Joo tosiaan kiitän nyt vielä sinua tuosta piiiitkästä viestistä! 🙂 Ei ollenkaan väsyttävää lukea sitä. Mukavaa kun joku haluaa auttaa ja muutenkin kertoa miten itsellään on mennyt.

En tiedä miten selittäisin mitään. Mulla tulee jotenkin kokoajan sellasia ajatuksia että olenko oikeasti tässä vai kuvittelenko kaiken. Onko ne niitä pakkoajatuksia vai olenko oikeasti tulossa hulluksi nyt? Ne ajatukset ahdistaa minua niin kun varmasti ketä tahansa. Hyhhyh taas ahdistaa kun miettii.
Oon aina ollut sellanen ihminen joka analysoi ihan kaikkea ja pohtii päänsä puhki kaikkea ei niin tarpeellista ja typerää.
Minulla on myös hypokondria joten sekään ei paranna kyllä mitään yhtään.

Eilisestä asti satanut räntää ja nyt siis täällä on lunta maassa! 😀 Ei yhtään kiva, en tykkää eieiei. Kaipaan aurinkoa eikä sekään ole tarpeeksi näyttäytynyt tämän kevään aikana. Nukuin taas vähän niin ja näin. Tuntuu etten saa nukuttua ollenkaan vaikka nukkuisin. Tuntuu että stressi/ahdistus/masennus joku näistä olisi estämässä sen.

Psykologilla käyty vaihteeksi taas ja kyllä voin sanoa, että ahdistaa ihan liikaa.
Sanoin tuosta epätodellisesta olosta ja unenomaisesta olosta niin jo epäillään alkavaa psykoosia... no nyt ainakin sitten rupesi ahdistamaan kahta kauheammin koska pelkään juurikin näitä psykoosia ja skitsofreniaa kaikista eniten ja oon aina pelännyt sairastuvani niihin.
No niin kun arvata saattaa niin nyt pelkään vielä enemmän. Inhottava olo eikä itkusta tule loppua. Ajattelin, että siellä kun sanon niin se toisi helpotusta ja tunnetta etten ehkä olekkaan sekoamassa, mutta päin vastoin. Ahdistaa.

Tämä oli vain tälläinen pikainen avautuminen. En millään jaksa enempää kirjoittaa.

Huh rauhoittelin itseäni tuossa hetken. Oon tosi herkkä ihminen ja pelkään aina pahinta, oon aina ollut tällainen. En tiedä, mutta tuon psykoosi epäilyn jälkeen tuntuu vaan enemmän siltä, että olen tulossa hulluksi ja, että minussa on oikeasti jotain vialla ja se ahdistaa.
Aloin enemmän miettimään miltä minusta tuntuu, että tunnenko eläväni täällä ja tunnenko muita ja miltä nyt tuntuu, onko epätodellinen olo ja tietenkin kaikki vaan tuntuu entistä enemmän siltä, että psykoosihan se tämä on.
Tosiaan taisin jo aikasemmin mainita, että minulla on myös hypokondriaa joten voitte vaan arvata miltä tuntuu kuulla, että sinulla voi olla psykoosi alkamassa. 😟
Oon aika rikki nyt tämän asian kanssa ja pelottaa. Teksti on varmaan tosi sekavaa koska en saa mun ajatuksia nyt kunnolla kasaan. Tuntuu, että ne on ihan sikinsokin mun päässä.

Baileys kirjoitti 30.4.2015 10:19

Psykologilla käyty vaihteeksi taas ja kyllä voin sanoa, että ahdistaa ihan liikaa.
Sanoin tuosta epätodellisesta olosta ja unenomaisesta olosta niin jo epäillään alkavaa psykoosia... no nyt ainakin sitten rupesi ahdistamaan kahta kauheammin koska pelkään juurikin näitä psykoosia ja skitsofreniaa kaikista eniten ja oon aina pelännyt sairastuvani niihin.

Huomenta B ystäväni

Oletpa saanut jo yhtä ja toista hoidettua tänään.

Minä vasta täällä kömmin pystyyn tukka pystyssä, oikein pelästyin peiliin katsoessa, kunnes tajusin, että ei hätää, minähän se vain olen, ja lakkasin huutamasta. 😞
Oli yöllä rankka migreeni ja meni monta tuntia sen taltuttamiseen.

Nuo sinun tuntemuksesi ovat kaikki todella tyypillisiä masennusoireita. Hypokondriasta - kuka on tehnyt diagnoosin, siis oikein lääkärikö?

Minä luulin masentuneena jokaista uutta pisamaa melanoomaksi, päänsärkyä vähintäänkin aneyrysmaksi tai aivoinfarktiksi jne jne jne.
Oivaltavasti kerroit, että olet analyyttinen ja pohtiva. Siitä on aina etua, hyödyt siitä kyllä jatkossakin.
Varjopuolena on se, että ajatus lähtee kulkemaan, väsyneenä, valvoneena ja alakuloisena tietysti sinne väärään suuntaan, alaspäin.
Masennuspotilas on aina huolestunut. Harvoni iloinen ja hilpeä opitimisti.
Tunnet, että et ole kunnossa.
Mietihän, onko kuitenkin niin, että olet fyysisesti meitä monia paremmasssa kunnossa, jaksat ulkoilla, liikut koirien kanssa.
Annan sinulle tässä oman mottoni, kokeile. "Eniten murhetta tuottivat ne huolet, jotka eivät koskaan toteutuneet." Toinen : "Tänään on se päivä, jota pelkäsit ja jota ei tullutkaan:"

Kirjoitapa vaikka ylös itsellesi johonkin, ja lue uudelleen ja uudelleen.

Meidät "varjon puolelle syntyneet" on rakennettu sillä tavalla, että huolestumme, huolehdimme, murehdimme ja pohdimme. JOskus itseämme, joskus muita läheisiä.

Sinäkään et ehkä kuulu niihin porukan "ilopillereihin" jotka puhuvat, nauravat, ovat aina äänessä ja small talkia riittää.
Kerronpa sinulle salaisuuden. En mistään hinnasta vaihtaisi tätä hiukan melankolisuuteen taipuvaa persoonaani jonkun toisen hilpeään luonteeseen. Ajattelen, että meidänlaisemme kokevat surun, pelon ja ahdistuksen voimakkaammin, mutta oikealla kohdalla, aikanaan, myös ilon ja tyytyväisyyden, voisipa sitä "onnellisuudeksikin" sanoa, myös vahvemmin.
On aika paljon "ajan henkeä" että jokaisen pitäisi olla ekstrovertti, aina äänessä ja näkyvillä, hilpeä ja energinen.
Ei tarvitse olla, eikä voi olla, koska me synnymme erilaisilla temperamenteilla ja luonteilla varustettuna. On myös meitä, jotka pohdimme, tarkkailemme ja ajattelemme.
Itse ilahdun aina, kun tapaan jonkun, joka miettii muutakin kuin miltä näyttää, onko tukka hyvin ja missä tänä vkl bilettäis.
Isot kalat uivat usein syvissä, hiljaisissa vesissä. Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana, sanoi eräs kalastusta harrastava ystävä.

Olen aivan varma, että kohta huomaat, että on paljon ihmisiä, jotka kuuluvat tähän hiukan vähemmän äänekkääseen ja näkyvään porukkaan.
Mietihän tarkkaan, jos pitäisi valita, haluatko kuulua siihen hilpeään ja meluisaan sakkiin, vai rauhassa tehdä niitä asioita, joista itse pidät ja joissa viihdyt. Se vaatii itsetuntemusta, jopa rohkeutta ja sopivaa itsevarmuutta.

