Älkää tehkö itsemurhaa!
Mä olen jo monta vuotta sairastanut erilaisia sairauksia ja tulen niitten kanssa toimeen. Aina löytyy joku ratkaisu millä selviää elämässä eteenpäin. Se vain täytyy löytää.
Minun itsemurha tarina on alkanut yli 20 vuotta sitten ja olen edelleen täällä. Tänä päivänä minä en edes halua tappaa itseäni. Miksi? Koska minulla ei ole itsemurha-ajatuksia eikä mitään syytä lähteä täältä pois.
Minä olen saanut olla noin 3 vuotta ilman IM-ajatuksia. Minusta se on niin ihanaa että mä en tiedä miten päin minä olisin.
Jos minä kertoisin, että olen yrittänyt aikaisemmin lääkkeillä tappaa itseni ja monet vatsahuuhtelut siihen päälle. Joten en ole onnistunut enkä varmaan oikeasti halunnutkaan. Miksi sitten tehdä näin? Ehkä sen vuoksi että haluaa sen pahanolon poissa. Mikä ajaa ihmisen tähän tekoihin. Olen lukenut paljon kirjallisuutta itsemurhasta ja se on myös auttanut tajuamaan sitä tilannetta miksi ihminen ajattelee IM-ajatuksia. Ei sinänsä täytyy myöntää ei se kirjallisuus auttanut mua ollenkaan. Ei vaikka tein lyhennelmän kaikista kirjoista että olisin tajunnut sen sisällön.
Mikä mua sitten auttoi? En tiedä sitä vielä itsekkään?? Ehkä totesin itselleni vain, että minun elämässäni on kaikki asiat hyvin. En tarvitse enempää kun löydän elämääni onnellisuutta ja rauhallisuutta, harrastuksia ja pienen yhteisön joitten kanssa viettää positiivisesti. Mitä toivot sitä saat. Kun muuttaa ajatukset positiivisempaa suuntaan. Silloin saa voimaa elämään. Pienin askelin elämässä eteenpäin. Suurien unelmien ja toiveitten täyttäminen. Tehdä jotain uutta ja poikkeavaa elämässä. Luopua huonoista ja vanhoista toimintatavoista jotka ei johda mihinkään. Eikä tähän tarvitse rahaa ainoastaan asioihin suhtautumista ja sen muutoksia. Tämä voi kuulostaa helpolta mutta ei se sitä ole. Mä muutuin vasta sen jälkeen kun sairastuin harhaluuloisuushäiriöön. Se oli minusta niin pelottava kokemus että muut asiat sen rinnalla tuntuivat mitättömiltä.
Kaikkea hyvää teille jatkossa ja muistakaan että odottakaa seuraavaan päivään ja sitä seuraavaan päivää-n ennen kuin teette mitään itsellenne. Voi olla että teillä jää paljon kokematta jos onnistutte IM:ssä. Minä en kadu yhtään että olen täällä tänään kirjoittamassa niille jotka ehkä tarvitsevat apua. Ehkä en osaa neuvoa mutta olen siltikin teitä varten ja neuvon jos osaan. ☺️❤️
Joie kirjoitti 13.1.2017 12:28
Jospa sen ryhmäterapian aloittaminen toisi pikkuisen iloa, toivoa ja mielekkyyttä elämään. Ehkä päivät ei tuntuisi yksinomaan helvetiltä, jos ihmisten yhteydessä oleminen ja kuulluksi ja nähdyksi tuleminen helpottaisi oloa vaikka vähän. Rukoilen, että saat sinulle sopivan terapiaryhmän ja löytäisit samanhenkisiä ihmisiä. En tosi tiedä, millaiset säännöt tuollaisissa ryhmissä on - onks suositeltavaa tutustua lähemmin muihin ryhmässä oleviin ihmisiin? En oo itse koskaan ollu missään ryhmäterapiassa niin en tiedä yhtään käytäntöjä.
