Hei Maaria77, mun terapeutti ajattelee että ahdistus johtuu usein siitä ettei oikein sallisi itselleen jotain tunnetta joka olisi tulollaan. Tuli mieleen tuosta kun sanoit etteivät vanhempasi oikein pitäneet siitä jos näytit ahdistustasi lapsena.

Mä en usko että ahdistuneisuus on osa persoonallisuuttani, mutta varmaan mulla on sellainen temperamentti ja tausta että se altistaa ahdistuneisuudelle. Varsinkin kun siihen liitetään vähän taitamattomia toimintamalleja (alan herkästi huolehtimaan asioista ja ihmisistä, ahnehdin vastuuta ja lipsahdan helposti väsyneenä katastrofiajatteluun), joita olen yrittänyt korjailla terapeutin ja parin henkiystävän kanssa.

Juuri nyt ei ahdista. Ehkä ryhdyn siis siivoamaan 🙂

Kilpirauhas arvot edelleen päin honkia. Painon nousu ahdistaa edelleen. Jouluna ei onneks tullut lisää kiloja vaikka niin pelkäsin. Nyt vähensin ruuasta hiilihydraattien määrää, vielä ei mitään vaikutusta. Ahdistaa muuttunut ulkonäkö, inhoan itseäni. Tuntuu turhauttavalta, hävettää olla näin pinnallinen, 12kg paino noussut kesällä ja nyt ne ei lähde pois.

Moi! Ahdistunut kaupunkilaisnainen täällä terve. En ole vielä lukenut teidän viestejänne, päätin esittäytyä ensin. Olen pyörinyt täällä Tukinetissä muutama vuosi sitten ja muistan ainakin Jardin Prive -nimimerkin niiltä ajoilta, mutta en muistaakseni kirjoittanut silloin mitään.

Minulla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko, aiemmin myös masennus. Olen äskettäin saanut töitä, mikä on hyvä juttu, mutta ahdistus kuormittaa kovasti ja vaikeuttaa keskittymistä työhön ja kaikkeen muuhun. Pelkään haasteita ja kritiikkiä ja mietin koko ajan, mitä muut minusta ajattelevat. Häpeän itseäni, kun olen "jo" kolmekymppinen ja mielestäni minun pitäisi olla jo rauhallisempi ja itsevarmempi, mutta olen kuin säikky ja vetäytyvä pikkutyttö.

Hei, Lehmis1. Tervetuloa joukkoon!

Mulla tuli eilen illalla outo olo. Sitä on joskus tullut illalla nukkumaan käydessä, mutta harvoin, ja silloin se on mennyt nopeasti ohi. Eilen se kesti ehkä kymmenisen minuuttia eli kauan. Mulle tulee olo, että minä/ maailma pyörii väärään suuntaan. Sitä on hirveän vaikea selittää. Se olo saa pelkäämään, että on sekoamassa. Ettei se lopu koskaan, ja kuolen siihen jollain tavalla. Se ahdistaa ja pelottaa.

Pahin ahdistus on edelleen pysynyt poissa. Tänäänkin oli tilanne, jossa olisin normaalisti saanut kohtauksen, mutta pysyin täysin tyynenä. Uskomatonta!

Sain masennuksen takia uuden lähetteen ect-hoitoon. Toivon, että sillä saa vielä lisää jatkoaikaa ahdistuksen kanssa pärjäämiseen. Sähköhoidon vaikutukset eivät ole pysyviä ja tämä oli ensimmäinen hoitosarja, joten en tiedä kauan vaikutus kestää. Masennuksen kanssa kävi ikävä kyllä niin, että oireet palasivat heti kun hoito loppui. Olisin varmasti osastolla, jos ahdistus olisi vielä riesana.

Terve vaan kaikille.

Olen hieman vaille 40v kahden pienen lapsen isä, vakituisessa työssä ja muutenkin elämä on varsin mallillaan. Noin 10v ajan mulla on ollut selittämättömiä tykytyskohtauksia, joita on tutkittu sydänperäisinä ilman mitään mainittavaa tulosta (SVT:tä epäiltiin, mutta sellaiseksi jäi). Näitä on tullut harvakseltaan n. 2 kertaa kuukaudessa, kuitenkin 3v sitten pojan syntymän jälkeen pysyivät pari vuotta poissa.

