Minäkin olen juuri nyt ahdistunut. Olen sitä mieltä että sosiaaliset kontaktit auttavat. Ero ja yksinäisyys raastaa sisintä. Aamulla lähtö veljen kanssa sen duunikaveriksi. Kun joku on seurana elämä helpottuu heti. Oma ahdistukseni on hetkittäistä . se tuntuu rinnassa ns. Ylimääräisenä möykkynä. Lääkkeitä en käytä mutta onhan niistä apua. N. 5 v. Sitte käytin puoli vuotta propraleita. Sit menin työharj . ja töihin niin jätin ne pikkuhiljaa pois. Pärjäsin .

Kirjoitetaanpa tänne nyt

Itse sain ekan paniikki-/ahdistuskohtauksen viime vuonna, joka kyl hieman yllätti ja ihmetytti. Sen jälkeen kohtauksia on tullut satunnaisesti. Viimeisin ahdistus-/paniikkikohtaus oli tuossa keväällä..
En ainakaan muista ett olisi tullut sen jälkeen kohtausta, vaikka on kyllä ahdistanut välillä.

Mut joo.. 9.10-11.10 olisi Ammattillinen kuntoutusselvitys, joka stressaa ja ahdistaa todella paljon, ehkä jopa vähän pelottaakin. Toivon todella paljon että ei tarttis noitten 3 päivän jälkeen enään mennä takas tuonne Verveen.

Saa nähä kuinka raskaita nuo 3 päivää tulee oleen.

Kaiken lisäksi yks asia painaa mieltä, mut eipä siitä sen enempää.

Moi. Olen joillekin ehkä tuttu masentuneiden foorumista. Minulla todettiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö noin 4-5 vuotta sitten?

Tänä syksynä pääsin vihdoinkin nettiterapiaan. Se on tähän asti vaikuttanut lupaavalta mutta minulla on vaikeuksia tehtävien kanssa. Minulla on dissosiaatio-oireita ja nämä tekevät terapiasta haasteellista, koska siellä joutuu kuvaamaan tunteita ja huolia.

Pienenä opin tunkemaan pois tunteet ja ajatukset. Traumoja löytyy. Minulle oltiin vihaisia jos en käyttäytynyt mallikkaasti. Ystävän sairastuminen ja perhetausta laukaisi luultavasti sairauteni.

Koko nuoruuteni aikana olin vihainen itselleni, koska en saanut hankalia tunteita katoamaan. Opin etäytymään asioista. Etäännyin tunteistani, ajatuksistani ja koko maailmasta.

Vielä tänä päivänä en tunne kuuluvani minnekään. Vaikka tuttavia löytyy niin usein en tunne mitään yhteenkuuluvuudentunnetta heitä kohtaan. En viihdy oikein missään. Vähäinenkin ahdistus laukaisee tämän epätodellisuuden tunteen. Minulla ei ole vieläkään yhtään mielipidettä siitä kuka olen ja näin on ollut lapsuudesta lähtien. Tunnen olevani enemmän kuin koodattu kone kuin pysyvä henkilö. Olen vähän niin kuin pilvi. Elään sään mukana.

Välitän kaikista todella paljon vaikka saatan vaikuttaa kylmältä. Luen aina kaikki teidän viestinne mutta yleensä vastaaminen ahdistaa aivan liikaa. Auttaisin mielelläni muita ja tunnen syyllisyyttä joka kerta kun näen jonkun surullisen viestin ja en ole vastanut mitään. Ajattelen aina, että kyseisellä henkilöllä ei ehkä ole ketään muuta ja muistan kuinka tärkeää se oli minulle joskus aikoinaan että joku huomasi minut. Samalla pelkään, että pahennan jonkun oloa kömpelöillä sananvalinnoillani tai erikoisella logiikallani. Siitäkin on kokemusta.

Hei Muntjakki,

Kiitos että osallistuit tämän ryhmän keskusteluun. Kirjoita rohkeasti uudestaankin. Ei täällä kukaan kiinnitä huomiota kömpelöihih sanavalintoihin. Tämän huolen voit ottaa tarkastelun alle ja miettiä, mitä voisi pahimmillaan tapahtua ja kuinka todennäköinen tai realistinen huolesi on.

