Desper kirjoitti 5.1.2016 19:6

Annikki88 kirjoitti 5.1.2016 14:3
---
Kun kerran terapeuttini kertoi yhdestä asiakkaastaan, joka oli tehnyt itsemurhan ja sanoi, ettei oikeastaan yhtään yllättynyt siitä, niin kysyin häneltä, että yllättyisikö hän, jos minä tekisin sen. Hän sanoi, että yllättyisi. ---

Törkeätä puhua muista asiakkaista tuohon sävyyn! Ihan kuin tuo itsemurha olisi terapeutille ollut yhdentekevä asia. Terapeutinhan olisi pitänyt tehdä kaikkensa estääkseen itsemurhan. Sitäpaitsi terapeuteilla on vaitiolovelvollisuus, edes nimettömänä ei puhuta toisten asioita, varsinkaan noin vakavia! Miltä sinustakin tuntuisi, jos hän olisi vastannut, että ei yllättyisi, jos tekisit itsemurhan?

Se oli joku aiempi tapaus. Eihän tietysti sillä ole sinänsä merkitystä onko se tapahtunut nyt vai 20 vuotta sitten, mutta tavallaan mun mielestä ei ole väärin puhua toisesta asiakkaasta jotain, jos ei millään voi tietää kenestä puhuu. Hän joskus kertoo joitain esimerkkejä muista, jotka ei ole mitenkään pahaan sävyyn kerrottu ja niissä on aina joku pointti miksi se kertoo sen asian minulle. Siis joku mikä liittyy jollain tapaa minuun, vaikea selittää näin.

Ja no tuossa itsemurhajutussakin oli tietynlainen pointti, mutta en voi sitä täällä kertoa, todennäköisesti moderoitaisiin pois.
Ja joo, kyllä terapeutin pitäisi yrittää estää jne, mutta koskaan ei varmasti kukaan terapeutti voi estää ihan jokaisen itsemurhaa tai yritystä. Valitettavaa/kamalaa sanoa näin, mutta sekin on "vain" työ. Uskon, että hän jollain tapaa suree, jos asiakas jotain pahaa tekee, mutta nimenomaan heidän pitää pystyä käsittelemään ne asiat mielessään siten, ettei jää ajattelemaan niitä liikaa. Ei tuollaista työtä muuten pystyisi tekemään. Vaikka sen kuinka sydämestä tekeekin. Vertaan tähän nyt "yksinkertaista" päiväkotityötä. Tämäkin voi kuulostaa kamalalta, mutta tavallaan niin se pitäisi mennä. Minä kun tunnollisena ja ajattelevana mietin ensimmäisenä työvuotenani erästä lasta, joka tuntui ettei me millään pystytä auttamaan tarpeeksi, kun ei mitenkään tiedetä mikä on ja vanhemmiltakaan ei siihen apua tullut ja muut tahot ns. luovuttivat, niin eräs työkavereistani sanoi, että joskus on vaan hyväksyttävä se, että kaikkia me ei pystytä auttamaan. (Kaikkemme tietysti tehdään) Silloin pitää vain ajatella, että tämä on vain yksi lapsi ja ensi vuonna on uudet.

Ja sitten se tyyli millä terapeuttini puhuu itsemurhaan liittyvistä asioista, on minusta jotenkin tavallaan paljon parempi kuin se, että hössöttäisi koko ajan, että älä nyt vaan tee niin. Ei se millään tavalla siihen yllytä, mutta puhuu siten, että hän ymmärtää ajatukseni tai miksi ajattelen niin. Niissä on aina joku sellainen psykologinen pointti, millä meidän ajatuksia "manipuloidaan".

