Alkoholin lopettaminen
Hei. Itse olen tullut siihen tulokseen jo kauan sitten, etten jaksaisi enää juoda. Olen siis kärsinyt erilaisista mielenterveysongelmista, johon toisinaan kuuluu liiallinen juominen. Vaikka en ole ehtinyt elämäni aikana juomaan vielä niin tolkuttomasti, on se silti aiheuttanut minulle ja läheiselleni suurta tuskaa. Mielenterveys kärsii ja masennus pahenee. Morkkikset ja krapulat ovat järkyttäviä. Mulle on lääkärini myös kirjoittanut diagnoosin tyypin 1 alkoholisti (tuurijuoppous) ja hän on ehdottomasti sitä mieltä, että minä en saisi juoda ollenkaan.
Kesäloma alkaa olla takanapäin. Tissuttelin lähes joka päivä viime viikonloppuun saakka, kunnes aloin ryypätä oikein rajusti. Tänään on ensimmäinen alkoholiton päivä. Oli mulla jäänyt 2 kaljaa, mutta en saanut niitä enää alas. Alkaa olla vähän siinä ja siinä, saisiko tätä enää lopettaa ihan seinään. Päätin näin nyt kuitenkin tehdä. Tuskin siitä niin kovia vieroitusoireita kuitenkaan tulee. Miksi olenkaan tällainen moniongelmainen luuseri 😭. Vaikka en väkivaltaiseksi muutukaan, menee käytökseni aivan ihmeelliseksi ja puhun ihan sekavia ja munaan itseni oikein kunnolla. Ja ne kännipuhelut ja eksien häiritseminen. Hyi kauheeta että hävettää. Kädetkin ihan ruhjeilla kun olen jossain kompuroinut. Herätettiin kadulta kun olin jostain syystä päättänyt mennä asvaltille nukkumaan. Mietittiin mun hoitajan ja lääkärin kanssa, että kokeiltaisiin myös a-klinikkaa tämän psykiatrisen avohoidon lisäksi.
No miksi kirjoittelin tänne. Luulen että monilla mielenterveysongelmista kärsivilla on usein myös ongelmia päihteiden kanssa. Olisi mukava saada kokemuksia muiltakin jotka on kärsinyt juomaongelmasta. Onko joku onnistunut lopettamaan tai vähentämään, ja miten? Itse en oikein enää jaksa uskoa itseeni, että oppisin koskaan juomaan ongelmitta. Silloin kai ainoa ratkaisu olisi lopettaa kokonaan. Mitä juomisen tilalle? Mitä tehdä kun viinanhimo yllättää? Yksinäisyys? Kavereiden kanssa olemiseen on aina kuulunut alkoholi. Elämäni ei selvinpäinkään ole ollut helppoa, vielä kun juo itsensä hirveään ahdistustilaan ja armottomaan syyllisyydentunteeseen niin ei hitto se on kamalaa. Miksi juomisen lopettaminen on niin vaikeaa, vaikka jatkuvasti satuttaa sillä itseään?
Hei, kirjoittamasi asiat kuulostavat liiankin tutulta, joten päätin yrittää vastata jotain.. En tiedä osaanko sanoa mitään, mikä auttaisi, mutta tässä ajatuksiani alkoholista. Olen itsekin tuntenut jo pidempään, että alkoholin juominen ei vain sovi minulle. Silti olen vain juonut ja lähes joka kerta liikaa. Tavaroita häviää ja hajoaa, kun on taas könynnyt jossain. Onneksi ei ikinä mitään arvokasta eikä itselle ole ikinä käynyt mitään, vaikka on varmasti ollut helppo uhri tolkuttomassa kunnossa. Ja krapulat oli aivan järkyttäviä. Henkinen pahoinvointi oli heittämällä fyysistä pahoinvointia pahempaa.
Mun kohdalla on ollut kaksi asiaa, joiden avulla juominen on loppunut lähes kokonaan. Yksi on kuntoilu. Osallistuin viime syksynä nettivalmennukseen ja sen aikana olin 8 viikkoa täysin juomatta. Silloin mulle välähti, että perhana, mähän tykkään mun elämästä selvinpäin! Silloin on 7 päivää viikossa aikaa tehdä mielekkäitä asioita, kun ei ole kännissä eikä krapulassa. Jos vaan liikkuminen kiinnostaa, niin siitä saisi hyvää ajankulua. Itsellä se helpottaa ahdistusta ja tosiaan vie ajatukset ryyppäämisestä. Aktiivisen viikon jälkeen parasta on ottaa vaan lepiä sohvalla, eikä todellakaan tule luuseri olo, kun ei kiinnosta lähteä baareja koluamaan. Toinen apu on puoliso, joka tykkää myös treenata ja sille sopii myös vähempi alkoholin käyttö. Yksin tähän tuskin pystyisi, koska kaverit tässä on aika hyvin jäänyt. Monikaan ei osaa suhtautua masennukseen ja nyt, kun en halua enää juodakaan, niin eipä mun seuraan hirveästi tunkua ole.. Tää on kyllä jotenkin niin surullisen suomalaista. Outolintu on se, joka ei halua ryypätä..
Nyt olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että oman mielenterveyden takia jätän ympäristön paineet ihan kokonaan omaan arvoonsa. Mun on pakko elää sellaista elämää, jossa mun on hyvä olla. Ehkä kaverit joskus pääsevät yli omasta biletysvaiheestaan tai elämässä tulee vastaan uusia kavereita, joilla on mun kanssa samanlaiset ajatukset elämisestä. Siihen asti mennään näillä korteilla. Vielä en osaa sanoa, jääkö alkoholi kokonaan. Vielä ainakin olen voinut juoda kovatkin kännit ilman, että palaan vanhoihin tapoihin. Mutta en saa enää edes nousuhumalassa mitään hyvää tunnetta, niin vähän tuntuu turhalta juoda sitten ollenkaan. Eikä sitä maunkaan vuoksi tule juotua. Fanta tai cokis maistuu huomattavasti paremmalta 😀
Yleensä en usko, että ehdoton kieltäytyminen on paras ratkaisu. Ihmismieli on niin kieroutunut, että siitä tulee vaan pahempi vastareaktio ja päätöstä on vaikeampi pitää. Alkoholi on kuitenkin sellainen piru, että sinun tapauksessa voisi tehdä hyvää olla hetki juomatta kokonaan. Alkoholismistahan sanotaan, että aivot ns. uudelleen ohjautuvat pois addiktiosta jo muutamien kuukausien jälkeen. Jos totaaliraittius loppu elämäksi tuntuu ahdistavalta ajatukselta, niin ehkä voisi kokeilla esim. puolen vuoden tipatonta, miltä sen jälkeen tuntuu. Itse en ole ammattiapua käyttänyt tähän ongelmaan, niin en tiedä, miten alkoholiongelmaan saa apua. Olen käsittänyt, että AA:han liittyy tietty vakaumus. Jos se ei tunnu omalta, niin onnistumisen mahdollisuus voi olla pieni. Onkohan katkaisuun minkälainen mahdollisuus päästä? Olisiko siitä apua ensi askeleisiin, jos lopettaminen/vähentäminen tuntuu itsenäisesti vaikealta?
Tällaisia ajatuksia mulla heräsi viestistäsi. Toivottavasti niistä on jotain hyötyä, mutta jos ei ole, niin hyvää jatkoa ja paljon tsemppiä
😀