Äidin sairastuminen
Olen aikuinen, kahden teini-ikäisen lapsen äiti. Nyt äitini on sairastunut ja se ahdistaa ihan suunnattomasti.
Oikeastaan sairaus alkoi jo vuosi sitten puheen muuttuessa epäselväksi. Nyt mukaan on tullut nielemisvaikeus ja puhe on todella epäselvää, josta ei saa selkoa. Äiti hermostuu ja itseäkin ottaa päähän, kun ei ymmärrä. Lähinnä kommunikoidaan niin, että äti kirjoittaa vihkoon.
Turhauttaa, kun diagnoosia ei tunnu löytyvän. Luulisi nykylääketieteen tietävän, että mikä on vialla. Tutkimukset uusitaan neljän kuukauden välein ja joka kerta tehdään myös sähköllä hermoratatutkimus. Äiti sanoi jo viimeksi, että se sattui, kun siellä tökittiin 20 kertaa samaan kohtaa sillä neulalla. Lääkäri epäilee, että äidillä on ALS, mutta ei ole vielä varma siitä. Jos diagnoosi on tuo, niin elinaika keskimäärin on 3-5 vuotta diagnoosista. Äiti jäi sairastumisensa vuoksi eläkkeelle 64 vuotiaana.
Tuntuu, että en ole millään valmis menettämään äitiäni vielä.
Mielipiteitä, että miten jaksaa olla positiivinen ja mistä saa voimia tukea äitiä kauhistuttavaan loppuun asti??😭 Harmittaa, kun äidin sairastumisesta ei saa puhua, kun isäni kieltää sen. Joten kirjoitin sitten tänne…
Pystyn jossain määrin samaistumaan tilanteeseesi. Äidiltäni löytyi pari vuotta sitten pahanlaatuinen kasvain rinnasta ja kun kuulin asiasta, menin suoranaiseen paniikkiin. Valtava pelko kalvoi minua, kunnes leikkaus oli tehty ja varmistettu, ettei pahanlaatuista solukkoa enää löytynyt.
Sen jälkeen tajuntaani kolahti kuitenkin se totuus, ettei äitini ole enää nuori ja pelko hänen menettämisestään jäi minuun asumaan. Yritän nyt parhaani mukaan välittää hänelle tunnetta siitä, kuinka tärkeä hän on minulle ja tuoda myös nuo tunteet julki.
Toivon, ettei tuo mainitsemasi diagnoosi olisi paikkansapitävä, mutta jos näin tapahtuu, pystyt olemaan äidillesi parhaiten tukena huolehtimalla siitä, että sinulla on taho, jossa voit purkaa pelkojasi sekä muita tunteita, joita vanhemman sairastuminen aiheuttaa.
Jos lähipiirissäsi ei ole ihmisiä, joiden tuesta saat ammennetuksi voimaa, voisit miettiä mielenterveystoimison vaihtoehtoa. Itse olen kokenut tuon tahon todella hienoksi auttamismuodoksi itselleni.
Älä yritä liiaksi pidätellä tunteitasi äitisi kanssa, vaikka tuntuisi siltä, että nyt on pysyttävä vahvana toisen takia. Isälläsi on heikompi tilanne, koska hän ei kykene kohtaamaan nykytilannetta ollenkaan. Totuuden kieltäminen kun ei kuitenkaan muuta tosiasioita. Toivotan voimia sinulle, muista, että tarpeen vaatiessa apua on saatavilla.
Moni on lukenut kirjoitukseni, mutta vastauksia ja tukea toivoisin. Selviytymiskeinoja masentuneelle, kun tämä tilanne vie syvemmälle masennukseen?
Hei! Menetin itse äitini kaksi vuotta sitten. Voimille se ottaa välillä vieläkin. Isäsi pelkää varmasti myös rakkaansa menettämistä ja sen takia ei halua puhua asiasta. Hän varmaan menee "omaan kuoreensa" ja käsittelee asiaa niin. Onko sinulla sisarruksia joiden kanssa jakaa taakkaa? Itselläni ei ole. Turvauduin ystäviin ja kerroin heille asioita. Koita myös keskustella hoitavan henkilökunnan kanssa. Heiltä saa myös tietoa ja apua erillaisiin asioihin. Toivottavasti lapsesi auttavat omalta osaltaan kotitöissä . Koita keksiä tekeminen millä saisit asian edes hetkeksi pois mielestäsi. Ulkoilu ja luonossa oleminen auttoi minua . Jos äitisi on vielä kotona niin koitakaa hankkia kaikki apu sinne. Kotisairaanhoito ja muu kotiapu. Haluan lähettää voimia sinulle ja perheellesi.
Kiitokset vastauksista ja neuvoista. Minulla on kaksi siskoa ja yksi veli, ystäviä onkin sitten vain yksi. Käyn juttelemassa säännöllisesti psykiatrisella sairaanhoitajalla masennukseni vuoksi, joten kaadan varmaan tämänkin hänen niskaansa. Menetin isoäitini marraskuun alussa ja sekin otti koville. Aloin jo silloin ajattelemaan, että miten ihmeessä selviän koskaan omien vanhempien kuolemista.