Ymmärrän näkökantasi, Annikki. Esitin mielipiteeni huonosti.
Ei minustakaan haittaa, jos terapeutti kertoo ei-tunnistettavia esimerkkejä muista potilaista. Minua loukkasi vain tuon ilmauksen sävy, että terapeutti ei yllättynyt itsemurhasta. Tuommoisen kuulijana minusta tuntuisi, että terapeutin mielestä minunkin itsemurhani voisi olla ei-yllättävä [= ymmärrettävä = hyväksyttävä] tapahtuma.
En tarkoita, että terapeutti toimi väärin, kun ei estänyt potilaansa itsemurhaa, vaan että hän teki sinua kohtaan väärin antaessaan sellaisen vaikutelman, että potilaan itsemurha, sinunkin, voi olla tapahtuma, joka sivuutetaan olankohautuksella. Rivien välistä potilas voi lukea, että hänen itsemurhaansa ei kannatakaan estää, koska hän ei ole tarpeeksi arvokas jatkaakseen elämää.

Desper kirjoitti 6.1.2016 20:51

Ymmärrän näkökantasi, Annikki. Esitin mielipiteeni huonosti.
Ei minustakaan haittaa, jos terapeutti kertoo ei-tunnistettavia esimerkkejä muista potilaista. Minua loukkasi vain tuon ilmauksen sävy, että terapeutti ei yllättynyt itsemurhasta. Tuommoisen kuulijana minusta tuntuisi, että terapeutin mielestä minunkin itsemurhani voisi olla ei-yllättävä [= ymmärrettävä = hyväksyttävä] tapahtuma.
En tarkoita, että terapeutti toimi väärin, kun ei estänyt potilaansa itsemurhaa, vaan että hän teki sinua kohtaan väärin antaessaan sellaisen vaikutelman, että potilaan itsemurha, sinunkin, voi olla tapahtuma, joka sivuutetaan olankohautuksella. Rivien välistä potilas voi lukea, että hänen itsemurhaansa ei kannatakaan estää, koska hän ei ole tarpeeksi arvokas jatkaakseen elämää.

Desper, ymmärrän. Tuossa tapauksessa oli tosiaan muutakin, miksi hän sen kertoi, nimenomaan siinä tapahtumassa. Ja sen kertoman jälkeen totesi, ettei kyllä yllättynyt tässä tapauksessa.

Muuten en varmasti olisi tullut ikinä kysyneeksi itse, että yllättyisikö hän, jos minä tekisin sen. Olen todellakin miettinyt sitäKIN joskus, että millä tavalla juuri esimerkiksi oma terapeutti ottaisi asian. Olisiko kamalan surullinen, pettynyt, turhautunut tai ehkä itseensä pettynyt kun ei pystynyt tai ehtinyt auttaa, ettei olisi tapahtunut. Ja kuten itsemurha-ajatuksissa ajattelen myös muita ihmisiä, että miten he sen ottaisivat ja miten jaksaisivat, olen joskus miettinyt esimerkiksi terapeuttianikin ja on tullut olo, että jos tekisin sen, niin jollain tapaa pettäisin hänet.

Hei
Kyllä itsemurha on täysin hyväksyttävä ja perusteltu ratkaisu jos joutuu esimerkiksi eläkkeelle. Paljon voidaan hymistellä sitä ettäjokaisen elämä on yhtä arvokas ja muuta samanlaista jota on helpposanoa mutta joka ei ole välttämättä totta. Terapeutit ei sure kenenkään itsemurhia sillä ei terapiatyö ole mitään hyväntekeväisyyttä vaan sitä tehdään kyllä ihan rahasta ja kyllä kai osittain siitä että ihmiset saattavat olla niin raadollisia että saavatkiksejä siitä että jollain toisella menee huonosti. Vertaistuessa onse hyvä puoli että saa puhua sellaiselle joka itsekin tietääö jotain kärsimyksestä ja näin ollen saattaa oikeastikin pystyä auttamaan. Tärkeintä oisi pyrkiä suuntautumaan pois itsestä jaryhtyä auttamaan muita esimerkiksi vapaaehtoistyön kaytta. Mulla on niin paljon vapinaa ja tärinää ahdistuksen takia että vaikeuttaa liikkumista ja matkoja mutta olen pitänyt vapaaehtoistyöstä kiinni että pystyisin jotain vastineeksi antaan eläkkeestä. Valitettavasti tuntimäärä on viikossa niin pieniettä koen että itsemurha olisi kuitenkin parempi vaihtoehto.

