Moi pööpö,

minä olen ollut hajamielinen koko ikäni 😋 Siinä mielessä tuo, mitä kerrot ajantajustasi, ei kuulosta ollenkaan vakavalle. Itse ja moni muukin tuntemani ihminen, siis aivan "normaali" ihminen, hahmottaa aikaa juuri noin, ajattelemalla tapahtumia suhteessa joihinkin erityisen mieleenjääneisiin tapahtumiin. Toiset taas sitten voivat aikaleimata kaiken ja muistavat tapahtumat päivälleen ja melkein kellonajatkin. Kyse on aika pitkälti tottumuksesta ja siitä, miten ihminen havainnoidessaan ympäristöään huomionsa keskittää. Voimakkaasti keskittyvä sulkee ulkomaailmaa pois, ja hänelle aika hahmottuu niiden muistipätkien kautta, joiden tapahtumisaikoina hän on kiinnittänyt huomiotaan ympäristöönsä ja erityisesti ympäristössä johonkin sellaiseen seikkaan, joka selkeästi kertoo tapahtuman ajan. Se harvoin on kalenteri tai kello 🙂

Tietenkin jos aiemmin olet muistanut tapahtumien ajat tarkemmin ja nyt et enää siihen pysty (ja siksi kiinnität asiaan huomiotakin), niin jotain on tapahtunut. Tuo kertomasi avainjuttu viittaa kyllä neurologisiin ongelmiin: dementia, alzheimer, poissaolokohtaukset esimerkiksi epilepsiaan liittyen. Voi liittyä lääkitykseesikin, lääkäri varmaan osaa auttaa parhaiten.

Mul on viime aikoina ollut ajantajun kanssa melkoisia ongelmia. Päivät tuntuu vierivän toisinaan todella nopeasti ohi. En jotenki oo läsnä tilanteissa. En tiedä johtuuko rauhottavien käytön lopettamisesta, vähän tuntuu et ois brainfogia tms.

Toisaalta myös miettinyt kun itselläni on ollut ahdistuneisuutta ainakin 15 vuotta, niin olisikohan liiallisen psyykkisen kuormituksen ja pari lähivuoden traumaattisen kokemuksen myötä psyyke tavallaan mennyt ympäri. Ehkä vähän samalla tavalla kuin pitkään valvoessa tietyllä tapaa tuskaisuus raukeaa.

Tuntuu etten nykyään juurikaan kestä psyykkistä kuormaa tai sosiaalista ahdistusta. En välttämättä edes tee päivän aikana mitään kovinkaan konkreettista enkä suorastaan huomaa ajankulua. Jotenkin olen sekavan poissaoleva ja saatan elää menneiden vuosien tapahtumia ihan kuin ne olisivat jotenkin vielä tuoreita, juuri tapahtuneita. Aiemmin olen ollut jotenkin ylijännittynyt ja tarkkaavainen esimerkiksi uusissa ympäristöissä ja sosiaalisissa tilanteissa. Muutoinkin saattaa olla että aloitan tekemään jotakin asiaa, unohdan sen asian tekemisen ja siirryn tekemään jotain muuta enkä muista mitä olin sitä ennen tekemässä. Tuosta saattaa muodostua sitten muutaman eri asian ketjuja joihin havahtuu vasta kun palaa siihen ensimmäiseen asiaan mitä oli alunperin tekemässä. Jonkinlainen mielen tietoisuus ja eheys hieman kadoksissa.

