juttelemassa terapiayksikössä sairaanhoitajan kanssa. Hön on todella mukava nainen. Ja ensimmäistä kertaa tuntuu, että jotakin hoito(apu)a alettiin suunnittelemaan. Jes! 🙂
Nimittäin sh ajatteli laittaa lääkärille viestiä tuosta mahdollisen lääkinnän aloittamisesta.
Sovittiin sairaanhoitajan kanssa myös yksi yhteinen meno perhekahvilaan. (Kun se yksin pelottaa minua liikaa jne.)En edes tiennyt tuollaisen olevan mahdollista, joten oli ihan kiva yllätys, että sh voi tulla mukaani jonnekin, tueksi.
Hän tulee myös maanantaina olevalle psykiatrikäynnilleni mukaan... Jännittää silti kamalasti!🙂👍 minä
Minäkin oon seurannut tilannetta taustalla ja hiljaa mielessäni toivonut että saat tilanteeseesi jotain tolkkua, koska en ole oikein osannut sanoa helpottavia tai auttavia sanoja.
Enpä tiennytkään että sh edes saa tulla noinkin paljon vastaan 😮
Hyvä sinä! Jospa sinun toipumisesi lähtisi tästä nyt käyntiin? 😉 🙂👍
satoshille terpat takaisin!
🙂
En itsekään tiennyt sellaisesta, että sairaanhoitaja voisi lähteä kanssani jonnekin käymään.. vähän kuin siedätyshoitoa antamaan? Mutta kiva, että näin on. 😀
Ehkä tämä on näitä pienen kaupungin etuja? (Muita etuja täältä on sitten vaikea löytääkään...)
Ensi viikon psykiatri+sh -aikaan tuntuu olevan vielä ikuisuus, kun kello tuntuu olevan kuin pysähtynyt. Mutta täällä sinnitellään tunti kerrallaan... 😴
En ole täällä liioin muiden tukinettiläisten juttuja jaksanut minäkään kommentoida. Vaikka paljon on hyviä ja samaistumisen tunteita herättäviä kirjoituksia ollut, joihin olisi tehnyt mieli jotakin vastailla tai kommentoida. Mutta ehkä myöhemmin osallistun enempi? Kunhan saan voimia lisää... 🙂👍
Mukavaa viikkoa kaikille! 🙂🌻
ElämänhaluKadonnut kirjoitti 12.4.2016 19:11
satoshille terpat takaisin!
🙂En itsekään tiennyt sellaisesta, että sairaanhoitaja voisi lähteä kanssani jonnekin käymään.. vähän kuin siedätyshoitoa antamaan? Mutta kiva, että näin on. 😀
Ehkä tämä on näitä pienen kaupungin etuja? (Muita etuja täältä on sitten vaikea löytääkään...)Ensi viikon psykiatri+sh -aikaan tuntuu olevan vielä ikuisuus, kun kello tuntuu olevan kuin pysähtynyt. Mutta täällä sinnitellään tunti kerrallaan... 😴
En ole täällä liioin muiden tukinettiläisten juttuja jaksanut minäkään kommentoida. Vaikka paljon on hyviä ja samaistumisen tunteita herättäviä kirjoituksia ollut, joihin olisi tehnyt mieli jotakin vastailla tai kommentoida. Mutta ehkä myöhemmin osallistun enempi? Kunhan saan voimia lisää... 🙂👍Mukavaa viikkoa kaikille! 🙂🌻
🙂🌻🙂🌻
mahtavaa kun olet löytänyt oikeat ihmiset jotka auttavat 🙂 olet ottanut ison askeleen kohti parempaa elämää pikku hiljaa kaikki muuttuu paremmaksi. iso jättimäinen rohkaisu hali täältä🌻🙂🌻