Enkä nyt tarkoita sitä, että pitäisi jotenkin eristäytyä tai vetäytyä, vaan sitä, että sinulla on oikeus olla oma itsesi, ei tarvitse kulkea lauman mukana tai ottaa mallia "muista".
Ja salaisuus: se porukan äänekkäin ja keskipisteenä oleva ja viihtyvä saattaa olla kuitenkin sisällään ja omissa oloissaan se epävarmin, yksinäisin ja todella onneton.
Joskus itsevarmuuteen ja jatkuvaan äänessäoloon kätkeytyy huonon itsetunnon omaava yksilö, joka kaikin keinoin piilottaa sen rakennettuun kuoreen ja rooliin.

Ole siis rahasssa oma itsesi. Lopeta muiden tarkkaileminen, keskity siihen, mikä sinua kiinnostaa ja tee niitä asioita, joista pidät ja tulet hyvälle mielelle.

Vielä- jos oikeasti olisit psykoottinen, et miettisi sitä.
Et edes huomaisi, liihottelisit maniassa ympäriinsä onnellisen tietämättömänä murheista tai sitten lamaantuisit jonnekin nurkkaan pureskelemaan kynsiäsi. Et huomaisi pohtia oireitasi. Ja läheisesi kyllä puuttuisivat omituiseen käyttäytymiseesi ja hankkisivat sinulle apua.
Minulla oli pahimman masennukseni aikaan hetkiä, jolloin näin itseni istumassa terapeutin tuolissa (siis samaan aikaan kun todella olin siellä) ja puhuvani sitä sun tätä.
Samalla tarkkailin itseäni katon rajasta ja ajattelin "voi tuota raukkaa, siinä se istuu ja puhuu, aivan turhaa hössötystä kaikki.." En ollut skitsofreeninen, en psykoottinen tai harhainen, kaikki vain sairauden aikaan saamaa kaaosta mielessä. OIre siitä, että en ole kunnossa.

Opettele sanomaan itsellesi "ei ole mitään hätää" Olet kyllä ahdistunut, mutta selviät.
Kun ahdistavat ajatukset "vievät sinua", tee jotain joka irrottaa niistä.
"Kun mieli on väsynyt, rasita ruumista" sanoi joku viisas ajattelija. Siis: kun ahdistaa, kävele, tanssi, liiku. Sauno, leiki koirien kanssa. Paista ohukaisia.

Kun opit tunnistamaan ahdistuneen olosi, opit myös lievittämään sitä.
Hakeudu hyvän ystävän seraan, vain oleilemaan tai puuhamaan niitä näitä.
Jos heräät yöllä ahdistukseen, tunnistat sen, ajattele: "nyt tuntuu tältä, vaan ei ole hätää. Asiat ovat hyvin."
Jos on joku konkreettinen huolenaihe ja heräät sitä miettimään, voit opetella ajattelemaan " nyt keskellä yötä en voi tälle mitään, mietin tätä huomenna kun voin tähän jotenkin puuttua."
Siinäpä niitä tuli kosolti hyviä ohjeita- pyytämättä.

Jos kaikki tuo edellä kirjoitettu vaikuttaa naiivilta, vakuutan : olen kokeillut, toimii,
Joskus on joku ystäväkin saanut hiukan helpotusta oloonsa kokeilemalla jotain niistä. Kaikki suuret asiat kun ovat loppuviimeksi aika yksinkertaisia.

Ymmärrän, että olet ahdistunut, että sinun on paha olla. En väheksy tuntemuksiasi, tiedän mitä se rankimmillaan on. Kertoilen näitä asioita vain siksi, että pystyisi itsekin edes hiukan helpottamaan oloasi. Oma apu on jokus paras apu, välillä on otettava apua vastaan muilta.

Täällä missä olen, ei vappua taideta isommin juhlia, vaan ulos ja aurinkoon ajattelin lähteä.
Kulmakuppilasta saa hyvää espressoa, mansikatkin ovat jo paikallisia ja jäätelö kohtuu- hyvää, ei tietenkään niin hyvää kuin meillä.
Sinulle toivotan niin mukavaa päivää kuin mahdollista.
Tänäänkin kysyn, millä aiot itseäsi ilahduttaa? Ilmapallo koiraystävän pantaan ja vappukävelylle.? Voisivat ainakin vastaantulijat ilahtua.

Aurinkoisin terveisin Amy

☺️❤️

Hei amy 🙂🌻 Hyvää vappua sinne!

Täällä tämä päivä on mennyt kyllä tosi sekasissa tunnelmissa. Terapia aamulla pilasi kyllä aikalailla kaiken... se säikäytti minut kyllä ihan totaalisesti ja ahdistaa se vieläkin koko terapia kun sitä mietin.
Ei hänellä kuulema ollut tarkoitus minua säikäyttää tai mitään, no uskon sen kyllä mutta voisiko asioita esittää muulla tavalla kun heti hyökkäämällä että epäillään jotain noinkin pelottavaa kun psykoosia. Testi ei tainnut olla kun joku kartoitus mun tilanteesta mikä tehdään kaikille tai niin hän ainakin väitti... en tiedä miten pitää paikkansa.
Hyvähän se on tietenkin tutkia, mutta olen ihan liian herkkä muutenkin tuollaisille.
Isä ja kaveri kyllä molemmat vähän ihmettelivät koska en kuulemma vaikuta mitenkään psykoottiselta vaikka ongelmia minulla on vaikka muille jakaa.
Niin vielä minun doagnooseista. Minulla alunperin diagnisoitiin tammikuussa 2014 pakko-oireinenhäiriö johon liittyy pelko-oireisen ja hypokondrian piirteitä sekä määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö. Nyt mun diagnooseja ei ole uusittu yhtään, mutta pisteitä sain BDI n. 24-29 en ole ihan varma ja ahdistuneisuus testissä tosi kovat pisteet. Terapeutti kysyi millä asteikolla arvioisin viikonlopun ahdistusta 0-10 ja sanoin, että siinä 8-10 paikkeilla se oli.
Tämä heittelehtii aika paljon aina kun en tosiaan aina ole näin allapäin tai en nyt taas tiedä olenko tästä lähtien vai en.
Minua on vaan jäänyt ahdistamaan mieleen kaikki nämä oudot tuntemukset enkä saa niistä päästettyä irti ja pelottaa että se uusii taas eli nyt just nyt en tunne oloa epätodelliseksi ellen ajattele sitä ja tämän päiväistä terapiaa.
Olo on osittain mukava ja hyvä, mutta taas joku estää mua nauttimasta ja miettimästä hyviä asioita tai sitten en vaan uskalla koska 'jos jotain pahaa tapahtuu'.

Sinun viesteistä on oikeasti suuri apu. Kiitos kiitos kiitos!☺️❤️
Luin tänään jotain lehteä jossa sanottiin, että 'monen vertaistukea saavan oivallus on tämä: vaikka olen tiennyt, etten ole ainut, en ole aiemmin kokenut sitä' kyseessä oli siis ilmeisesti kun samassa tilassa olleet tapaavat toisensa, mutta toimii minun mielestä osittain myös netin välityksellä.
Masennus on hankala. Todella hankala pukea mitään tuntemuksia sanoiksi. Sekavat fiilikset.

