Moi,
Onpa hyvä että oot avun piirissä. Jotkut sairastuu vakavasti, jotkut ei. Onhan se iso asia mutta moni myös paranee ja elää sitten normaalia elämää.
. Koulukiusaaminen on paha. Itse ajattelen että ei se minusta kerro mitään jos jotkut pitää silmätikkuna. Sekin asia laimenee kun sitä käsittelee ja aikaa kuluu. Onneksi se on takana.
. Jos tuntuu että terapeutti ei ota tosissaan niin voiko etsiä parempaa?

Koita jaksaa, vaikka tuen avulla!

Moikka!
Mulla samoja tuntemuksia ollut nyt parin vuoden sisällä paljonkin. Yläaste sekä ala-aste ikäisenä oli myös, mutta en sillon osannut ajatella niiden johtuvan luulotaudista eikä kukaan muukaan oikein tehnyt mitään.
Oon myös tosi herkkä ollut kaikelle ihan pienestä asti, tuntuu että olen yliherkkä sehän on joku oikea juttu muutenkin ja kaikki "oireet" täsmää siihen. Joskus on kuitenkin kausia kun en pelkää mitään sairauksia tms, mutta yleensä ylireagoin ihan liikaa kaikkeen ja tutkin kokoajan omaa oloa, kehoa ja tuntemuksia. Niin rasittavaa.
Tykkään katsoa kaikkia lääkäri ohjelmia, ainakin sykettä, mutta joskus joudun jättää jakson väliin kun se on alkanut ahdistaa koska onhan ne tehty suht realistisesti.
Jos mulla on huonompi jakso menossa ahdistuksen kanssa niin sillon en edes uskalla katsoa mitään ohjelmia mistä voisin saada päähäni jonkun sairauden.
Oon käynyt hirveen kamppailun itseni kanssa tämän parin vuoden aikana, paitsi nyt kesällä olen alkanut olemaan enemmän ehkä "normaali" enkä niin tasapainoton mitä aikasemmin.
Oon sitä mieltä, että jos vanhemmat olisi älynnyt viedä minut psykologille jo ainakin yläaste ikäisenä niin en olisi nyt välttämättä tässä tilanteessa, mutta ei auta jossitella.
Sekoamista minäkin pelkään jatkuvasti. Mutta luulotauti ei kyllä ole skitsofreniaa ollenkaan, siitä älä murehdi. Enemmän skitsofreniassa luulet ihan muita asioita etkä mitään sairauksien pelkoa. Oon itsekin ihan saanut kaikkia fyysisiä oireitakin kun oon tarpeeksi jotain pelännyt.

Baileys kirjoitti 23.8.2015 16:25

Moikka!
Mulla samoja tuntemuksia ollut nyt parin vuoden sisällä paljonkin. Yläaste sekä ala-aste ikäisenä oli myös, mutta en sillon osannut ajatella niiden johtuvan luulotaudista eikä kukaan muukaan oikein tehnyt mitään.
Oon myös tosi herkkä ollut kaikelle ihan pienestä asti, tuntuu että olen yliherkkä sehän on joku oikea juttu muutenkin ja kaikki "oireet" täsmää siihen. Joskus on kuitenkin kausia kun en pelkää mitään sairauksia tms, mutta yleensä ylireagoin ihan liikaa kaikkeen ja tutkin kokoajan omaa oloa, kehoa ja tuntemuksia. Niin rasittavaa.
Tykkään katsoa kaikkia lääkäri ohjelmia, ainakin sykettä, mutta joskus joudun jättää jakson väliin kun se on alkanut ahdistaa koska onhan ne tehty suht realistisesti.
Jos mulla on huonompi jakso menossa ahdistuksen kanssa niin sillon en edes uskalla katsoa mitään ohjelmia mistä voisin saada päähäni jonkun sairauden.
Oon käynyt hirveen kamppailun itseni kanssa tämän parin vuoden aikana, paitsi nyt kesällä olen alkanut olemaan enemmän ehkä "normaali" enkä niin tasapainoton mitä aikasemmin.
Oon sitä mieltä, että jos vanhemmat olisi älynnyt viedä minut psykologille jo ainakin yläaste ikäisenä niin en olisi nyt välttämättä tässä tilanteessa, mutta ei auta jossitella.
Sekoamista minäkin pelkään jatkuvasti. Mutta luulotauti ei kyllä ole skitsofreniaa ollenkaan, siitä älä murehdi. Enemmän skitsofreniassa luulet ihan muita asioita etkä mitään sairauksien pelkoa. Oon itsekin ihan saanut kaikkia fyysisiä oireitakin kun oon tarpeeksi jotain pelännyt.

Moi Baileys! Oon viettänyt mun päivää lukemalla sun ketjua ahdistuneisuushäiriöstä ja voi että millainen apu siitä onkaan ollut. Löysin susta monia samoja piirteitä kuin itsestäni. Mitä sulle kuuluu nyt? Olisi kiva jutella enemmän, jos sua kiinnostaa.

Kiva, että siitä on ollu apua!! 🙂 Oon tosiaan paljon sinne kirjotellutkin tässä. Tänään pitäisi kirjottaa lisää, koska oon nyt vanhempien luona käymässä ja täällä on kone millä kirjottaa. Mulla ei sellasta ole kun se on mennyt rikki ja puhelimella on inhottava kirjoittaa pitkiä viestejä. Olis tosi mukava jutella enemmän! 🙂

Tulen vähän nostamaan tätä ketjua ettei ihan häviä tuonne, koska mielellään kuulen miten sinulla menee ja autan parhaani mukaan jos kerta samanlaisia tuntemuksia on ollut kun minulla. Tänne tuppaa tulemaan niin paljon viestejä, että nopeasti tämäkin hukkuisi tuonne jonnekkin. 😀

Baileys kirjoitti 27.8.2015 16:44

Tulen vähän nostamaan tätä ketjua ettei ihan häviä tuonne, koska mielellään kuulen miten sinulla menee ja autan parhaani mukaan jos kerta samanlaisia tuntemuksia on ollut kun minulla. Tänne tuppaa tulemaan niin paljon viestejä, että nopeasti tämäkin hukkuisi tuonne jonnekkin. 😀

Moi! Oon koittanut jo postata tähän ketjuun kahdesti mutta kumpaakaan viestiä ei ole julkaistu. ☹️ Olisi tosiaan kiva jutella enemmän. Koitan vielä, jos tämä viesti menisi läpi.

