Anhedonia, masennus, yksinäisyys, epätoivo....
En jaksa tätä enää, haluaisin vain kuolla. Miksei ihmisiä auteta kuolemaan, jos ei eläminen kertakaikkiaan onnistu. 😐
-Minä en ainakaan osaa elää, en ole ikinä osannut.
En ole milloinkaan ollut mitenkään innoissani siitä tosiasiasta, että minä elän & olen jne. Mielummin en olisi!
En saa millään kiinni tästä elämästä. Kaikki tuntuu täysin turhanpäiväiseltä. Olen epätoivoinen & yksin. Tuntuu siltä, että kuolema on ainoa vaihtoehto päästä vapaaksi tästä loukusta, jossa tunnen päivittäin eläväni. En vain pelkurina uskalla tehdä sitäkään… 😭
Tuntuu siltä, ettei minunlaisestani säälittävästä ihmisrievusta ole kenellekään mitään hyötyä, päinvastoin. Olen pelkkä taakka, joka pilaa kaikkien muidenkin päivän p*skamaisuudellaan. 😠
Koen aidosti olevani haitaksi kaikille & täten yhteiskunnan olisikin parempi ilman tällaista avutonta häviäjää, joka ei edes kykene elättämään itseään. ☹️
En saa mitään aikaiseksi. En saa edes haettua tarvitsemaani 😯🗯️ itselleni, kun en pääse ovesta ulos! Siis muualle kuin kauppaan. Sinnekään en kyllä menisi, ellei olisi pakko. Olen kuin ”vankina” omassa mielessäni/kodissani.
Olen aiemmin syönyt pariin otteeseen (muutamia vuosia kerrallaan) mielialalääkkeitä.. ja viimeksi vajaa 4 vuotta sitten sain myös pitkävaikutteisia Xanoreita(8kk). 🙂👍
Lääkkeistä ne rauhottavat ovat auttaneet parhaiten, mutta niitähän ei haluta määrätä pitkäksi aikaa, vaikka auttaisivat kuinka hyvin. 😑❓ Terapiassa en ole ikinä ollut, tai edes psykologilla käynyt.
Kirjeen olen (kahdesti) kirjottanut aina ensin ja siten saanut ajan terveyskeskuskukseen. Kolmannella kerralla kirjoitin kirjeen ongelmistani terapiayksikköön, jonne myös sain ajan sairaanhoitajalle. Mutta jonne en sitten ikinä mennyt…
Eli, ihan vain yleislääkärillä olen asioinut & heiltä nuo lääkkeet saanut.
Hävettää mennä sinne kertomaan omasta vajavaisuudestaan. Iskee paniikki.
Viimeisen lääkityksen katkaisi raskaus. Nyt tyttö on jo pian 3 vuotias, enkä ole vieläkään hakenut jatkoa tuolle lääkitykselle, vaikka tarvetta olisi ollut jo pitkään. En vain saa itseäni sinne terapiayksikköön asti.
Minulla ei ole ketään toista ihmistä, ei niin yhtään ketään, jonka kanssa puhua, olla tai mennä.
Olen olemassa vain lapsilleni(3), mutta heidän kanssaan en voi keskustella aikuisten juttuja tai ylipäätään saada tarvitsemaani tukea. Enhän pysty sitä itsekään heille tässä tilassa antamaan.
Olen ajatellut hakeutumista laitoshoitoon.. mutta se pelottaa & ahdistaa. Mihin lapsetkin silloin joutuisivat? Vai olisiko se sittenkin vain hyväksi heille, kun äiti saa apua/hoitoa? No olisipa tietenkin. Mutta mutta…
Olen omille vanhemmilleni kertonut olotilastani, mutta eivät he osaa minua mitenkään auttaa, kun eivät ole samalla paikkakunnallakaan. Emme ole mitenkään läheisiä, koska en kykene pitämään yhteyttä kehenkään. En pidä puhelimessa puhumisesta, enkä yleensä vastaa siihen kun se soi, koska se jostakin syystä ahdistaa minua kovasti. Lääkäriin hekin vain patistavat & kehottavat muuttamaan lähemmäksi heitä. Vaikka olen sanonut, ettei minulla ole rohkeutta mennä sinne lääkäriin, sen enempää, kuin voimia/varaa muuttaakaan. Eikä se paikkakunnalta toiselle muuttaminen minua mitenkään parantaisi, kun koen ettei minua kukaan ymmärrä tai osaa auttaa. Olen tuntenut aina olevani ulkopuolinen. Siis ihan omassa perheessäni, vanhempieni, sisaruksieni & sukulaisteni parissa. Olen myös pitänyt itseäni muita huonompana ihmisenä. En ole hyvä missään. Minussa ei ole mitään mistä olla ylpeä… 😟
Miksen voi olla ”normaali”, miksi olen näin ”viallinen”? Miksi toivoin vain, että saisin nukkua pois? 😴 Ja samaan aikaan, jollain tasolla, pelkään kuolemaa. (Eihän tuossa ole mitään järkeä!)