Ihanaa silti että aurinko paistoi tänään jonkin verran, en kuitenkaan tuntenut juurikaan hyvää oloa, mutta se oli silti kivaa. Hassua sanoa noin koska en tuntenut mitään. 😀 äh, vaikea selittää, mutta uskon että ymmärrät jos et niin hmm ei voi mitään. 😀
Olin surullinen myös tästä että juuri minä sairastuin, en haluaisi. Tänään on jo toinen vappu kun itken yksin peiton alla pahaa oloani. Jo toinen vaikka ajattelin vuosi takaperin että seuraavana vuonna aion olla jossain muualla. Oon pettynyt itseeni.
En edes tiedä miksi itken... tuntuu toivottomalta. Yksinäiseltä vaikka on ympärillä pari ihmistä jotka tukee.

Kelalla tuli myös käytyä hakemassa psykoterapian hakemus lomakkeet. Nyt olisi edessä vain se että löytäisin hyvän terapeutin itselleni ja sekös on pitkä prosessi koska haluan löytää sen kenen kanssa voin ainakin vuoden eteenpäin jatkaa.
En edes tiedä mikä terapiamuoto olisi hyvä. On kognitiivista, psykoanalyyttista ja mitähän vielä... ei ole edes voimia yrittää ottaa selvää noista.
Yksi terapeutti kyllä nousi hyvin edukseen vaikka en monia jaksanut selata, mutta se on mies. Ei sinällään ole väliä, mutta en tiedä. Mulla oli kerran mies terapeutti ja se oli no ihan okei eli ei nyt ole poissuljettu ajatus.

Tulevaisuus pelottaa. Se pelottaa älyttömästi. En tiedä pystynkö käymään koulua loppuun ja millon pystyn. Ahdistaa.
Tuntuu että petän kaikki jos en jaksa sitä. Inhoon sitä jos kysytään että millom valmistun jne tai miten koulussa menee... no huonosti kun en jaksa siellä käydä vaikka haluaisin. Haluaisin olla taas normaali tai en tiedä millon oon ollu normaali enkä tiedä miltä tuntuu olla normaali.
Joskus on vaikea edes kuvitella että onnellisen näköisillä ihmisilläkin on ongelmia eikä ulkonäkö kerro mitään.
Taas niin sekavaa tämä mun kirjottelu että taidan lopettaa sen tähän että vielä ymmärrät jotain. 😀

Tervehdys B

Ikävä kuulla, että olet edelleen ahdistunut ja huolestunut.
Muistan itse, että aina terapian ja psykiatrin vastaanoton jälkeen oli paha ja ahdistunut olo
.
Toisaalta on aika luonnollista, että kun käsittelee asioita, jotka ovat raskaita ja huolestuttavia, puhuu hyvin henkilökohtaisista tuntemuksista, joista ei mielellään avaudu tutummillekaan, se ahdistaa ja tuntuu pahalta.
Opin jo varaamaan vesipullon mukaani, kun kaiken puhumisen jälkeen oli ihan kokreettisesti "pala kurkussa" koko lopppupäivän

Samoin muistan ajatelleeni jokaisen terapiaistunnon jälkeen "tämä on niiii-n turhaa, ei auta, ei mitään hyötyä, lavertelen niitä näitä..."
Luulen että se apu tuli ja tulee huomaamatta, purat vähitellen itsestäsi ulos asioita jotka painavat, oma mielesi käsittelee niitä tiedostamattakin, myös alitajunta, siksi usein painajaisia terapianjakson ajan.

Masennuksen ja ahdistuksen hoidossa pätee oikein hyvin sama ohje kuin elefantin syömisessä, tokihan tiedät miten elefantti syödään? No, tietenkin pala kerrallaan.
Joskus hyvin, hyvin pieninä palasina.
Olikohan minulla siksi aina "pala kurkussa", oli siinä sairaudessa aika nieleminen.
Se mitä kirjoitit "onnellisen ja iloisen näköisistä ihmisistä" - oletko ajatellut, että sinua katsotaan samalla tavalla. "voi olisinpa minäkin vielä noin nuori ja kaunis, kaikki edessä ja mahdollista" kun menet ulkona koiriesi kanssa.
Kaikilla meillä on oma tarinamme ja taustamme, omat murheemme.
Edesmennyt äitini, josta en valitettavasti pysty kovin monta hyvää asiaa muistamaan, itseasiassa vain tämän seuraavan, sanoi joskus "kaikki me katsomme tätä maailmaan oman kipumme kautta".
Mietihän. Se minkälaisia henkistä kipua aiheuttavia asioita olet kokenut, muovaa sinua.
Olen aina vihannut sanontaa "se mikä ei tapa, vahvistaa" - vaan on siinäkin ehkä joku totuus. Vahvistut, myöhemmin se, mikä nyt ahdistaa, on ehkä hyvin, hyvin palkon pienempi ongelma. Opit myös käsittelemään asoita ja saat suhteellisuudentajua.

En myöskään pidä merkityksettömänä sitä, että opit ymmärtämään niitäkin ihmisiä, jotka juuri sillä hetkellä näkevät maailman, kaiken kohtaamansa ja tapahtuvat asiat vain "oman kipunsa kautta".
Voipa olla, että osaat myöhemmin elämässäsi kuunnella ja auttaa, koska olet itse kokenut samaa.
Joku on saattanut saada kokemuksistaan jopa elämäntehtävän tai ammatin. Ainakin sen kokemuksen, että kaikesta voi selvitä, aina on ratkaisu asoihin, kun rauhassa asettuu aloilleen ja aluksi hengittää syvään ja miettii, mitä voisi nyt aivan aluksi tehdä.
Siitä on eniten hyötyä sinulle itsellesi.

Kokeile aluksi miettiä pahinta pelkoasi, vaikka jotain aikaisempaa. Mitä pelkäsit? Toteutuiko se pelko? Mitä jos saisitkin jonkun sairauden?
Monet saavat, saavat hoitoa ja parantuvat. Jos tapahtuu jotain, sitten tapahtuu, ja toimitaan sen mukaan.
Varmasti olet huomannut, kuinka paljon energiaa pelkääminen ja huolehtiminen vie.
Kokeile ottaa yksi "huolivapaa" päivä? Edes yksi iltapäivä? Pari tuntia?
Kertakaikkisesti ajattelet että nyt jätät huolet ja huolehtimisen hetkeksi, tietoisesti.
Joku kohtuullisen rankka fyysinen toiminta on siinä hyväksi avuksi. Minä jopa opettelin hakkaamaan halkoja.
No, oikeastaan vain mätkin kirveellä hakkuupölkyn pirstaleiksi, puita ei juurikaan kertynyt, vaan ei mennyt yhtään sormea eikä varvastakaan ja tuli hyvin purettua patotuneita agressioita.
Ajattele- pähkähullu raivopää huitomassa kirveellä.

Huutamisesta- joskus lähdin autoajelulle vain siksi, että ratissa ja autossa oli hyvä huutaa suoraa huutoa niin isoon äänen kuin irti lähti.
Kukaan ei kuullut tai häiriintynyt - no miten lie ollut liikenneturvallisuuden suhteen. Vastaantulevat autoilijat varmasti järkyttyivät naisesta, joka näytti karjuvan 8ja karjuikin) naama raivosta ammollaan. Tiellä pysyin. Ja helpotti

Tätäkään en suosittele, vaan kaikkea sopii kokeilla, mikä ei vahingoita itse eikä muita.

Kerroit, että nautit auringosta, vaikka et oikeasti ilahtunut eikä tuntunut miltään.
Senkin tunteen muistan. Ajattelin, että olen kuin lasin takana, mikään ei tunnu miltään, tunteet ovat kuin jäässä, laimentuneita.
Samoin poissa olon tunne, ihmisten puheet kuuluivat kuin jostain kaukaa, suut aukeilivat, mitään ei tullut tajuntaani asti.