Joskus näillä kestää tulla tänne keskusteluun ja jotkut on kyllä hävinnytkin johonkin matkalla. Mutta toivottavasti pystyt kirjottamaan enemmän jatkossa niin pääset vähän purkamaan itseäsi.

Baileys kirjoitti 30.8.2015 12:19

Joskus näillä kestää tulla tänne keskusteluun ja jotkut on kyllä hävinnytkin johonkin matkalla. Mutta toivottavasti pystyt kirjottamaan enemmän jatkossa niin pääset vähän purkamaan itseäsi.

Jep! Tällä hetkellä tekisi mieli mennä vanhempien luo kun ahdistaa, mutten halua kuormittaa heitä mun ongelmilla. Toisaalta oon kuulemma aina tervetullut. Pakkoajatukset pomppii koko ajan mielessä eikä oikein mikään auta. Huoh ☹️ Mitäs sulle?

Kannattaa mennä sinne vanhempien luokse jos se vaan yhtään helpottaa. Muakin ahdisti ihan älyttömästi mennä vanhempien luokse sillon kun mulla oli huonompi olla.
Oikeastaan sillon vaan itkin, itkin ja itkin enkä juuri muuta tehnyt. Tuntui pahalta kun isäkin sanoi aina välillä että "minä kun juuri olin iloinen siitä että sinulla on alkanut menemään paremmin niin sitten tulee taas tälläistä, sitä on surullista katsoa". Se oli inhottavaa kun ei vanhemmat osannut auttaa, mutta silti ne auttoi vaan sillä että sain olla heillä parisen viikkoa. Olin kun joku pikku lapsi kun makasin sängyllä ja itkin kun isä silitteli mua ja kyseli vointia. 😀 Kyllä mä edelleen kysyn aina, että eihän haittaa jos tulen käymään? Voisin jäädä yhdeksi yöksi jos ei vaan haittaa? Saa sanoa jos haittaa? jne.
Mutta sun vanhemmat vaan oppii ymmärtämään sua paljon paremmin ja voin kyllä sanoa että ei heitä haittaa että olet siellä kerta he ovat sanoneet että voit sinne aina mennä.
Olet kuitenkin heidän lapsi ja varmasti haluavat auttaa sinua ja ota se apu vastaan! 🙂

Onko sinulla mitään keinoa noihin pakkoajatuksiin? Vai jyllääkö ne päässä ihan kokoajan?
Mullakin tulee niitä viikottain, joskus jopa päivittäin. Yritän aina vaan nauraa niille itsekin ja olla miettimättä niitä eli ajattelen vaan, että "okei se on vaan ajatus ja nyt en enää ajattele sitä" ... hmm tosi vaikea selittää järkevästi tätä, mutta ehkä tajusit.
Saatan kuulostaa siltä että oisin jo ihan "terve" ja neuvon vaan täällä, mutta ei... mulla on vaan parempi kausi menossa, mutta silti ahdistus tms on kokoajan ihan tässä lähellä.
Oon käyny tässä kohta parin vuoden aikana sellaset ahdistukset, paniikkihäiriöt, identiteettikriisit, pakko-oireisenhäiriön jne läpi etten uskalla edes iloita vielä että nyt menee paremmin.

Toivottavasti sun oloa auttaa täällä viestittelykin! 🙂

Baileys kirjoitti 30.8.2015 22:7

Kannattaa mennä sinne vanhempien luokse jos se vaan yhtään helpottaa. Muakin ahdisti ihan älyttömästi mennä vanhempien luokse sillon kun mulla oli huonompi olla.
Oikeastaan sillon vaan itkin, itkin ja itkin enkä juuri muuta tehnyt. Tuntui pahalta kun isäkin sanoi aina välillä että "minä kun juuri olin iloinen siitä että sinulla on alkanut menemään paremmin niin sitten tulee taas tälläistä, sitä on surullista katsoa". Se oli inhottavaa kun ei vanhemmat osannut auttaa, mutta silti ne auttoi vaan sillä että sain olla heillä parisen viikkoa. Olin kun joku pikku lapsi kun makasin sängyllä ja itkin kun isä silitteli mua ja kyseli vointia. 😀 Kyllä mä edelleen kysyn aina, että eihän haittaa jos tulen käymään? Voisin jäädä yhdeksi yöksi jos ei vaan haittaa? Saa sanoa jos haittaa? jne.
Mutta sun vanhemmat vaan oppii ymmärtämään sua paljon paremmin ja voin kyllä sanoa että ei heitä haittaa että olet siellä kerta he ovat sanoneet että voit sinne aina mennä.
Olet kuitenkin heidän lapsi ja varmasti haluavat auttaa sinua ja ota se apu vastaan! 🙂

Onko sinulla mitään keinoa noihin pakkoajatuksiin? Vai jyllääkö ne päässä ihan kokoajan?
Mullakin tulee niitä viikottain, joskus jopa päivittäin. Yritän aina vaan nauraa niille itsekin ja olla miettimättä niitä eli ajattelen vaan, että "okei se on vaan ajatus ja nyt en enää ajattele sitä" ... hmm tosi vaikea selittää järkevästi tätä, mutta ehkä tajusit.
Saatan kuulostaa siltä että oisin jo ihan "terve" ja neuvon vaan täällä, mutta ei... mulla on vaan parempi kausi menossa, mutta silti ahdistus tms on kokoajan ihan tässä lähellä.
Oon käyny tässä kohta parin vuoden aikana sellaset ahdistukset, paniikkihäiriöt, identiteettikriisit, pakko-oireisenhäiriön jne läpi etten uskalla edes iloita vielä että nyt menee paremmin.

