Alakulo ja ahdistus narsistista dron jälkeen
Asun omassa rauhassani, oltuani 30 v sairaassa suhteessa.
Väkivalta ei voittanut,vaan mitta tuli täyteen n.vuosi sitten.
Huomaan,miten kädet tekevät omia hommiaan,pää elää omaansa.Pyykkejä ripustaessa,ruokaa laittaessa,lenkillä ollessa mieleen pulpahtelee tuskaisia muistoja,kipeitä kokemuksia ja epäoikeudenmukaisuuden aiheuttamaa katkeruutta.
Syyllistän itseäni,että olen uskonut narsistisen miehen vakuutteluja muutoksesta.
Tiedänhän minä, miten mahdotonta on narsistia miellyttää,en tajunnut sitä vain ajoissa.
Herkkänä ihmisenä kannoin jatkuvaa huonommuuden ja riittämättömyyden tunnetta:
pyysin mm väärällä tavalla anteeksi, sovittelin väärällä tavalla,väärällä äänensävyllä, väärin sanoin.
Nyt vasta olen tajunnut, miten hän on nauttinut voidessaan hallita mykkäkoululla ja jatkuvalla kelvottomuuteni korostamisella, käyttänyt TÖRKEÄSTI hyväkseen tietoa etten kestä riitaisaa ilmapiiria,kuka sitä vapaaehtoisesti kestäisikään.
Tulee tosi ahdistunut olo,kun muistelen,miten nujerretuksi,uupuneeksi,loppuunajetuksi tunsin itseni, en pystynyt nukkumaan,olin jo miltei hysteerisen epätoivoinen mollattujen sovintoyritysten ja hylätyksi tulemisen tunteiden vuoksi.Suunniltani.
Mies on saanut siitä vain lisää käyttövoimaa pahansuopuuteensa, mutten ole sitä ymmärtänyt, olen kuullut vuosikymmenet, miten riidat ovat vain minun vikani, ja ettei kukaan koskaan riitelisi,ellen minä….syynä saattoi olla väärään paikkaan kuivumaan ripustettu sukka, ilman eri pyyntöä ruohonleikkaamista varten hänelle avuksi nostetut herukanoksat, kas kun olen ”työnjohtaja,esimies,haluan aina kontrolloida muita’.
Naurettavia,myös sairaita purkauksia,mielenosoitusta,poistumisia ilman eri ilmoitusta mm mökiltä, uhkailuja itsarista, jatkuvaa varpaillaan oloa ja pelkoa
mikä seuraavaksi laukaisee riidan ja loppumattomat sovittelut.
Olen niin ruma nainen,niin vastenmielinen että olin syy,miksi hän on impotentti.
Itsetunto on nollilla.
Pää hämillään,kuka olen,nyt kun tajuan että olen muokkaantunut mollausten,pelon,häpeän ja väkivallan seurauksena siitä nuoresta iloisesta, ihmisiin luottavasta tytöstä loppuunajetuksi,ahdistuneeksi keski-ikäiseksi naiseksi.
Olen saanut kehuja ulkonäöstäni yllättäviltäkin tahoilta, mutten osaa suhtautua niihin mitenkään.
Ehkä lähinnä epäuskoisesti.
Seksiä parissa laastarisuhteessa, mutta niistä tuli vain paha olo.
Narsisti rikkoo kyllä ihan kaiken !
Te,joilla vastaavia kokemuksia, miten kauan kestää että flashbagit loppuvat?
Onko tavallista että vielä eron jälkeen kelaan tapahtunutta näin voimakkaasti, ahdistun ja koen samoja tunteita kuin ollessani suunniltani haukkujen tai/ja väkivallan takia ?
Olen saanut traumaterapiaa vuoden ajan,mutta tuntuu että tarvitsen purkamista edelleen.
Lapseni eivät juuri pidä minuun yhteyttä, vaikka tiesivät kyllä että isänsä on väkivaltainen.
Kuin minut olisi pysyvästi häpeänurkkaan laitettu,kun se syyllinen ja ruma ja huono ja karmea äiti ja vaimo olen ollut,exäni on päivittäin muistanut sanoa minusta noita asioita avoimesti lasten kuullen.
Mieli maassa.☹️(
Hei. Melkein kuin entinen elämäni. En tarkoita pahalla enkä mollata tai arvostella sinua, se täytyy heti sanoa, koska itse olen noussut ylös alistettuna olemisesta.
usko pois elämä voittaa.
Eikä mennyt elämä mihinkään häviä, muistot on ja pysyy, mutta voit löytää tilalle tai viereen myös kauniit muistot ja sen kautta iloa elämään.
Tein sellaista elämänkaari työskentelyä aika pitkään, ensin terapeutti näytti miten sitä voi tehdä, ja sitten tein yksikseen. Eipä sitä oikeastaan voi muiden kanssa tehdäkään kun on oma elämä kyseessä, itsehän sitä omat muistot parhaiten muistaa.
Kun aloin lapsuudesta asti tekemään kirjallisena janaa siitä mitä oli tapahtunut. Tein ja mietin, mietin missä olin onnistunut, milloin olin joutunut vaikeuksiin ja niistäkin selvinnyt. Valokuvat on myös yksi hyvä keino mistä voi katsella itseään ja omaa elämää.
Minulla on muutama kuva joissa olen juuri sellainen kuin olin ennen, silmät joko alas luotuna, tai muutoin ilme alistunut, säikähtänyt tai surullinen. tai liian mielistelevä. Mutta jossain vaiheessa se ilme muuttuu ja usko pois että lapsetkin tulevat sinun luo kun muutut.
Yksin iso asia oli se että löysin uskon Jumalaan, en mihinkään lahkoon, vaan ihan itsekseen ja hiljakseen omanlaiseen uskoon. Jumala ei minua hylkää vaan rakastaa juuri tällaisena kuin olen, Hänelle kelpaan. Pahan päivän varalle se ajatus on ihana.