Ne kaikki ovat aivan jos nyt eivät "normaaleja", ainakin hyvin yleisiä masennuksen ja ahdistuksen oireita ja menevät aikanaan ohi. Pelottavia ne kyllä ovat.

Mene vaan edelleenkin ulos, vaikka et siitä kovin syvästi ilahdu. Happi ja aurinko tekevät sinulle hyvää, samoin liikunta. Onneksi sinulla on ne karvaiset ystävät, joista saa varmasti aina hyvän ulkoilukaverin. Mitä lajimerkkiä koirasi ovat?
Ei kirjoittamasi ole mitenklään sekavaa. Kuvailet selkeästi ja oivaltaasti tuntemuksiasi, ja pohdit niitä.

Tämä muumio ajattelee nyt lähteä läheiseen kasvititeteelliseen museoon, jossa pitäisi olla yli 4000 eri kasvilajia. Niin että hetken voi kestää, ennen kuin palaan. Varsinkin kun olen maailman paras eksymään. Museo on perusrettu jo 300 vuotta sitten, alun perin viljeltiin kasveja lääkintätarkoituksiin. Upea alueineen se palatsi, johon museo on perustettu.

Jos löydän sieltä jonkun hyvän, parantavan yrtin, tuon sitä sinulle tullessani, ehkä vähän napostelen itsekin.... Eikös ole olemassa kasvi nimeltään hulluruoho----- vitsi vitsi vitsi .... 😋
Terveisiä, huolehdi hyvin itsestäsi ja tee tänääkin jotain mukavaa

Yours amy

Moikka moi! Tänään tuli herättyä vasta siinä 10 aikaan eli sain nukuttua suht pitkään, mutta ei olo kuitenkaan vieläkään ole hyvä. Väsyttää ja pakkoajatuksia on paljon. Niitä ajatuksia vaan tulee mun päähän ja ne yrittää saada minut ahdistumaan enemmän ja siinä ne kyllä onnistuu hyvin. En siis kuule kenenkään puheena noita pakkoajatuksia vaan ne on ihan vaan omia ajatuksia.
Ajatuksena on mm. minulla on aivokasvain, oon joskus kopsauttanut pääni (siis oikeasti olen pahastikkin baarissa) ja siitä johtuu nämä minun mt-ongelmat vaikka kyseisestä on aikaa jo parisen vuotta kohta, sitten se että näenkö tällä hetkellä vaan unta, se etten parane ikinä tästä, en ole enää koskaan normaali jne... tuollasia ne on ja ne menee mun päässä ihan sikinsokin. Välillä jopa unohdan jonkun ajatuksen ja rupean miettimään että mikä se oli mikä minua ahdisti eniten.
On mulla joskus ennenkin ollut näitä ajatuksia, mutta ei näin paljoa tai sitten en vaan muista.

Makaan nyt vaan sängyssä. Päivällä käytiin isän kanssa hakemassa sen työpaikalta lavoja joista isä nikkaroi minulle sohvapöydän ja jonkun hyllyn. Siellä kun olin niin välillä tuli sellaisia hyvänolon pilkahduksia tai on niitä välillä muulloinkin tullut, mutta nopeaa ne pois sitten lähtee eikä niistä kerkeä kyllä nauttia juurikaan.
Siellä vähän aikaa kun oltiin niin halusin vaan pois ja lepäämään, en enää jaksanut tehdä mitään koska ahdistaa niin paljon kaikki.

En tiedä mutta ongelmana on myös korvien soiminen tai sellanen humina/surina en tiedä. Tietenkin ajattelen kaikkea mahdollista eli syöpää tai kasvainta päässä... en oikein pääse siitä ajatuksesta eroon. Aivokasvain pelko on vaivannut mua jo siitä lähtien kun yli vuosi sitten hain ensimmäistä kertaa apua mun ongelmiin. Sillon olin kyllä sekaisin aikalailla vaikka kaiken muistan. Myös päässä tuntuu painetta hurjasti.

Päivällä tuossa jo kirjottelinkin, mutta haluan kirjottaa nyt lisää kun luin sinun laittaman tekstin.

Kävin omalla asunnollani äsken kastelemassa yrttejä ja muita kasveja etteivät ihan kuolla kupsahda kun en siellä ole nyt ole ollut yötä viikkoon. Ei kyllä yhtään tunnu viikolta tämä aika mitä olen ollut vanhemmillani, enemmänkin parilta päivältä.
Aloitin kasvattamaan salaattia, timjamia, ruohosipulia, paprikaa, chilipaprikaa, herneitä, basilikaa, ruohosipulia ja persiljaa 😀 Hurahdin tuossa kuukausi sitten niitä laittamaan ja tuli sitten ostettua ihan kiitettävästi erilaisia vaikka en koskaan ole tykännyt itse kasvattaa mitään tai en tiedä voinko sanoa ttykännyt, mutta en ole raaskinut.
On se ihan terapeuttista tavallaan.
Ostin samalla kanssa kolme isompaa kasvia en vaan tiedä mitä lie ne oli ja kolme pienempää (muratteja). Pakko sanoa että kasveilla saa aika kivan asunnon! Ennen en tosiaan ole tuotakaan älynnyt.
Oon vielä saanut kaiken pysymään hengissä vaikka välillä unohdan jopa kastella niitä.

Haettiin isän kanssa samalla äiti kotiin töistä ja oltiin menossa jäätelökioskille koska ne oli auennut tänään. Aluksi teki mieli jäätelöä, mutta jostain syystä matkan aikana tuli kauhean pahaolo sitten enkä ostanut jäätelöä. Huh, oli muutenkin aika hintavia... yksi pallo maksoi 3,60e.
Muistan kun olin pieni niin parikin palloa sai 2e, mutta niin no kaikki kallistuu jne.
Nyt taas kun olen täällä vanhemmilla niin kylläpä se jäätelö maistuisi.

Lenkkeiltyä tulee kyllä onneksi etten ihan peiton alle jää makaamaan vaikka sekin tuntuisi hyvältä vaihtoehdolta.
Ensimmäinen oma koirani on kääpiöpinseri ruskean värinen narttu n. 2,5-vuotias ja toinen on chihuahua sellainen harmaa, valko, ruskea varmaan oikealta väritysnimeltään blue-tan tai joku tuollainen... ja hän on siis ihan kohta 2-vuotias uros. 🙂
Pikkusia koiriahan nämä on, mutta eipä sillä koolla mitään väliä ole.
Nämä molemmat on kyllä tosi energisiä ja kummatkin jaksaa kävellä sen 10km putkeen, mutta chihu kyllä siinä vaiheessa jo kotiin haluaa, mutta kääpiöpinseri jaksaa enemmänkin.
Nyt tosin olen pienempiä lenkkejä tehnyt, mutta monta päivässä eli tulee se pari tuntia ulkoilua päivittäin.
Kun vointini on parempi niin lenkit on pidempiä ja ulkoilua voi tulla myös joskus jopa 4 tuntia päivässä.
Kääpiöpinserillä on enemmän luonnetta ja tuolla ainakin tosi kova pää. 😀 Mutta kiltti se on vaikkakin hieman arka aluksi vieraita ihmisiä kohtaan ja chihu taas on kiltti, mutta tekee kaiken tyhmän kääpiöpinserin perässä.
Koirat on kyllä ihania otuksia ja muutkin lemmikit.
Akvaarion haluaisin myös, jotenkin kiva katsoa kun ne uiskentelee siellä. Vanhemmilla on tuossa pihalla tekolampi tai joku sellainen mihinkä he aina melkein joka kesä ostaa karppeja.

