Ahdistus ja masennus
Heippa,
Olen nuori nainen ja saanut masennus diagnoosin vuosia sitten. Olen käynyt aika ajoin keskustelemassa mutta olen huono puhumaan asioistani.
Nykyään olen huomannut sen vaikuttavan kaikkeen mitä teen. Tulee paljon ajatuksia että ei mulla ole mitään mt ongelmia mutta esim se että olen todella väsynyt pienestä ei ole normaalia. Lisäksi vaikuttaa se että olen todella yksinäinen. Ajattelen että en jaksa edes tutustua kehenkään kun pelkään etten riitä ja minut hylätään. Kun on niin monesti hylätty. En osaa olla normaalisti ihmisten kanssa enkä ymmärrä nykyään huumoriakaan.
Työelämässä en ole jaksanut olla koska en jaksa tehdä mielen takia töitä ja väsyn lähes tyhjästä. Ajattelen olevani myös tyhmä ja jotenkin tuntuu että en asioita opi.
Tunnen vihaa monia ihmisiä kohtaan sekä ajattelen että joskus kostan. Minulla on myös huono itsetunto, ja paha ahdistus. Ahdistus on pahinta ihmisten seurassa ollessani yksin. En uskalla puhua ja ajattelen asioista vain negatiivisesti. Jos puhun ääneni tärisee ja katkeilee. Lisäksi saatan yhtäkkiä alkaa itkemään tai nauramaan. Tämä ärsyttää itseäni mutten voi sille mitään. Tuntuu että elämä on tarkoitettu vaan siihen että ihmiset maksavat vain veroja ja kaikki pyörii rikkaiden ja kauniiden ihmisten ympärillä.
En jaksa huolehtia itsestäni esim meikkaamalla. Ja en pidä itseäni mitenkään kauniina. Haluaisin itseni taas terveeksi. Teksti on sekavaa koska annoin ajatusten vain tulla.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: Lisäys
Ei ollut sekavaa tuo tekstiminkä kirjoitit, Nuorinainen97. Sinulla vaikuttaa (kuulostaa) olevan elämä aika jumissa?
En oikein usko tuohon ajatukseen, että olisit tyhmä. Yksinäisyyteen sisältyy noita lieveilmiöitä, joita kirjasit. Oletko pettynyt? Ja jos niin mihin?
Elämässä jokainen maksaa verojaan valtiolle, mitä rikkaampi, sitä enemmän joutuu maksamaan. Elämä on kuitenkin jokaiselle syntymässä suotu. Jokainen on tasan samanarvoinen ja yhtä arvokas vaikka olisi ja eläisi yksinkin.
Häneltä vaan puuttuu kokemus omasta arvostaan, on jostain syystä jäänyt siitä paitsi siihenastisessa elämässä.
Hyvä että kirjoitit.
Täällä kirjoittaville tai viestiketjuja lukeville, useille, on tuttuja nämä otsikkosi asiat. Kirjoita vielä, joku voi olla kokenut samaa. 👍
Joo vähän samanlaista on minullakin, paha ahdistus on, ja kun ei jaksa mitään. . Olen työtön ja kuntoutuksella. Minun sairaslomani alkoi ensin ammattikoulun jälkeen olin ihan loppu kaikkeen, mä kuitenkin pääsin koulun läpi, mutten kyennyt työ elämään. Mua ahdistaa työelämä. Ja sen tekeminen. Kirjoitit että pelkäät hylkäämisen tunnetta. Itselläni, on sama. Minun lapsuudestani johtuu.. joo minusta keskustelu vaan ei jonkin kanssa toimi se tökkii paljon, mutta olen vihdoin uskaltanut hakea musiikkiterapiaan. Joka nyt ainakin tuntuu ihan sopivalta, mutta sinne on niin hirvittävän vaikeaa päästä. Ymmärrän kyllä jos oot huono puhumaan, mutta on yleensä muitakin vaihtoehtoja, jos ne on sopivia.
Minua auttaa kyllä paljon tämä kun voi tänne kirjoitella. Ja sitten käyn kerran viikossa terapiassa.
Kärsin vain aika paljon yksinäisyydestä.
Minulla ei ole hirveästi kokemusta työelämästä. Tein toki yhtenä kesänä puutarhatöitä mutta siinäpä se kokemus. Hain opiskelemaan keväällä ja tuloksia ei ole vielä tullut. Tulee tällä viikolla.