arka kirjoitti 6.1.2016 22:33

Hei
Kyllä itsemurha on täysin hyväksyttävä ja perusteltu ratkaisu jos joutuu esimerkiksi eläkkeelle. Paljon voidaan hymistellä sitä ettäjokaisen elämä on yhtä arvokas ja muuta samanlaista jota on helpposanoa mutta joka ei ole välttämättä totta. Terapeutit ei sure kenenkään itsemurhia sillä ei terapiatyö ole mitään hyväntekeväisyyttä vaan sitä tehdään kyllä ihan rahasta ja kyllä kai osittain siitä että ihmiset saattavat olla niin raadollisia että saavatkiksejä siitä että jollain toisella menee huonosti. Vertaistuessa onse hyvä puoli että saa puhua sellaiselle joka itsekin tietääö jotain kärsimyksestä ja näin ollen saattaa oikeastikin pystyä auttamaan. Tärkeintä oisi pyrkiä suuntautumaan pois itsestä jaryhtyä auttamaan muita esimerkiksi vapaaehtoistyön kaytta. Mulla on niin paljon vapinaa ja tärinää ahdistuksen takia että vaikeuttaa liikkumista ja matkoja mutta olen pitänyt vapaaehtoistyöstä kiinni että pystyisin jotain vastineeksi antaan eläkkeestä. Valitettavasti tuntimäärä on viikossa niin pieniettä koen että itsemurha olisi kuitenkin parempi vaihtoehto.

En itse aivan täysin usko tuohon, etteivät terapeutit sure kenenkään itsemurhia ja tekevät sitä vain rahasta. Joo, jos olisin töissä niin tavallaan tekisin sitä vain rahasta. Mutta silti valitsisin sen työn, mitä haluan tehdä ja välitän asiakkaistani. Etenkin jos on pitkä terapiaprosessi, niin terapeutti on oppinut tuntemaan jo aika hyvin ja vaikka onkin asiakas, varmasti jollain tapaa suree, mutta varmasti myös osaavat käsitellä sen eri tavalla. Ja he ehkä hyväksyvät tietyllä tapaa itsemurhan keinona, vaikkeivät sitä varmastikaan kellekään toivo.

Myös mun terapeutti kertoi tänään potilaasta polilta, joka ilmeisesti aika äskettäin oli tehnyt itsemurhan. Korosti kai sitä, että jos sen päätöksen tekee, ei voida estää. Ei tuntunut olevan kovin pahoillaan. Eli ei kai munkaan kuolemalla ole sitten niin väliä...

Hei
En usko että terapeutit välittää kenenkään itsemurhasta. Perhe on se joka välittää ja heidän takiaan ihmisten pitäisi yrittää taistella. Serkkuni teki itsemurhan hoidossa ollessaan ja minkäänlaista vastuuta ei hoitotaho ottanut. Psykiatria on siitä ovela ala ettei hoitovirheistä voi syyttää ja kenenkään ei tarvi olla vastuussa.