En tullutkaan ajatelleeksi että itsekin saatan näyttää ulospäin varsin iloiselta ja normaalilta. Kyllä mä tiedän ettei ulkokuoren perusteella voi kenestäkään oikeastaan mitään sanoa. En ihan ajatellut asiaa loppuun.
Vaikka ajattelen asioita todella paljon ja pyörittelen kaikkea turhaa ja vielä turhempaakin mun pään sisällä niin joskus se järki puuttuu niistä kokonaan.
Teen kärpäsestä härkäsen monesti ja en saa mun ajatuksia kasaan koskaan. Siitä se noidankehä yleensä lähtee.
Mulla pitäisi olla joku järjenääni jossain joka kehottaisi lopettamaan ajoissa. 😀
Nyt se olet ollut sinä, kiitos siitä!
Oon huomannut nyt kirjottaessa, että enhän mä osaa ilmaista itseäni puhumalla niin hyvin kun kirjottamalla. Tuntuu terapiassakin aina että en kerkeä mitään sanomaan kun vaan papatan kokoajan ja aina eriasiasta ja asiat hyppii sinne tänne ja jotain aina unohtuu.
Pitäisi kirjottaa ylös joka päivä miltä tuntuu ja viedä ne terapeutille ja se voisi ne lukea mutta onko niillä aikaa sellaiseen, tuskin ainakaan julkisella puolella.
Ehkä yskityisellä sitten on, en tiedä.

Kuulostaa mukavalta tuo museo! Itsekin menisin mielellään tuollaiseen, kun minusta on kehkeytynyt tällainen viherpeukalo muutaman kuukauden aikana. 😀
Tuo vain minulle jos löytyy jotain erinomaisia rohtoja sun muita. Kyllä kuule kaikkea kokeilen mitä on edes hieman sanottu auttavan.
Yritän aina netistä etsiä kaikenlaisia yrttejä, vitamiineja ja ruoka-aineita mitkä auttavat.
Pitäisi apteekkiin mennä kyselemään josko sieltä löytyis.

Hyvää päivän jatkoa sinne! 🙂

Hei Bee

Olipa tosi mukava lukea tekstiäsi. Kirjoitat hyvin.

Aivan hyvin voi kirjoittaa myös vastaanottokäyntiäsi varten jos et nyt ihan eseetä, niin ainakin muistilistan niistä asioista, joista haluat puhua, oireista jotka ovat eniten olleet päällä ja muutenkin voimisestasi ja jaksamisestasi.

Kyllä jopa akateemiset puhujat tekevät listan avainsanoista esitelmäänsä ja puhettaan varten.
Lista, johon kirjoitat muutaman avainsanan, auttaa sinua muistamaan, mistä haluat puhua, tai mistä asioista kysyä.
Lääkärisi on varmasti vain tyytyväinen, kun olet valmistautunut käyntiin, vastaanottoaika on niin lyhyt, että asialista varmistaa tärkeimpien seikkojen muistamisen ja käsittelyn.

Oli kiva kuulla kasvatuspuuhistasi
Minäkin uskottelen itselleni olevani jokin sortin viherpeukalo.
Viime kesänä hurahdin täysin rosmariiniin, maustoin sillä kaikkea. Hyvä ettei ollut aamupuuronkin päällä.
Riitti satoa talveksikin, kuivattuna. Tulee hyvää leipää, sitä, jolla on joku hieno nimi, jota en nyt muista. Bocaccia? Sitä jossa on sormisuolaa, oliiviöljyä ja kuivattua rosmariinia päällä.
Vähän latisti, kun tänään siellä kasvititeteellisessä puutarhassa täkäläinen rosmariini kasvoi isoina pensaina, peukalon paksuiset oksat.
Minun rosmariinini ovat enemmän kanervan kokoisia. Teki mieli riipoa sylillinen oksia sieltä kasvitieteellisestä mukaan, vaan pidin itseni ihmisenä ja maltoin mieleni. Olisi voinut olla kallista rosmariinia sillä tavoin.
Basilika on ihana yrtti, sopii kaikkiin tomaatti/pizza/pastaruokiin. Kohta saat jumalaisen hyvää tomaatti-mozarellasalaattia, jossa itsekasvatettua basilikaa päällä.

Olet aivan oikeassa, kaikilla kasveilla saa kämpästä viihtyisän, persoonallisen ja kodikkaan. Vihreä virkistää ja antaa elämänvoimaa. Käy kirjastossa lainaamassa joku hyvä yrttikirja, saat vinkkejä ja ideoita? Puutarhalehdissä on myös kaikkea kivaa, kirpparilta voisi saada ison nipun muutamalla eurolla. Akvaariokin olisi varmasti ihana, rauhoittavaa katseltavaa kalojen uiskentelu.

Ihanat koirakaverit sinulla myös. Itselläni ei ole koskaan ollut koiraa, vaan elätän salaista haavetta tietystä koirasta.
"Kerro minulle mistä koirasta pidät, niin minä kerron sinulle millainen olet."

Ok. Siis haluaisin irlannin susikoiran. Juu juu, usko vain.
Se varmasti olisi tosi viisas hankinta ensimmäiseksi koiraksi. Sieluni silmin näen, miten iso koira vetää minua pitkin risukoita, syötyään ensin kaikki naaprtin pikkulapset.

Vaan saahan sitä haaveilla. Ja jos katsot k.o koiran kuvaa vaikka netistä - niin ison ja kammottavan ruman koiran vierellä sitä voisi itse näyttää aika sievältä ja sirolta. Tai sitten - sellainen koira kuin emäntä, kaikki omistajat alkavat kuulemma vähitellen muistuttaa lemmikkiään.

Kasvitieteellinen jossa tänään kävin oli tosi ihana paikka.
Kertakaikkiaan lumoava, siellä kasvoi ja kukki vaikka mitä. Näillä leveysasteilla on paljon puita ja kukkia, joista en ole ikinä kuullutkaan.
Vähän kuin paratiisissa, kaikissa väreissä kukkivia puita, pensaita, lummelammikko, trooppisia kasveja kasvihuoneessa, linnut visersivät ja aurinkokin välillä paistoi, vaikka oli enemmän pilvinen sää. Lämmintä kuitenkin. Nyt on jalat soseena kaikesta kävelemisestä. En eksynyt. No vähän, en pahasti.

Näistä tunnelmista heip. Voi hyvin, innostusta kasvatuspuuhiin. Älä unohda hoitaa kasveja,samoin, huolehdi itsestäsi. Siis vettä, ravintoa ja aurinkoa. Hoivaa ja hoitoa.

Ei näkynyt puutarhassa hulluruohoa, vaan tutki vaikka netistä mitä sanotaan B-vitamiinista, magnesiumista ja E-epasta, noin psyykkisen hyvinvoinnin kannalta. Aivot tarvitsevat hyviä rasvoja, viimeksimainittu on tosi tarpeellinen, itse käytän sitä joka päivä.

ystävällisin tervesin: amy

Koirat on kyllä yleensä luonteeltaan samanlaisia kun kasvattajat. 😀 Joskus koko olemuskin on tosi samanlainen. Itseni kohdalla näin ainakin on ja kaverin kohdalla joka on nyt saamassa koiran ihan piakkoin. On hassua huomata se yhdennäköisyys vaikka ihminen eroaa koirasta aikalailla.
Irlannin susikoirat on kyllä ihan tosi isoja. Vanhempien lähellä asuu yksi perhe ja heillä on juurikin tuo kyseinen kkoiraja oikein nätisti kävelee omistajansa vieressä lenkillä eikä kauheasti muista välitä.
Ei edes kiinnostu sillon kun nämä minun pikku riiviöt yrittää vähän uhitella isommalle. Tietenkin koulutusta se vaatii, mutta kyllä mä uskon että sulle sopisi sellainen koira. 🙂

Tässä nyt omalla kämpälläni olen yötä. Vähän jänskättää mitä tästä tulee, mutta en ihan yksin ole täällä kun tuo entinen poikaystävä majoittu tänne.
Ehkä parempi niin ainakin nyt kun on vähän vaikeaa.
Itkut päästin kyllä vanhemmilla juuri ennen kun lähdin tänne omalle asunnolle ja siinä sitten juteltiin isän kanssa hetki.