Nyt kuitenkin toisen lapsen syntymän jälkeen aloin saamaan töissä silloin tällöin huimausta ja hengenahdistusta ilman ennakkovaroitusta. Teen töitä hoiva-alalla toimistoympäristössä, ja työ on melkoisen stressaavaa. Tottakai nämä kohtaukset tuli sitten yhdistettyä aiempiin arveltuihin sydänoireisiin. Näitä nyt ei sen kummemmin hoidettu, arvelin että kyseessä olisi pelkkä stressi. Mulla on kuitenkin ollut aina luontainen taito jättää työt pukuhuoneen kynnykselle, eikä kotona töihin liittyvää juttua ole tullut mietittyä. Kahden pienen lapsen kanssa toki kotonakin meno on erittäin hektistä, eikä lasten äidin lievä masennustila toisen lapsen syntymän jälkeen ole ainakaan auttanut asiaa.

Reipas kuukausi sitten aloin huomaamaan itsessä entistä enemmän väsymyksen merkkejä. Fyysisesti olin koko ajan loppu, heikotus tuli n. kerran päivässä ja töiden jälkeen pystyin lähinnä vain makailemaan sohvalla ja yrittämään jotain leikkiä vanhemman lapsen kanssa. 15.tammikuuta sitten nukkuessa sain jälleen yhden tykytyskohtauksen tällä kertaa kesken unien. Tällä kertaa sykkeen asetuttua ei tykytys siihen jäänyt, vaan palasi vielä kaksi kertaa niin että kolmannessa erässä olin jo hyperventiloinut itseni siihen kuntoon että paikalle soitettiin ambulanssi. Tilanne rauhoittui hengittelemällä, ja menin jopa seuraavana päivänä töihin. Tuosta lähtien vointi onkin sitten romahtanut päivä päivältä.

Viime viikon keskiviikkona olin menossa toisissa aiheissa tk-lääkärille, kävelymatkalla heikotus ja hengenahdistus iski kaksi kertaa. Lääkäri määräsi verikokeita (kaikki viitteissä) ja määräsi jo minulla käytössä olevan Bisoprololin lisäksi Opamoxia tarvittaessa. Sairauslomalla olen ollut tuosta päivästä lähtien.

Kuulin myös vanhemmiltani, että isällä on aikoinaan todettu laaja-alainen paniikkihäiriö. Sitä kautta lähdin tutustumaan aiheeseen enemmän, ja kyllähän nuo omat oireet tuntuvat osuvan yksi yhteen ahdistuneisuushäiriön kanssa. Tänään kävin työterveyslääkärissä ja sain tälle viikolle sairauslomaa ja seuraavalle maanantaille vielä uuden keskusteluajan samalle lääkärille. Sykkeet oli vastaanotolla täydessä levossa 106, ja toki hengitys oli hankalaa ja päässä pörräsi.

Nyt hämmentyneenä tästä kaikesta kysyisinkin kokemusasiantuntijoilta paria asiaa:

1. Onko normaalia, että ahdistuskohtauksia tulee jopa useasti päivässä? Minulla on jo tänään ollut kaksi selvää episodia, Opamox-Bisoprolol aamukombosta huolimatta.

2. Liittyykö ahdistushäiriöön aina nuo pelkotilat? Itse en ole KOSKAAN kokenut ahdistusta joistain erityisistä tilanteista tai tulevaisuuden asioista. Korkeita paikkoja ja lentämistä pelkään, mutta muuten olen mielestäni henkisesti erittäinkin hyvin balanssissa.

Kiitos paljon jo pelkästään siitä, jos jaksoit lukea tänne saakka. Erityiskiitos, jos jaksat noihin kysymyksiin jotain raapustaa takaisinkin.

Moi jippis81

Kyllä on varmaan ihan normaalia (jos niin voi tällaisesta oireilusta sanoa), että kohtauksia pahimmassa vaiheessa tulee useita, itsellenikin on tullut. Mutta jokainen on yksilö tietenkin eikä yhden kokemuksesta sinänsä voi päätellä että toiselle täytyisi tulla samanlailla oireet.