Mulla on siis juuri siten, että ennen muistini oli parempi. Tuntuu että nykyään olen kunnon lahopää, mikään ei pysy päässä. Ja ajan hahmottaminen on käsittämättömän hankalaa! Jos en tietäisi, että meillä kävi eilen vieraita, väittäisin että siitä on pari viikkoa. Muutenkin tuntuu että aikakäsitykset on jotenkin sekaisin päässä... Jos pitäisi sanoa, mitä viimeviikolla tapahtui, en muistaisi juuri mitään: kokonaisia päiviä on mennyt ihan ohi enkä muista niiden tapahtumia!

pööpö,

minä hirveän huonosti tunnen näitä asioita, mutta kuulostaa sille, että sinun pitää puhua lääkärin kanssa. Lueskelin enemmän, tuohan voi liittyä sinun muihinkin oireisiin. En tiedä, onko sinua tutkittu neurologisesti, mutta jotenkin tuntuu, että sekin olisi paikallaan. Esimerkiksi epilepsiaan joskus löydetään ihan syykin, vaikka sekään ei vielä takaa, että parantaa voidaan. Eräs mies, jonka tunsin, sairasti epilepsiaa ja neurologisissa tutkimuksissa löydettiin aiheuttajakin, mutta ei sitä uskallettu leikata, kun pelättiin, että siitä seuraa vieläkin pahempia asioita.

Stressiä vähentämällä ja panostamalla uneen ja sen laatuun voit varmaan hieman helpottaa tilannetta ja eteenpäin se on sekin. Ehdottomasti kuitenkin lääkäriin.

Tsemppiä! Me ollaan hengessä mukana!

pööpö,

vielä lisään yhden asian, joka tuli mieleeni. Verensokerin heilahtelut voisivat aiheuttaa jotakin tuollaista nekin, toisaalla kun kerroit noista raivokohtauksistakin. Silloin pitäisi pitää huolta siitä, että syö riittävästi ja riittävän usein. Mutta lääkäri nuo tietää, ja kannattaa itsekin hänelle mainita noista epäilyksistä.

Jos tuntuu, että et muuten muista kaikkea, niin sitten muistilaput käyttöön. Itse olen koko ikäni joutunut turvautumaan kaikenlaisiin muistamisen apuvälineisiin, ja niitä olikin monenmoisia ennen Googlea 🙂 Tällaisella hajamielisellä se tietenkin toimii niin hauskasti, että silloin kun kirjoittaa muistilapun, niin sen asian varmasti muistaa sitten muutenkin, se kerta kun sen muistilapun jättää kirjoittamatta, asiankin varmasti unohtaa 🙂

Tänään nolasin itseni (jälleen) vuokraisännän edessä. Kysyin, että milloin meill tulee uusi ikkunalasi ja intin vaikka kuinka pitkään, että ei olla vielä saatu sitä. Ihmettelin, mitä vuokraisäntä höpöttää ja kun pääsin kotiin niin hitsi: siinä oli jo se lasi! Olin kuulemma ollut mukana asentamassa sitä?! Apua, tää on pelottavaa o_O

Huomenna todellakin soitto lääkäriin. Oon ihan hermona, että mikä ihme mussa on vialla...

pööpö,

älä stressaa, kyllä tästä selvitään. Kerrot vain lääkärille oireet tarkasti. Ota vaikka joku tuttu mukaasi käynnille, joka osaa myös kuvata, miten muistamattomuus ilmenee. Vaikka miehesi. Kannattaa kysyä lääkäriltä tuosta neurologisen ongelman mahdollisuudesta, samoin kuin tuosta verensokeriasiasta. Jos ehtii, lääkäri saattaa ensin kysyä niihin liittyviä asioita sinulta 🙂 Olisi varmaankin hyvä, jos näyttäisit nämä kirjoittelut miehellesi (tai kenet otatkin mukaasi) ennen kuin menette lääkäriin, silloin olette molemmat tilanteesta "kartalla".