Tuli taas mieleen yksi asia nuoruudesta. Muistan kun olin tosi ahdistunut jostain aina iltaisin tai yksin ollessani, mutta en yhtään muista syytä sille. Ainoastaan sen inhottavan ahdistavan olon muistan.
En sillon siitä puhunut kenellekkään ja aamulla oli asiat hyvin kai tai ainakin peitin ja suljin asiat mielestäni pois. En juurikaan yksin ollut sillon vaan aina jonkun kanssa.
Tämä ahdistus ja kaikki katosi heti kun löysin silloisen poikaystäväni joka nyt tänäänkin on täällä tosin emme ole olleet enää yhdessäkään moneen kuukauteen.
En tiedä tekikö se ihastuminen/rakastuminen niin paljon hyvänolon tunnetta että se tavallaan taas heitti sen kaiken tuonne alitajuntaan ja nyt joudun sitä käsittelemään tai tämä kaikki alkoi jo 1,5 vuotta sitten... aikasemminkin mutta oli sillon pakko hakea apua koska olin jo niin huonona.
En tiedä vastausta tuohon, mutta vähän harmittaa kun en muista mitä sillon mun mielessä liikkui koska se ahdistus on jäänyt kyllä nnin vahvasti mieleen.

Oijoi rosmariini! Siis rakastuin sellaisiin puikula perunoihin jotka on pilkottu ja laitettu uuniin ja maustettu oliiviöljyllä, timjamilla ja rosmariinilla, on muuten älyttömän hyvää!
Tuollaisesta yrttien ja kasvien näyttelystä olisin jopa ollut innoissani.
Pitää varmaan mennä kirjastosta ja kirppikselta etsimään kirjoja. 🙂

Vitamiineista kanssa pitää etsiä lisää tietoa ja isäkin on jo ihan innoissaan etsinyt minulle kaikkea mahdollista mikä voisi minun oloni tehdä paremmaksi.
Pitää ruokavalio muuttaa paremmaksi ja nuo vitamiinit saada kuntoon niin jospa tämä tästä!

Hyvät yöt! 🙂

Huomenta! En ole vielä ulkona käynyt mutta kivasti ropisee vettä siellä. 😀 Muistaakseni koko päivän sataa vettä ja illemmasta räntää.
Aurinko olisi ollut kivempi vaihtoehto.

Eilen yritin mennä nukkumaan tuossa puoli kahdentoista aikaan, mutta heräsin sitten jossain vaiheessa hirveeseen paniikkiin tosin olin mennyt nukkumaan tosi huonossa tilassa... sellaisessa että pakko nukkua etten ajattele mitään.
En muista näinkö pahaa unta vai mitä, mutta ihan järkyttävä olo oli.
Sydän hakkasi ja kauhu/pelko valtasi kehon.
Menin sitten juomaan vettä ja tuhersin samalla itkua ja kirosin. Tulin nukkumaan uudestaan ja pyysin tuota yhtä silittämään mun päätä koska pelotti.
Nukahdin sitten ihan hyvin. Vaikkakin nyt heräsin ja ahdistaa edelleen.

Mun päässä pyörii tasan kaksi (välillä useampi) ajatusta. Toinen on se että minulla on aivokasvain ja toinen on, että minusta tulee hullu. En pääse näistä ajatuksista mihinkään vaikka yritän ja ne pelottaa mua tai ahdistaa kun ne vaan taukoamatta on mun päässä.
Niska ja hartiat on mennyt vaan entistä kipeämmäksi. Pitäisi hierojalle päästä, mutta en tiedä jos mua rupeekin siellä ahdistamaan ihan älyttömästi niin entäs sitten.

Minusta tuntuu niin pahalta kosks ei oo tuntunu pahemmalta niin inhottaa kun ei tiedä millon tämä menee pois. Tiedän ettei masennus ja ahdistus sormia napsauttamalla lähde pois, mutta olen tosi kärsimätön ollut aina ja sellainen tänne kaikki heti nyt.

Tuosta nukkumaan menemisestä vielä sen verran, että taisin siinä ajatella mun elämää mitä ennen on käynyt jne. Muistinkin kaikkia asioita mitä ennen en ole ihan käsittänyt. Oon ollut tosi ahdistunut kaikista sairauksista (tämän kyllä muistin) ja itkin aina yksin ollessani sekä tutkin mun kehoa.
En muista millon ensimmäiset luulotauti oireet alkoivat, mutta veikkaan että sillon kun olin n. 9-10-vuotias.
Kukaan ei älynnyt sillon puuttua siihen. Muistan kun joskus minun ollessa n. 13-16-vuotias (en tosiaan paremmin osaa ikää muistaa) niin sain aina käsittämättömiä raivokohtauksia kotona, heitin mun huoneessa kaikki tavarat lattialle ja sen jälkeen itkin vaan siellä kauheaa huutoitkua. Tuon voisi periaatteessa laittaa vaan teini-iän piikkiin, mutta mun mielestä siinä oli jotain muutakin... äiti taisi pari kertaa mainita, että hankkii mulle apua jostain psykologilta tms. koskaan se ei niin tehnyt vaikka en muistaakseni kieltäytynyt.
Aloitin juomaankin 13 vuotiaana. 9. luokalla meni välillä niin, että join aamusta 9-17 ja sitten kotiin ja sanoin että olin koulussa... se oli kyllä ihan sellasta etten tiedä mikä se homma oli. Lintsasin 9. luokalla varmaan puolet ja olin sillon just juomassa tai jossain kavereilla ja sain huonon todistuksen.
Nykyään en juo melkein koskaan, kerran parissa kuukaudessa jos sitäkään. Enkä nyt halua sekottaa tätä mieltä vielä alkoholillakin.

Huomenta ja terveydys Baileys

Olit kirjoittanut pitkästi, ensimmäinen tekstisi oli ihanan valoisaa ja myönteistä. Myöhemmissä kuvasit pahaa oloasi ja ahdistustasi.
Ikävää että olosi on niin kurja. Mitalin toinen puoli - on hyvä että käsittelet asoita.

Minusta tuntuu, että joku selitys todella voi löytyä tuosta sairauden pelostasi.
Oletko sairastanut paljon, lapsena tai myöhemmin? Kiinitettiinkö vointiisi mahdollisesti liikaa huomiota, vaikka vain ihan hyvässä tarkoituksessa? Joskus ylihuolehtiva tai ylihuolestunut vanhempi voi huomaamattaan huolestuttaa lapsenkin.

Mitä jos kertakaikkiaan ottaisit härkää sarvista, ja menisit hyvälle, yksityiselle yleislääkärille, joka tutkisi vointisi.
Kerro kaikista oireista, kaikki diagnoosisi myös. Ei ole kovin iso sijoitus rahallisesti, pyydä vanhemmiltasi siihen apua.

