Älkää tehkö itsemurhaa!
Mä olen jo monta vuotta sairastanut erilaisia sairauksia ja tulen niitten kanssa toimeen. Aina löytyy joku ratkaisu millä selviää elämässä eteenpäin. Se vain täytyy löytää.
Minun itsemurha tarina on alkanut yli 20 vuotta sitten ja olen edelleen täällä. Tänä päivänä minä en edes halua tappaa itseäni. Miksi? Koska minulla ei ole itsemurha-ajatuksia eikä mitään syytä lähteä täältä pois.
Minä olen saanut olla noin 3 vuotta ilman IM-ajatuksia. Minusta se on niin ihanaa että mä en tiedä miten päin minä olisin.
Jos minä kertoisin, että olen yrittänyt aikaisemmin lääkkeillä tappaa itseni ja monet vatsahuuhtelut siihen päälle. Joten en ole onnistunut enkä varmaan oikeasti halunnutkaan. Miksi sitten tehdä näin? Ehkä sen vuoksi että haluaa sen pahanolon poissa. Mikä ajaa ihmisen tähän tekoihin. Olen lukenut paljon kirjallisuutta itsemurhasta ja se on myös auttanut tajuamaan sitä tilannetta miksi ihminen ajattelee IM-ajatuksia. Ei sinänsä täytyy myöntää ei se kirjallisuus auttanut mua ollenkaan. Ei vaikka tein lyhennelmän kaikista kirjoista että olisin tajunnut sen sisällön.
Mikä mua sitten auttoi? En tiedä sitä vielä itsekkään?? Ehkä totesin itselleni vain, että minun elämässäni on kaikki asiat hyvin. En tarvitse enempää kun löydän elämääni onnellisuutta ja rauhallisuutta, harrastuksia ja pienen yhteisön joitten kanssa viettää positiivisesti. Mitä toivot sitä saat. Kun muuttaa ajatukset positiivisempaa suuntaan. Silloin saa voimaa elämään. Pienin askelin elämässä eteenpäin. Suurien unelmien ja toiveitten täyttäminen. Tehdä jotain uutta ja poikkeavaa elämässä. Luopua huonoista ja vanhoista toimintatavoista jotka ei johda mihinkään. Eikä tähän tarvitse rahaa ainoastaan asioihin suhtautumista ja sen muutoksia. Tämä voi kuulostaa helpolta mutta ei se sitä ole. Mä muutuin vasta sen jälkeen kun sairastuin harhaluuloisuushäiriöön. Se oli minusta niin pelottava kokemus että muut asiat sen rinnalla tuntuivat mitättömiltä.
Kaikkea hyvää teille jatkossa ja muistakaan että odottakaa seuraavaan päivään ja sitä seuraavaan päivää-n ennen kuin teette mitään itsellenne. Voi olla että teillä jää paljon kokematta jos onnistutte IM:ssä. Minä en kadu yhtään että olen täällä tänään kirjoittamassa niille jotka ehkä tarvitsevat apua. Ehkä en osaa neuvoa mutta olen siltikin teitä varten ja neuvon jos osaan. ☺️❤️
En halua kuolla mutta en jaksa kulkea näitä polkuja enää. Oon ollut liian kauan vahva. Nyt voimat on vaan loppu. Siksi tulin tälle sivulle että vähän auttaisi jaksamaan.
MädelOhneNamen kirjoitti 5.1.2017 1:21
En halua kuolla mutta en jaksa kulkea näitä polkuja enää. Oon ollut liian kauan vahva. Nyt voimat on vaan loppu. Siksi tulin tälle sivulle että vähän auttaisi jaksamaan.
Kiva, kun tulit. 🙂🌻
On se kumma kun joka päivä mielessä kelailee omaa muistokirjoitusta. Tyyliin, että "hän eli lyhyen mutta värikkään elämän, muttei voinut mitään sairaudelleen." Se on jo jotenkin koomista. Enhän minä sitä kuitenkaan ole kuulemassa, ellen sitten jää haamuksi.
