Jardin Prive, tunnistan tunteesi avun hakemisen vaikeudesta. Mulla on ihan sama ongelma. En muka kehtaa hakea apua kun en halua kuormittaa ketään. Tällä hetkellä käyn omahoitajalla kahden viikon välein, haluaisin useammin mutten kehtaa pyytää. Kun en tiedä onko se mahdollista edes niin en halua ottaa asiaa puheeksi. Otan en ajan mikä annetaan ja menen silloin ja se siitä...

Huomenna tuo hoitajan aika taas on ja ahdistaa ihan kamalasti. En tiedä itsekään miten voin. Olen kuin jossain mustassa kuopassa enkä pääse ylös, kaikki on vaan niin mustaa. Puhuminen on mulle niin hankalaa muutenkin niin miten muka saan huomenna sanaa suustani?

Tuntuu turhalta kirjoittaa tänne, ahdistaa... paino nousi kesän aikana 12kg, nyt yrittänyt laihduttaa. Ongelma vain siinä että paino ei tipu vaikka mitä tekisi. Johtuuko se kesällä todetusta kilpirauhasen vajaatoiminnasta vai helmikuussa aloitetusta cymbalta lääkkeestä. Ahdistaa... tuntuu että olen jäänyt yksin tämän painon pudotuksen kanssa. En tiedä mistä hakisin apua, ei ketään kelle puhuisin. Ystävät vähättelevät painonpudotusta, en kuulemma näytä lihavalta, laihdutan kuulemma ihan turhaan. Se ei paljon lohduta, vaatteet ei sovi päälle ja vatsamakkarat ällöttää. Mitä ihmettä oikein teen... turhauttaa ja ahdistaa.

Viimeisen kuukauden ajan oireistani ahdistus on noussut oikein kunnolla etualalle, vaikkakin sitä on ollut ajoittain olemassa jo vuosia. Tai ainakin oletan sen olevan ahdistusta, vaikkei minulla olekaan kiertäviä ajatuksia eikä mitään syytä olla huolissani. Aamulla jo tärisyttää ja henkeä ahdistaa, sydän hakkaa, ruoka ei maistu ja on kuin ruumiin läpi kulkisi pieni sähkövirta koko ajan joka tekee paikallaan olemisesta ja keskittymisestä hankalaa. Mieliala voi kuitenkin samaan aikaan olla tosi hyvä ja haluaisin esimerkiksi keskittyä lukemaan tai katsomaan jotain. Ärsyttävää. Näitä samanlaisia oloja voi tulla pitkin päivää, mutta aamut ovat olleet nyt hankalimpia.

En saa yhdistettyä mitään ajatusta tai tilannetta ahdistuksen laukeamiseen, tärinät vain tulevat yhtäkkiä jostain. Ainoa mitä voin tehdä on vältellä kahvia, joka tuntuu nyt pahentavan tilannetta. Aivan kuin mieli ja ruumis puuhailisivat kumpikin omiaan toisistaan riippumatta ja mieltä ärsyttää kun kroppa ei anna sen keskittyä.

En oikein tiedä mitä tekisin ahdistukseni kanssa kun en saa yhdistettyä siihen mitään mitä alkaa käsittelemään. Mulla on siihen kyllä lääkkeet joita on pakkokin käyttää että pystyn istumaan luennoilla, mutta ei niitäkään loputtomiin viitsisi päivittäin popsia. Ahdistustesteistä en saa kovinkaan korkeita pisteitä koskaan, koska ei pelota eikä huolestuta. 😟

Onko muilla vastaavia kokemuksia ja jotain vinkkejä miten olette edenneet?

Emt79 kirjoitti 28.11.2018 8:4

Tuntuu turhalta kirjoittaa tänne, ahdistaa... paino nousi kesän aikana 12kg, nyt yrittänyt laihduttaa. Ongelma vain siinä että paino ei tipu vaikka mitä tekisi. Johtuuko se kesällä todetusta kilpirauhasen vajaatoiminnasta vai helmikuussa aloitetusta cymbalta lääkkeestä. Ahdistaa... tuntuu että olen jäänyt yksin tämän painon pudotuksen kanssa. En tiedä mistä hakisin apua, ei ketään kelle puhuisin. Ystävät vähättelevät painonpudotusta, en kuulemma näytä lihavalta, laihdutan kuulemma ihan turhaan. Se ei paljon lohduta, vaatteet ei sovi päälle ja vatsamakkarat ällöttää. Mitä ihmettä oikein teen... turhauttaa ja ahdistaa.