Toivottavasti sun oloa auttaa täällä viestittelykin! 🙂

Moi! Mua auttaa lukea sun viestejä, kiitti sulle 🙂 Voisin kertoa itestäni vähän tässä enemmän. Oon 22v tyttö pääkaupunkiseudulta, opiskelen matkailualaa (tällä hetkellä koulua vain kerran viikossa joten liikaa aikaa ajatella tyhmiä asioita), asun poikaystäväni kanssa. Asioiden pitäisi olla oikeasti hyvin mun elämässä, mutta sitten muistan että hei ainiin, mullahan ei ole ainuttakaan kaveria, roikun surullisesti mun poikaystävässä joka ei edes osaa tukea mua mun ahdistuksessa. Kun koitan purkaa mun tuntoja hänelle, hän suuttuu että miksi ajattelen näin, jne. ja välillä lähtee pois kun ei kestä negatiivisia ihmisiä ympärillään. Se ei oikeastaan edes enää ahdista mua. Mieluiten muuttaisin takaisin kotiin vanhemmille, niiden ihmisten luo jotka mua pystyy ja haluaa tukemaan.

Oon käynyt nyt parin viikon aikana jopa 6 kertaa psykiatrisen poliklinikan lääkärillä, ja ne käynnit on auttanut mua paljon. Paljon enemmän, kuin käynnit psykoterapiassa. Sain diagnoosiksi pakkoajatuspainotteisen pakko-oireisen häiriön. Mikä selittää paljon. Oon nyt lähes joka käynnillä itkenyt lääkärille mun elämästä ja kysellyt siltä että jos mussa on jotain hulluksi tulemisen merkkejä, kerrothan mulle heti? 😀 Voi ei, se pitää mua varmasti ihan seonneena. Ja se on saanut mut tajuamaan, että oon vaan ahdistunut. Torstaina mulla alkaa päiväsairaala ja odotan sitä innolla.

Tällä hetkellä päällimmäisenä ja ahdistavimpana ajatuksena mun mielessä on eräänlaiset ajatushäiriöt. ☹️ esimerkkinä: Olin muutama viikko sitten terapiassa, ja muistan ihan tarkasti että oltaisiin puhuttu yhdestä asiasta, muistan mun vastauksetkin siihen keskusteluun. Sitten aloin ajatella, että eihän siinä keskustelussa ollut mitään järkeä ja aloin puida asiaa mielessäni. Sitten soitin mun terapeutille ja kysyin siitä keskustelusta ja terapeutti sanoi, ettei ikinä oltu käyty sitä keskustelua. Aivan kammottavan pelottavaa. Lääkärin mielestä ahdistus tekee mielelle tepposet ja saa unet tuntumaan todella todellisilta, mutta toi oli jo aika hc-matskua. Googlen mukaan tälläiset ajatushäiriöt on tärkein oire alkavalle skitsofrenialle ja siksi olen ihan kauhuissani. Lääkäri taas väittää, että olen vain ahdistunut. Mitä tässä sitten pitäisi enää uskoa?

Toinen inhottava asia mitä mielessäni tapahtuu on se, että saatan lukea lehdestä jostain asiasta, esim. yhtenä päivänä luin lehteä jossa kehotettiin saapumaan työhaastatteluun 15 min etuajassa ja mieleeni pomppasi ajatus, että "hei, eikö joku juuri pyytänyt mua tulemaan johonkin 15 min etuajassa?" Ja toinen esimerkki: Olin eilen eräässä tapaamisessa isossa porukassa (meillä on chattiryhmä, johon lähettelemme välillä kuvia jne.) ja yksi tyyppi sanoi: "Löin tänään mun käteni kattokruunuun." Ja mulle tuli heti siitä kamala flashback kuvaan kattokruunusta, jonka olin varmasti nähnyt kyseisessä chattiryhmässä. En edes muistanut koko juttua ennenkuin henkilö siitä puhui. Juuri tämäntyyppisiä juttuja mulle tulee lähes kaikesta mitä kuulen tai luen, että oho, tästä kuulin tänään aiemminkin, jne... ☹️ ei vaan jaksaisi tätä enää. Kai nämäkin on jonkinlaisia pakkoajatuksia kun se ajatus mielessä kokoajan on. Mutta joo, olipahan avautuminen.

Moi taas, voisin itsekin kertoa itsestäni tässä vähän vaikka oletkin jos saattanut lukea sieltä minun omasta ketjusta.
Asun itse pohjois-savossa ja olen 20-vuotias (kohta 21-vuotias) ja opiskelen lähihoitajaksi parhaillaan toista vuotta. Käyn itse hidastetusti koulua eli minulla on se HOJKS (en ole varma kirjotetaanko se noin), eli siis henkilökohtainen opintosuunnitelma tms.
Mulla on koulua n. kerran viikossa myös, mutta itsenäisesti opiskelen päivittäin tai yritän päivittäis opiskella. Miksi sinulla on vaan kerran viikossa koulua? Pystyisitkö pyytämään enemmän tehtäviä tai jotain niin ei olisi niin paljoa aikaa ajatella turhia asioita.
Mulla lähinnä on tämä opiskelu niin hidasta kun burn out oli viime vuonna ja enää en sitä halua ja lisäksi siihen vaikuttaa oma mieliala joka saattaa vaihtua taas millon vaan.
Sen voin sanoa, että ei ainakaan kannata jäädä ilman koulua/töitä, koska se vaan pahentaa kaikkea ahdistusta ja pakkoajatuksia.
Onko sun poikaystävästä mitään apua sinulle? Kuulostaa aika kauhealta jos hän ei tue sinua yhtään. Toisaalta ymmärrän, koska toisten on vaikea samaistua tälläiseen, mutta ei nyt pitäisi hermostuakkaan siitä jos yrittää puhua omista ongelmista. Voisitko ottaa poikaystäväsi mukaan sinne terapiaan vai onko hän jo ollut mukana? Se saattais auttaa teitä tai sun poikaystävää ymmärtämään sun tilannetta paremmin.
Myös jos koet ahdistavaksi asua hänen kanssaan niin omaa asuntoa etsimään tai vanhemmille muuttoa, nyt sun pitäisi vaan ajatella itseäsi ja omaa hyvinvointia.
Ei teidän erota siis tarvitse, mutta saisitte kummatkin omaa tilaa ja aikaa enemmän.

