alkoholi ja itsetunto
Olen 28-vuotias opiskelijatyttö, ja mun elämääni häiritsee se että aina joka
paikassa pitäisi käyttää alkoholia.Itse olen kärsinyt masennuksesta, ja se vaivaa
aina ajoittain, ja tiedän ettei alkoholi ole sille hyväksi. Ja krapulassa elämä tuntuu
monesti tosi turhalta, ja mielessä pyörii synkkä ajatuksia.
Haluaisin olla juomatta, mutta en halua erakoitua. Tykkään kuitenkin olla ihmisten
kanssa. En uskalla olla selvinpäinkään kännisten kanssa, On sellainen tunne kuin
olisin alasti muiden ollessa täysissä pukeissa. Selvinpäin mulla ei oo yhtään kivaa, ei
huvita kännisten jutut enkä jaksa esittää ja teeskennellä että huvittaisi.
Myrtsinäkään ja tylsänä en halua istua. (selvennyksenä vielä sen verran, että
alkoholi ei ole minulle mikään ongelma/riippuvuus, vaan ennemminkin ongelma on
se, että ”joutuu” juomaan)
Kaiken syy on kai huono itsetunto.. selvinpäin tarkkailen itseäni niin paljon, ja se
korostuu kun muut on rentoutuneena hiprakassa. Huono itsetunto mua vaivaa kai
enimmäkseen myös muussa elämässä. tunne etten oo tarpeeksi ja tarpeeksi hyvä.
Pelkään koko ajan virheitäni, ja jään miettimään mokiani pitkiksi aikaa, ja tulevia
epävarmoja uusia tilanteita mietin ja murehdin jo paljon etukäteen, mietin
mahdollisia yksityiskohtia mitä vois mahdollisesti tapahtua, ja miten mun pitäis
niissä menetellä. Liika asioitten häpeäminen, ja niitä vain itsekseni pohtiminen
aiheuttaa sitä masennustakin…
Ulospäin huono itsetunto ei kyllä näy. Käyttäydyn suht reippaasti ja olen iloinen ja
sosiaalinen yms. Tiedän myös mikä voima omilla ajatuksilla on. yritän psyykata
itseäni , ja keskittyä arvostamaan itseäni. Mutta en voi kenellekkään sanoa että
jännittää ja huolestuttaa ja masentaa. en halua ”ruikuttaa tai kerjätä sääliä”, ja
toisaalta, paljastaa omaa heikkouttani.
Mutta kaikkein eniten on nyt alkanut väsyttämään tämä huolestuneena olo ja
stressaaminen kaiken aikaa. Käytän aikaani ja ajatuksiani niin paljon turhasta
huolehtimiseen, että jos tarkemmin niistä kertoisin, saattaisi kuulostaa ihan
käsittämätttömältä. Mua suorastaan itseänikin huvittaa, miten typeriä asioita
murehdin ja pelkään. Minulla on ollut suhteellisen tiukka kasvatus, ja uskon että se
vaikuttaa minussa vieläkin, pelkona että teenkö oikein, voinko, tai saanko tehdä
niin tai näin. Voinko tehdä eritavalla. On tunne että tulee jostain rangaistus jos
teen väärin. Normaalisti ihminen ei edes mieti tällaisia?!? Kuljen koko ajan
varuillani. En jaksa enää jännittää ja hävetä!!
huoh. sainpahan nyt ainakin tänne purettua kuormaani…
Heippistä, heippistä🙂 Opiskelijaelämässä on ihan tarpeeksi murehtimista ilman, että itse kivittää itsensä hengiltä.Tuolla Negatiiviset ajatukset- keskustelussa yritämme kovasti löytää keinoja katsoa asioita vähän positiivisemmasta näkökulmasta. Et sinä todellakaan ole yksin huonommuuden tunteesi kanssa, vaan meitä muita on muutamia miljoonia. Olet väärässä, jos kuvittelet olevasi ainutlaatuinen. Olet jopa niin tyypillinen tapaus, että lääkäriltä pillereitä anoessasi, hän todennäköisesti haukottelee mikä loukkaa sinua suunnattoman paljon😉.
