Ammatinvalinta mt-ongelmaiselle
Morjesta.
Millaisia ongelmia olette kohdanneet työelämän ja ammatissa pärjäämisen tai ammatinvalinnan sopivuuden suhteen? Haluaisin kuulla kaikenlaisia kokemuksia, saisin perspektiiviä omaan tilanteeseeni.
Jos haluaa voi myös neuvoa minua:
Olen nuori ja minulla on ollut mielenterveysongelmia (uniongelmat, riippuvuudet, masennuskausia, syömisongelmia, blaablaa), mutta minulla on hyviäkin päiviä ja aikoja jolloin kykenen ihan normaaliin elämään ja jopa saan saavutuksiakin aikaiseksi. Ongelma on ailahtelevuus ja se, että pahoin pelkään kaikesta yrittämisestä huolimatta olevani kyvytön normaalielämään. Töitä haluan silti tehdä. Mikä ammatti tai koulutus siis sopii, kun ottaa huomioon seuraavat asiat?
-työttömyys pelottaa joten työllisyyden alalla pitäisi olla varmaa, että sen valitsisin
-ympäristöllä on aina ennakkoluuloja joihin voin vaikuttaa vain rajallisesti. Siksikin yrittäjyys kiinnostaisi (ei olisi työnsaannista riippuvainen ja pidän haasteista), mutta se taas vaatii jonkun taidon että voi perustaa esim.puusepänverstaan.
-haluaisin tehdä työtä jossa voin olla hyödyksi muille ihmisille,mieluiten ihan konkreettisesti. Kuitenkin ongelmani hieman rajoittavat mahdollisuuksiani. Olen periaatteessa sosiaalinen,mutta masentuneena kyllä en ole. Joten en tiedä, pitäisikö miettiä ihmisten kanssa tehtävää työtä vai yksin tehtävää. Yksinolosta en erityisemmin pidä kyllä, mutta ymmärrän sen että hankalaksi menee jos omat ongelmani haittaavat muidenkin työtä.
-olen jo päässyt yliopistoon mutta opinnot eivät tunnu tarpeeksi käytännönläheisiltä ja akateeminen työttömyys on peikko joka tulee mulle uniin saakka. sinänsä mulle on aivan sama onko koulu amis vai yliopisto vai amk, kunhan se on realistinen ja järkevä, mielellään myös itseäni kiinnostava.
-vahvuuteni riippuvat voinnistani, mutta parhaimmillani olen luova, ihmisten kanssa toimeen tuleva, pidän haasteista, olen perusfiksu mutta keskittymiskyky on huono. Tarvitsen nopeita tuloksia, olen lyhytjänteinen ja juuri siksi akateemisuus saattaa tuntua väärältä. Tosin siinä on hyvätkin puolensa, kuten haasteellisuus ja se että aina voi oppia lisää.
-työ olisi hyvä jos siinä olisi mahdollisuus edetä myös muista riippumatta (tarkoitan etten pidä työpaikkojen ihmissuhdepeleistä ja verkostoitumisjutut ahdistavat minua, vaikken sosiaalisesti kyvytön olekaan paitsi masennuskausina).
-palkka ei ole tärkeä.
äh tuskin kukaan jaksaa mulle mitään suositella mutta kertokaa vaikka omia kokemuksianne ku niistä aina saapi vinkkejä. Toivoisin kovasti että edes joku vastaisi jotakin!