Siis käyt psykoterapiassa? Millasta se on? Oon itse ainakin saanut sellaisen käsityksen, että psykoterapiaan kannattaa mennä vasta sitten kun on saanut suht hyvin asiat järjestettyä omassa päässä ja ennen sitä pitäisi käydä kunnallisella/kaupungin järjestämissä terapiassa eli juurikin ehkä tuolla poliklinikalla(?).
Itse käyn tämän oman kaupungin psykiatrian poliklinikalla psykologille juttelemassa, yleensä viikottain, mutta joskus en niin usein... tälläkin hetkellä on parin viikon tauko.
Mullakin oli (on) pakko-oireinenhäiriö ja enemmän ajatuspainotteinen.
Kyllä ne lääkärit on ammattitaitoisia ja osaavat kyllä erottaa kuka on oikeasti ''seonnut'' ja kuka ei, ensinnäkin tiedostat itse mitä ajattelet ja teet niin se on jo merkki siitä ettet ole seonnut vaan se pelko ohjaa sua liikaa ja saa sut ajattelemaan asioita liikaa joka on tosi huono asia ja siihen sun pitää saada apua.
Älä ainakaan googleta mitään skitsofrenian oireita tms, koska kyllä ne lääkärit tietää.
Minustakin tuo enemmän kuulostaa ahdistukselta johon liittyy pelko-oireita ja niitä pakkoajatuksia ja ne yhdessä saa sut toimimaan/ajattelemaan noin joten sanoisin ettei mitään hätää ole! Sun pitäisi vaan saada nyt aikaa itsellesi ja mielelle ajatella noita asioita järkevästi. Onko sulla suvussa ollut skitsofreniaa ikinä? Jos ei ole niin harvoin se tulee yhtäkkiä vaan yleensä periytyy jostakin.
Mullekkin tulee välillä, että rupeen miettimään olenkohan kertonut jollekkin mun kaverille asiaa X ja sitten ''muistan'' sen keskustelun ihan täysin omassa päässä, mutta sellasta ei ikinä ole kuitenkaan tapahtunut tai sitten kaverikaan ei muista olenko kertonut. Tuo on mun mielestä aika yleistä. Sullekkin on varmaan joku kaveri/tuttu/poikaystävä joskus sanonut, että ''en muista olenko jo kertonut tätä, mutta kerron uudestaan'', ''Muistelin, että olisin kertonut sen sulle, mutta se taisikin olla joku muu'' tms, eli yleisiä hommia tälläiset muistikatkokset. Joskus unetkin vaikuttaa todelta joten ei edelleenkään hätää!
Niitä ei vaan saisi alkaa pyörittämään omassa päässä liikaa, koska pakkoajatukset ja ahdistus saa ne kuulostamaan ja tuntumaan paljon pahemmalta mitä ne oikeasti todellisuudessa ovat.
Tiedän näistä asioista siksi niin paljon kun oon ollut nuoresta asti kiinnostunut mielenterveydestä ja kaikista mielenterveysongelmista sekä katsonut varmaan kaikki mahdolliset dokumentit ja kirjotukset aiheesta. Niin ja tietenkin henkilökohtaista tietoa on myös joten asiasta on helppo puhua.

Nukutko tarpeeksi tai syötkö monipuolisesti ja usein? Mitenkäs liikunta? Ja ootko käyny verikokeissa vähään aikaan tutkituttamassa kaikki kilpirauhasen ja jotkut vitamiinit mitä voi verikokeilla tutkituttaa? Esim. mulla oli puutetta D-vitamiinista joka aiheutti mulle järkyttävää uupumusta ja väsyneisyyttä tai tuntu kun kaikki ois vaan unta koska olin väsynyt jatkuvasti, mutta sitten söin niitä jonkun pari kuukautta niin n. parin viikon päästä väsymys loppui.
Myös väsyneenä pakko-oireet pahenee, ainakin useilla ja myös minulla sekä kun verensokerit laskee liian alas niin alkaa päässäkin pyöriä kaikkia typeriä ajatuksia.
Liikunnalla myös puran energiaa jne, omistan kaksi koiraa joten lenkkeiltyä tulee paljon ja se on vaan hyvä asia. 🙂

Moi ihana Baileys ja kiitos viestistä! Oon nyt iltalukiolla joten vastaan sulle tänään myöhemmin kunnolla 🙂

Moi! Mulla on nyt koulua kerran viikossa sen takia, että suoritan ekana teoria-aineet ja siirryn vasta tammikuussa virallisesti matkailualan ryhmään. Oon itekin huomannut, että mitä vähemmän tekemistä, sen pahempi ahdistus ja masennus. : Oon nyt yrittänyt tehdä mahdollisimman paljon kaikkea että voisin olla ajattelematta, mutta eipä sekään oikein auta.

Poikaystävästäni mulle ei ole juurikaan apua. Muuta kuin se turva silloin, kun en halua olla yksin kotona. Ymmärrän kuitenkin poikaystävääni paremmin kuin hyvin, itse olen niin empaattinen että jos läheiselläni olisi paha olla olisin itsekin ihan poissa tolaltani.