Siispä, jatkan näyttelemistä, kuin kaikki olisi hyvin… 🙂👍
Mikä tähän elämänhalun totaaliseen katoamiseen voisi muka auttaakaan?
Tässä lienee tarpeeksi porinaa yhdelle kerralle. Siispä, sen pituinen se.
Sintukka, kiitos. 😭 🙂🌻 🙂👍
Sain eilen sähköpostia siltä terapiayksikön psykologilta, jolle viime viikolla kirjoitin.
Viesti oli lyhyt, mutta kannustava.
Tyyliin: "Toivon Sinulle ja lapsillesi kaikkea hyvää. Toisten avulla selviydymme. Ota yhteyttä!".
Hän kysyi myös, että saisiko luvan varata minulle ajan psykiatrille? En ole vielä vastannut kyllä, mutta vastaan vielä...
Pelottaa vaan edelleen se, että menenkö siellä ihan lukkoon ja alan vain itkeä... 😭
Ja kun tyttökin pitäisi vielä ottaa sinne mukaan, niin mitähän se siitäkin mahtaa ajatella? (Kun ei minulla ole ketään, joka häntä voisi vahtia sen aikaa.)
Äh. Miten tämä voi olla näin vaikeeta? 😠 ☹️
No mutta, samapa tuo. Laitan silti sen kyllä vastauksen. Ja seuraavalla kerralla panikoin täällä sitten sitä, että menenkö varatulle ajalle, vaiko enkö? 😯🗯️
Hei!
Kärsit todella vakavasta masennuksesta ja kroonisesta persoonallisuushäiriöstä. Kenenkään ei pitäisi elää noin surullisena. Sinun on mentävä lääkäriin jos haluat että lapsellasi on äiti. Noin et kestä kauaa. Tarvitset lääkityksen ja terapiaa. Mielestäni tilasi on hengenvaarallinen. Soita vaikka ensin auttavaan puhelimeen jos et uskalla mennä ovesta ulos. Oireesi ovat mielestäni niin vakavia että soittaisin vanhempasi hoitamaan lastasi ja ambulanssilla sairaalaan. Olet todella sairas mutta voit parantua, niinkuin minä; paniikkihäiriöinen, kaksi psykoosia läpikäynyt, sosiaalisten tilanteiden pelkoinen ja depersonaatio häiriöinen. Sinunkin elämäsi on tärkeä ja nyt täytyy alkaa ottaa apua vastaan! Lääkäriin heti ja pääset psykiatriselle osastolle missä olet turvassa ja saat apua!!!
Hei!
Olet jo tehnyt vaikeimman kun päätit hakea apua. Älä pelkää äläkä häpeä, kyllä ammatti- ihmiset ymmärtävät. Älä tuhlaa enää aikaa pahaan oloon vaan lähde hakemaan parantumista. Olet kärsinyt jo liikaa. Ymmärrän pelkosi mutta mieti että olet arvokas ja tärkeä ja ansaitset onnen. Ota tyttö mukaan, ei sillä ole väliä. Sorry jos aiemmassa viestissä olin liia suora mutta tunnistin hengenvaarassa olevan ihmisen. Ole rohkea, se on nyt ainoa tie paranemiseen. Jessika
Jessika3:
Noo, en tiedä mikä minulla on ja miksi elämä ei ota onnistuakseen?
Mutta odottelen aikaa psykiatrille, jolta toivon saavani apua tilanteeseeni. 🙂👍
Minä olen käynyt koko nuoruuteni ammattiauttajilla koulukiusaamisen takia ja nyt niillä käydään masennuksen, paniikkihäiriön ja lievän anhedonian takia. Ammattilaisten luona saa itkeä. Jopa 30 vuotias mies. Et varmasti ole ensimmäinen potilas joka purskahtaa itkuun tai lukkiutuu kipeiden kysymysten edessä. Ne osaavat varmasti myös hoitaa tilanteen jossa lapsi näkee äitinsä itkevän.
Satoshi:
Niinhän se varmasti on.. että kyllä ne siellä ymmärtää. Enkä varmasti ole ainut, jolta itku tulee herkästi, tai joka saattaa mennä lukkoon &/tai rupeaa hermostuneena pölisemään asiayhteyteen kuulumattomia...
Lopuksi lainaus ylen Pasilasta, jossa Routalempi kertoo: "pitävänsä jännänä, miten ihminen on niin irrallaan, niin irrallaan, laumansa keskelläkin niin loputtoman yksin. On se jännä".