En tarkota väheksyä tuskaasi; en yhtään epäile sitä, etteikö olosi olisi helvetillinen ja etteikö tuntuis mahdottomalta jaksaa. Et oo kuitenkaan yksin: me ollaan täällä ja kuulut porukkaan! 🙂🌻 Luen kyllä aina viestit, jotka kirjoitat tänne, vaikka en aina osaa mitään vastata.
Kiitos Joie!🙂🌻
Uskon myös että se ryhmäterapia voi olla hyvä juttu. Sen lisäksi tarvisin varmaan masennuslääkityksen. Pitää keskustella siitä lääkärin kanssa.
Mun mielestä osaat vastata hyvin. Tuot jotain toivoa tähän kurjaan oloon. Se auttaa jo paljon kun joku lukee näitä mun valituksia.
Ne säännöt siellä ryhmässä ovat sellaiset, että muita ryhmäläisiä ei olisi hyvä nähdä muualla kuin siellä terapiassa. Sitten tietenkin kun terapia loppuu niin varmaankin voi tavata.
Ryhmästä varmasti saa tukea. Jännittää kyllä aika paljon etukäteen...
En nyt viitsi mitään valitella. Tällaista tää mun elämä sattuu oleen.
Kiitos rohkaisusta!🙂🌻
minäitse89 kirjoitti 13.1.2017 13:51
Ne säännöt siellä ryhmässä ovat sellaiset, että muita ryhmäläisiä ei olisi hyvä nähdä muualla kuin siellä terapiassa. Sitten tietenkin kun terapia loppuu niin varmaankin voi tavata.
Niin, aattelin, että vois olla jotain semmosta... että fokus pysyisi siinä parantumisprosessissa. Kauanko terapia kestää? Ooksä ollu aikaisemminkin ryhmämuotoisessa? Tiedätkö, montako ihmistä siellä on? Ootatko vielä Kelan päätöstä? Varmaan kaikkia muitaki siinä ryhmässä jännittää.
Hyvä idea puhuu masennuksesta lääkärille. Jos hänellä olis jotain viisaita ehdotuksia sen suhteen. Hyvä muutenki, että voit asiasta kertoo jollekki. Millon näet lääkäriä?
Joie kirjoitti 13.1.2017 14:45
Niin, aattelin, että vois olla jotain semmosta... että fokus pysyisi siinä parantumisprosessissa. Kauanko terapia kestää? Ooksä ollu aikaisemminkin ryhmämuotoisessa? Tiedätkö, montako ihmistä siellä on? Ootatko vielä Kelan päätöstä? Varmaan kaikkia muitaki siinä ryhmässä jännittää.
Hyvä idea puhuu masennuksesta lääkärille. Jos hänellä olis jotain viisaita ehdotuksia sen suhteen. Hyvä muutenki, että voit asiasta kertoo jollekki. Millon näet lääkäriä?
Terapia kestää ainakin vuoden. En ole ollut ennen ryhmäterapiassa. Siellä on 5-8 henkilöö. Odotan vielä Kelan päätöstä. Näen varmaan lääkärin vasta ens kuussa.
Luulen että toi Temestan käyttö tuo näitä hirveitä olotiloja. Mun pitäis jotenkin päästä siitä eroon, mutten vaan tiedä miten?
Tuntuu välillä, että Temesta on ainut syy elää. En pääse siitä millään eroon. Se on samalla pelastus ja samalla helvetti...
minäitse89 kirjoitti 13.1.2017 18:6
Luulen että toi Temestan käyttö tuo näitä hirveitä olotiloja. Mun pitäis jotenkin päästä siitä eroon, mutten vaan tiedä miten?
Lueskelin pikkuisen tosta Temestasta. Pitempää käyttöä lopetettaessa tai vähennettäessä vieroitusoireina mainitaan mm. lihaskivut (http://spc.nam.fi/indox/nam/html/nam/humspc/2/740142.pdf). Ilmeisesti myös, kun ahdistuslääkkeiden käyttöä on lopettamassa, ne samat oireet (ahdistus jne) saattaa palata voimakkaampina kuin mitä ne alun perin oli. Kuulostaisiko susta mahdolliselta, että sulla olis vieroitusoireita?