Aloitin psykoterapian kaksi vuotta sitten alunperin pahojen itsetunto-ongelmien takia. En pystynyt olemaan minkäänlaisissa ihmissuhteissa, sillä tunsin olevani niin huono ja että kukaan ei minusta voisi oikeasti välittää. Terapiasta on siihen ollut jonkinverran apua, nyt kun mietin. Itsetuntoni on kyllä pikkuisen parantunut. 🙂 jotain positiivista sentään. Vaikkei se vieläkään hyvä ole. Tämä luulotautisuus/pakkoajatukset ovat uusi juttu, alkoivat viime helmikuussa juuri siitä gynekologisesta sairaudesta. Tai sellaisen itselleni kuvittelin. Ajan myötä pelko siitä helpotti ja nyt tämä skitsofrenian pelko on päällä, ja tämä on pahin pelko ikinä. ☹️ ei tätä voi edes sanoinkuvata.
Tänään minulla olisi psykoterapia ekaa kertaa kahteen viikkoon ja minua ahdistaa mennä sinne, juurikin sen aidontuntuisen keskustelun takia. ☹️

Kognitiivinen psykoterapia on ihan jees. Siinä jutellaan kaikesta, tehdään erilaisia tehtäviä ja harjoituksia riippuen siitä millaisia asioita halutaan itsessä korjata. EMDRää ollaan tehty myös (silmänliiketerapia, laitetaan kuulokkeet korville ja kapulat käteen jotka tärisee, tosi rentouttavaa).

Millaisia sun pakko-oireet/ajatukset oli, jos saan kysyä? Luin sun ketjuasi ja siellä kerroit että pelkäät myös hulluksi tulemista.
Suvussa ei ole skitsofreniaa eikä oikein mitään muutakaan. Mun vanhemmilla on ollut ainakin joskus mun ikäisenä kuulemma ihan samanlaisia juttuja kuin mulla, ahdistusta ja pelkoa ja mun isällä on paniikkihäiriö. Lääkärin mukaan nämä jutut on ihan geneettisiä.

Olen vaan niin rikki ja poikki. Tahtoisin eräälle avo-osastolle (jonne sain lähetteen, mutta eivät kuulemma hoida pakko-oireisia) lepäämään, haluaisin ihan rauhassa olla ahdistunut ilman että sitä täytyy piilottaa avopuolisolta. En jaksaisi suorittaa ahdistuksen takia turhia päivän rutiineita tai aina edes kommunikoida. ☹️ Tunnen oloni niin huonoksi, tuhoan suhteeni ja mielenterveyteni näillä typerillä ajatuksilla. Poikaystävänikin sanoi, että haluaa kumppanin joka osaa nauttia elämästä. No, minä en osaa.
Pelkään, eikä kukaan voi auttaa. Nostin viikko sitten cipralexiä lääkärin määräyksestä 15 mg:stä 20 mg ja odottelen jos se edes auttaisi.

Nukun aika paljon ja elämäntapani eivät ole kovin terveelliset ☹️ syön epäterveellisesti ja poltan askin tupakkaa päivässä. Pitäisi alkaa huolehtia siitä, sekä vitamiinien saannista. Olen yrittänyt lenkkeillä, mutta siitä tulevan hyvänolon sijaan olostani tulee turta, ikäänkuin en tuntisi mitään. Ja se alkaa ahdistaa. Verikokeet ja kilpparitestit mulla on huomenna. Itsekin olen jo vuoden epäillyt kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta nyt vasta sain varattua ajan testeihin. Saa nähdä!

Ps. Olet ihana 🙂

Hyvä, että itsetuntosi on kohentunut! ☺️ Sekin auttaa jo moneen asiaan jos on sinut itsensä kanssa, mutta niinkun monen muunkin asian kanssa niin pikkuhiljaa hyvää tulee. Varsinkin kaikki mielenterveyteen liittyvät ongelmat on pitkäaikaissairauksia joten ei voi olettaa, että kaikki onnistuu parissa kuukaudessa tai parissa vuodessakaan.
Mulle ainakin ahdistuneisuus aiheuttaa tälläisiä pelko-oireita ja mun diagnoosi onkin jotenkin näin ''määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö, jossa on pakko-oireisen ja pelko-oireen piirteitä'' en ihan tasan muista miten se oli laitettu, mutta suunnilleen noin.
En edes jaksa luetella kuinka monta sairautta olen pelännyt ihan oikeasti tosisaan ja niin, että olen rumpannut lääkäreissä joskus kerran-pari viikossa. Hävettää, kun ne siellä jo tiesi että ''tämä on se sekopää joka kuvittelee kaikki taudit itselleen''. 😀
Mulla oli tosiaan hulluksi tulemisen pelkoa, skitsofrenia pelkoa, psykoosi pelko. Kyllä mua edelleen pelottaa, mutta ei niin paljoa eikä se tällähetkellä häiritse minua kun en mieti sitä ihan jatkuvasti. Pitää vaan yrittää päästä siitä pelosta eroon ja ajatella oikeasti järkevästi.
Miten meni siellä psykoterapiassa? Toivottavasti hyvin! 🙂