Peloista en osaa sanoa... toivottavasti täältä löytyisi vertaistueksi joku ahdistuksesta kärsivä, jolla ei varsinaisia pelkoja ole, niin voisit varmistua siitä että sekin on ihan normaalia. Oletan ettei sulla siis ole pelkoja oikeastaan. Mikä sinänsä minusta vain hyvä asia... toivottavasti ei tulekaan.

Pidät vain rutiineista kiinni, touhuat kaikkea mukavaa, niin uskon että autat itseäsi siinä asiassa parhaiten.

Hei!
Olen kuusikymppinen nainen ja kärsin pahasta ahdistuneisuudesta. Minulla on ollut viimeisen puolentoista vuoden aikana sydänvaivoja ja olen ruvennut pelkäämään niitä ja kuolemaa niin paljon, että minua ahdistaa koko ajan. Nämä asiat ovat mielessäni joka hetki ja stressi ja ahdistus pahentavat fyysisiä vaivoja entisestään. Asun yksin ja olen muutenkin yksinäinen. Olen joutunut pahaan kierteeseen siis. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia? Miten olette selvinneet niiden kanssa?

Olen jatkuvasti niin ahdistunut etten saa nukuttua yöllä. Nukahdan vasta sitten ku oikeasti ei silmät pysy enää auki ja ns "sammun". Ja kun nukahdan, nukun todella pitkään. Usein jopa yli 12 tuntia. Tämä saattaa viitata myös masennukseen, mutta yleensä se on ahdistus minkä takia en saa nukuttua. 😴☹️ En ole uskaltanut hakea töitäkään kun on tämmöinen olo koko ajan. Olen työtön ja rahaton. Onneksi olen vasta nuori aikuinen ja asun vielä isän luona. Mutta en usko että hänkään tätä ikuisuutta jaksaa.

Hei,

Tässä ketjussa on kirjoiteltu myös sydänoireista ja niihin liittyvästä ahdistuksesta. Olettekohan tietoisia, että Sydänliitto järjestää täällä Tukinetissä vertaistukichattejä, jotka on tarkoitettu sydänsairastaville. Mukaan voi tulla, vaikka mitään diagnoosia ei olisikaan! 🙂👍

Seuraava Sydän chat on Tukinetissä jo toänään tiistaina 29.1. klo 18. Tervetuloa mukaan!

Ja toivottavasti jatkatte keskustelua asiasta myös tässä ketjussa. 🙂🌻

jippis81 kirjoitti 28.1.2019 15:3

Terve vaan kaikille.

Olen hieman vaille 40v kahden pienen lapsen isä, vakituisessa työssä ja muutenkin elämä on varsin mallillaan. Noin 10v ajan mulla on ollut selittämättömiä tykytyskohtauksia, joita on tutkittu sydänperäisinä ilman mitään mainittavaa tulosta (SVT:tä epäiltiin, mutta sellaiseksi jäi). Näitä on tullut harvakseltaan n. 2 kertaa kuukaudessa, kuitenkin 3v sitten pojan syntymän jälkeen pysyivät pari vuotta poissa.

Nyt kuitenkin toisen lapsen syntymän jälkeen aloin saamaan töissä silloin tällöin huimausta ja hengenahdistusta ilman ennakkovaroitusta. Teen töitä hoiva-alalla toimistoympäristössä, ja työ on melkoisen stressaavaa. Tottakai nämä kohtaukset tuli sitten yhdistettyä aiempiin arveltuihin sydänoireisiin. Näitä nyt ei sen kummemmin hoidettu, arvelin että kyseessä olisi pelkkä stressi. Mulla on kuitenkin ollut aina luontainen taito jättää työt pukuhuoneen kynnykselle, eikä kotona töihin liittyvää juttua ole tullut mietittyä. Kahden pienen lapsen kanssa toki kotonakin meno on erittäin hektistä, eikä lasten äidin lievä masennustila toisen lapsen syntymän jälkeen ole ainakaan auttanut asiaa.