Minulla myös tuota että olen välillä todella väsynyt. Ja en keksi siihen mitään syytä. Elämäni loppujen lopuksi on vain kaiken toistoa. Haluaisin olla välillä monta päivää putkeen vain omissa oloissani, mutta tuo yksin olo voi käydä raskaaksi. Se ei ole psyykkeelle hyväksi.
Elämä on hemmetin rankkaa loppujen lopuksi, mutta on vain jotenkin selviydyttävä. Välillä minutkin imaisee synkät asiat. Jotenkin ne välillä kiehtovat. Mutta toisaalta: ajatus maailma joskus menee ihan liian synkäksi. Silloin on vain nähtävä ihmisiä. Onneksi minulla on muutamia kavereita joita näen aika usein.
On vain jaksettava tehdä samoja asioita päivästä toiseen. Oikeastaan mitään muuta toivoa ei ole. Luulen niin...
Ahdistus ja masennus on kyllä itelläki päällimmäiset ajatukset. Työelämä vie kaiken ilon elämästä taas. Järjettömiä työputkia vähillä vapailla. Tunnen kuinka kolmas työuupumus kolkuttelee ovella jo. Välillä mietin että ajaispa joku auton kylkeen ja murtus vaikka käsi niin pääsis tästä.
minäitse89 kirjoitti:
Minua auttaa kyllä paljon tämä kun voi tänne kirjoitella. Ja sitten käyn kerran viikossa terapiassa.Kärsin vain aika paljon yksinäisyydestä.
Minulla ei ole hirveästi kokemusta työelämästä. Tein toki yhtenä kesänä puutarhatöitä mutta siinäpä se kokemus. Hain opiskelemaan keväällä ja tuloksia ei ole vielä tullut. Tulee tällä viikolla.
Minulla myös tuota että olen välillä todella väsynyt. Ja en keksi siihen mitään syytä. Elämäni loppujen lopuksi on vain kaiken toistoa. Haluaisin olla välillä monta päivää putkeen vain omissa oloissani, mutta tuo yksin olo voi käydä raskaaksi. Se ei ole psyykkeelle hyväksi.
Elämä on hemmetin rankkaa loppujen lopuksi, mutta on vain jotenkin selviydyttävä. Välillä minutkin imaisee synkät asiat. Jotenkin ne välillä kiehtovat. Mutta toisaalta: ajatus maailma joskus menee ihan liian synkäksi. Silloin on vain nähtävä ihmisiä. Onneksi minulla on muutamia kavereita joita näen aika usein.
On vain jaksettava tehdä samoja asioita päivästä toiseen. Oikeastaan mitään muuta toivoa ei ole. Luulen niin...
Hei, pidän varpaitakin pystyssä sinua muistaen, että sulle avautuis opiskelun ovi.
Olet tärkeä!
Kiitos!
Toivottavasti saisin opiskelupaikan. Tulisi enemmän sisältöä elämään.
Ylihuomenna tulee tieto.
Ihmiset on hakeneet useimpiin ja se avaa varasijoja. Todella toivon että aukeis paikka 👍🙏
Joo. Elokuuhun mennessä selviää.
Hei taas minulla on nyt ollut vaikea aika menossa. Yritän piilottaa pahan olon läheiseltäni ettei ne turhaa huolestu. Terapia on Tauolla. Jos tähän voisin purkaa pahaa oloani. Ihmiset yrittää liikaa huolestuu ahdistuksesta tai masennuksesta. Mä mietin se on mun elämä, miksi minun elämään puututaan, olen jo aikuinen kuitenkin ja vaikka tekee ihminen virheitä elämässä niin siitä oppii. Äitini on vähän semmoinen että jos tekee kerran virheen, niin aina se pelkää että joku virhe toistuu.. toivotetaan että saisit opiskelupaikan se on tärkeää!!
Mullakin on nyt Terapia tauolla.
Minulla myös vaikea aika menossa.
Yritän vain olla ihmisten parissa. Se auttaa valtavasti kun näkee muita ihmisiä. Ja juttelee.
Jotenkin tämä yksinäisyys on taakka. Joskus minä hakeuduin yksinäisyyteen, mutta olen nyt huomannut että jotenkin kamalan vaikeaa olla yksin tällä hetkellä. Sellainen surullinen olo tulee ajoittain.
Täytyy toivoa että saisi sen opiskelupaikan ja tapaisi uusia ihmisiä.
Elämän hallintaa tässä pitää vielä harjoitella. Vaikeaahan elämä usein on. Täytyy vain tehdä asioita...
Niin ne hallintaharjoitkset voi olla jokaisella jotain samaa kuin toisilla tai jotain samaa kuin itellä viimeksi taas uudelleen aloittaessa.