Mun pakko-oireita ja pakkoajatuksia on tosi vaikea selittää, mutta yritän.
Mulle tuli joskus 2 vuotta sitten ajatuksia päähän etten voi syödä mitään ruokia, koska olen allerginen niille. En oikeasti syönyt pariin päivään juuri mitään, tiesin että mun ajatukset on ihan typeriä, mutta en vaan silti voinut syödä.
Menin sitten päivystykseen (oli joulupyhiä sillon) ja sieltä laitettiin lähete psykiatrian poliklinikalle.
Jouduin syömään aikalailla sairaalan pihalla tai siinä läheisyydessä, koska pelkäsin tai mun ajatukset sai mut pelkäämään enkä päässy niistä ajatuksista eroon joten oli pakko mennä sairaalan läheisyyteen syömään. Mua hävettää ihan hitosti, koska en mä ois niin halunnut tehdä ja tiesin kokoajan että se on ihan typerää ja älytöntä. Ennenkaikkea se oli puuduttavaa, koska sillon mulla oli sairaalalle n. 2km matkaa niin huhhuh. 😟
Tuo oli tavallaan pakkoajatuksista ja pakko-oireista koska joudun menemään sairaalalle asti eli piti toimia ennen kun pystyin syömään.
Nyt osittain syön kotona, mutta usein myös sairaalan läheisyydessä riippuen ruuasta tietenkin, enää en pelkää sitä ruoka-aineallergiaa kuitenkaan.
Pakkoajatukset on lähinnä sellaisia ahdistavia, että en voi tehdä juttua X tai se juttu X pitää tehdä tietyllä tavalla tai ''jotain tapahtuu'', mulla ei onneksi ole mitään käsienpesu/hygieenia pelkoja, koska se ois varmasti raastavaa niinkun kaikki pakko-oireet tai ajatukset yhtä kauheita mun mielestä.
Eniten ärsyttää kun en haluan tehdä niin tai mitään, mutta se on se ajatus mikä saa toimimaan pelkojen jne perusteella, mutta ei minusta ulospäin näy mitään ''kummallisuuksia'' eli pystyn kyllä kaupassa, koulussa, kavereilla tms olemaan ihan normaalisti ja muutenkin suht normaalisti, ainut on tuo syömisongelma mitä on tässä nyt ollut jo kohta parisen vuotta.
Mulla on suvussa yksi henkilö kuka sairasti nuorempana anoreksian ja myös mun lähisuvussa on ollut yksi joka oli kovaa vauhtia sairastumassa anoreksiaan. Mullakin oli nuorempana sellainen vaihe, että en syönyt juurikaan ja ihannoin sitä kun luut näkyi vartalolla sekä tein yöllä vatsalihaksia paljonkin. Veikkaan, että sieltä kumpuaa tuo, että yleensä mulla kaikki pahimmat ahdistukset liittyy jollakin tavalla ruokaan/syömiseen tai, että se ahdistus purkautuu niin ulos. Vaikea selittää.
Niin ja juurikin nämä sairauksien pelot voisin luokitella pakkoajatuksiksi ja ehkä pakko-oireeksi sillon kun ramppaan jatkuvasti tutkimuksissa ja tarkkailen itsäni.
Hypokondriahan se taitaa olla eli luulotauti, mutta siihen kyllä liittyy myös pakko-oireita jne.

Älä pelkää ettei kukaan osaa auttaa, voin sanoa, että kyllä osaa! 🙂
Siihen vaan menee aikaa, niin pitää ottaa päivä kerrallaan. Tiedän, että se on vaikeeta koska itse olen ainakin aika ''kaikki tänne heti nyt'' ihminen joten mun on tosi vaikea olla kärsivällinen ja se tuottaakin välillä hankaluuksia ja ahdistun siitä kun pitää olla näin ''heikko'' tällähetkellä vaikka tämä ei olekkaan mun pahimpia kausia tällähetkellä.
Suosittelen vieläkin sitä, että menisit sinne vanhempien luokse edes vaikka viikoksi? Saisit olla rauhassa ja myös poikaystäväsi saisi olla rauhassa hetken.
Olet sitten pitempään jos siltä tuntuu. Tekisi aika varmasti hyvää vähän rentoutua.

Onko sinulle tullut lääkityksestä mitään sivuoireita tai onko se auttanut? Itse olen kieltäytynyt lääkkeistä, koska en uskalla niitä aloittaa ja koen ettei mun tilanne sitä tarvitsekaan. Tavallaan haluan kohdata mun ajatukset jne ihan ilman lääkitystä ja selvittää miksi mulla on tälläistä.
Tämmöset ahdistukset tuli ilman lääkitystä niin ne saa kyllä lähteäkin ilman niitä.

Itsekin poltin vielä tammikuussa vuonna 2014, mutta lopetin sitten enkä ole polttanut sen jälkeen kun muutaman kerran eli baarissa tyyliin yhden tupakan n. 5 kertaa ehkä maksimissaan joten en edes laskisi niitä.
Voin sanoa, että kannattaa ainakin vähentää tai polttaminen ei sinäänsä haittaa mielenterveydellisissä ongelmissa, vaan se saattaa reuntouttaa, mutta liikunta on kyllä yksi ehdoton mikä auttaa oikeasti paljonkin! Alku on aina vähän sellanen, että ''miks kaikki sanoo, että tämä auttaa'', mutta kun siihen tottuu niin ai että on hyvä. 😀
Pitää tehdä kunnon hikilenkkejä tai sitten juurikin jossain metsässä/järven/meren rannalla tai läheisyydessä rauhallisella paikalla niin saa miettiä samalla kaikkea.
Ei se tietenkään kaikille auta, mutta suurimmalle osalle kyllä.
Ruokavalio on kanssa ihan ykkönen ellei kaikista tärkein jopa. Sekin kannattaa vähitellen saada kuntoon ja toivonkin, että laittaisit sen kuntoon niin voin melkein luvata, että voit jo hieman paremmin.

Hyvä, että sait ajan varattua testeihin! Kerrothan sitten tulokset. Itsekin kävin niissä, mutta ei ollut mitään kilpirauhasessa ongelmia (onneksi).

