Oli pakko vastata tähän heti.

Ymmärrän tasan tarkkaan mitä ajattelet. Nuo menetykset, tunne "kaikki viety" ja se, että toisessa maailmassa olisi parempi. Ne ovat myös omia ajatuksiani ja välillä ovat olleet hyvinkin elämää hallitsevana.

Nyt olen lähdössä liikenteeseen, mutta tulen tänne takaisin kirjoittamaan sinulle tänään myöhemmin.

Yksinäisyys pahentaa kaikki asiat potenssiin tuhat. Teit viisaasti, kun kirjoitit tänne. Vaikka se ei suorastaan voi asioita muuttaa niin olet kuitenkin jakanut tilannettasi meidän kanssa ja sen on aina parempi, kuin miettiä ainoastaan omassa päässä.

Palaamisiin, piakoin!

🙂👍

En tiedä mitä osaisin sinulle sanoa muuta kuin ettet ole yksin ajatustesi kanssa. Täällä on monta, jotka jakavat tuntosi ja ovat käyneet läpi samanlaisia ajatuksia. On tietysti laiha lohtu tietää, että näin on, mutta tänne avautuminen kuitenkin saattaa auttaa. Ainakin itse elän tällä hetkellä vain päivä kerrallaan.

Kerroit, että sinulla on harrastuksia, joissa käyt. Tapaatko siellä muita ihmisiä? Voisiko harrastusten kautta löytyä uusia ihmissuhteita, ehkä ystäviäkin? Ellei, voisitko kokeilla ihan jotain uutta harrastusta, jossa kontaktit tulisivat luontevasti?

Tiedän miltä tuntuu menettää kaikki itselle merkityksellinen. Elän sitä aikaa tällä hetkellä hyvin vahvasti. Olen puolisoni takia muuttanut satojen kilometrien päähän omasta kotikaupungistani. Yhteiset vuodet elimme vain toisillemme ja yhteiselle harrastuksellemme. Nyt kun parisuhde ajoi karille pettämisten ja minun masennukseni vuoksi (johtui pettämisistä ja isoista elämänmuutoksista), tuntuu, että olen menettänyt ihan kaiken. Parhaan ystävän, kumppanin, harrastuksen, kodin, tulevaisuuden. On päiviä, jolloin haluaisin kuolla päästäkseni tästä kivusta ja tuskasta. Ja sitten on hetkiä, jolloin ajattelen ehkä jääväni tästä vielä henkiin.

Et ole yksin, me kohtalotoverit olemme täällä. Jaa tuntosi kanssamme. Se auttaa taas hetkeksi eteenpäin.

Tervehdys!

Oletkos vielä linjoilla? Minun lohtu pitkän aikaa ja pahimmassa masennuksessa oli "siirtyminen toiseen maailmaan". Olen vielä aika hyvin perillä Rajatiedon asioista ja tiedän, että on todellakin toinen maailma, jossa elämämme jatkuu (parempana) kuolemamme jälkeen. Emme siis kuole lopullisesti, sielumme erkanee fyysisestä ruumiista ja "vaihdamme maisemaa". Sanotaan, että siellä toisella puolen: "ei ole masennusta, ei vaivoja, eikä siellä aika käy koskaan pitkäksi". Mikäpä kuulostaisi masentuneen korvaan paremmalta..

Kyllä minäkin aika usein mietin tuota toista maailmaa ja ajatus sinne menemisestä tuntuu hyvälle vaihtoehdolle. Mutta, aikani sitä pyöriteltyäni olen tullut siihen tulokseen, ettei minun aika ole vielä lähteä. Ihminen lähtee silloin kun hänen aikansa on. Itsemurhan tekeminen ei enää houkuttele minua, siis tosissaan sen suunnittelu ja tekeminen. Minulla se oli taannoin ihan pakkoajatuksena 24/7. Olen saanut etäisyyttä siihen asiaan. On vieläkin päiviä, jolloin mietin, että se voisi olla hyvä ratkaisu kaikkeen. Ehkä olisikin, mutta taidan olla lopulta niin hullu,että haluan katsoa tämän pelin loppuun.

Yksinäisyys on pahinta. Masentunut ja yksin. Se laittaa todella ajattelemaan itsemurhaa tiukassa paikassa. En halua lässyttää tähän mitään tekopyhää, eikä minulla ole tietenkään ratkaisua kenenkään ongelmiin, mutta jos jaksat niin kirjoita tänne lisää. Täällä on samassa tilanteessa ja saman kokeneita ihmisiä, jotka voivat auttaa sinua lukemalla tunteistasi ja vastaamalla sinulle. Se voi auttaa, edes pienen hetken verran.