arka: Saanko kysyä, mitä työtä olet tehnyt? Jos se oli asiakastyötä, niin välititkö asiakkaistasi?
Suurin osa valitsee työnsä sen mukaan, mikä kiinnostaa, eikä sen mukaan, mistä saa eniten rahaa. Ainakaan ei voi sanoa, että sosiaalialalla olevat ihmiset olisivat valinneet juuri sen ammatin rahan määrän takia, koska sosiaalialallahan ei tunnetusti paljon pääse rikastumaan. Itse olen sosionomiksi valmistunut ja jos en olisi esimerkiksi päiväkodissa välittänyt yhtään siitä, että lapset kiusaavat toisiaan tai mitään muutakaan, miten jollain lapsella menee, niin en ehkä olisi sairaslomalla. Toki se liukuhihnatyökin voi alkaa uuvuttaa. Varsinkin jos siinä liukuhihnalla kaikki ei mene ihan yhtä nopeasti ja helposti ja siellä on välissä monta vähän enemmän aikaa ja vaivaa vaativaa yksilöä. Mutta koska itse ainakin olen välittänyt asiakkaistani, niin uskon, että terapeutitkin ainakin jollain tasolla välittää. Ihmisiä on tietysti erilaisia. Olen tässä psykiatrian puolella huomannut sekä niitä, jotka välittävät että niitä, jotka eivät yhtään tunnu välittävän tai ovat kyllästyneet työhönsä. Kyllä sen aika helposti ihmisistä huomaa, kuka välittää ja kuka ei. Ei ne kuitenkaan näyttelijöitä ole 😉

Hei
Olen pienipalkkaisen hoitotyön ammattilainen eli olen tehnyt urani henkilökohtaisena avustajana joka mahdollistaa vammaisen ihmisen asumisen kotonaan. Teimmepaljon ihania asioita yhdessä, en esimerkiksityytynyt tavalliseen peruhoitoon vaanoli lisäksi manikyyrit, pedikyyrit, hieronnat ja aromaterapiat. Kerran kun olin lyhyellä sairauslomalla vammaiseni lääkäri lähetti terveiiä ja sanoi että hoidettavani on kuntoutunut paljon. Hänen hengitystieinfektionsa vähenivät puoleen ja kunto parani. Vieläkin omaiset pitävät yhteyttä vaikka hän on jo kuollut. Seuraavassa paikassa nautimme taas yhdesäolosta ja elämästä tämän uuden vammaisen knssa mutta kun mulle tuli sairaus ja jouduin sairaalaan niin vammaisen vaimo soitti ja sanoi että uuden työntekijän kanssa he eivät jaksaneet vaan mies piti panna hoitokotiin. Sieltä mies soitti ja sanoiettä olet kuin sisko mulle, jaksatkotulla käymään. En ehtinyt kun hän kuoli kahdeksan päivän päästä mutta lesken kanssa olemme ystäviä edelleen, eilen kävin siellä viimeksi.Molemminpuolitarakkauttaon ollut paljon ja halua tehdä työnsä satakymmenen prosenttisesti. En koskaan unohdasitä rakkautta heihin ja toivon että tapaamme taivaassa. Mutta eivät kaikki hoitoalan ihmiset olerakastavia, sen tiedä sekä työharjoittelujaksojeni aikana näkemitäni asioista että oman potilasurani perusteella että kahden skitsofreniaa sairastavan pojan omaisena. Ei ole totta että ei voi tehdä mitään jos joku on päättänyt tehdä itsemurhan, päinvastoin se on työn ydinosaamista ja tärkein päämäärä ja epäonnistumista pitäisi selvitellä tarkemmin ja omainen olisi oikeutettu jonkinlaisiin korvauksiin. Tiedän ettei raha rakasta takaisin tuo mutta ainakin hoitotaho joutuisi näin myöntämään vastuunsa. Tosiaan kun serkkuni teki itsemurhan käytettiin tätä samaa puolustusta että ei voi kukaan estää. Vaikka siitä heille maksetaan.