Kirjottelehan taas! Sinäkin olet ihana. ☺️

Baileys kirjoitti 3.9.2015 11:39

Hyvä, että itsetuntosi on kohentunut! ☺️ Sekin auttaa jo moneen asiaan jos on sinut itsensä kanssa, mutta niinkun monen muunkin asian kanssa niin pikkuhiljaa hyvää tulee. Varsinkin kaikki mielenterveyteen liittyvät ongelmat on pitkäaikaissairauksia joten ei voi olettaa, että kaikki onnistuu parissa kuukaudessa tai parissa vuodessakaan.
Mulle ainakin ahdistuneisuus aiheuttaa tälläisiä pelko-oireita ja mun diagnoosi onkin jotenkin näin ''määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö, jossa on pakko-oireisen ja pelko-oireen piirteitä'' en ihan tasan muista miten se oli laitettu, mutta suunnilleen noin.
En edes jaksa luetella kuinka monta sairautta olen pelännyt ihan oikeasti tosisaan ja niin, että olen rumpannut lääkäreissä joskus kerran-pari viikossa. Hävettää, kun ne siellä jo tiesi että ''tämä on se sekopää joka kuvittelee kaikki taudit itselleen''. 😀
Mulla oli tosiaan hulluksi tulemisen pelkoa, skitsofrenia pelkoa, psykoosi pelko. Kyllä mua edelleen pelottaa, mutta ei niin paljoa eikä se tällähetkellä häiritse minua kun en mieti sitä ihan jatkuvasti. Pitää vaan yrittää päästä siitä pelosta eroon ja ajatella oikeasti järkevästi.
Miten meni siellä psykoterapiassa? Toivottavasti hyvin! 🙂

Mun pakko-oireita ja pakkoajatuksia on tosi vaikea selittää, mutta yritän.
Mulle tuli joskus 2 vuotta sitten ajatuksia päähän etten voi syödä mitään ruokia, koska olen allerginen niille. En oikeasti syönyt pariin päivään juuri mitään, tiesin että mun ajatukset on ihan typeriä, mutta en vaan silti voinut syödä.
Menin sitten päivystykseen (oli joulupyhiä sillon) ja sieltä laitettiin lähete psykiatrian poliklinikalle.
Jouduin syömään aikalailla sairaalan pihalla tai siinä läheisyydessä, koska pelkäsin tai mun ajatukset sai mut pelkäämään enkä päässy niistä ajatuksista eroon joten oli pakko mennä sairaalan läheisyyteen syömään. Mua hävettää ihan hitosti, koska en mä ois niin halunnut tehdä ja tiesin kokoajan että se on ihan typerää ja älytöntä. Ennenkaikkea se oli puuduttavaa, koska sillon mulla oli sairaalalle n. 2km matkaa niin huhhuh. 😟
Tuo oli tavallaan pakkoajatuksista ja pakko-oireista koska joudun menemään sairaalalle asti eli piti toimia ennen kun pystyin syömään.
Nyt osittain syön kotona, mutta usein myös sairaalan läheisyydessä riippuen ruuasta tietenkin, enää en pelkää sitä ruoka-aineallergiaa kuitenkaan.
Pakkoajatukset on lähinnä sellaisia ahdistavia, että en voi tehdä juttua X tai se juttu X pitää tehdä tietyllä tavalla tai ''jotain tapahtuu'', mulla ei onneksi ole mitään käsienpesu/hygieenia pelkoja, koska se ois varmasti raastavaa niinkun kaikki pakko-oireet tai ajatukset yhtä kauheita mun mielestä.
Eniten ärsyttää kun en haluan tehdä niin tai mitään, mutta se on se ajatus mikä saa toimimaan pelkojen jne perusteella, mutta ei minusta ulospäin näy mitään ''kummallisuuksia'' eli pystyn kyllä kaupassa, koulussa, kavereilla tms olemaan ihan normaalisti ja muutenkin suht normaalisti, ainut on tuo syömisongelma mitä on tässä nyt ollut jo kohta parisen vuotta.
Mulla on suvussa yksi henkilö kuka sairasti nuorempana anoreksian ja myös mun lähisuvussa on ollut yksi joka oli kovaa vauhtia sairastumassa anoreksiaan. Mullakin oli nuorempana sellainen vaihe, että en syönyt juurikaan ja ihannoin sitä kun luut näkyi vartalolla sekä tein yöllä vatsalihaksia paljonkin. Veikkaan, että sieltä kumpuaa tuo, että yleensä mulla kaikki pahimmat ahdistukset liittyy jollakin tavalla ruokaan/syömiseen tai, että se ahdistus purkautuu niin ulos. Vaikea selittää.
Niin ja juurikin nämä sairauksien pelot voisin luokitella pakkoajatuksiksi ja ehkä pakko-oireeksi sillon kun ramppaan jatkuvasti tutkimuksissa ja tarkkailen itsäni.
Hypokondriahan se taitaa olla eli luulotauti, mutta siihen kyllä liittyy myös pakko-oireita jne.

Älä pelkää ettei kukaan osaa auttaa, voin sanoa, että kyllä osaa! 🙂
Siihen vaan menee aikaa, niin pitää ottaa päivä kerrallaan. Tiedän, että se on vaikeeta koska itse olen ainakin aika ''kaikki tänne heti nyt'' ihminen joten mun on tosi vaikea olla kärsivällinen ja se tuottaakin välillä hankaluuksia ja ahdistun siitä kun pitää olla näin ''heikko'' tällähetkellä vaikka tämä ei olekkaan mun pahimpia kausia tällähetkellä.
Suosittelen vieläkin sitä, että menisit sinne vanhempien luokse edes vaikka viikoksi? Saisit olla rauhassa ja myös poikaystäväsi saisi olla rauhassa hetken.
Olet sitten pitempään jos siltä tuntuu. Tekisi aika varmasti hyvää vähän rentoutua.

Onko sinulle tullut lääkityksestä mitään sivuoireita tai onko se auttanut? Itse olen kieltäytynyt lääkkeistä, koska en uskalla niitä aloittaa ja koen ettei mun tilanne sitä tarvitsekaan. Tavallaan haluan kohdata mun ajatukset jne ihan ilman lääkitystä ja selvittää miksi mulla on tälläistä.
Tämmöset ahdistukset tuli ilman lääkitystä niin ne saa kyllä lähteäkin ilman niitä.

