AIKUISEN surullista elämää

AIKUISEN surullista elämää

Käyttäjä aabeni aloittanut aikaan 09.04.2008 klo 16:21 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä aabeni kirjoittanut 09.04.2008 klo 16:21

Ei tätä aina voi ymmärtää..tätä aikuisen elämää. Kuinka paljon raadollisia asioita joutuu kohtaamaan, olemaan valmis ihan kaikkeen. henkisesti joutuu laittamaan itsensä likoon, terveytensäkin uhalla.

Olen 30-vuotias kahden pienen lapsen äiti. Perheeseeni kuuluu lisäksi aviomies, joka sairastui kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön kaksi vuotta sitten. Maanisessa vaiheessa mieheni vei taloutemme kuseen, jonka johdosta maksamme vielä vuosia niitä luottokorttivelkoja.
Tällaisen ihmisen kanssa eläminen on vaatinut lujasti töitä: Olenko valmis kyttäämään jatkuvasti hänen mielenterveyttään? Missä menee raja siinä että olen hänen holhoojansa tai vaimonsa? Mies ei saanut tarvittavan hyvää psykiatrsista hoitoa ja hoitovastuu jäi minulle. Nyt mies ei enää käy keskustelemassa. Toivon ettei hänen vointinsa menisi huonoksi.

Sairauden takia menetin elämäni suuren rakkauden. Tuo ihana ihminen onkin aivan erilainen… on tuskaa katsoa häneen silmiin ja todeta, kuinka kadoksissa hän on. Työnsä hän hoitaa tunnollisesti, harrastaa, on ihana isä lapsille. Vaan minulla ei ole enää miestä. Ei ole miestä joka rakastaa, on tukena silloinkin kun minulla on vaikeaa.

Taloudellisen helvetin jälkeen voisi sanoa että selviää mistä vain. En olisi ikinä kuvitellut että näen valoa vielä. Mutta kovan työn takia olen saanut elämääni voimaa.

Vaikeuksien kautta ystävyys punnitaan. Hyvin harva on enää lähellämme. Eivät omassa täydellisessä elämässään kestäneet läheisen huonoa oloa, taloudellista ahdinkoa.. eivät jaksaneet tukea.

Aikuisena on suuri vastuu. Äitinä on vastuussa lisäksi lapsistaan, jotka saattavat oirehtia kuten meillä. On otettava vastaan mahdollisesti toisen lapsemme kehitysvamma. Se vaatii työtä. On raskasta.

Surullisessa elämässä näkee kuitenkin toivoa. Toivoa on TÄÄLLÄ jossa uskallamme ja voimme jakaa asiat, joita ehkä emme kenellekään muulle voi sanoa. Voimia meille kaikille.

Käyttäjä Daniel kirjoittanut 09.04.2008 klo 20:26

Olen itse maanis-depressiivinen ja tiedän mitä elämä tämän sairauden kanssa on pahimmillaan. Onneksi minulla ei ole tuota kulutusluotto-herkkyyttä. Minulla on erilaiset oireet kuten esim. mieletön seksuaalisuuden korostuminen. Käytännössä se tarkoitti pahimmassa tilanteessa ns."kukasta kukkaan"-lentämistä. Onneksi älysin aina käyttää kumia. Nykyään olen niin hyvässä kunnossa kuin maanis-depressiivinen voi olla. Tarkoitan sitä että vanhempani, sisarukseni ja ystäväni tietävät sairauteni. Yksi heistä tietää milloin "mopo karkaa käsistä", ja näin ollen siihen reagoidaan ajoissa. Nykyään itsekin ymmärrän sairauteni vakavuuden ja tajuan kun minulle sanotaan et "nyt alkaa tahti kiihtyä..." Tiedän itsekin että kaikki ajattelevat minun parasta. Onneksi minulla ei ole perhettä ollut silloin kun minulla oli vauhdikkaampi vaihe, kylläkin vuosia sitten. Toisaalta viime aikoina olen toivonut että kohtaisin naisen joka on minulle tarkoitettu. Toivotan sinulle voimia, kaikkea hyvää ja että selviäisit vaikeasta elämäntilanteesta🙂🌻🙂👍