Totesit, että et jaksa enää jännittää, joten olet tullut aika lähelle käännekohtaasi. Niin kauan jännität, kun sinulla on voimia. Olisiko aika hellittää jo hieman aiemmin😑❓Jännittäminen estää sinua nauttimasta siitä hyvästä ja hauskasta, mikä opiskelijaelämässä voi olla sinulle tarjolla. Se on ainutlaatuista aikaa, mutta sinulle jää muistoiksi vain ahdistus. Jos kerrot masennuksestasi ystävillesi, he voivat sanoa että siihen löytyy apua lääkkeistä ja se on totta. Kannattaa kokeilla sitäkin väylää, mieluummin kuin menettää kokonainen elämänosa. Voi myös etsiä konkreettisia keinoja muuttua, ja niitä keinoja ovat esim. kaikki NLP-terapiaan liittyvät kirjat pullollaan. Vain sinä itse voit muuttaa itseäsi.
Mikään ei liiku
minussa
mikään ei liiku
rutiinien
suojakalvo
tunteiden
tulvatulppa
saisi jo räjähtää!
(Ritva Palo-oja kirjassa Kasvuni kukkaniitty)
Krapulat on kamalia. Minulla on ollut niin valtavia kokemuksia aamuista, jolloin maailma kaatuu päälle, että olen tosi kiitollinen ettei tarvitse sellaisia enää elää. Siispä minä en hanki krapulaa, mutta voin juoda muutamia drinksuja. Mieluiten ruoan kanssa ja painottuen alkuiltaan. En oikeastaan juuri muutu miksikään vaikka joisin pään täyteen, joten turha väsyttää itseään ja kehoaan. Asenteeni juomisen on muuttunut sen mukana, kun olen siirtänyt mielenkiintoni painopistettä pois itseni tarkkailusta ja kiinnostunut enemmän muista ihmisistä. Olen myös todennut, että muut ihmiset kokevat sen miellyttävänä.
Koet että sinulla on ollut ankara kasvatus, mutta ankaruus sinänsä ei ole minusta pahasta. Syyllistävä kasvatus on voinut olla pahasta. Ankarat vanhempasi ovat saattaneet suojella sinua pahalta, ja nyt pelkäät että tuo paha voi kuitenkin tapahtua. Minä olen kantapään kautta oppinut, että pahan välttäminen on tosi raskasta ja pieni määrä pahaa elämässä on pakko kohdata ja kestää se. Ihmiset etsivät kummallisia väyliä kulkiessaan kohti rohkeutta kiipeävät kuolemanvaaraan vuorille vaikka omien sisäisten pelkojen ja jännitysten kohtaaminen se vasta karaisee. Mutta ei se aina ole kaunista ja sankarillista, tosin.
Minä olen kouluaikana tehnyt mokia. Olen itkenyt yksinäisyyttäni. Olen seisonut opettajan haukuttavana luokan edessä osaamatta vastata sanallakaan esitettyihin kysymyksiin. Olen vatsavaivoissani kiemurrellut läpi koko seminaarin😯🗯️. Enkä todellakaan olisi toivonut itselleni noita kokemuksia. Mutta kamalat kokemukset ja väärässä oleminen ovat antaneet minulle suhteellisuudentajua siitä, kuinka tärkeä minä oikeastaan olen. Nyt uskallan olla väärässä, en koskaan tule osaamaan kaikkea eikä kukaan muukaan. Minä en vain anna periksi vaan jatkan eteenpäin siitä mihin jäätiin, kunnes asia on hoidettu. Tärkeintä on nousta ylös eikä jäädä tuleen makaamaan.
Sillä oikeasti minä olen tärkeä, mutta tärkeillä minun ei tarvitse😎. Nyt olisi opittava nöyryyttä, rakastamista, itselle nauramista, iloa. SE on vaikeaa.
Tommy Hellsten on nyt ollut puheenaiheenamme pitkään. Hän on monen mielestä rahanahne tyyppi, joka käyttää hyväksi ihmisten kurjaa oloa. Mutta TH on sanonut jossain haastattelussa, että kun ihminen oikeasti haluaa tulla autetuksi rahat löytyvät vaikka pankkilainan avulla. Sitten vasta se motivaatio muuttaa itseä on sellaisella tasolla, että terapioista on jotain hyötyä. Ja minä olen samaa mieltä. Me ihmiset piinaamme ja kiusaamme itseämme henkihieveriin, ennen kuin annamme periksi ja alamme etsiä helpompaa ja kevyempää tapaa elää.
Kirjassa Depressiokoulu on kaksi hyvää rentoutumisharjoitusta. Jännittäjän olisi tosi tärkeää tehdä päivittäin tehokas lihasrentoutus. Muutenkin olen löytänyt kirjasta hyviä juttuja omien ajatusten tarkkailuun ja sen positiivisemman tavan valintaan. Seuraavassa runossa vielä paras lääke.