Mulla on ollut ammatinvalinta vaikeuksia jo kauan - siis useita vuosia. Kaikki alkoi 16-vuotiaana kun piti kesätöitä hakea. Siitä lähtien olen kokenut ahdistusta kun pitänyt työpaikkaa alkaa miettimään ja etsimään. Mulla on taustalla sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja pitkään jatkunutta masentuneisuutta. Sain nämä diagnoosit ihan hiljattain, mutta sitä ennen on ollut tosi vaikeaa, kun ei tiennyt onko vika minussa vai missä ylipäätään. Työnhaku on mulle yksi iso "peikko" - tiedän että pitäis hakea töitä tai jo olla töissä, mutten pysty. Jännitän ihan älyttömästi töihin menoa ja siellä oloakin, kunnes totun työtehtäviin ja ympäristöön sekä ihmisiin siinä. Saatan siitä huolimatta jännittää esim.töihin menoa vaikka takana olisi pitempikin pätkä töitä. Yritä siinä sitten olla ja tehdä töitä. Tämmöinen on tosi kuluttavaa ja sitä vaan haluais olla siellä töissä ilman sen suurempia stressaamisia, mutta ku ei niin ei.
Isoin kynnys tuntuu olevan tuo työn hakeminen ja edes sellaisen työpaikkailmoituksen löytäminen mihin voisin edes kuvitella lähettäväni hakemusta ja edes pääseväni esim. haastatteluun. Valmistuin ammattiin kaksi vuotta sitten mutten ole päivääkään kyennyt valmistumiseni jälkeen tehdä töitä tai hakea niitä. Mulla vaihtelee noi hyvät päivät ja sitten ne päivät kun masentaa ja ahdistaa. En edes koe että olisin mikään varteenotettava ehdokas työnhaussa, koska oma ala josta ammattikin mulla on ei kiinnosta eikä tunnu omalta nyt jälkikäteen mietittynä. Mun pitäis opiskella tyyliin uusi ammatti että saisin töitä alalta joka ois enemmän mun juttu. Olen tehnyt lukuisia ammatinvalintatestejä ja käynyt ammatinvalintapsykologilla työkkärissä ja lisäksi käynyt työkokeilu luontoisella kurssilla. Kaikki nuo mielestäni ovat olleet lähinnä suuntaa antavia eivätkä liioin ole mitään pysyvää ja toimivaa ratkaisua tuoneet. Mun tapauksessa lienee kuitenkin asian ydin se että pitäs ensin hoitaa noi mt-ongelmat ja miettiä sitten niitä töitä. Enkä varmaan sittenkään ole se ykkös ehdokas palkattavissa työntekijöissä jos jonnekin hakisin kun tuo fyysinenkään terveys ei ole se paras mahdollinen muttei myöskään huonoin.
En tiedä oliko tästä nyt mitään apua ketjun aloittaneelle, mutta mulla on edelleenkin ammatinvalinta hakusessa vaikka olen jo 20-kympin ylittäny useammalla vuodella ja ahdistus sen kuin kasvaa mitä enemmän aikaa kuluu eikä mitään ratkaisua tähä ammatinvalinta ja työ asiaan löydy.
Et ole ddf ainoa ammatinvalintaongelmainen nuori. Itse olen jo puolessa välin kolmeakymppiä, eikä minulla vieläkään ole ammattia tai työtä. Enkä edes tiedä mitä haluaisin/pystyisin tekemään. Kärsin sos.tilanteiden pelosta (masennustakin ollut joskus) ja se rajoittaa minulla valtavasti ammatinvalintaa.
Aloitin lukion jälkeen amk:n ja se jäi kesken, koska se oli henkisesti liian raskasta, liian "sosiaalista" hommaa. Tietysti alavalintakin siihen vaikutti, yritin opiskella medianomiksi sillä se kiinnosti minua, mutta se osoittautui aivan liian ahdistavaksi. Hain myös yliopistoihin, mutta en tullut valituksi.
Muutamien välivuosien, erinäisten työttömyysjaksojen ja työharjoitteluiden jälkeen olen päätynyt nyt ammattikouluun. Valitsin alan taipumusteni mukaan, eli mahdollisimman epäsosiaalisen työn jossa ei tarvitsisi olla ainakaan asiakaspalvelijana, eikä muutenkaan paljoa ihmisten kanssa tekemisissä. Se vain on nyt ongelma, että itse ala/työ ei kiinnosta minua ollenkaan. En ole ollenkaan tekninen enkä matemaattinen ihminen, mutta sellaista tämä työ kuitenkin vaatisi.