Moi! Mulla sama juttu, Ketipinor nosti painoa 10 kg😞. Muut väittää etteivät huomaa mitään mutta kyllä ainakin tuntuu...olen jättämässä ko lääkettä pois nyt joulun vapailla, saa nähdä onko sillä vaikutusta painoon. Ärsyttää kun olen aina ollut tarkka ulkonäöstäni. En ole yrittänytkään pudottaa joten en tiedä miten lähtis..

Cherry77 kirjoitti 6.12.2018 13:2

Emt79 kirjoitti 28.11.2018 8:4

Tuntuu turhalta kirjoittaa tänne, ahdistaa... paino nousi kesän aikana 12kg, nyt yrittänyt laihduttaa. Ongelma vain siinä että paino ei tipu vaikka mitä tekisi. Johtuuko se kesällä todetusta kilpirauhasen vajaatoiminnasta vai helmikuussa aloitetusta cymbalta lääkkeestä. Ahdistaa... tuntuu että olen jäänyt yksin tämän painon pudotuksen kanssa. En tiedä mistä hakisin apua, ei ketään kelle puhuisin. Ystävät vähättelevät painonpudotusta, en kuulemma näytä lihavalta, laihdutan kuulemma ihan turhaan. Se ei paljon lohduta, vaatteet ei sovi päälle ja vatsamakkarat ällöttää. Mitä ihmettä oikein teen... turhauttaa ja ahdistaa.

Moi! Mulla sama juttu, Ketipinor nosti painoa 10 kg😞. Muut väittää etteivät huomaa mitään mutta kyllä ainakin tuntuu...olen jättämässä ko lääkettä pois nyt joulun vapailla, saa nähdä onko sillä vaikutusta painoon. Ärsyttää kun olen aina ollut tarkka ulkonäöstäni. En ole yrittänytkään pudottaa joten en tiedä miten lähtis..

Minä yritin alku kesästä vaihtaa lääkettä, mutta se ei toiminut. Kauheat ahdistus ja paniikki oireet tuli takaisin. Nyt kysyn olisiko jotain muuta lääkettä mihin vaihtaa, jos sillä paino alkaisi pudota. Nyt yrittänyt syödä todella vähän, jos siten laihtuisi. Joulu ahdistaa jo valmiiksi, tulee kuitenkin syötyä enemmän. Kun tarjolla kinkkua ym muuta hyvää. Päättänyt syödä kohtuudella, tiedä onnistuuko sekään. Minulla ei ketipinor nostanut painoa vaan cymbalta. Painonnousu lukee ensimmäisenä haittavaikutuksissa.

Moi,

Mulla kävi aikoinaan samoin Sepramin kanssa...paino nousi 15 kg puolessa vuodessa. Sain sen pois tiukalla ruokavaliolla vaikka Sepram jatkuikin. Monissa psyykenlääkkeissä on tuo sama haittavaikutus. Itse olen nyt ajatellut että antaa tuon painon olla vaikka se harmittaakin...paniikki pysynyt poissa 🙂👍. Joskos sitten ensi vuoden puolella aloittaisi projektin tuosta sitten.

Oletko muuten voinut hyvin Emt79? Muistan kun kirjoiteltiin alkuvuodesta... Minä olin 9 kk sairauslomalla ja palasin töihin osasairauspäivärahalla elokuussa...ihan ok on mennyt. En vieläkään ole täysin toipunut mutta ihan toimintakykyinen.

Cherry77 kirjoitti 9.12.2018 19:45

Moi,

Mulla kävi aikoinaan samoin Sepramin kanssa...paino nousi 15 kg puolessa vuodessa. Sain sen pois tiukalla ruokavaliolla vaikka Sepram jatkuikin. Monissa psyykenlääkkeissä on tuo sama haittavaikutus. Itse olen nyt ajatellut että antaa tuon painon olla vaikka se harmittaakin...paniikki pysynyt poissa 🙂👍. Joskos sitten ensi vuoden puolella aloittaisi projektin tuosta sitten.