Välillä on hyvä jos unohtaakin - vaatien ei löydä rakkautta, mutta hyvän sallien niin itelle kuin toiselle, siinä se hallintaote vaikeuksistakin ajan myötä vahvistuu.
Oi kun toivoisin että kaikki te joilla ei vielä ole kaveria kaverin löytäisitte. 🍓🍒🍇
Hei, ajattelin osallistua kanssa tähän keskusteluun, kun masennus, ahdistus ja yksinäisyys vaivaat muakin :(. Mä oon tehnyt jo vuosia etätöitä, osin sen vuoksi, että alani on sellainen, ettei ”normaaleja” töitä ole juurikaan, missä siis olisi työyhteisö. Suurimpana syynä on kuitenkin se, että musta ei oo näiden mun mielenterveysongelmien takia kokopäivätöihin, näin voin tehdä töitä oman jaksamiseni mukaan.
Mä oon ollu aina sillai epäsosiaalinen ihminen ja en jotenkaan jaksa ihmisiä, muuta kuin niitä harvoja, joiden seurasta todella nautin ja joiden kanssa on hyvä olla ja jotka on mulle tosi läheisiä. Aina ollu hyvin vähän näitä läheisiä, ja nyt niiden määrä on vain kutistunut kutistumistaan. Mulla on avomies ja kaksi kaveria, ja yksi sukulainen, jonka kanssa viestitellä, hän asuu kaukana, joten ei olla nähty moneen vuoteen. Mulla on ollut ennen tosi läheiset välit mun äitiin, mutta enää hän ei ole useampaan vuoteen halunnut pitää muhun yhteyttä. Ei vastaa esim. viesteihini. Lähettää ainoastaan ”pakolliset” ”hyvää joulua/syntymäpäivää”-tekstarit. Olen yrittänyt saada selville, että miksi hän on mut ihan hyljännyt, koska meillä ei oo ollu esim. mitään semmoista riitaa, joka selittäisi asian. Mut hän ei suostu asiaa selvittämään.
Mä en oo somessa, kun mua jotenkin ahdistaa olla sielläkään ihmisten kanssa tekemisissä, enkä vaan pysty soittaan puhelimellakaan, sekin kai osa tota sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Niin oon aina lähinnä whatsapp-viesteillä tai tekstareilla ihmisiin yhteydessä. Kun tää korona alkoi, näin silloin vielä välillä isääni, mutta sitten sekin hiipui. Kavereita en oo nähnyt kuin ihan muutamia kertoja. Baareissa tykkään käydä ja nähdä ihmisiä, mutta en oo niissä uskaltanut juuri käydä koronan takia ja sit on tietty ollu noita rajoituksia. Nyt sekin on mennyt jotenkin ihan pilalle. Silloin kun oon siellä käyny avomieheni kanssa, mulla on iskenyt vaan ihan musertava ulkopuolisuuden tunne ja yksinäisyys. Ja oon sit lähinnä sielläkin istunut yksin pöydässä itkien, kun mies on sellainen tosi sosiaalinen ja haluaa hengailla muiden kanssa, ja musta tuntuu, etten saa enää baarissakaan kontaktia ihmisiin.
Mä oon ollu siis tänä korona-aikana vaan niin pohjattoman yksinäinen ja eristyksissä, pitkiä aikoja, etten oo puhunut kun mieheni kanssa, ja silläkin on vuorotyö ja omat harrastuksensa, että ihan tosi paljon oon ollu vaan ihan yksin. Mä menin nyt noin kuukausi takaperin ottaan isäni kanssa puhelimessa puheeks tän yksinäisyyteni ja kun senkin kanssa oli ehkä joku 10 kk väli ettei nähty ja soiteltiin ehkä kaksi kertaa. Mä olin silloin tosi epätoivoinen ja vaan itkin puhelimessa kurjaa olooni, mutta isä ei halunnut yhtään ymmärtää mua, se oli vaan niin vihainen ja huusi mulle ja syytti ihan siitä, että mun ei pidä hänelle ongelmiani tilittää. Nyt mulla on ihan välit poikki senkin kanssa. En voi pakottaa häntäkään olemaan kanssani yhteydessä, jos ei hän halua, ja siinä keskustelussa käytiin läpi sellaisia asioita, että oon nyt niin vihainen ja suuttunut, että en itsekään enää halua häntä nähdä, ja antaa hänen toistuvasti pahoittaa mieltäni.