On tää vaan välillä niin tragikoomista tää meno...
Todellakin hyvä kun löysit tämän..
Toivottavasti jotain näillä sivuilla olisi, että siitä olisi tukea teille.🙂🌻
Ei jaksais taistella enää. Olen nyt vuoden taistellut itseäni vastaan. Tuntuu että tää sairaus on todella vakava. Ei pysty hirveesti nauttiin asioista. Sitten noi harhat häiritsee. Ei ole ihme että on im-ajatuksia kun miettii millasta tää mun elämä on. Parhaimmillaan olo on siedettävä. Pahimmillaan tuntuu kuin olis helvetissä. On tää vaan jotenkin niin surullista, että näin nuorena jo joutuu näin paljon kärsiin...😭
minäitse89 kirjoitti 8.1.2017 12:16
Ei jaksais taistella enää. Olen nyt vuoden taistellut itseäni vastaan. Tuntuu että tää sairaus on todella vakava. Ei pysty hirveesti nauttiin asioista. Sitten noi harhat häiritsee. Ei ole ihme että on im-ajatuksia kun miettii millasta tää mun elämä on. Parhaimmillaan olo on siedettävä. Pahimmillaan tuntuu kuin olis helvetissä. On tää vaan jotenkin niin surullista, että näin nuorena jo joutuu näin paljon kärsiin...😭
Mihinkä ajankohtaan sitä sun terapiaryhmän alkamista on suunniteltu ja millanen ryhmä se olis?
Joie kirjoitti 8.1.2017 13:57
Mihinkä ajankohtaan sitä sun terapiaryhmän alkamista on suunniteltu ja millanen ryhmä se olis?
Niin pian kun Kelasta tulee päätös, niin sen voi aloittaa. Kaks kertaa viikossa. Puolentoista tunnin juttelu ryhmä. Aihe on kai vapaa. Toivottavasti pysyn koossa siihen asti....
minäitse89 kirjoitti 8.1.2017 17:21
Niin pian kun Kelasta tulee päätös, niin sen voi aloittaa. Kaks kertaa viikossa. Puolentoista tunnin juttelu ryhmä. Aihe on kai vapaa. Toivottavasti pysyn koossa siihen asti....
Kuulostaa hyvältä... eli ryhmässä on ihmisiä, joilla on samankaltaisia ongelmia tai sairauksia? Mäkin odottelen Kelan päätöstä ja aloitan terapian heti, kun se tulee. En muista enää mikä päivä joulukuuta laitoin hakemuksen Kelaan. Kelan sivuilta luin, että kuntoutuspäätöksissä menee keskimäärin 5 viikkoa. Voimia sulle! Odottavan aika on pitkä. Hyvä, et on 2 x viikossa, siitähän saa jo rytmiä ja ohjelmaa viikkoon ja näkee ihmisiä.
Joie kirjoitti 8.1.2017 18:5
Kuulostaa hyvältä... eli ryhmässä on ihmisiä, joilla on samankaltaisia ongelmia tai sairauksia? Mäkin odottelen Kelan päätöstä ja aloitan terapian heti, kun se tulee. En muista enää mikä päivä joulukuuta laitoin hakemuksen Kelaan. Kelan sivuilta luin, että kuntoutuspäätöksissä menee keskimäärin 5 viikkoa. Voimia sulle! Odottavan aika on pitkä. Hyvä, et on 2 x viikossa, siitähän saa jo rytmiä ja ohjelmaa viikkoon ja näkee ihmisiä.
Luultavasti. Niin, kyllä se varmaan ihan hyvä juttu on. Joskus nissä Kelan päätöksissä kestää. Joo, on mulla kaikenlaista ohjelmaa tulossa. Jos vaan jaksan kaikkia harrastuksiani jatkaa. Siellä joo voi ystävystyä joidenkin kanssa, toivottavasti...