Olen kuitenkin paria kurssia, opinnäytetyötä ja työssäoppimisjaksoa vaille valmis (eli ensi keväänä pitäisi valmistua). Motivaatiota ei kuitenkaan hirveästi ole, koulun käynti stressaa ja ahdistaa, ja pelkään tulevaa työharjoittelujaksoa ihan hirveästi 😞 Kaikki työ- ja työharjoittelut missä olen tähän mennessä ollut, ovat olleet ahdistavia kokemuksia. Työssäkäynti-intoni onkin kadonnut savuna ilmaan... Mistähän löytyisi minulle ammatti ja viihtyisä työpaikka, jossa jaksaisin ja kykenisin käymään ilman ahdistusta ja stressiä??
Todella mielenkiintoinen ja ajankohtainen aihe monelle meistä! Kuulisin myös mielellään eri aloilla työskentelevien kommentteja alastaan.
Itse olen käynyt joskus vuosia sitten ammatinvalintapsykologilla, mutta kyseinen henkilö ei ainakaan minua innostanut mitenkään. Tuntui että hänen itsensä olisi pitänyt mennä ammatinvalintapsykologille, koska niin epäinnostuneelta tämä kaveri vaikutti.
Älkää nyt 20-kymppiset kaverit hirveästi ressatko, jos ei heti tunnu oma ala löytyvän. Moni paljon vanhempi ihminen on vielä ihan samojen kysymysten ääressä, mitä erilaisemmistä syistä!
Epona se mitä käyt nyt läpi kuulostaa ihan minulta. Minua jännitti aikoinaan kun kävin ammattikorkeaa ja opiskelin ammattiin. Erityisesti jännitin juuri noita käytännön harjoittelujaksoja. Jokaikinen niistä oli mulle kuluttavaa ja ahdistavaa aikaa. En voi sanoa että olisin saanut niistä harjoitteluista kaikkea mahdollista irti jännitykseltäni ja ahdistukseltani. Voin ajoittain jopa fyysisesti pahoin ja vietin unettomia öitä ja kaikkea muuta hirveää. Mietin jopa keskeyttämistä, mutta jostain sain kaivettua sen verran voimia että kävin koulun loppuun ja sain paperit. Sinuna en luovuttaisi koska valmistuminen on niin lähellä. Tiedän toki enemmän kuin hyvin että olosi on kurja niin minunkin oli kun olin koulussa. Minulle kamalempi vaihtoehto oli keskeyttäminen koska olisin päässyt kuin koira veräjästä, mutta olisin taas ollut tyhjän päällä - ilman ammatillista koulutusta. Lukionpapereilla kun ei töitä tehdä tai saada.
En tiedä sitten mikä tässä ammatinvalinnassa on niin vaikeaa, mutta itse olen myös kova jännittämään ja stressaamaan. Tässähän voisi todeta että kiva tietää ettei ole yksin tämän ongelman kanssa, mutta ei sekään kivaa ole että te muutkin kärsitte tästä ammatinvalinnan vaikeudesta ja kuinka nämä mt-ongelmat niitä sävyttävät ja vaikeuttavat. Toivon kuitenkin Epona sinulle kaikkea hyvää ja tsemppiä opintojen päättämiseen. Tiedän kokemuksesta miten vapautunut olo tulee kun saa ne valmistumispaperit käteen ja koulu loppuu - aivan mahtava, vaikka ala ehkei ole se oma, mutta siinä saa päätökseen jotain jonka eteen on nähnyt vaivaa ja ennen kaikkea sen tiedon että kykenee tekemään asioita loppuun asti. Tuolla työmaailmassa varmasti arvostavat ammattiin valmistumispapereita koska näkevät siitä että kykenet saattamaan asioita loppuun asti, olet sinnikäs jne. Koita vaan jaksaa, kyllä se siitä🙂.