Nyt olis mahdollisuus lähteä kaverini kanssa baariin ja yrittämään pitää hauskaa, kun tää koronatilanne on rauhoittunut, mutta nyt mulla ei oo yksinkertaisesti rahaa, koska oon ollut niin masentunut, että en oo jaksanut tehdä töitä. Mitään tukia en saa, koska mut katsotaan freelancerina yrittäjäks. On niin masentunut ja pohjattoman yksinäinen olo. Uusien kavereiden saaminen on ollu mulle aina tosi vaikeeta, enkä mä oikeestaan edes halua sellaisia, mä haluaisin vaan saada välini kuntoon äitini ja isäni kanssa, koska ne on ollut ennen mulle tosi läheisiä ja rakkaita. Mut kun nyt mulla ei oo ees puheyhteyttä kumpaankaan ja he eivät ole kumpikaan halukkaita selvittämään tätä tilannetta…
Onneks mulla on toi mun avomies, mutta oon aina ollut sitä mieltä, että ihmisellä pitää olla myös muita ihmissuhteita. Ja nyt kun oon ollu taas niin masentunut, itkuinen ja välillä en jaksa nousta edes sängystä, se kiristää parisuhdettakin. Mulla on nyt tullut semmonen pelko, mitä ei aiemmin oo sillai ollu, että kohta sekin jättää mut, kun ei enää kestä mua. Tää, että omat vanhemmat vaan hylkää ilman syytä, jota ymmärtäisin, on lisännyt semmosta kokonaisvaltaista turvattomuuden tunnetta, että mitä tahansa voi tapahtua, kehenkään ei voikaan luottaa, eikä asioita pysty hallitsemaan lainkaan. Ja nyt nämä ihmissuhdeongelmat ja yksinäisyys on selkeästi tekijöitä, jotka pitävät vain tätä masennusta yllä. Oon sellaisessa pahassa kierteessä, josta en näe ulospääsyä.
Tosi paljon tsemppiä teille muille samankaltaisten asioiden kanssa painiville!
Moi!
Minulla vähän parempi vointi ollut tässä viime päivinä. Siis fyysinen vointi. Toki olen aika paljon edelleen ollut yksin.
Olen lataillut erinäisiä deittisovelluksia jos jonkun ihmisen löytäisi.
Uiminen on auttanut paljon.
Minulla ihan hyvät välit vanhempien kanssa joten sillä tavalla asiat ihan hyvin.
Yritän vain tässä koko ajan ponnistella kohti positiivista elämän asennetta. Seilasin niin kauan synkissä vesissä, että hyvä nähdä valoa tunnelin päässä.
Elämäntilanteet ovat kaikilla niin erilaisia, että vaikea tässä on minunkaan mitään neuvoja antaa oikein kenellekkään.
Ehkä se että kaiken avain on fyysinen terveys. Kaikki muu tulee vasta sen jälkeen. Luulen niin.
Toivottavasti elämäsi alkaa taas pian tuntumaan hyvältä!
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: Parantelu
Hei taas kun täällä kirjoitellaan välirikosta äitiin on hyvät välit mulla, mutta ei se jaksa minua oikein kuunnella, isäni on hylännyt minut ja mun veljen. Nyt on kans riitatilanne äitini kanssa, hän rikkoi mun parhaan ystävään välit. Aina se on minua tukenut ja kuunnellut mutta ei nytten. Se kans nytten kans yrittää mun toisen kaverin väliin tulla, kun olemme lähdössä veneilemään. Hän koko ajan on huolissaan siitä kun mun kaveri on sokea, minun avustajani kyllä tulee mukaan niin on yhteensä neljä silmää. Kyllä me pidämme siitä huolen. Ei sais sotkeutua liikaa mun asioihin, olen kyllä jo aikuinen. Mutta kaikilla on omat murheet. Pelkään et se masentuu kun sillä on ollut avioero täs korona aikaan ollut.. ja pelkään että kans mun oma jaksaminen romahtaa. Onneksi terapeuttini voi tulla välillä tänne kotiin, sekin helpottaa. Ja jos äitini ei jaksa niin mitä sitten teen, onneksi minulla on koira joka tukee minun jaksamistani se on kyllä nytten äidin työnnä. Tsemppiä kaikki!
Tarkoitin että jonkin verran kaverini ja minun asiat vaikuttavat. Äitin kanssa on niin vaikeaa, on mulla omiakin ongelmia ei kaikki johdu äidistäni osa vain, tajusin sen silloin kun terapeuttini kanssa keskustelin asiasta.