Onko ihmisellä oikeus luovuttaa? Kun ei jaksa enää kipuja ja masennusta? Ja kun lääkärit eivät pysty auttamaan. Ja kun jokainen päivä on pelkkää sinnittelyä. Enkä ole ollut iloinen vuoteen.
Jos olenkin jo toivoton tapaus. Jos mun ei kuulukkaan elää vanhaksi.
Olen aivan sieto kykyni reunamilla....
Tuntuu että koko elämäni ajan olen tehnyt vain virheitä. Virheitä virheiden perään. Helvetti alkoi 12-vuotiaana ja sitä on jatkunut nyt 15 vuotta.
En kaipaa sääliä. Olis vaan parempi että mut unohdettaisiin mahdollisimman nopeasti. Maailma saisi jatkaa radallaan ilman mua.
Ei musta ole enää hyödyksi yhteiskunnalle. Odottelen vaan sitä päivää kun voimat on niin loppu etten jaksa enää sängystä nousta.
Olen ylä-asteen jälkeen ollut kaikkien vihaama hylkiö. Mun ihmis-arvoni vietiin silloin. Eikä se ole palautunut.
Ne tyypit silloin jo antoi mulle kuolemantuomion.
Koko 15-vuotta on ollut vaan sinnittelyä traumoja vastaan. Se oli silloin kolme vuotinen kidutus. Rauniot jäi vain jäljelle. En usko että pääsen tästä tuskasta koskaan eroon.
Kiitos tukinetille että sain taas avautua. En tiedä siihen muutakaan paikkaa...☹️
Mää en jaksa enää tätä kipua...😭 Mikään lääke ei vie sitä pois....
Jos mulla olis rauhoittavia monta, niin vetäisin ainakin 2 kerralla. On meinaan niin paska olo.
Luin just netistä juttua että antipsykoottiset lääkkeet voivat olla vaarallisia. Ja kuolee ennen aikojaan jos niitä käyttää. No ilmeisesti mulle sitten käy huonosti jo varhain kun oon jo melkein 10 vuotta niitä syöny... Ja jos lopetan niin paukahtaa varmaan psykoosi päälle. Eihän tässä sitten ole kuin huonoja vaihtoehtoja...
☺️❤️
Tulee vaan mieleen, että olikohan kaikki nyt tässä? Että onko mulla enää toivoa parantua. 15 vuotta silkkaa taistelua omaa herkkyyttäni vastaan.
Oon miettinyt että mikä on se päämäärä minkä takia kannattaa taistella? Sitä en oo keksinyt. En pysty opiskelemaan tai tekemään töitä, koska en kestä yhtään stressiä. En koe enää että elämälläni olisi jokin tarkoitus. Kun tuntuu että se on vaan silkkaa taistelua päivästä toiseen.
Olisi vaan niin helppoa luopua elämästä. Lopettaa tämä sinnittely. Toisaalta en tiedä onko mitään seuraavaa elämää...
Jokanen päivä tuntuu helvetiltä...☹️
Jospa sen ryhmäterapian aloittaminen toisi pikkuisen iloa, toivoa ja mielekkyyttä elämään. Ehkä päivät ei tuntuisi yksinomaan helvetiltä, jos ihmisten yhteydessä oleminen ja kuulluksi ja nähdyksi tuleminen helpottaisi oloa vaikka vähän. Rukoilen, että saat sinulle sopivan terapiaryhmän ja löytäisit samanhenkisiä ihmisiä. En tosi tiedä, millaiset säännöt tuollaisissa ryhmissä on - onks suositeltavaa tutustua lähemmin muihin ryhmässä oleviin ihmisiin? En oo itse koskaan ollu missään ryhmäterapiassa niin en tiedä yhtään käytäntöjä.
En tarkota väheksyä tuskaasi; en yhtään epäile sitä, etteikö olosi olisi helvetillinen ja etteikö tuntuis mahdottomalta jaksaa. Et oo kuitenkaan yksin: me ollaan täällä ja kuulut porukkaan! 🙂🌻 Luen kyllä aina viestit, jotka kirjoitat tänne, vaikka en aina osaa mitään vastata.