Itsekin poltin vielä tammikuussa vuonna 2014, mutta lopetin sitten enkä ole polttanut sen jälkeen kun muutaman kerran eli baarissa tyyliin yhden tupakan n. 5 kertaa ehkä maksimissaan joten en edes laskisi niitä.
Voin sanoa, että kannattaa ainakin vähentää tai polttaminen ei sinäänsä haittaa mielenterveydellisissä ongelmissa, vaan se saattaa reuntouttaa, mutta liikunta on kyllä yksi ehdoton mikä auttaa oikeasti paljonkin! Alku on aina vähän sellanen, että ''miks kaikki sanoo, että tämä auttaa'', mutta kun siihen tottuu niin ai että on hyvä. 😀
Pitää tehdä kunnon hikilenkkejä tai sitten juurikin jossain metsässä/järven/meren rannalla tai läheisyydessä rauhallisella paikalla niin saa miettiä samalla kaikkea.
Ei se tietenkään kaikille auta, mutta suurimmalle osalle kyllä.
Ruokavalio on kanssa ihan ykkönen ellei kaikista tärkein jopa. Sekin kannattaa vähitellen saada kuntoon ja toivonkin, että laittaisit sen kuntoon niin voin melkein luvata, että voit jo hieman paremmin.

Hyvä, että sait ajan varattua testeihin! Kerrothan sitten tulokset. Itsekin kävin niissä, mutta ei ollut mitään kilpirauhasessa ongelmia (onneksi).

Kirjottelehan taas! Sinäkin olet ihana. ☺️

Moi! Kerron ihan ensiksi että nyt on paha olla. ☹️ Henkisesti sekä fyysisesti. Olin eilen hieman viihteellä yhden uuden porukan kanssa johon yritän tutustua ja aamulla heräsin todella huonoon oloon. Heikotti, päätä särki, oksetti jne. ja päivän aikana olo ei ole yhtään parantunut. Tiedä sitten onko tämä krapulaa vai jotain alkavaa flunssaa? Henkinen paha olo johtuu siitä, että en todellakaan koe kuuluvani tähän uuteen porukkaan jota olin äskenkin tapaamassa. Kaverien löytäminen on niin hankalaa, tuntuu ettei ketään kiinnosta minä. Nyt olen yksin kotona itkemässä kun poikaystäväkin huitelee ties missä. Tuntuu että olen ihan yksin ja ettei kukaan ymmärrä eikä osaa auttaa. Olen yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni, mutten saa otetta.
Tuntuu, että aivoni kävisivät jonkinlaisilla ylikierroksilla ja ajattelu on vaikeaa. Pääsisinpä lepäämään johonkin, hyvään turvalliseen ja suljettuun ympäristöön jossa voisin rauhassa levätä. Toisaalta en tahtoisi lainkaan olla yksin.
Voisin ottaa nyt ketipinorin mitä minulle määrättiin opamoxin kanssa ahdistukseen (opamoxeja en halua syödä, en tosin ketipinoreitakaan) mutta siitäkin tulee huono olo. Ainakin nukahtaisin heti. Blaah.

Minulle tälläinen ahdistuneisuus on oikeasti aika uusi juttu. Olen toki ollut ennenkin ahdistunut ties mistä asioista, useimmiten kuitenkin vaan jos ihmissuhteissa on mennyt huonosti. Muistan että 16-vuotiaanakin pelkäsin kaikkia tauteja ja muuta, mutten muista kuinka se kaikki meni ohi. Tämä luulotaudista johtuva ahdistus alkoi tosiaan helmikuussa. Pelkään vain koko ajan milloin mieleni hajoaa ja sekoan. On mulla ollut oikeasti hyviäkin päiviä ilman pakkoajatuksia, mutta aina ne jostain pilkistävät uudestaan.

Psykoterapiaan en mennyt, jotenkin ahdisti se hirveästi ja menin sitten uusien tuttavien kanssa oluelle. 😀 Hieno päätös kyllä.

Sun pakko-oireet ja ajatukset kuulostaa todella pelottavilta ja raskailta. Voi sua. Mä en edes voisi kuvitella miten kovalle tuollaiset ottaa. Ainoat pakkojutut mulla on juuri nämä erilaiset sairauksien pelot. Ja olen todella tarkka kotini siisteydestä, mutta en laske sitä pakko-oireeksi sillä se ei haittaa elämääni. Mullakin oli joskus pientä anoreksianpoikasta, mutta ei oikeastaan mitenkään vakavana. Mun oli pakko alkaa syömään, koska en päässyt enää lattialta ylös aamulla kouluun. Ja silloin mulle tärkeintä oli hyvät arvosanat.

Itsekin olen todella kärsimätön ja ahdistaa olla heikko. Se tuntuu inhottavalta ja masentavalta olla 22-vuotiaana näin kiinni vanhemmissa ja oikeastaan jokaisessa, joka hiemankin apua tarjoaa. Pelkään että taannun lapsen tasolle ja joudun muuttamaan johonkin hullulaan. Apua.

Lääkkeistä mulle ei muistaakseni ole tullut mitään sivuoireita. Mitä nyt seksuaaliset halut ovat kadonneet kokonaan, ja sekin hieman nakertaa mun ja poikaystävän suhdetta. Lääkkeistä on myös ollut hyvin apua. Mutta ei ilmeisesti enää. Lääkärin mielestä voi olla mahdollista että lääkkeeseen on voinut tulla toleranssit kun sitä olen jo 4 vuotta samalla annostuksella syönyt. Viikko sitten nostin annostusta kahteenkymmeneen milligrammaan viidestätoista milligrammasta. Saa nähdä. Itse en ole kylläkään mikään lääkkeiden puolestapuhuja. Aloitin lääkityksen alunperin masennukseen ja pitkään se auttoi. En ole kokenut oloani oikeasti masentuneeksi pitkään aikaan, paitsi nyt kun on tullut näitä hemmetin pakkoajatuksia. Suunnittelin jo alkuvuodesta terapeuttini kanssa lääkkeen lopetusta.

Jaa, nyt pitäisi jaksaa tehdä jotain, tai olla vaan tekemättä. Voisin soittaa itkunsekaisen vuodatuspuhelun äidilleni.

Pärjäile
🌻🙂🌻