Ahdistus ja viiltely
olen aikuinen jo yli kolmekymppinen nainen ja kärsinyt jonkin aikaa ahdistuksesta. olen nuorempana viillellyt usean vuoden ajan päivittäin ja minulla on siitä muistona kädet täynnä erilaisia arpia.
nyt kun ahdistus on jälleen palannut ja alkanut lisääntymään niin myös ajatukset viiltelystä ovat palanneet. vielä en ole sortunut, mutta juuri tälläkin hetkellä tekisi mieli viiltää.
olen kuitenkin äiti, enkä millään haluaisi sortua viiltelyyn, pelkään että mieheni ja lapseni huomaisivat jäljet.
olen siis vuosia sitten ollut hoidossa juurikin mm. itsetuhoisuuden eli viiltelyn ja itsemurhayritysten vuoksi. luulin vaan päässeeni eroon noista ajatuksista jo vuosia sitten, en tajua miksi ihmeessä tämä ahdistus on nyt palannut ja nämä viiltelyajatukset myös… en kuitenkaan ole mikään teini enää. viiltämisen halu on vaan niin voimakas kun tietää, että se auttaa ahdistukseen välittömästi…
ja nyt tuijotan käsieni kymmenen vuotta vanhoja arpia ja näen mielessäni kuin otan käteeni terän ja painan sen ihoani vasten… siihen vanhojen arpien päälle viiltäisin uudet haavat. ahdistus katoaisi. saisi hetken olla vapaa…