Moikka!
Olen 25v+ mies. Mulla on tyypin II bipolaarihäiriö, joka kieltämättä on ollut haasteena töille ja ennenkaikkea opinnoille. Taustalla on kolmet keskeytyneet opinnot. Ennen diagnoosia olin kuitenkin kyennyt tekemään pääosin yksinäisiä yötöitä reilut neljä vuotta. Sen lisäksi sekalaisia hanttihommia reilun vuoden. En pitänyt yksintyöskentelystä, mutta en saanut aikaiseksi tehdä asialle mitään ja jostain piti rahaa saada. 😞
Kriisiytyneen elämäntilanteen, osastohoitojakson, diagnoosin ja ennenkaikkea lääkehoidon, hoitokontaktin ja terapian aloituksen myötä elämä muuttui huomattavasti helpommaksi. Sittemmin kävin ammatinvalinnanpsykologilla, josta jäi kyllä tosi hyvät kokemukset. Tavattiin joku viisi kertaa, tehtiin testejä ja sen jälkeenkin hän oli mun tukena kun tuli vaikeita aikoja. Aivan mahtava ihminen siis. 🌻🙂🌻 Eli ammatinvalintapsykologejakin on varmasti monenlaisia. Suosittelen käymään. 🙂👍
Nyttemmin olen saanut opiskeltua itselleni ammatin, tehnyt siinä puolisen vuotta töitä valmistumisen jälkeen ja nyt syksyllä lähdin jatko-opiskelemaan saman SoTe-alan parissa.
Muutos parempaan on mahdollinen. Tsemppiä kaikille! 🙂🌻
Hei!
Olen itse lähes viisikyt ja kaksi virallista ammattia takana. Voisin sanoa, että jos on yhtään sosiaalisten tilanteiden pelkoa, kannattaa miettiä näitä tiimi-työ-ammatteja tarkkaan. Omat ammattini ovat juuri sellaisia, lisäksi jonkinlaisia avustavia töitä ja hitsi miten voi olla hankalaa. Jälkimmäisen ammatin opiskelin vasta kun omat lapseni jo kävivät kouluja, eli oikein montaa vuotta en ole ehtinyt tässä ammatissa toimia.
Itselleni opiskelu jo oli aika raskasta, työssäoppimiset varsinaisia piinakausia, vaikka toiset opiskelijat nauttivat niistä. Itse olen hidas, ja kun jännitys napsahtaa päälle, asiat junnaavat vieläkin tahmeammin. Kuitenkin oon myös sitä mieltä, että jos käy hyvä viuhka ja pääset mukavaan porukkaan töihin, kaikki voi natsatakin ja keskustelemalla voi selvitellä hankaluudet. Eihän työkaverit voi tietää, mistä työn takkuaminen johtuu. Kivalle porukalle sen voi ihan tunnustaakin. Minun työpaikassa taisi olla jo sinne tullessani aika lailla ristiriitaa ja paineita. Ja jotenkin koinkin olevani jonkinlainen sylkykuppi. Eli ei todellakaan mikään unelmapaikka tällaiselle työrajoitteiselle. Mielestäni työtehtäviä voitaisiin jakaa niin, että selviäisin kyllä, mutta jos asenne on sellainen, että kaikkien on pystyttävä samanlaiseen työpanokseen - voi voi.... Itse sinnittelen sairaslomien ja jaksamisen välillä.
Onnea nuori ammatinvalintaan. Toki todellakin on niin, että useat meistä joutuvat opiskelemaan elämänsä aikana useita ammatteja, joten jos yksi menee vikaan, uuden voi opiskella ja kaikista opinnoista on ihan varmasti jotain hyötyä jotenkin elämässä - vaikka ihan kotielämässä.