Reipas kuukausi sitten aloin huomaamaan itsessä entistä enemmän väsymyksen merkkejä. Fyysisesti olin koko ajan loppu, heikotus tuli n. kerran päivässä ja töiden jälkeen pystyin lähinnä vain makailemaan sohvalla ja yrittämään jotain leikkiä vanhemman lapsen kanssa. 15.tammikuuta sitten nukkuessa sain jälleen yhden tykytyskohtauksen tällä kertaa kesken unien. Tällä kertaa sykkeen asetuttua ei tykytys siihen jäänyt, vaan palasi vielä kaksi kertaa niin että kolmannessa erässä olin jo hyperventiloinut itseni siihen kuntoon että paikalle soitettiin ambulanssi. Tilanne rauhoittui hengittelemällä, ja menin jopa seuraavana päivänä töihin. Tuosta lähtien vointi onkin sitten romahtanut päivä päivältä.

Viime viikon keskiviikkona olin menossa toisissa aiheissa tk-lääkärille, kävelymatkalla heikotus ja hengenahdistus iski kaksi kertaa. Lääkäri määräsi verikokeita (kaikki viitteissä) ja määräsi jo minulla käytössä olevan Bisoprololin lisäksi Opamoxia tarvittaessa. Sairauslomalla olen ollut tuosta päivästä lähtien.

Kuulin myös vanhemmiltani, että isällä on aikoinaan todettu laaja-alainen paniikkihäiriö. Sitä kautta lähdin tutustumaan aiheeseen enemmän, ja kyllähän nuo omat oireet tuntuvat osuvan yksi yhteen ahdistuneisuushäiriön kanssa. Tänään kävin työterveyslääkärissä ja sain tälle viikolle sairauslomaa ja seuraavalle maanantaille vielä uuden keskusteluajan samalle lääkärille. Sykkeet oli vastaanotolla täydessä levossa 106, ja toki hengitys oli hankalaa ja päässä pörräsi.

Nyt hämmentyneenä tästä kaikesta kysyisinkin kokemusasiantuntijoilta paria asiaa:

1. Onko normaalia, että ahdistuskohtauksia tulee jopa useasti päivässä? Minulla on jo tänään ollut kaksi selvää episodia, Opamox-Bisoprolol aamukombosta huolimatta.

2. Liittyykö ahdistushäiriöön aina nuo pelkotilat? Itse en ole KOSKAAN kokenut ahdistusta joistain erityisistä tilanteista tai tulevaisuuden asioista. Korkeita paikkoja ja lentämistä pelkään, mutta muuten olen mielestäni henkisesti erittäinkin hyvin balanssissa.

Kiitos paljon jo pelkästään siitä, jos jaksoit lukea tänne saakka. Erityiskiitos, jos jaksat noihin kysymyksiin jotain raapustaa takaisinkin.

Itse olen ollut ahdistunut varmaan koko 30-vuotisen elämäni, josta viimeiset 12 vuotta on ollut diagnoosikin. Ja tämän 12 vuotta olen pelännyt, että on fyysisesti milloin millaistakin vikaa. Yleensä itselläni tulee joku heikotus/pyörrytys/muljahtelu/tykytys ja vasta sen jälkeen ahdistus asiasta, jota sitten jää miettimään ja pelon saa katkaistua sillä, että raahautuu lääkäriin. Eikä ole poikkeuksellista, että erilaisia oireita tulee useasti päivässä.

Eli oma yleistynyt ahdistuneisuuteni saattaa laukaista tuon heikotuksen/pyörrytyksen/muljahtelun/tykytyksen täysin yllättäen ja taas ollaan siinä samassa kierteessä. Olisi helpompi, jos vain osaisi olkaa kohauttamalla sivuuttaa oireet, kun vika ei ole veriarvoissa eikä sydämessä. Ja joka kerta yllätyn oireistani, koska ahdistus vain on minussa olemassa, mutta ilmoittelee itsestään joko jännityksenä tai fyysisinä oireina.

En nyt tiedä vastasinko kysymyksiisi, mutta yritin ainakin sanoa, että vaikka oma psyyke tuntuisi normaalilta, niin silti alitajunnassa voi olla solmuja, jotka aukeilevat kummallisilla tavoilla.