Oletko muuten voinut hyvin Emt79? Muistan kun kirjoiteltiin alkuvuodesta... Minä olin 9 kk sairauslomalla ja palasin töihin osasairauspäivärahalla elokuussa...ihan ok on mennyt. En vieläkään ole täysin toipunut mutta ihan toimintakykyinen.

Olen voinut ihan hyvin. Lievää ahdistusta välillä ja muutama paniikkikohtaus, mutta ei mitään vakavaa. Viime vuosi ja alkuvuoden ahdistus tuntuu vain pahalta unelta. Nyt tuntuu et miten ihmeellä sitä selvisi joka päiväisistä paniikkikohtauksista. Tammikuussa haen opiskelemaan ja koulu alkaa helmi-maaliskuussa. Vähän jännittää että miten jaksaa ja tuleeko paniikkikohtauksia. Tsemppiä sinulle.

Samoin sinulle Emt79! Ja hyvää opiskeluintoa 🙂🌻

Hei vaan kaikille! En ole vähään aikaan täällä käynyt, mutta ihanaa huomata että ahdistuneille on oma ketju täällä 🙂 täällä yksi määrittelemätön tapaus, joka edellisen "tipahduksen" jälkeen VIHDOIN aloitti lääkityksen, enkä ymmärrä miksen ole aikaisemmin uskaltanut sitä aloittaa... on ihanaa kun ei tarvitse kokoajan pelätä kaikkea.

Itsellä tämä peikko on ollut mukana monen monta vuotta, diagnoosin sain vasta kun en oikeasti enään pärjännyt pääni kanssa: töissä olin aivan vainoharhainen, itkuinen, en muistanut mitään päivistä enkä saanut oikein mistään ajatuksista/tunteista kiinni. Eikun työterveyteen, josta pääsin psykiatrin kautta psykoterapiaan. 3v siellä auttoi kyllä, mutta valehtelin menemään koska enhän halunnut tuottaa pettymystä... huoh.

Itsetuhoisuus on mulla myös se juttu, ja sen kanssa joutuu ihan oikeasti taistelemaan ettei sitä tee. Miten voikin ihminen niin itseään vihata, että haluaa kokoajan satuttaa. Jos kukaan mun ystävä ajattelisi tai toimisi niin kuin ite toimin, menisin samoin tein väliin ja pitäisin puhuttelun.

Loppuun vielä kyssäri: onko kenelläkään ollut vaikeuksia ns. tuntea tunteita? Silleen että tiedät olevasi surullinen, ilonen, vihanen tms mutta et pysty tuntemaan sitä. Vaan ahdistuksen, ja sekin on vaan sellanen vakio. Joutuu logiikan kautta miettimään, että loukkaantuuko esim jonkun sanoista, tekeekö joku asia iloiseksi vai ei. En tiedä osasinko oikeen selittää 😀 mutta tuntuu siltä että päässä on kokoajan sellainen fiilis, että siellä on myrsky tulossa, jyrinä kuuluu ja salamat näkyy, mutta se ei tule siihen päälle.

Lääkäri soitti, pitää odottaa että kilpirauhas lääke alkaa vaikuttaa. Sitten voi vasta sanoa mistä painonnousu johtuu. Ahdistaa hirveästi. Jos painonnousu johtuu lääkkeistä joutuu miettimään kumpi tärkeämpää, paino vai mieliala. Nyt tuntuu siltä että paino tärkeämpi. Kärsin mieluummin paniikkikohtauksista kuin olen lihava. Miksi tämä on niin vaikeaa. Joulu ahdistaa, tarjolla taas kaikkia herkkuja ja minun täytyy yrittää syödä vähän jotta paino ei nouse lisää. Miten saan painon laskemaan. En kestä tätä enää....

Sähköhoidosta on kyllä ollut iso apu ahdistuneisuuteen. Luulen, että ahdistuneisuus onkin ollut vähintään yhtä iso ongelma kuin masentuneisuus.

Viime yönä näin unta naapureista eli jonkin verran ahdistusta silti on.