On se tosiaankin jännä! 😉
Ai sä olet Pasila-ihmisiä. Taidat olla itekin jännä.. 😍
ElämänhaluKadonnut kirjoitti 2.3.2016 14:41
Lopuksi lainaus ylen Pasilasta, jossa Routalempi kertoo: "pitävänsä jännänä, miten ihminen on niin irrallaan, niin irrallaan, laumansa keskelläkin niin loputtoman yksin. On se jännä".
Täällä yksi Pasila-fani. Uudet jaksot muuten alkavat kohta! Tuo lainaus Routalemmeltä on oivallinen ja niin totta minunkin mielestä. Yksin synnytään, yksin kuollaan ja yksin irrallaan ollaan siinä välissäkin. On se jännä joo.
Mutsis oli - Pasila s02e04
😋
Jännää! 😀
Pirkka-lehdessä(3/2016) oli hyvä juttu yksinäisyydestä.
Voin melkeinpä täysin samaistua haastateltujen kuvailemiin tuntemuksiin yksinäisyydestä...
Minun on vaikea luottaa ihmisiin, tai uskoa, että joku haluaisi oikeasti tutustua minuun. Varsinkin, jos kaikki kohteliaisuudet jätettäisiin pois, niin tuskin mitään jäisi jäljelle. Muuta kuin minä, yhä yksin.
En edes uskaltaisi lähteä tuollaiseen yksinäisille sunnattuun tapaamiseen. Koska itseluottamukseni on nollassa ja pidän itseäni muita huonompana, hävettää olla tällainen. Eikä olisi edes mitään puhuttavaa/kerrottavaa, kun en ole mitään tehnytkään...
Suurin ongelmani lienee kuitenkin juuri tuo yksinäisyys. Sillä joskus, kun minulla on ollut ystäviä, niin olen tuntenut itseni osaksi jotakin, olen ollut yhteydessä toisiin ja olen ollut iloinen. Elämä on joskus ollut jopa mukavaa.
Nykyään kuitenkin pelkään kohdata toisia, koska pelkään kaikenlaista arvostelua ja kuvittelen, että olen liian huono, enkä kelpaa kenellekään.
Jään kotiin, enkä lähdekään.. minnekään.
Mihin kaikkeen ihmiskunta pystyisikään, kun vain vilpittömästi kannustettaisiin & tuettaisiin toisiamme pienestä pitäen. Moni varmasti pärjäisi paremmin kuin hyvin, luottaisi enemmän itseensä ja toisiin, kehittyisi ja toteuttaisi itseään. 😐
Nykyinen hyvinvointivaltio sana sisältöineen, kuulostaa lähinnä vitsiltä.
Desper:
Kivaa, että laitoit hymynaaman.. vaikka olet siellä "syövereissä jossain". 🙂
(Olispa Repomies täällä "kannustamassa", niin jaksais ehkä paremmin hoitaa päivän tehtävänsä... 😉 )
En saa nukuttua...
Alko nuha(ke) ja räkä valuu/nokka on ihan tukossa. Pää ja niska ollut torstaista asti kipeenä.. toi sänky on liian pehmeä. Tarvitsisin varmaan jäykemmät patjat, mutta eipä sitä köyhällä ole varaa moiseen. ☹️
Olen päässäni käynyt jo monta esikeskustelua psykiatrin kanssa.. ja joka kerta tulee erilaista asiaa pintaan, itkun kera. Lopputulos: en yhtään tiedä mitä tulen siellä kertomaan? Mutta olkoonkin jotain, josta olisi hyötyä minulle ja jolla saataisiin hoitosuunnitelma aikaiseksi.
Toivottavasti tää räkätauti ei pahene, vaan lähtis kohta jo paranemaan päin.
Tällasta tänne. Mitäs sinne?
Tyynylläkin on tosi iso merkitys niskaan. Pahimpaan niskasärkyyn voi koittaa pakastepussia, lämmintä kauratyynyä ja itsehierontaa. Tuttavani kehui myös pippurilaastareita kun hänellä suuttui piriformis.
Laita vaan muistiin niitä kipeitä aisioita, niin kyllä se psykiatri sitten sua auttaa jäsentämään ne hoitosuunnitelmaksi. Ajattele, se psykiatri näkee päivittäin ihmisiä, joilla on samankaltaisia tilanteita ja ihan samalla tavalla ne muutkin on varmasti olleet lukossa ja miettineet mitä asioita pitäisi kertoa. Se psykiatri varmaankin tietää miten se saa susta ne arat ja hoitoa tarvitsevat asiat esille. Ja muista, että sinne mennään hoitamaan itseään kuntoon, ei esittämään vahvaa. Siellä saa olla herkkä ja itkuinen.
Tulit varmaankin aikaa varatessasi jo kertoneeksi itsestäs jotain, joten kyllä sillä varmaan jonkinlainen pieni aavistus susta ja sun pulmista jo on.
Voimia. 🙂👍