Olin pitkäaikaisessa terapiassa ja olin puhunut itsemurhasta (jota tänään häpeän että edes ajattelin sellaista) Ja terapeutti kysyi kun olin lähdössä, että pitääkö hänen huolestua minusta? En muista mitä vastasin, mutta minua se järkytti jotenkin. Luulenpa että tuon tapauksen jälkeen aloin tapella itsetuhoajatusta vastaan. Jotenkin hävetti. minulle oli opetettu että itsemurha on syntiä. se on tappamista.
Onhan näitä itsemurhan tekijöitä ollut minunkin läheisyydessä, ja koin syyllisyyttä, olinko aiheuttanut omalla käytöksellä jotain heille. Ja tietenkin minun syyttävä mieli sai aikaan vaikka mitä syytöksiä. Kunnes järki voitti.
Eläkkeeelle joutuminen tappais aika paljon ihmisiä jos se olisi syy tappaa itsensä, minäkin olisin sellainen. Mutta työ ei saa olla ihmiselle se ainut elämisenehto. Silloin on kyllä aika materialistinen jos työ ja raha ovat ainut elämisen tavoite?
Myönnetään että minullakin oli jossain vaiheessa työ ja rahan ansaiteminen ja muu kilpailu liian tärkeää, ja se ehkä kuuluukin ihmisen elämään että elättää itsensä, mutta jos ei ole siihen kykenevä niin voi tehdä muuta yhteiskunnan hyväksi, toisten hyväksi niin saa tunteen että on osa yhteiskuntaa. ja vaikkei tekis yhtään mitään niin kaikilla ihmisillä on oikeus elää ja voida hyvin.
Jos lukee ihmisoikeudesta, Suomen perustulaista kohtia missä on selkeästi sanottu, että jokainen tekee sen mitä kykenee yhteiskunnassa tai avioliitossa. Minullekkin tuo oli aika uusi asia, jostain syystä en ollut tajunnut sitä että saa elää tällaisenaan.
Meillä kaikilla on kuitenkin jotain tärkeää, kunhan sen huomaa. Minulla itsellä meinaa välillä olla tunne etten ole kovinkaan tärkeä kenellekään. mutten sen anna itseäni lannistaa, mennä porskutan vain eteenpäin. Vuosia olin ihan itsetuhon partaalla kun tunsin olevani niin huono ja kelvoton, epäonnistunut. enää en anna sen tunteen vallata elämääni.

arka: Juuri tuon takia kysyin, että ajattelisit vaikka sen kautta oletko itse välittänyt mahdollisista asiakkaistasi. Totta se on, etteivät varmaankaan kaikki samalla tavalla, mutta kyllä osa välittää oikeasti. Ja ainakin tunnen, että esim minunkin terapeuttini välittää, vaikka sellaisen kommentin sanoikin toisesta asiakkaasta. Mutta niin paljon hän on viime aikoinakin tehnyt minun hyväksi sellaista, mitä ei ehkä oikeasti hänen tarvitsisi, etten voi uskoa että sellainen ihminen tekisi tuota vain siksi, että se on "vain työtä".

Mutta on tosiaan tullut vastaan niitäkin, että esim osastolta on "päästetty" pois tai ei ole otettu sinne, vaikka olisi puhunut itsemurhasta ja haluavansa tappaa itsensä. Niistä ihmisistä on ainakin tullut sellainen olo, että niille on ihan sama vaikka menisin heti sen tekemään.

Minusta ei olisi mukavaa, jos terapeutti kertoisi jonkun toisen ihmisen itsemurhasta, vaikkakin anonyyminä kertoisinkin. Tavallaan tuntuisi, että se yrittäisi kertoa sillä, et sinä ole ainua joka sitä yrittää.