Emt79 kirjoitti 22.12.2018 8:23

Lääkäri soitti, pitää odottaa että kilpirauhas lääke alkaa vaikuttaa. Sitten voi vasta sanoa mistä painonnousu johtuu. Ahdistaa hirveästi. Jos painonnousu johtuu lääkkeistä joutuu miettimään kumpi tärkeämpää, paino vai mieliala. Nyt tuntuu siltä että paino tärkeämpi. Kärsin mieluummin paniikkikohtauksista kuin olen lihava. Miksi tämä on niin vaikeaa. Joulu ahdistaa, tarjolla taas kaikkia herkkuja ja minun täytyy yrittää syödä vähän jotta paino ei nouse lisää. Miten saan painon laskemaan. En kestä tätä enää....

Hei emt79,

Äläs nyt! Malttia asian kanssa. Painoa ehtii pudottamaan ajan kanssa hissun kissun. Itse en tiedä mitään hirveämpää kuin paniikki ja ahdistus, niitä en vaihtaisi mihinkään. Itsellänikin nyt se reilu 10 kiloa, ei mahtunut aamulla toppahousut jalkaa ☹️ mutta ajattelin että olkoot...paneudun asiaan joulun jälkeen ja nautin nyt joulusta.

Hyvää joulua kaikille! Ei ahdista 🙂👍

Sain melko vaikean ahdistuskohtauksen iltapäivällä. Sisko oli kylässä, ja silloin se alkoi. Otin kaikki tarvittavat, mutta ei attanut. Sitten Opamoxia pari tablettia. Jossain vaiheessa ahdistus poistui. Pelottaa, miten huominen menee, kun tyttö tulee käymään.

Miten voisin selättää ahdistuksen ilman lääkkeitä?! 😑❓

JP

Minä olen uusi tällä foorumilla. Minulle ollaan ehkä hakemassa terapiaa yleistyneen ahdistuneisuuden perusteella. Ajatus tuntuu oudolta, koska koko aikuisikäni olen ajatellut, että minä olen tosi vahva ja vain miehelläni on mt-ongelmia. Minä olen siis erittäin hyvin työkykyinen ja hän on työkyvyttömyyseläkkeellä psykoosialttiuden vuoksi. Kuitenkin minulla on ollut tätä ahdistuneisuutta lapsesta asti. Mutta tuntuu kuin minulla ei olisi oikeutta tällaisiin tunteisiin tai niiden vakavasti ottamiseen. Ahdistus piti aina lapsena piilottaa vanhemmilta tarkkaan. Ahdistus on kuitenkin aina ollut syvällä minussa, piilotettuna vain. Aikuisena kaikki oireeni menee vanhempieni silmissä mieheni piikkiin ja heitä varmaan suututtaa, että heidän "täydellinen" tyttärensä on mt-ongelmaisen miehen kanssa. Haluaisin saada vähintään itselleni läpi sen ajatuksen, että tämä minun ahdistuneisuuteni on ihan totta eikä pelkästään reaktio mieheni ongelmiin (vaikka olen toki reagoinut niihinkin).

Odotan terapiaan pääsyä. Juuri nyt ahdistaa, että ei kyetty menemään joululomalla vanhempiani tapaamaan ja he ovat varmaan tosi tyytymättömiä (ja ajattelevat, että kunpa en olisi mieheni kanssa...jolloin mitään ongelmaa ei heidän näkökulmastaan olisi). Onko ehdottaa keinoja, joilla helpottaa ahdistusta? Piilottaahan sen kyllä osaan sekä toimia kivusta ja ahdistuksesta huolimatta.

Maaria77. Anteeksi. Sinun viestisi on jäänyt minulta väliin, kun olen lueskellut ketjuja ja vuodenvaihteen aikoihin oli muuta...

Mulla ei ole lapsuudesta asti ollut ahdistusta. Tämä on ihan aikuisiän tuomaa. Tosin lapsena ja nuorena jännitin esiintymisiä, mutta samalla nautin niistä. Vanhempien tappelut, isän väkivaltaisuus, pelko äidin puolesta, kuvaavat lapsuuttani ja varhaisnuoruuttani. Sitten se loppui. Isä kuoli.

Kirjoitit, että pystyt vaikuttamaan siltä kuin olosi olisi ihan normaali. Vaatiiko tuo esittäminen, kuinka paljon voimiasi?

Haluatko kirjoittaa vielä lisää? Lukisin mielelläni ajatuksiasi...

JP