Tsemppiä myös täältä ryhmäterapian aloittamiseen! 🙂👍 Olen voinut itse vähän huonommin, niin en ole jaksanut niin paljon lukea tai kommentoida kirjoituksiasi, mutta olet kyllä silti ollut mielessä.
Tuntuu toi lääke-koukku niin pahalta etten tiedä mitä tehdä? Sitten on kipuja rinta-lastassa, eikä mikään lääke auta niihin. Tekis koko ajan mieli ottaa iso määrä kerralla rauhoittavia, niin että olis ihan kohmeessa.
En tiedä enää onko mun elämällä hirveen isoo merkitystä? Haluaisin olla terve, mutta olen ajautunut niin pahaan syöksy-kierteeseen, etten tiedä selviänkö tästä...
Vuoden verran tää paha vaihe on kestänyt ja en tiedä kestänkö tätä enää toista vuotta. Terkussa olen ravannut, mutta ei ne siellä pysty auttaan. Yritän vaan kärsivällisesti odottaa parempia aikoja, mutten tiedä tuleeko niitä?☹️
Kauanko olet syönyt rauhoittavia? Ei ne heti auta vaikka temesta onkin nopeasti vaikuttava tekee se aluksi sekavan olon. Kun käyttää pitempään niin ei silleen tule sekava olo tai ehkä perussekava mutta antaa roimasti lisää itseluottamusta. Mulla ainakin antoi niin paljon itseluottamusta ja vähenti jännittämistä etten halua lopettää lääkitystä koskaan. Tarkoitan vain että jos olet vasta aloittanut syömään niin odota joku kuukausi. Enkä taas tiedä onko hyvä neuvo vai ei mutta itselläni vain lääkkeet on toiminut kun vertaan siihen mitä olin joku parikin vuotta sitten ja sitä ennen. Vaikka vieläkin jännittää aina välillä eikä pysty kaikkeen niin tilanne on kumminkin huomattavasti parempi. Temesta ja tuollaiset vähän nopeammat lääkkeet vaikuttaa nopeammin kun laittaa kielen alle kun oikein ahdistaa tai jännittää, olen vain itse huomannut. Paska maku tosin tulee suuhun mutta siihen tottuu tai sitten imeskelee samalla sisua tai muuta pastillia.
Yhden lääkkeen mitä aikanaan määrättiin lopetin kun se sai kummallisen tunteelliseksi ja oli kokoajan ahdistuneempi olo. Kaikki ei toimi kaikilla samalla lailla. Ehkä temesta ei toimi sulla. Jos lopetat temestan tai jotain niin muista ettet yhtäkkiä tai tulee vieläkin vaikeampaa. Itselläni ainakin pitää vähentää aina mitä vähentääkin niin joku neljäsosa per viikko. Eli jos käyttäisin kaksi temestaa päivässä niin käyttäisin 1.75 viikon ja seuraavalla viikolla 1.5 jne.
Tällästä tämä on kun kytkennät on mennyt vähän vinksalleen mutta kyllä se siitä. Välillä on onnessaan ja välillä on kuin maansa myynyt. Paitsi ettei koskaan ole maata ollut.
Jos nyt saan purkaa samalla sydäntäni niin itsellekin kävi vähän hassusti. En ole rakastunut vuosikausiin, jotain pientä ihastusta vain joskus. Nyt yksi nainen joka tuli käymään siellä missä ruokin sorsia niin pam rakastuin. Oli käynyt siellä joskus ennenkin kun näytti tuttulta. Mulla on vain paha muistiongelma silleen ettei kasvot jää mieleen. Saatan muistaa että olen nähnyt jonkun mutta siihen se sitten jääkin. Muistan että jossain olen nähnyt mutta en missä ja milloin.