Olen itse kokeillut lääkärin lähetteellä nettiterapiaa. Sain valita masennuksen nettiterapian ja ahdistuksen nettiterapian väliltä. Valitsin masennuksen terapian, ja siinäkin käsiteltiin vähän ahdistuneisuutta. Piti kuvata tilanteita ja tehdä altistusharjoituksia. Minulla stoppasi koko terapia tähän yhteen tehtävään, kun sen tekeminen aiheutti niin suurta ahdistusta.

Kävin juuri eilen läpi ahdistuksen ja paniikin omahoito-ohjelmat ja ajattelin ottaa sieltä muutaman tehtävän tehdäkseni. Ainakin päivittäinen rentoutusharjoitus voisi keventää tätä ahdistuksen taakkaa.

Oletteko muut käyneet nettiterapiaa tai omahoito-ohjelmia?

Harjoittelin kaksi tuntia sitten ensimmäistä kertaa poikaystäväni autolla ajamista. Se oli kauheaa, koska autokoulun auto toimi täysin toisella tavalla.

Olin pikkukaupan parkkipaikalla ja laitoin vahingossa väärään vaihteeseen ja auto syöksyi nopeasti eteenpäin. Sain tästä paniikkikohtauksen ja poikaystävä vain huusi ärtyneesti minulle kaikkia miljoonia asioita mitä pitäisi tehdä. Yritin monta kertaa parkkeerata mutta kieltäydyin lopulta ajamasta, koska jalat vain tärisivät ja en saanut ajatukset koottua.

Pelkään huomista todella paljon, koska poikaystäväni vaatii että alan ajaamaan liikenteessä HETI. En tiedä mitä tehdä jos ahdistun, koska hän hermostuu kaikesta niin nopeasti ja alkaa huutamaan. Se laukaisee taatusti paniikkikohtauksen. Onneksi on lääkkeet mutta en oikein usko niihin sataprosenttisesti. Haluan harjoitella tyhjällä kentällä!!
😭

Hei kaikille,

Kirjoitan, koska minullakin on ollut paniikkikohtauksia ja ahdistusta. Itse olen jonkin verran pystynyt säätelemään niitä.

Ensimmäinen asia mielestäni on se, että ei ala vältellä niitä paikkoja, joissa kohtaus tulee. Välttely vain lisää pelkoa. Pelolle kannattaa siksi altistaa itsensä eli mennä hankaliin tilanteisiin vaikkapa tutun ja turvallisen ihmisen kanssa. Toistuvat positiiviset kokemukset pelottavista tilanteista auttavat pelon voittamisessa. Itseään voi myös palkita, kun on pystynyt altistamaan itseään. 🙂🎂

Kahvi ja muut kofeiinipitoiset juomat, valvominen ja alkoholi lisäävät alttiutta paniikkikohtauksiin. Itse olen jättänyt kahvin pois ja alkanut juoda teetä, koska joillekin jo pienikin määrä kofeiinia riittää laukaisemaan paniikin. Joillekin myös tupakassa ja tupakansavussa olevat aineet (nikotiini ja hiilimonoksidi) voivat laukaista paniikkia. Kannattaa siis välttää tupakkaa ja tupankansavussa oleskelua. Jooga, meditaatio ja erilaiset rentoutusharjoitukset voivat puolestaan vähentää paniikkikohtauksia.
Säännölliset elämäntavat ja liikunta, kuten lenkkeily, vahvistavat kuntoa ja siten vähentävät autonomisen hermoston herkkyyttä, joka laukaisee paniikin.

Itsellä on myös auttanut paniikin "ulkoistaminen". Se tarkoittaa sitä, että olen lukenut paniikin fysiologiasta.

Yritän tiivistää ajatukseni tähän.

On olemassa oikeaa pelkoa ja väärää pelkoa. Oikeaa pelkoa on vaikkapa se, että osaamme varoa käärmettä, emmekä lähesty sitä, vaan pakenemme. Väärää pelkoa taas on se, että emme uskalla mennä kauppaan, koska joku saattaa käydä kimppuumme. Alunperin paniikissa on kyse ihmislajia suojelevasta ominaisuudesta, taistele tai pakene -reaktio on suojellut ihmislajia.
Joillakin ihmisillä tämä taistele tai pakene -reaktio "menee päälle" liian herkästi. Fysiologisesti paniikkihäiriössä on kyse siitä, että aivojen mantelitumake toimii liian nopeasti. Paniikkikohtaus johtuu siis aivoista, aivojen toiminnasta. Se ei johdu sinusta, vaan aivoista.