Ainoa lääke
Etsin lääkettä
pelkoon ja kipuun
minulle tarjottiin
pakoa
unohdusta
turtumista
en tyydy niihin
haluan parantua
Rakkaus tuli
antoi itsensä lääkkeeksi
(Anne Kuosmanen kirjassa Kasvuni kukkaniitty)
Minulla on vähän samanlaista tuon alkoholin kanssa, kuin sinulla vNDr. Oikeastaan juon vain sen takia, että osaisin ja uskaltaisin olla ihmisten seurassa. Huono itsetunto minullakin kai on, en tiedä, mutta perimmäisin syy on toivoton ujous ja epäsosiaalisuus selvin päin. Mutta itsetunnosta kai nekin johtuvat. Jännitän ja hermoilen minäkin erittäin paljon. Vatvon jo tapahtuneita mokauksia ja murehdin etukäteen niitä, mitä saatan tehdä. Häpeän tunne on jokapäiväistä ja toisinaan niin musertavaa ja välillä huomaan häpeäväni ihan ihmeellisiä asioita, tai siis sellaisia, mihin muut ihmiset tuskin kiinnittäisivät mitään huomiota.
Olen tässä ollut n. 1,5 vuotta lomalla, tai välivuodella yo-kirjoitusten jälkeen ja sinä aikana olen tavannut kavereitani lähes yksinomaan vain viikonloppuisin alkoholin merkeissä. Jos joku minua ulos/kahville/kylään tms muuten pyytää, en jaksa lähteä. En halua lähteä. En uskalla lähteä. Nyt pitäisi tänä syksynä aloittaa taas koulunkäynti ja vähän huolestuttaa miten pärjään ihmisten seurassa selvin päin. No, kai se on pakko, kävinhän minä lukionikin läpi vaikka välillä vaikeaa ja yksinäistä se olikin.
Krapulat eivät onneksi minulla ole kovin pahoja (siis fyysisesti), niistä kyllä selviää vaikka eihän se tietenkään mukavaa ole. Henkisesti sitten asia on toisin ja maailma todella näyttää mustalta silloin. Vielä enemmän murehdin laskuhumalassa. Kaikki on silloin täysin turhaa ja yhdentekevää, mietin itsemurhaa ja viiltelen. Jälkimmäistä teen tosin myös selvinkin päin, mutta eniten juuri humalassa ja krapulassa. En taida edes muistaa milloin olisin viimeksi tullut kämpille baarista ilman, että olisin hakenut veitsen "unikaveriksi" 😐
En tiedä oliko tästä viestistäni mitään apua sinulle, mutta halusin vain kertoa että et ole ainoa ihminen joka näiden asioiden kanssa painii. Mutta tsemppiä sinulle 🙂👍
kiitos vastauksesta, ja kirjavinkistä🙂
hei,
minä olen pitänyt sellaista elämään, että ravintolassa en käy kun kerran joka vuodenaika eli 4 kertaa vuodessa. Tänä vuonna olen tainnut sen 3 kertaa käydä. Ravintolassa on kiva käydä, kun käy harvoin. Kävin kattomassa heavy bändiä.
Olen varmaan jonkun mielestä joku terveysintoilija, mutta minulla ei tällä hetkellä ole mitään sellaista tuotetta, ainetta, että "pakko saada, pakko saada".
Kotiin ostan alkoholia n. kerran kahdessa kuukaudessa ehkä pullon viiniä.Jos olisi varaa joisin viikoittain pari lasia viiniä. Terassilla kävin viime kesänä 2 kertaa.
Tupakan kanssa on ollut niin , että vielä keväällä ostin puolikkaan askin kerran viikossa.Kesällä pelailin jalkapalloa, ja halusin sen puolikkaankin jäävän pois.
Oli mukavaa huomata kesän ajan kunnon kohoaminen ja on helppo hengittää, henki kulkee. Olen ihan tavallinen puulaaki-kuntoilija.
Olen työtön ja syön oppilaitoksessa päivittäin 1 lämpimän aterian ja kahvin. Aamupalan saan 2 eurolla yhdestä paikasta. Haave olisi, että olisi 2 lämmintä ateriaa päivässä.
Toivottavasti sait jotain ajateltavaa tästä viestistä.