Järki sanoi että ihan turhaa, On kumminkin varattu, mikä mahdollisuus muka olisi että sen näköinen kaunotar olisi vapaa. Mikä mahdollisuus olisi että pitäisi minua jota kaikki naiset yleensä enemmänkin inhoaa olisi minusta kiinnostunut. Ruma läski mies, siis minä. Silti sydän pamppaili kuin joskus kauan sitten ja yritin olla ihan rentona vaikka sisällä kävi taistelujen taistelu.
Se sitten lähti pois enkä enää nähnyt ja voi olla etten enää koskaan näekään. Silti vaivasi sisältäpäin pitkään vaikka kuinka olen hokenut itselleni ettei se olisi kumminkaan millään lailla onnistunut.
Sellainen hullu paskiainen se olen minäkin. Pitäisi olla pilleri joka veisi kaikki tunteet pois kokonaan. Luultavasti en näe häntä enää, toisaalta sitä toivonkin niin ei enää järki mene pahemmaksi. Toisaalta toivoo vaikka en silti mitään sanoisi kun onneksi järki sentään estää munaamasta täysin itseään.
Toivottavsti oli apua, edes vähän. Anteeksi että purin sydäntäni, siitä oli ainakin minulle apua. Olisi ehkä pitänyt kirjoittaa sille oma ketju tai jotain mutta meni nyt tähän.
Parempi aika tulee vielä, usko minua! Älä luovuta. Itse olen sairastanut masennusta ja muita mielenterveyden ongelmia yli 15 vuotta, välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta aina olen niistä selvinnyt. Itseäni on auttanut erityisesti sähköhoito, onko sinulla kokeiltu sitä? Minulla sen positiivinen vaikutus näkyy jo parissa viikossa. Ehdottomasti voin suositella🙂
Viime syksynä sairastuin jälleen vakavaan masennukseen poikaystäväni jätettyä minut, mutta muutama viikko sairaalassa ja sähköhoito pelastivat taas. Olin kuin uusi ihminen niiden jälkeen. Uutena vuotena rakas ja läheinen ystäväni teki itsemurhan, ja viime viikot ovat olleet hyvin raskaita. Mutta jos jotakin siitä opin, niin sen, etten missään tapauksessa halua koskaan tuottaa kenellekään samanlaista tuskaa. Olen elämäni aikana miettinyt kuolemaa ja suunnitellut itseni tappamista niin paljon etten osaa edes kertoa, mutta nyt silmäni aukesivat. Läheisen itsemurha on jotakin aivan käsittämättömän raskasta kenelle tahansa kannettavaksi. Yksikin itsemurha on liikaa, joten älä missään tapauksessa tee itsellesi mitään! Elämä voittaa lopulta, minä olen elävä esimerkki siitä🙂
soroppi kirjoitti 15.1.2017 12:4
minäitse89 kirjoitti 13.1.2017 18:6
Luulen että toi Temestan käyttö tuo näitä hirveitä olotiloja. Mun pitäis jotenkin päästä siitä eroon, mutten vaan tiedä miten?
Lueskelin pikkuisen tosta Temestasta. Pitempää käyttöä lopetettaessa tai vähennettäessä vieroitusoireina mainitaan mm. lihaskivut (http://spc.nam.fi/indox/nam/html/nam/humspc/2/740142.pdf). Ilmeisesti myös, kun ahdistuslääkkeiden käyttöä on lopettamassa, ne samat oireet (ahdistus jne) saattaa palata voimakkaampina kuin mitä ne alun perin oli. Kuulostaisiko susta mahdolliselta, että sulla olis vieroitusoireita?
Tsemppiä myös täältä ryhmäterapian aloittamiseen! 🙂👍 Olen voinut itse vähän huonommin, niin en ole jaksanut niin paljon lukea tai kommentoida kirjoituksiasi, mutta olet kyllä silti ollut mielessä.
Kiitos!
🙂🌻
Kyllä nuo oireet kuulostavat tutulta. Lihas-särkyä on yms.