Ymmärtävä lääkäri kyllä osaa pois sulkea sairaudet, joita sinulla ei ole, tutkimalla ja lähettämällä labrakokeisiin.
Kun itse maksat, voidaan tehdä tutkimuksia vain poissulkevassa tarkoituksessa. Kerro myös aivokasvainepäilystäsi. Jos on todellista syytä tai oireita, saat lähetteen magneettikuvauksiin. Se on hiukan hintavampi tutkimus ja sinne et pääse ilman lähetettä. Voisit kuitenkin miettiä tätä mahdollisuuttakin

Parempi toimia itse ja mennä lääkärille, kuin voida huonosti ja pelätä sairauksia. Faktahan on, että sinulla joko on fyysinen sairaus, tai sitten ei. Ei niin, että tänään, kun on parempi päivä, ja olet virkeämpi ja iloisempi, sitä ei ole, ja huonona, synkeänä päivänä, alakuloisessa ja ahdistuneessa olossa se taas putkahtaa esiin.
Ei niin.
Lisäksi - aivokasvain aiheuttaa niin rankkoja oireita, että ei se kovin pitkäksi aikaa jää huomaamatta. Koska aloit epäillä sitä? Kuinka kauan siitä on?

Sinun on vain päätettävä, että jos tutkimuksissa ei mitään ilmene, uskot sen ja lakkaat huolehtimasta.
Tosiasia on, että aivan jokainen meistä voi sairastua vakavasti, joutua onnettomuuteen tai tapaturmaan , vammautua pysyvästi tai joksikin aikaa Tänään tai huomenna. Tai sitten kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Tai sitten ei ollenkaan ja elää 98- vuotiaaksi.
Kannattaako hukata tätä aikaa, jonka saa olla terveenä ,pohtimiseen ja huolehtimiseen. Varsikin kun se huolehtiminen rasittaa sinua fyysisesti ja henkisesti, stressi ei ole hyvästä kenellekään jatkuvana ja liiallisena.

Enkä missään nimessä tarkoita sitä, että vähättelisin ongelmaasi tai sairauttasi tai tuntemuksiasi. tiedän omasta kokemuksesta, että ne ovat vähän liiankin todellisia ja raskaita tuntoja.

Parempi niitä on pohtia, kohtuudella, ettet joskus vuosikymmenten päästä havahdu siihen että olet aivan loppu, koska et uskaltanut tai osannut kohdata ongelmiasi ja olet hukassa itseltäsikin.
Kohtuudella tarkoittaa sitä, että otat myös sitä "huolivapaata" aikaa. Se on aluksi aivan vain raa'asti otettava, itseltäsi. Ikään kuin töpseli pois seinästä.

"Nyt lakkaa huolehtimasta, loppupäiväksi. Tai illaksi, että saan rauhallisen unen. Nyt en mieti tätä. Olen kunnossa, minulla ei ole aivokasvainta. Olen masentunut ja ahdistunut, siitä voin toipua. Nyt tarvitsen lepoa, rauhaa näiltä ajatuksilta. Mietin taas aamulla. Nyt lepään ja teen tätä, josta minulle tulee parempi olo"

Kokeile edes, vaikka tämä voi kuulostaa vähän kornilta
Et voi sanoa, että ei toimi, jos et kokeile .Useamman kuin yhden kerran.
Omien pelkojen ja huolien työstäminen ei todellakaan tapahdu hetkessä, sormia napsauttamalla, niin kuin kirjoitit.

Se vaatii aikaa ja on raskasta. Ei mitään muutakaan raskasta henkistä työtä jaksa kovin pitkään lepäämättä tehdä. Ei synny tulosta. 45 min on jo pitkä aika kuunnella luentoa, niin että siitä jää jotakin mieleenkin.
Ei siis kovin paljon pitempään kannata pohtia omia ongelmiaankaan. Korkeintaa 90 min, kaksoisluennon verran.

"Eniten murhetta tuottivat ne huolet, jotka eivät koskaan toteutuneet."

Olen aina ärtynyt "jollakin toisella voi olla paljon huonommin"- teoriasta. Aina on jossakin "joku sirkkeliin kompastunut orpo" Vaan silti.

Mietitäänpä - mitä jos olisit ikäisesi nainen, vaikka juuri nyt, Nepalissa. Olisit sairas, ahdistunut. Ei hoitoa, koska sairaala jossa voisit hoitoa saada, on jäänyt maanvyörymän alle ja sinne johtava tiekin on kadonnut maanjäristyksen kourissa. Vähät lääkärit hoitavat vain kiireelliset hätätapaukset.
Sinun ongelmaasi ei ehdittäisi eikä pystyttäisi puuttumaan resurssipulan takia. Ja koska et yksinkertaisesti pääsisi hoitoon,kävellen jostakin kaukaa.
No, tämä oli kärjistystä, vaan voisi olla ja varmasti on tottakin.

Siispä. Sinä pääset hoitoon, saat tarvitsemaasi hoitoa.
On välittäviä ihmisiä ympärilläsi. on tie, on lääkärin vastaanotto. On oma asunto,jossa on turvallista, vettä tulee hanasta ja jätehuolto toimii. Kaupoissa on ruokaa. Kaikki hyvin. Ei sellaista hätää, johon ei olisi mahdollista saada apua.

Mitäs jos tänään pitäisit sen "huolivapaan" päivän, olisit tietoisesti armollinen itsellesi ja vain lepäilisit, huonon yön jälkeen. Puuhaa jotakin mieleistä ja käy ulkona. Hyvä että sinulla on seuraa.

Minäkin lähden nyt tämän henkisen kirjoittamissessioni päätteeksi ulos.
Täällä paistaa, on luvattu iltapäiväksi 26 C lämmintä. Lähetän sinulle täältä aurinkoa ja hyvää tuulta ja jaksamista.
Välittävin terveisin: amy

Sielläpä on ihanan lämmin! Missäpäin maailmaa on noin lämmin, jos saan kysyä?
Täällä on ollut kylmä tänään tai no +3 eli ei mikään lämmin.
Tuohon vesisateeseen vielä pakko sanoa että pidän kuitenkin siitä äänestä kun vesi ropisee.

Olen huomannut, että taidan olla aika negatiivinen tai minusta saa sellaisen vaikutelman kun tänne kirjoittelen. Toivon ettei minusta niin ajatella.
Yritän pysyä niin positiivisena kun tässä pystyy olemaan.
Onhan se rankkaa välillä kuitenkin. Meinaa olla yhtä valitusta tämä minun teksti aina 😀 toivon ettei se haittaa!

Aivokasvain pelkoa on ollut oikeastaan niin kauan kun muistan. Ensimäisen kerran se tuli suurena pelkona n. 1,5 vuotta sitten kun jotenkin meni niin huonosti enkä osaa ajatella muuten kun että joku häikkä (kasvain) tekee minut tällaiseksi.
Nyt se tuli sitten taas kun oli sitä epätodellista oloa ja sekoamisen pelkoa.
Epätodellinen olo ei enää kai ole, ehkä en osaa sanoa mutta sekoamisen pelko on vieläkin. Väsyttää kokoajan enkä jaksaisi tehdä mitään.

Luulotautia on siis ollut pienestä alkaen ja oikeastaan podin sitä yksin iltaisin googlen kanssa nuorena (edelleenkin välillä). Joskus kysyin vanhemmiltani, että onko minulla sitä ja tätä, mutta he vakuuttelivat ettei ole.
Lääkärissä en mielestäni usein käynyt nuorena.
Harvoin siis sain muualta kuulla onko minulla jotain vai ei, vanhemmat aina kertoivat ettei ole. Ei se ikinä kauaa mielenrauhaa tuonut.
Harvoin kuitenkin kerroin kenellekkään noista ainakaan kotona koska ilmapiiri siellä oli kovin sellainen räjähdysaltis koska he riitelivät niin usein ja paljon eikä isä ollut viikkoja kotona.
Äidin kanssa en ole niin hyvissä väleissä koskaan ollut.