Muistisairauksien kanssa elää käsittääkseni melko suuri joukko ihmisiä. Suurin osa heistä on vanhuksia, mutta joukkoon mahtuu kai yllättävän nuoriakin. Vertaistukea varmasti löytyy ja se onkin parasta tukea. Ihmiset, jotka ovat joutuneet tuollaisten asioiden kanssa tekemisiin, ovat oppineet konstit niiden kanssa pärjäämiseen. Varmasti täälläkin ylläpitäjät osaavat neuvoa asiassa, mutta niin varmasti lääkärikin. Eikä se haittaa, vaikka kysyy neuvoa kummaltakin ja noudattaa sitten parempaa tai molempia 🙂

Sinulla on tässä yksi erittäin suuri etu puolellasi. Sinä olet itse huomannut oireesi. Monet vanhukset, jotka sairastuvat dementiaan tai alzheimeriin, eivät aina huomaa, ja heidän todellisuuskuvansa vääristyy aivan täysin. Toisaalta mietin myös aiempaa sairaushistoriaasi. Sinulla on ilmeisesti ollut psykoottisuutta, siis todellisuuskäsityksen vääristymistä, ja kuka tietää, jos osasyynä siihen onkin ollut jotain ongelmia lähimuistin toiminnassa, joka kuitenkin on ollut niin vähäistä, ettei siihen kukaan, et edes sinä itse, ole kiinnittänyt huomiota.

Itse koen kuuluvani muistisairaiden riskiryhmään siksi, että olen aina ollut enemmän tai vähemmän hajamielinen ja oletan siis, että kun vanhuus tulee, niin loputkin vähäisestä lähimuististani lakkaa toimimasta 🙂 Tiedä sitten, isoäitini sairasti vaikean dementian, tai alzheimiriksi se taidettiin diagnosoida, ennen kuolemaansa, mutta eläessään hän ei ollut hajamielinen, jotenkin "kapeakatseinen" kylläkin. Isoäitini tapauksessa muistisairaus liittyi selvästi aivojen verenkiertohäiriöihin, ja niin tekee parissa muussakin tuntemassani tapauksessa. Ja minusta vaikuttaa myös siltä, että tässä suhteessa tilanne on vuosien varrella parantunut. Tunnen suuren joukon vanhuksia, jotka ovat hyvinkin vanhoja ja muistisairauksia ei ole. Heitä yhdistää se, että he pitkän aikaa ovat saaneet tehokasta hoitoa vaivoihinsa, eritoten verenkiertoon ja sydämen toimintaan liittyviin. Iäkäs äitini on yksi heistä ja tunnen hänen kaltaisiaan koko joukon, myös miehiä.

Myös verenkierto-ongelmien suhteen koen kuuluvani riskiryhmään. Seuraavat 30-40 vuotta tulevat olemaan mielenkiintoista aikaa. Olenko ollut oikeassa vai väärässä? No, jos olen ollut väärässä, keksin kyllä uuden ja paremman selityksen, aivan varmasti 🙂 Kaikkein mielenkiintoisinta tässä suhteessa olisi päästä lukemaan oman ruumiinavauksensa tulokset, mutta luulen, että sen toteuttamiseen liittyy ongelmia, joita edes minä en pysty ratkaisemaan😀

pööpö,

unohdin äsken vielä sen tärkeimmän asian. (siinä sen näet millainen minun muistini on 🙂 ) Miehesi varmaan jo onkin huomannut ongelmasi ja tietää sen, joten voitte ottaa sen huomioon elämässänne. Mutta olisi hyvä, jos ympäristösi laajemminkin olisi tietoinen siitä. Siinä ei ole mitään häpeämistä. Ei kannata tosiaankaan ajatella, että olet nolannut itsesi tilanteissa, joissa muistisi on sinut pettänyt. Häpeän tunteet ovat erittäin huono asia, koska ne voivat aiheuttaa sitä, että alat eristäytymään ja silloin on vaara, että todellisuuskäsityksesi oikeasti vääristyy. Puhu siis avoimesti ongelmastasi kaikkien niiden kanssa, joiden kanssa olet paljon tekemisissä. Ja miettikää yhdessä, miten voitte välttää muistiongelmistasi aiheutuvat vaikeudet. Juuri tässä muiden muistisairauksien kanssa tekemisissä olevien ihmisten vertaistuki on verraton apu.