Pelottaa vähän, että jos mulla onkin joku vakava somaattinen sairaus. Tai sitten tää kaikki johtuu Temestasta.
Ikävää että sulla on ollut huonompi jakso.
☹️
Huomasin yhden asian myös mikä ei ole hyväksi (ainakaan mulle) nimittäin hevin kuuntelu. Tulen siitä levottomaksi.
Mää oon tavallaan nyt tienristeyksessä ja pitää tarkkaan miettiä mihin suuntaan lähtee.
Tuntuu että nyt saattaa olla viimesiä mahdollisuuksia muuttaa elämän suunta parempaan. Jos vielä kauan käytän Temestaa niin en osaa sanoa miten tässä käy. Pitää alkaa pikku hiljaa sen määrää pudotteleen. Se vaatii sitkeyttä, mutta ei mulla hirveesti ole muitakaan vaihtoehtoja.
tiltumari kirjoitti 15.1.2017 18:39
Parempi aika tulee vielä, usko minua! Älä luovuta. Itse olen sairastanut masennusta ja muita mielenterveyden ongelmia yli 15 vuotta, välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta aina olen niistä selvinnyt. Itseäni on auttanut erityisesti sähköhoito, onko sinulla kokeiltu sitä? Minulla sen positiivinen vaikutus näkyy jo parissa viikossa. Ehdottomasti voin suositella🙂
Viime syksynä sairastuin jälleen vakavaan masennukseen poikaystäväni jätettyä minut, mutta muutama viikko sairaalassa ja sähköhoito pelastivat taas. Olin kuin uusi ihminen niiden jälkeen. Uutena vuotena rakas ja läheinen ystäväni teki itsemurhan, ja viime viikot ovat olleet hyvin raskaita. Mutta jos jotakin siitä opin, niin sen, etten missään tapauksessa halua koskaan tuottaa kenellekään samanlaista tuskaa. Olen elämäni aikana miettinyt kuolemaa ja suunnitellut itseni tappamista niin paljon etten osaa edes kertoa, mutta nyt silmäni aukesivat. Läheisen itsemurha on jotakin aivan käsittämättömän raskasta kenelle tahansa kannettavaksi. Yksikin itsemurha on liikaa, joten älä missään tapauksessa tee itsellesi mitään! Elämä voittaa lopulta, minä olen elävä esimerkki siitä🙂
Mulla on kans kokemusta läheisen itsemurhasta. Kyllähän se pahalta tuntuu.
Haluaisin päästä osastolle, mutta aina ne sanoo että olen liian selvä järkinen sinne. Tuntuu vaan etten pärjää täällä kotona yksin. Joka ilta mietin itsemurhaa. Oon vaan niin puhki henkisesti ja fyysisesti. Mun elämä on niin paskaa kun olla ja voi... Alkaa pikku hiljaa mennä usko huomiseen.
Mulla oikeestaan laukas nää itsemurha ajatukset se kaverin itsemurha. Sen jälkeen mietin vaan että olisko se sittenkin oikea ratkasu. Kun elämä on yhtä kärsimys näytelmää ollut yli vuoden.
Osasto saattais pelastaa, mutten pääse sinne mitään kautta...
Oliskohan se ryhmäterapia semmoinen, josta vois saada tukea myös ton Temestan vähentämiseen? Mietin siltä kantilta, että onnistuisiko se paremmin jos saisi tukea eikä vaan yrittäisi itsekseen ponnistella. 🙂
Se somaattisen sairauden mahdollisuus on tietysti asia erikseen, ja kannattaisihan se tutkia. Mitä arvelet, olisikohan hyötyä käydä terkkarille juttelemassa tosta tilanteesta? Tyyliin että pahoja kipuja on, vaikka et tiedäkään johtuvatko nyt tosta lääkkeestä tai jostakin muusta.
soroppi kirjoitti 15.1.2017 21:46
Oliskohan se ryhmäterapia semmoinen, josta vois saada tukea myös ton Temestan vähentämiseen? Mietin siltä kantilta, että onnistuisiko se paremmin jos saisi tukea eikä vaan yrittäisi itsekseen ponnistella. 🙂
Se somaattisen sairauden mahdollisuus on tietysti asia erikseen, ja kannattaisihan se tutkia. Mitä arvelet, olisikohan hyötyä käydä terkkarille juttelemassa tosta tilanteesta? Tyyliin että pahoja kipuja on, vaikka et tiedäkään johtuvatko nyt tosta lääkkeestä tai jostakin muusta.