Pikkasen puolustan tuota terapeuttia siten ettei ole tietoa minkä takia hän sanoi niin, siis kokonaiskuvaa tilanteesta myös hänen puolelta. Onhan niitä tökeröitä sanojia myös oppineissa ihmisissä joiden ei saisi sanoa sellaista mitä sanovat. Vahinkoa tapahtuu.
Itselläni oli opettaja jo kansakoulussa joka sanoi asioita mitä ei kuuluisi opettajan sanoa ja jotka loukkasi lapsen mieltä. Sekä sitten aikuisenakin on ollut ylemmällä tasolla henkilöitä jotka ovat kyllä latistaneet ja painaneet alas. Vaikka yritin olla uskomatta jotain mitä oli sanottu minulle, niin silti pieni kiusanhenki sisällä intti sitten pahalla hetkellä, etteihän sinusta mihinkään ole kun hänkin sanoi niin ja niin.... Varsinkin sitten kun olin alamaissa muutenkin niin ei siihen paljoa tarvinnut kun olin itsetuhon partaalla. Tuntui että seinä on vastassa. Mutta siitä selvisin kun olin jo "päivä kerrallaan" ohjelman parissa oppinut että ei tarvi kuin elää yksi päivä kerrallaan, huomenna voi olla toisin. Joka aamu sen kun toisti itselleen että huomenna voi olla jo toisin. Sekä unelmat siitä mitä voisi olla edessäpäin, ne kantoi aika paljon. Väsyin kyllä jossain vaiheessa siihenkin ja sitten sanoin itselleni että odotan vuoden, hoidan itseäni kaikella tavalla ja elän hyvää elämää kuin kykenen ja katson sitten vuoden päästä mitä teen. Sitäkin taisin muutaman vuoden tehdä. Mutta se kannatti. kaikki nämä keinot olen muilta kuullut eikä ne ole minun keksimiä.

Noh.. kirjoitan tuosta vielä yhden jutun. Ensinnäkin se mitä nyt tuli tuossa muuten mieleen, niin eihän se, että kertoo, ettei yllättynyt jonkun tietyn asiakkaan itsemurhasta, välttämättä tarkoita sitä, että se olisi ihan yhdentekevää, että hän niin teki. Varmaankin joistakin ihmisistä sen voi aavistaa. Eikä myöskään kerro sitä, etteikö terapeutti olisi yrittänyt sitä estää sen verran kuin nyt terapeutti voi. Ja niinkuin joku tuolla kertoi, että terapeutti oli lähtiessä häneltä kysynyt, että pitäisikö hänestä huolestua? Sellainen kysymys tarkoittaa ehkä oikeastaan aika suoraan sitä, että onko mahdollisuus, että tekisit itsellesi jotakin. Uskaltaako päästää vain kotiin, vai pitääkö tehdä oikeasti jotain heti. Ainakin niin olen usein tuon tapaiset kysymykset ymmärtänyt.

Ehkä se, että hän totesi siihen perään, ettei oikeastaan yhtään yllättynyt, oli ehkä vähän "turha lipsautus". Tai en tiedä.. Ei sitä aina ota selvää, että mikä jossakin kerrotussa asiassa on taustalla, että mitä hän yrittää sillä kertoa 😀 Jotkut jutut kun ovat sellaisia, mitä tuolla aiemmin kutsuin mielen manipuloimiseksi. Mutta ainakin se, miksi hän kertoi ylipäätään siitä itsemurhasta ja sen tavasta, niin sillä ainakin oli aika selkeästi tietty tarkoitus nimenomaan minun kohdallani.

Moi!
Minä olin niin vannoutunut että minä olen parantunut itsemurha-ajattelusta. Kuinkas kävikään... Minä yksi päivä olin sitten haluamassa tappamaan itseni, miksikö, koska mua ahdisti niin paljon kun olin ihastunut yhteen ihmiseen. Se asia vainosi mua aamusta iltaan ja päivästä toiseen sitä kesti noin vuoden verran. Että yksinkertaisesti mä en vaan olisi jaksanut enään sitä. Mutta epäonnistuin, että IM jäi vain ajatuksen tasolle. Sanon vain että pienestä asiasta se lähtee liikkeelle. Olen jossain mielin selvinnyt ihastuksesta että se on laimentunut. Onneksi. Ei sen takia tarvitse tehdä IM.🙂 Olen minäkin erehtyväinen, luulemaan, että ihminen voi haavoittua niin paljon, että se ei yksinkertaisesti kestä. Kaikkia sitä pitää kokea kun vanhaksi elää..😍