Kiitos tsempistä! Mulla on niin paljon kaikkia erilaisia ongelmia, että tuntuu kuin kaikki romahtais niskaan ja pelottaa tosi paljon. Muutamista olen tällä palstalla puhunutkin.

En uskaltanut soittaa mihinkään.

Mä oon alkanu miettimään, että oonkohan mä vaan luulosairas. Ettei sitä skitsofreniaa olekaan, toimintakyvyn aleneminen johtuu laiskuudesta, raivarit omasta ajattelutavasta, muistamattomuudet väsymyksestä.. Toisaalta kyllä nytkin on tosi kummallinen olo vaikka kuumetta ei ole enää (tänään lämpö ollut kyllä vähän ihmeellinen: eka aste alilämpöä, sit puolen asteen nousu ja nyt normilämpö). Jotenkin hirveen irrallinen olo, vähän kuin olisin unessa (tiedän kyllä olevani hereillä...)

Kamala ahdistus taas päällä. Itkettää, mutta tukahdutan sen väkisin. Sellanen olo, että mun täytyy paeta todellisuutta. Päihteisiin en enää ala, mutta taide on oiva tapa unohtaa todellisuus.... Kirjat, leffat, sarjat, musiikki, kirjottaminen, maalaaminen....

Mä en enää jaksa tätä mun elämää..

pööpö,

skitsofrenia ei koskaan ole luultua vaikka se voikin olla luulemista. Osa senkin oireista johtuu käsitykseni mukaan juuri stressistä ja unettomuudesta. Skitsofreenikolla tila vain on niin paha, ettei hän itse enää oikein ymmärrä sitä eikä pysty tilannetta korjaamaan.

Vaikutat kyllä niin ahdistuneelta nyt, että ehkä sinun pitäisi ottaa yhteyttä lääkäriin. Mielialalääkkeissä on riskinsä, mutta voihan niitä ottaa kuurinakin. Aluksi tietenkin kun olo paranee, tulee helpotuksen tunne ja siitä saa nauttia. Sen jälkeen pitää sitten pikku hiljaa pyrkiä tekemään toimintatavoillaan se minkä voi.

Stressi lisää oireita ja oireet lisäävät stressiä. Syyllisyys omasta kyvyttömyydestä ja syrjään joutumisen tunne tahtovat väkistenkin tulla mukaan, ja mikä hankalinta, sairaslomakin saattaa herättää juuri tuollaisia tuntoja. Kun itse jäin työttämäksi, en saanut uniongelmia tai sellaisia, itse asiassa nukuin varmaan viikon sen jälkeen melkein putkeen, koska olin niin väsynyt. Mutta huomasin kyllä itsessäni stressin oireita, verenpaine varmaankin oli koholla ja mieliala oli matalalla, ja jatkuvasti oli jotenkin epämiellyttävä olo. Tietoisesti tietenkin tsemppasin itseäni sillä, että nyt lopultakin on aikaa tehdä kaikkea, mitä töissä ollessa ei ollut, mm. opetella uusia ammattiinkiin liittyviä asioita. Opitut käyttäytymismallit ja ilmeisesti varsinkin asenteet ovat kuitenkin syvemmällä kuin pelkästään "tietoisessa" ajattelussa. Vasta noin vuoden kuluttua työttömäksi jäämisestäni huomasin, että aloin oikeasti olla sopeutunut tilanteeseen. Aluksi esimerkiksi tuntui täysin hölmölle tehdä kotitöitä päiväsaikaan. Niinpä sitten saatoin roikkua koneella tai olla lähes tekemättä mitään päivän ja alkaa tekemään kotitöitä kello 17 jälkeen, kuten olin tottunut 🙂 Kotitöiden tekeminen päiväsaikaan toi ikäänkuin senkin tunteen, että pääsen liian helpolla verrattuna kaikkiin entisiin työkavereihin, mitähän hekin nyt ajattelisivat jos tietäisivät. Typerää mutta totta. Mutta siitä se korjaantui, kun tein sitten päivisin jotain muuta kuin niitä rutiininomaisia kotiaskareita.