Voi siitä ryhmäterapiasta ollakin apua siihen.
Olen käynyt jo varmaan kymmeniä kertoja terkussa ja ne sanoo aina että rinta lihaksen kiinnitys kohdat kylkiluihin on tulehtuneet eikä siihen ole mitään lääkettä. Pitää vain odottaa. Perseestä kyllä kun vuoden jo ollu kipee.
Tuntuu olevan monta vaivaa päällekkäin..
Olen ajatellut itsemurhaa pitkään. En vaan jaksa enää kärsiä ja eikö kuitenkin joskus kuolla. Oon vaan aivan loppuun palanut. ihan niin kuin kynttilä josta alkaa steariini loppua.
Loputonta taistelua masennusta, kipuja ja harhoja vastaan. Terkussa oon ravannut riittävästi. Osastolle en mene. Tää lääke riippuvuuskin on yhtä helvettiä.
Olen väsynyt henkisesti ja fyysisesti. En koe, että saisin ihmisten seurasta enää mitään tyydytystä... Syitä on monia. Oon aivan siinä luhistumis-pisteessä...☹️
Mitenköhän voisin taas olla onnellinen? Mun pitäis eka antaa itselleni anteeksi omia mokailuja...
Joka päivä ajatukset vainoo mua. Tyylin "Kaikki nää kärsimykset on omia mokia" tai "Sulla on niin surkee ellämä että tapa ittes."
En tiedä onko nämä ajatukset täyttä faktaa. Sen kyllä tiedän että olen mokaillut. Olen tehnyt tyhmiä tekoja. Mutta miten päästä niistä yli?
Sen takia mietin kuolemaa koska en pääse yli niistä syyttelevistä ajatuksista. Ja muutenkin stressaa kaikki jatkuvasti.
Tänäänkin kun menin kauppaan, niin tuntu etten pääse eteenpäin. Siis vaikka olen fyysisesti ihan hyvässä kunnossa.
Onko tämä mielensairaus sitten se joka mua jarruttaa? Vai omat mokat? Sen kun tietäis...
minäitse89 kirjoitti 8.2.2017 17:30
Joka päivä ajatukset vainoo mua. Tyylin "Kaikki nää kärsimykset on omia mokia" tai "Sulla on niin surkee ellämä että tapa ittes."En tiedä onko nämä ajatukset täyttä faktaa. Sen kyllä tiedän että olen mokaillut. Olen tehnyt tyhmiä tekoja. Mutta miten päästä niistä yli?
Minusta sulla on tosi julma suhtautuminen itseesi. Ehkä joskus voisit asettua itsesi puolelle noita syyttäviä ajatuksia vastaan ja sanoa vaikka: "Niin, olen tehnyt virheitä; olen vajavainen ihminen ja mulla on paljon opittavaa. Tällasena oon kuitenki mittamattoman arvokas, ainutlaatuinen, tärkeä ja rakastettava."
(Itse lisäisin vielä: koska Isä on minut suunnitellut jo ennen maailman perustamista ja pitänyt minua niin rakkaana, että lähetti Jeesuksen maailmaan kärsimään ja kuolemaan minun tähteni, saadakseen minut lähelleen omana lapsenaan.)
Ei sun menneet valinnat ja teot määritä sitä, kuka olet eikä sitä, millasia valintoja teet tänäpäivänä tai tulevaisuudessa. Sä oot nuori ihminen ja sulla voi olla vielä vaikka mitä hyvää edessäsi. 🙂🌻