Pienikin hetki voi olla se ratkaiseva🙂👍

Kirjoitan eka kertaa.Hämmästyttävän samanlaisia tunteita.Omalla kohdalla ajatukset vuoristorataa,yleensä ahdistunut,lyhyitä pätkiä paremmin,yöt pahimpia.Olen 53v.lopputili pitkän työn jälkeen ja pitäs muka jaksaa täysillä,vaikka voimat ei riittäskään.Työhön pääseminen kysymysmerkki.Itelläkin liikunta auttaa jonkin verran.Osais ottaa niin,että päivä kerrallaan,mutta huolehtiminen tulevaisuudesta kuluttaa,vaikka siihen en pysty oikein vaikuttamaan,työtä en voi taikoa.Pari vuotta sitten 2 parasta kaveria menehtyi,toinen syöpään,toinen aivoverenvuotoon,enkä ole vieläkään päässyt yli.Kävin pari viikkoa sitten haudalla ja sen jälkeen olen ollut taas maissa,kuten aina käy.Joskus tuntuu,että tää elämä on nykyisin mennyt sellaseen oravanpyörään,jota raha ja muu maallinen pyörittää liikaa ja se todella oikeastaan oksettaa.Juostaan euron perässä muusta välittämättä.Tämä maailma on sairas ja se sairastuttaa ihmisiä yhä enemmän.Jos jaksais uskoa huomiseen,vielä.Toivon parempaa huomista sinulle ja itselle,sillä tiedän tunteen.

Moikka.

Joo en mä täältä minnekkään katoa. Mulla on käynyt mielessä myös sellanen, että olisin yhtä hyvin voinut ruveta munkiksi ja ruveta elämään tuolla jossain idässä ja omistautua jollekkin mietiskelylle ja köyhälle elämälle. Ruveta opettelemaan taistelulajia pienestä asti ja olla munkki koko elämänsä niin ei olisi ikinä tarvinnut lähteä tälle tielle missä nyt olen. Sitä voisi olla paljon onnellisempi ja terveempi, koska kuten joku tässä mainitsi rahan ja kaiken siihen liittyvän propagandan ja muun ihmisten ahneuden niin sairasta on meininki. Mutta sitten toisaalta en olisi koskaan kaikkea näitä hienoja kokemuksia mitä olen päässyt kokemaan tähän ikään mennessä. Ja tämä tekniikka sekä viihde ja urheilu ja muu kiva tuo kivaa tekemistä arkeen, joka koukuttaa mitä ilman en voi elää. Sekä metallimusiikki on ihan parasta niin jos munkkina olisi niin ei voisi näitä tehdä, mutta sillon ei kaipaisi näitä, koska ei olisi koskaan tietoinen näistä vaan olisi omistautunut muulle. Olen mä miettinyt myös vankilaan menemistä, että kuuluisi johonkin yhteisöön ja saisi kovuutta sekä arvostusta ynnä muuta, mutta ei sekään oo oikea tie. Töitä mä en enää saa. Se on varmaa. Nyt en osaa oikein muuta kirjotella. Vastailen kyllä sit taas.

Älä tapa itseäsi! -jos tuntuu että "tänään sen teen", niin siirrä se vaikka ens viikkoon. Tämän väliajan teet jotain mukavaa, mitä väliä sillä on, kaikki päättyy sit ensviikolla. Lähde vaikka lomalle jos talous kunnossa. Kun viikko on mennyt ja tuntuu vähän paremmalta, niin siirrä taas itsaria. Jos on mukavaa, niin eihän silloin kannata itseä tappaa. -Tällä ajatusmaailmalla parikin kaveria on saanut taas otteen elämässään.
🙂👍

Hei!
Vieläkö jaksaisit kirjoitella tänne ja kertoa kuulumisiasi. Ajattelin sinua juhannuksena paljon. En osaa sanoa mikä auttaisi selviymään päivästä toiseen. Minä kyllä olen pyytänyt Jumalalta apua ja koettanut sietää tätä ahdistusta vaikka päivät kyllä tuntuvat pitkiltä kun pakkoajatuksiakin on paljon. Pieniä pätkiä kykenen lukemaan ja joitakin televisio-ohjelmia seuraamaan mutta usein keskittyminen on vaikeaa. Minulla on se tukena etten ole yksin vaan minulla on puoliso ja lapsiakin(yksi asuu vielä kotona). Vaikeaa on silti ollut ja pystyn kyllä täysin ymmärtämään halun itsemurhaan. Yksinäisyytesi voi olla tilapäistä, voi olla että elämällä on varattuna sinulle suuri rakkauskin kunhan pääset ensin ylitse ikävästä entistä kohtaan. Jo se on sinulta hienosti tehty että jaksat kuntoilla. Minäkin olen miettinyt aloittaisko säännöllisen uimisen sitten kun uimahalli avautuu. Nyt tuntuu siltä että voimia ei ole mutta niinhän väitetään että liikunta lisää aivoissa endorfiinien tuotantoa minkä pitäisi piristää. Minulle vaikein asia on työkyvyttömyys ja sen johdosta tehty eläkepäätös. En osaa oikein sopeutua eläkkeellä oloon. Oletko sinä töissä, sairauslomalla vai eläkkeellä? Yritin ryhtyä punaisen ristin ystäväksikin mutta ystäväkursseja ei ollut täälläpäin ja ilman kurssia ei voi ryhtyä ystäväksi. Jos jaksan elää ehkä vielä joku päivä olen ystävä. Nyt en kirjoita enempää vaan jään odottamaan vastaustasi.