Aivot käsittelevät kaikkien aistien tuottaman tiedon millisekunneissa. Jos mantelitumake tulkitsee jonkin asian uhkaavaksi, niin se hälyttää muun aivojärjestelmän ja kehon mahdollista reagointia varten. Siitä syntyy taistele tai pakene -reaktio. Aivojen nopea reagointi toimii ennen kuin edes otsalohko (järki) on ehtinyt mukaan arvioimaan tilannetta. Jos vaikka näemme käärmeen, niin väistämme sitä ennen kuin edes ehdimme ajatella asiaa.

Osalla ihmisistä aivojen hälytysjärjestelmä on herkempi kuin muilla, niinpä heillä evoluution myötä kehittynyt hälytysjärjestelmä reagoi herkemmin. Osalla ihmisistä "pelkohälytys" tulee liian usein ja liian herkästi. 😮

Kun mantelitumake ei saa rauhoittavaa viestiä otsalohkosta, niin se jatkaa muiden aivo-osien hälyttämistä uhkaa torjumaan. Ihminen valpastuu, stressaantuu mahdollisen uhkan varalle. Kun uhkatilanne (tai väärä hälytys) jatkuu elimistö alkaa tuottaa adrenaliinia ja kortisolia.

Tässä ei siis ole kyse siitä, että ihminen olisi tulossa hulluksi, vaan aivot reagoivat tilanteeseen nähden väärin. Ehkä tilanteessa on ollut jotain samankaltaisuutta kuin ensimmäisessä paniikkikohtauksessa. Stressi voi aiheuttaa näitä turhia hälytyksiä. Hyperventilaatio taas johtuu ilmeisesti siitä, että keho alkaa valmistautua pakenemiseen ja siihen tarvitaan enemmän happea, siitä johtuu liikahengitys.

Haluan sanoa, että paniikkikohtaus tosiasiassa johtuu aivojen väärästä reagoinnista. Kun tiedät tämän, niin voit ajatella tyyliin: "No niin nyt mun aivot taas reagoi väärin tähän, mutta minä tiedän järkeni avulla, että tässä tilanteessa ei ole mitään pelättävää."

Itselläni on auttanut myös, että tasaan hengitystä tai paniikkia vetämällä vaikkapa paidan hihaa alemmas käden kohdalle ja hengittelemällä sen läpi. Luulisin, että mielen rauhoittaminen eri aistihavaintojen avulla esim. katsomalla onko jotain pelättävää, kuuntelemalla, voisi rauhoittaa. Yksi keino on myös veden juominen. Jos pystyy juomaan vettä, ei voi panikoida. Myös vuorottainen kehon jännittäminen ja rentouttaminen voi auttaa tilannetta.

Itsellä on myös auttanut se, kun olen ajatellut, että jos paniikki tulee, niin se vain tulee. Entäs sitten? Mitä siitä seuraa? Ei mitään. On ihan samantekevää, jos paniikkikohtaus tulee. En yritä vastustaa sitä. Jonkinlainen humoristinen suhtautuminen koko asiaan voi auttaa selviytymään siitä.

September, minusta on tosi hienoa, että olet pystynyt olemaan pihassa ja että pystyt käymään kaupassa vaikkapa miehesi kanssa. Koita jatkaa pihassa olemista, vaikka ihan pieniä hetkiä ja samaten voit yrittää sitä postin ottamista mukaasi.

Kirjoitit siitä, kuinka siivositte kotona. Minusta on ihan ok, että jaat omat tehtävät kaikille. Ajattelen, että voisitko olla kontrolloimatta mitä muut tekevät, varmaan jokainen hoitaa osuutensa jollakin tavalla, omalla tavallaan. Se ei välttämättä ole täydellistä, mutta se voi kuitenkin olla riittävää. Voi olla toimivampi systeemi kehua heitä ja palkita hyvästä tekemisestä kuin kontrolloida. Voisitte vaikka mennä joskus hampurilaiselle koko perhe siivousurakan jälkeen tai jätskille tms. Siitä jäisi kaikille hyvä mieli.