Päätä jyskyttää ja huimaa kun hartiat sekä niska on niin jumissa. Joulukuussa ne kai ihan jumiin meni ja siitä lähtien ne on ollut enemmän tai vähemmän kipeät. Sillä voisin kyllä tuon 'päässä tuntuu oudolta' teorian kyllä selittää ja paniikki siihen vielä niin vähemmästäkin luulee sekoavansa. Epätodellista oloa en tiedä millä selittää, ehkä stressillä tai huonoilla unilla.

Voi hyvin siellä ja nauti noinkin ihanan lämpimistä päivistä! ☺️❤️

Hei Baileys.

Euroopassa olen, etelämpänä kuin koto Suomi.
Sateen ääni on kodikas ja rauhoittava. Tekee hyvää heräävälle luonnolle.

En ole saanut sinusta millään tavalla negatiivista kuvaa. Tällä sivustolla on kai aivan luvallista puhua ongelmista. Ei siis kakkuresepteistä tai meikkivinkeistä. No - elämää nekin ovat.

Olisko mahdollista, että etsit itsestäsi fyysisen sairauden oireita, koska tunnet, että kaikki ei ole hyvin.
Fyysinen sairaus kun taitaa jotenkin edelleenkin olla luvallisempi syy voida huonosti, mielentervyden ongelmiin verrattuna. Ja hulluksi tulemisen pelosta - johan tässä ollaan itsekukin enemmän tai vähemmän hulluja. Pelkäätkö kontrollin menettämistä, ajattelukyvyn hämärtymistä vai mitä? Mitä oikeastaan tarkoittaa "tulla hulluksi"?

Ota aivan rohkeasti puheeksi kaikki ne sairauden pelkosi, jonkun läheisen ja luotettavan ihmisen kanssa.
Puhu isäsi kanssa, kysy mitä hän asiasta ajattelee, muistaako koska alkoi. Häneltä saat luotettavia mielipiteitä, hän tuntee sinut.
Tutkittiinko sinua riittävästi sen tapaturmasi jälkeen? Panenivatko oireet silloin?
Jospa on kysymys ei fyysisestä vammasta vaan ns post-traumaattisesta reaktiosta, jos asiaa et silloin voinut käsitellä, se edelleen huolestuttaa ja ja painaa alitajunnassasi.
Kuvattiinko pääsi silloin, varmaankin, jos sait iskun päähäsi?
Kysy mahdollisuutta päästä kontrollikuviin, jos on vielä samantyyppisiä oireita.

Niskojen ja hartioiden paha jännitystila todella vaikuttaa, saattaa jopa haitata pään alueen verenkiertoa. Päähän saatu isku voi tuntua yhä niskoissa jännityksenä.
Itse kärsin alkutalvesta huimauksesta, voimakkaista päänsäryistä ym.
Jopa muisti pätki, ja eksyin pariinkin kertaan tutussa ympäristössä, ehkä oli enemmän kysymys keskittymiskyvyn herpaantumisesta.
En yhtään ihmettelisi, vaikka kokemasi "epätodellinen olo" johtuisi niskatilanteesta.

Minä söin migreenilääkkeitä, kipulääkkeitä ja turhan antibioottikuurin poskionteloihin, kävin tarkistuttamassa purennan hammaslääkärillä. Ostin parikin uutta tyynyä, kalliita kuin mitkä.
Kunnes: kaksi käyntiä taitavalla fys.terapeutilla hieronnassa auttoi, siihen loppui oireilu. Pään ja niskan lihakset olivat totaalijumissa, siitä oireet.

Enkä edes itse tajunnut ennenkuin jännitys saatiin laukeamaan, olin niin tottunut siihen jumiin, kun se oli pikkuhiljaa syntynyt.

Pyydä lähete omalääkäriltä, kerran vuodessa on kenellä tahansa oikeus fysioterapiaan, aivan ennaltaehkäisevässä mielessäkin. Ei tarvtsei selittää muuta kuin että haluat fys.terapialähetteen niska- ja hartiavaivojen takia.
Siihen asti hoida lämpötyynyllä tai kuumavesipullolla, käsikauppavalmiste tulehduskipulääkettä ei varmasti haittaa sekään.

Näistäpä saat hyvän muistilistan, kun varaat ajan omalääkärille. Se, että podet mielenterveyden vaivaa ei pois sulje fyysisiä vaivoja, usein niitä vaan jää potemaan, kun ei jaksa ryhtyä vielä niitäkin hoitamaan. Pyydä joku läheinen tukihenkilöksi vastaanottokäynnille, jos tuntuu vaikealta ryhtyä itse selittämään.

Nyt on syytä käydä yöunille, täällä kello on tuntia enemmän kuin siellä. Siksi toisekseen, tämä koneella istuminen jumittaa niskat. Siispä hyvää yötä ja levollisia, rentouttavia unia t. amy.

Huomenta! 🙂 Sain nukuttua ihan hyvin yön. Vähän painajaismainen uni oli, mutta ei nyt hirveän ahdistava.
Nyt ei ulkona sada tai paista aurinko, mutta harmaa sää on. Aikalailla varmaan perus Suomen kevät. Ulkona en ole vielä käynyt, koska isä käytti koirat ulkona aamulla. Jäin siis yöksi tänne vanhemmille vielä.
Nyt lähdössä itse ulos koirien kanssa etten jää koko päiväksi sänkyyn lepäämään.

Hulluksi tulemisessa pelottaa se kontrollin katoaminen ja ajantajun heikentyminen siis etten itse tiedosta mitä teen jne. Se minua pelottaa ja on varmaan aina pelottanut.

Ei ole kuvattu minun päätä koskaan minkään takia. Kuhmuja on päähän tullut kyllä vaikka kuinka monta pienestä asti mutta ei niitä ole tutkittu ikinä.

Voi olla että pelkään sen takia fyysisiä sairauksia koska on vaikea hyväksyä, että on mielenterveysongelmia ja kun mielenterveys kuitenkin lähtee tuolta pääkopasta niin siksi. Hyvä pointti oli kyllä sinulla! En ole ennen tullut tuollaistakaan ajatelleeksi.
En ole ollut kertaakaan sinut tämän asian kanssa etten kykene juuri nyt tekemään sellaisia asioita mitä haluaisin ja että minulla on huono olla.
Oon muutenkin tosi hukassa itseni kanssa. En tiedä mitään itsestäni paitsi nimen ja sen mitä on tapahtunut elämäni aikana.
Tuottaa ahdistusta ajatella etten tiedä.

Kauanhan tämä väsymyskin kestää. Oon ollut jo kauan tosi väsynyt. Ehkä tämäkin tästä. Hyvällä tuurilla ne tuolla nykyisessä paikassa missä käyn terapiassa muistaa lääkärille mainita, että haluan labroihin tutkituttamaan laajan verenkuvan ja vitamiinitason niin tietääpä sitten jos siellä jotain on niin asialle voi tehdä jotain.

Yksityiselle siis ei ole varaa mennä eikä vanhemmillakaan ole niin paljoa rahaa antaa minulle. Siellä kyllä mieluusti kävisin lääkärillä, mutta kun ei pysty niin ei pysty.

Puhalla tännepäin sitä lämpöä ja aurinkoa, kun täällä meinaa olla vähän kylmä. 😀