Ahdistuskohtaukset

Ahdistuskohtaukset

Käyttäjä Manda50 aloittanut aikaan 29.01.2012 klo 15:17 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Manda50 kirjoittanut 29.01.2012 klo 15:17

Elämäntilanteeni on vaikea: hiljattain on ollut vakava sairaus, ihmissuhteissa ongelmia lapsuuden traumojeni takia, avioero tekeillä, taloudellinen ahdinko. Välillä tulee valtavia ahdistuskohtauksia, jolloin kaikki ongelmat saavat suhteettomat mittasuhteet mielessäni.

Muiden mielestä selviän kuitenkin hienosti. He eivät ymmärrä ahdistustani, vaikka yritän heille kertoa. Lapsuudenkodissanikin minulle opetettiin, ettei minulla voi eikä saa olla mitään ongelmia, ainakaan niistä ei saanut puhua ääneen, niin merkityksettömiä minun ongelmani vanhempieni mielestä olivat. Ja nyt lapsuuden ”merkityksettömät” ongelmat käsittelemättöminä aiheuttavia merkityksellisiä ongelmia aikuisiässäni…

Kuka mua oikein kuuntelisi, ymmärtäisi, ottaisi ongelmani vakavasti? Onko terapioista apua? Yksityisiin mulla ei ole varaa, kuinka julkisiin palveluihin pääsee? Ja kuuntelevatko ne julkisen puolen ihmiset ollenkaan ihmistä, jolla on hätä??

Käyttäjä salainen55 kirjoittanut 31.01.2012 klo 11:56

Ainakin ev.lut.seurakunnalla on ilmainen perheneuvontakeskus jossa on terapiaa ja kuunnellaan, ja on ero yms. tilanteisiin sopivaa.

Käyttäjä Aave kirjoittanut 07.05.2012 klo 22:12

Tilanteesi on todella tukala.Kyllä terveyskeskuksissa olevien ihmisten pitää auttaa sinua,kun siellä käyt.Se on niiden ihmisten duuni.

Käyttäjä troubles kirjoittanut 20.05.2012 klo 07:43

Hei Manda !
En tiedä oletko jo päässyt avun piiriin, mutta itse olen päässyt omalääkärin kautta sitä itse pyydettyäni lähetteellä mielenterveystoimistoon purkamaan asioitani. Kuten sinulla, myös minulla on ollut traumaattinen lapsuus, joka on vaikuttanut ihmissuhteisiin aikuisiällä. Se on vaikuttanut itsetuntooni heikentävästi ja kun olen kohdannut vaikeuksia myöhemmässä vaiheessa, menneessä koetut asiat aktivoituvat. Kukaan muu kuin sinä itse ei tiedä, mitä tunnet sisimmässäsi. Sain itse aiemmin arvostelua osakseni siitä, kuinka elää ja olla, kunnes juuri tuolla mielenterveystoimistossa tajusin sen, ettei minun kuulu olla kuin sisareni, minulla on oma luonteeni eikä minun tarvitse verrata itseäni heihin. Olin vuosia tasapainossa, mutta nyt erilaiset vastoinkäymiset, läheisten poismenot ja ylivelkaantuminen ovat saaneet minut hakemaan uudestaan apua ammattiauttajalta. Minä olen saanut sieltä avun, suosittelen lämpimästi. Voimia sinulle.