Monessa asiassa huomaa sen, että sopeutuminen ottaa aikansa. Opetteli minkä tahansa asian, menee jonkun aikaa ennen kuin se alkaa tuntua luonnolliselta. Tässä suhteessa varmaankin omien "vajavaisuuksiensa" hyväksyminen on hankalinta. Se on sitä fyysisten sairauksien ja vammautumisten kohdalla ja niin se on paineensietokyvynkin kohdalla, siinä vieläpä siten, että kyvyttömyys hyväksyä paineensietokykynsä laskua lisää painetta ja alentaa kykyä entisestään.

Hyväksytyksi tulemisen kokeminen on ihmiselle erittäin tärkeää. Itse törmäsin siihenkin, kun jäin työttömäksi. Töissä sain positiivista palautetta melkein päivittäin, tietysti joskus tuli negatiivistakin, joskus aiheesta, joskus aiheetta, mutta sellaistahan elämä on. Yhtäkkiä sitten en nähnytkään entisiä työkavereita päivittäin, ja vain paria edes koskaan. Eikä kukaan sanonut minulle enää kiitos, kun tein jotain. Päinvastoin, julkisuudessa vallitseva kuva työttömistä on kaikkea muuta kuin mielialaa kohottava ja senkin vaikutuksen tuntee.

Niinpä siis, pööpö hyvä, hyväksynnän hakeminen on aivan luonnollista. Me kaikki teemme sitä omalla tavallamme. Se saattaa olla korostunutta, jos kokee, ettei saa sitä tarpeeksi. Perinteinen mielenterveysongelmaisen parodiointihahmo on henkilö, joka kuvittelee olevansa joku historian merkkihenkilö tai muuten poikkeuksellisen merkityksellinen henkilö. Olettaisin tämän liittyvän siihen, että kun ihmistä, joka näyttää hahmottavan todellisuutta väärin, ei oteta tosissaan, hän kyllä ymmärtää sen ja suojautuu siltä luomalla itselleen käsityksen siitä, että hän on erittäin tärkeä. Hyväksytyksi tulemisen tarve on syvä vaisto, joka on muodossa tai toisessa olemassa kaikilla laumaeläimillä ja sieltä jalostunut myös siihen muotoonsa, jossa se meissä ihmisissä ilmenee.

Pööpö, tärkeintä on oppia antamaan hyväksyntää ja kiitosta itselleen. Hyvin tehty asia jo sinällään tuo tyydytyksen tunteen, mutta ei ole väärin sen kunniaksi suoda itselleen joku nautinto, leivonnainen tai lekotteluhetki. Ja aina kannattaa muistaa ajatella sitä, mitä on saanut aikaan ja tehnyt hyvin. Eikä sitä tule verrata muiden tekemisiin, vaan arvostaa siksi, että se vie sinua itseäsi eteenpäin. Sinun tulee aina muistaa se, että olet vaikeuksistasi huolimatta kuitenkin selvinnyt ja se on merkittävästi sinun omaa ansiotasi. Ja tunsit nyt mitä tahansa, sinä kuitenkin olet ehtinyt elämäsi aikana tehdä paljon asioita, joista muutkin ovat hyötyneet, se on aivan varmaa. Ajattele niitä ja ymmärrät, että sinä olet ollut hyvin tarpeellinen ja olet sitä nytkin.

Kiinnostaa muuten tuo, teetkö itse taidetta? Minulla ei ole lainkaan taiteellisia lahjoja, sen opin viimeistään koulussa 😋 , mutta olen melkoinen musiikin kuluttaja. Olen vähän kateellinen ihmisille, jotka ymmärtävät muutakin taidetta, ja varsinkin niille, jotka osaavat tehdä sitä.