Heippa,
sama on koettu. Kun masennus oli pahimmillaan, en jaksanut edes televisiota katsella, makasin vain ja toivoin kuolevani. Uni oli parasta, silloin oli pois maailmasta. Ikävä kyllä, näin pääsee vain ojasta allikkoon.
Masennus on vaikea sairaus ja on huippuhienoa, että jaksat ylipäänsä käydä töissä kaiken kokemasi jälkeen. Itse saan voimaa uskonnosta ja filosofiasta, en tiedä, miten Sinä suhtaudut noihin asioihin. Sellainen kirjailija kuin Viktor Frankl selvisi hengissä keskitysleirin kauhuista ja perusti logoterapian, jonka idea on etsiä omaan elämäänsä mielekkyys ja tarkoitus. Voi aloittaa vaikka tekemällä listan niistä asioista, joista itse saa voimaa elämäänsä.
Mietin tässä, mitä omaan listaani voisi sisältyä. Juuri tällä hetkellä, toipumassa flunssasta, olen perin kyllästynyt kaikkeen ja kaikkiin, mutta yrittää pitää... Joku luotettava ihmissuhde, vaikka vaillinainenkin, joku kiinnostava kirja, oma projekti, harrastus.... mitä tahansa, joka pitää vähän mielenkiintoa yllä. Sinun listasi voi olla erilainen, mutta ehkä kannattaa lista laatia.
Masentuneiden ihmisten ei ole helppo pitää yllä ihmissuhteita. Minullakin on aika tuore kokemus siitä, miltä tuntuu, kun ystävä jättää, koska ei jaksanut minua ja suuria kriisejäni. Ei ole helppoa antaa anteeksi, mutta varmasti hänellä on ja on ollut omia ongelmia, jotka vievät kaiken hänen energiansa. Silti jätetyksi tuleminen on aina yhtä vaikeaa, mutta sitten täytyy vain tapailla muita.
Elämä rakentuu usein shokkivaiheiden jälkeen pala palalta. Joskus riittää sekin, että sanoo itselleen jaksavansa seuraavat puoli tuntia tai vaikkapa vain viisi minuuttia... kun on oikein paha hetki. Kun itkee ja suree aikansa, tulee lopulta sekin hetki, jolloin ei enää itketä ja siitä alkaa oikea toipuminen.