Tulee pitkä tarina, mutta toivottavasti joku jaksaisi sen kahlata läpi…

Olen 37-vuotias mies ja olen kamppaillut terveysongelmien kanssa alkaen kesästä 2010. Siihen saakka olin onnellinen, sosiaalinen, enkä sairastunut edes kausiflunssaan. Lisäksi en ole koskaan pitänyt itseäni henkilönä. Joka stressaisi asioista – olivat ne sitten pienempiä tai suurempia. Tätä mieltä ovat aina olleet myös ystäväni: minulla on lehmän hermot.

Alusta alkaen olen kokenut oireeni ensisijaisesti fyysisinä:
o Tunnen oloni heikoksi ja voimattomaksi – päästä heittää
o Mieleni ja ajatukseni tuntuvat olevan sumun peitossa – kaikki kognitiivinen ottaa voimille
o Sydämeni syke vaihtelee – iltapäivällä voi olla 50, mutta sitten nukkumaan mennessä yli 80

Kärsin näistä oireista toista vuotta siten, että tilanne paheni koko ajan, mutta mitään vikaa minusta ei lukuisista testeistä ja lääkärikäynneistä huolimatta löytynyt. Epätoivoisena hetkenä aloin syömään Sepramia, koska eräs sisätautilääkäri tulkitsi minulla olevan paniikkihäiriön. Lisäksi söin parin kuukauden kuurin Rivatrilia. Edellisellä ei tuntunut olevan merkittäviä vaikutuksia, mutta jälkimmäinen auttoi ylös pahimmasta. Itse en tässä vaiheessa siis uskonut mihinkään psyykepuolen diagnoosiin.

Syksyllä 2011 eräs endokrinologi diagnosoi minulla mahdollisen kilpirauhasen vajaatoiminnan ja säin tähän koelääkityksen. Tämä tuntui auttavan jossain määrin, joten lääkitys on jäänyt toistaiseksi voimassa olevaksi vaikka varmaa kilpirauhasdiagnoosia ei olekaan.

Söin edelleen Sepramia, mutta koska tunsin oloni kohtalaiseksi päätin lopettaa sen käytön (työterveyslääkäriä konsultoiden) tämän vuoden keväällä. Näin teinkin ja maalis-huhtikuun vaihteessa söin toistaiseksi viimeisen SSRI –lääkkeeni. Mitä tulee yleiseen vointiin niin nämä lääkitysten lopetukset ja aloitukset paransivat oloani jonkin verran, mutta ei minusta tervettä tullut.

Edelleen tunsin oloni huteraksi, enkä tämän vuoksi ole harrastanut minkäänmoista liikuntaa kohta kolmeen vuoteen. Välillä kärsin paniikkityyppisistä oireista esimerkiksi työpaikkaruokalassa. Äänet tuntuvat häliseviltä, enkä pysty keskittymään siihen, mitä omassa pöydässäni puhutaan. Tunnen että päästä vippaa.

Olen itse päätynyt siihen, että minulla on jonkinlainen ahdistuneisuus- ja/tai paniikkihäiriö sen mahdollisen kilpirauhasongelman lisäksi.

Kesästä alkaen nämä oireet ovat pahentuneet ja nyt olen tilanteessa, jossa nukkuminenkin on jälleen muuttunut melkoiseksi seikkailuksi – eikä mitenkään positiivisessa mielessä. Kun suljen silmäni ja yritän rauhoittua, aivoni heräävät eloon ja luovat koettavakseni todella ahdistusta herättäviä mielikuvia. Ei mitään konkreettisesti selitettävää, mutta tuntuu kuin huone pyörisi ympyrää kiihtyvään tahtiin ja minun on pakko lopettaa ”rauhoittuminen” ja avata silmäni. Sama toistuu myös jo nukkuessani eli samat mielikuvat sotkeutuvat uneeni ja lopulta herättävät minut. Herätessäni en edelleenkään oikein tajua, että ne ovat vain mieleni tuotosta ja joudun ravistelemaan itseni hereille ja rauhoittumaan. Tämän jälkeen voinkin jälleen aloittaa alusta ja palata nukahtamisyrityksiin.

Mietin, pitäisikö tässä ottaa hattu kauniiseen käteen ja mennä tämän ajatuksen kanssa työterveyteen vai suoraan psykiatrin juttusille. Tietyssä mielessä pelkään sitä, että jos psykiatri toteaakin, että psyykkiseen sairauteen viittaavaa ei ole. Sitten olisin takaisin tilanteessa, jossa jäisin yksin fyysisten oireideni kanssa ilman mitään selitystä. Tuo oma diagnoosini psyykepuolen ongelmasta tuntuu auttavan, enkä haluaisi tätä korttitaloani romauttaa.