Äidin sairastumisen/menettämisen pelko
Kaikki sai alkunsa, kun ”isäpuoleni” sairastui yhtäkkiä mahasyöpään ja kuoli siihen raskaassa saattohoidossa vuoden kuluttua. Seurasin äitini jaksamista vierestä ja kun hän kävi läpi koko raskaan kokemuksen. Tänä kesänä äitini sairastui vakavasti (ei syöpään) ja joutui isoon leikkaukseen ja pelkäsin menettäväni hänet. Äitini selvisi, vaikka kipuja hänellä on edelleen ja huomaan, että pientä masennusta ja väsymystä. Häntä kuvattiin leikkausta varten ja siinä selvisi, että lisämunuaisessa on jokin muutos joka kuvattiin uudelleen. Ei tod.näk. syöpään viittaavaa, mutta kuvataan vielä 6 kk päästä uudelleen. Hänen selkänsä on myös kipuillut vuoden ajan ja se on nyt magneettikuvattu. Jossakin kohtaa oli epäselvyyttä ja kuvaus tehtiin uudelleen varjoaineen kanssa. Epäilynä oli tulehdusta/selkärankareumaa, vaikka muutoksia siihen ei ollut nähtävissä. Tulokset uusista kuvista eivät ole tulleet ja pelottaa. Myös itse sairastuin vuoden alussa ja stressasin omaa terveyttäni 8 kk ennen kuin pääsin tähystykseen, josta selvisi refluksitauti.
Koko tämä vuosi on ollut raskas ja hyvin stressaava eikä loppua näy. Tästä kaikesta minulle on syntynyt kova äidin sairastumisen ja menettämisen pelko joka on läsnä nyt tuloksia odotellessa joka hetki. Onko ketään kellä olisi samoja pelkoja ja haluaisi jutella kanssani? Vertaistuki tulisi tarpeeseen.
voimia sulle!
mun pitäis olla aikuinen, mut silti en pystyis elää ilman vanhempiani
Minulla on vähän samanlaisia tuntemuksia.
Isäni on sairastanut noin seitsemän vuotta sitten eturauhassyövän. Hän parantui, mutta äitini sairastui sen jälkeen vakavaan masennukseen ja sai aivoinfarktin. Äiti ei toiput aivoinfarktista kunnolla vaan isä aloi hänen omaishoitajakseen. Äiti pystyy liikkumaan, mutta häntä on vahdittava lähes koko ajan. Noin 2 vuotta sitten isällä todettiin vatsasyöpä ja hän sai solumyrkkyjä ja hänet leikattiin. Leikkauksesta on nyt vuosi ja tällä hetkellä isän vointi on melko hyvä. Leikkaus tottakai verotti hänen voimia, ja ne eivät ole palautuneent kunnolla.
Itse olen tässä koettanut auttaa vanhempiani mahdollisuuksien mukaan ja omaa terveyttä myös laiminlöiden. (itselläni on masennus ja lääkitys siihen useamman vuoden ajan).
Pahimmillaan vuosi sitten aika meni siihen, että oman perheen ja työn lisäksi, hoidin isän ja äidin asioita sekä yritin saada mieheni kanssa hänen äitiään (90v) saamaan hoitokotipaikkaa.
Tällöin en ehtinyt hirvittävästi miettimään ja pohtimaan asioista. Oli tilanteet sellaisia, että on pakko hoitaa asiat, halusin tai en. Nyt olen huomannut, että kun tilanne on ns. rauhoittunut (isä suht hyvässä kunnossa, äiti kuntoutuksessa vielä muutaman viikon), niin oma oloni on pahentunut ja olen alkanut saada itkukohtausia ja pelkokohtauksia. Huomaan, että olen alkanut myös pelätä miehen ja tyttären (18v) puolesta. Yritän selittää itselleni, että tämä on selkeä stressireaktion laukeaminen, mutta eihän se vie näitä ajatuksia pois. Voimia sinulle ja toivottavasti saat äidillesi apua.