Aivan yksin ja eksyksissä
En enää tiedä mitä tehdä kun tuntuu että mikään ei ole mahdollista. En usko että löydän itselleni miestä saati sitten ystäviä. olen niin eristäytynyt ja kyvytön tekemään mitään. Olen 23-vuotias eikä minulla ole ammattia. Eli tuntuu että olen epäonnistunut elämässä siinä vaiheessa, kun piti löytää se ammatti ja sosiaalinen ympäristö. Jäin kuitenkin sitä ilman enkä tiedä enää miten jaksaa eteenpäin… Ei minulla ole suuriakaan haluja elää.. Olen aika neuvoton mistä voisi löytää taas jotain, kelle puhua ja elämänkumppania joka välittäisi minusta.
Hei!
Tosi julmaa, että sut on jätetty noin yksin itsenäistymisvaiheessa. Kyllä nuoret on sitten edelleen julmia toisiaan kohtaan. En osaa sanoa mitään oikein, kun yhteiskunta on niin paljon muuttunut, mutta olet onneksi vielä nuori. Varmaan tosi vaikea alkaa luottamaan omaan elämään, jos tolla tavalla on hylätty. Ja kun ei siihen oikein ammattiapukaan auta. Olet saanut todella julmaa kohtelua ja ei mikään ihme, jos tuntuu, et on eksyksissä.
Tuosta vielä, että kirjoitit, että ei ole suuriakaan haluja elää elämäntilanteen vuoksi. Ihminen voi tosiaan oikeasti kokea niin, kun hylätään. Itsenäistymisvaiheessa maailman pitäisi olla hyvä ja luotettava. Se pitäisi kokea sillä tavoin. Elämänhalu kuitenkin palaa, kun sinulle tulee elämään ihmisiä, jotka jäävät eivätkä hylkää ratkaisevassa kehitysvaiheessa. Maailma voi tuntua oikeastikin tosi pahalta, mutta etsi juuri siksi elämääsi ihmisiä, jotka ovat hyviä ja luotettavia. Niitä kyllä on, vaikka ne eivät ole aina niitä jotka näkyvät ja kuuluvat ja jotka huomataan ensimmäisenä. On täysin normaalia, että jos ei ole riittävää turvaverkkoa, niin noin voi kokea. Yritä etsiä siis ihmisiä, jotka ovat omasta mielestäsi hyviä ja luotettavia.
Hei, Ninian! Millainen koulutus sinulla on?
Hei vielä!
Tuosta sinun hylkäämisestäsi vielä. Todella julmaa. Voin kertoa,että minut hylättiin myös itsenäistymisvaiheessa opiskelijapiireissä yhtäkkiä. Tästä on jäänyt turvattomuudentunne sisimpääni ja riippuvuus vanhemmista, jotka ovat elämässä läsnä tapahtui mitä tapahtui ja näkevät persoonani. Ihmisenä tyrmääminen ratkaisevalla hetkellä ,kun pitäisi alkaa luottaa siihen omaan elämään on ehkäpä pahinta, mitä voi tehdä sivistyneen kodin kasvatille. Vaikka olin nuori, kaunis ja lahjakas en silti kestänyt, koska en luottanut kehenkään sitten enää. Ei siinä mikään ammattiapu auta, vaan se, että tulee elämässä vastaan vaikka keittämään kotiisi kupin kahvia ja on elämässä läsnä. Luottamuksen takaisin saaminen menee aina petetyn ehdoilla. Ole vaikka vanhemmista riippuvainen, ja asu vaikka kotona jos kerran on niin julmasti kohdeltu.
Hei vielä!
Luottamus omaan itsenäisen elämään perustuu siihen, että on edes yksi ihminen perheen lisäksi elämässä johon voi luotaa. Minulle ei edes ammattiapu autanut siihen, mitä koin. Minua sen sijaan auttoi se, että opin vähitellen luottamaan niihin ihmisiin, jotka olivat olleet elämässäni jo ajat sitten, ennenkun edes hain apua. Itseasiassa voin myöntää, että identiteettini sai kauhean vaurion siitä, että kun luottamukseni petettiin jatkuvasti, niin minut ohjattiin vain ammattiauttajalle. Esim. joku lääkäri lääkäripäivillä on tietävinään minusta jotain, ja lärpättää suureen ääneen potilastapaus x:stä. Se juuri ainakin minulla heikensi entisestään luottamusta, koska eihän lääkäri sinua tunne. Eihän lääkäri oikeasti ole ollut ratkaisevissa itsenäistymisen hetkissäsi mukana kun opettelit luottamaan omaan elämään. Lääkärihän ottaa n. 80 euroa tunnilta, että kuuntelee sinua, kun saavut toisesta valtiosta elämään luottavaisena, koska sinulla on ollut siellä ihmisiä joihin voi luottaa. Mutta kohtaat taas kotikaupunkisi ongelman. Juuri kun olet oppinut, että luottamuksesi on arvokasta niin lääkäri kyllä kuuntelee, mutta vain potilastapauksena. Minä en luota lääkäriin, minä luotan ystävään.