🙂👍

Täällä myös yksi ahdistunut, hei vaan kaikille!

Minulla ahdistuskaudet ja -kohtaukset tulevat aaltomaisesti niin, että välillä, kuten nyt, voi olla ahdistuksettomia jaksoja ja välillä sitten taas ahdistaa enemmän tai vähemmän. Ahdistuksettomuuskaan ei aina tarkoita, että minulla menisi hyvin, vaan se voi olla vain sellaista tyhjyyden ja turtuuden tunnetta.

Olen myös muutaman kerran saanut sellaisen rajun hädän, pelon ja ahdistuksen tunteen, jota kai voisi kuvailla paniikkikohtaukseksi. Edellisestä kohtauksesta taitaa olla aikaa.

En ole vieläkään saanut kerrottua ahdistuksestani kellekään, en vanhemmilleni, siskolleni, kavereilleni enkä edes terveydenhoidon ammattilaiselle. On vain niin vaikea kertoa pahasta olostaan, oli vaikea myöntää sitä edes itselleni. Häpeän heikkouttani, vaikka saman aikaisesti ajattelenkin, että apua hakevat ihmiset nimen omaan ovat niitä rohkeita.

Onko kukaan kokeillut tärinäterapiaa? Sen sanotaan helpottavan stressiä, niin kai se voisi toimia ahdistukseenkin.

Myönnän, että olen kontrollifriikki. Olen kuitenkin hellittänyt paljon lasten syntymän jälkeen, kun on ollut mahdotonta kontrolloida kaikkea. En tiedä, onko tuo osin sisäsyntyistä ja osin lapsuuden kokemuksista kumpuavaa. Hallinnan menettämisen pelko aiheuttaa ihan hirveää ahdistusta.

Pitäisi päästä tuonne takapihalle tekemään nuo loput pihatyöt. Alkaa jo ahdistaa nekin. Keväällä yritin, mutta siitä ei tullut mitään. Oli kuulokkeet korvilla ja musiikki soi. Opamoxejakin olin ottanut etukäteen, mutta kauaa en kestänyt, kun luulin jo kuolevani.

Tuo pensasaita on tämän viikon tavoitteeni ja aion selvitä siitä jotenkin.

Muuttoon liittyy niin paljon muistettavaa ja huolehdittavaa. Eikä vähimpänä sen vallitseminen, minkä asunnon ottaa vastaan ja vuokraa.

Mulla särkee jatkuvasti päätä. Syön Buranaa kuin leipää... Ehkä tuo särky on muuttamiseen liittyvää stressiä. Koko päivän on vähän oksettanut. Ja nyt väsyttää. Kuumetta on melkein, vaikka olen ottanut Buranaa.

Ahdistaa.

Mulla on nyt voimakas halu vahingoittaa itseäni. Jopa kuolla. Jossain määrin koen tarpeelliseksi päästä sairaalaan. Ei se tosin tarkoita enimmillään kuin turvavuorokautta. Mulle on tulossa vieraita. Josssain vaiheessa. Eli sitä vähemmän tarvetta/mahdollisuuksia mennä päivystykseen.

JP

Tuolla joku sanoikin ettei saisi vältellä paikkoja, joissa paniikkikohtaus on tullut.

Itselleni nuo kohtaukset mitä on tullut, niin ne tuli kuntouttavassa työtoiminnassa Pesulalla.

Nyt en ole enään kuntouttavassa.. olen tuon kuntouttavan jälkeen jäänyt vähän tyhjän päälle. Joo, käyhän mul kerran viikossa toimintaterapeutti, mut välillä ei vaan jaksais tätä toimintaterapeuttia. Onhan hän kyl iha ok, mut eipä hänen kans oikein kemiat kohtaa, vaikka ollaan melkein vuosi jo oltu tekemisissä.

Lisäksi 9.10 olisi Verveen meno ja siellä pitäisi jaksaa olla 3 päivää..huoh.
Ei oikein jaksais yhtään kiinnostaa tuo Amnattillinen kuntoutusselvitys.. miks sitä ei voi järjestää täällä kotikaupungissa..huoh.

Voin surkeasti. Tiesin sen jo aamulla mutta yritin kuitenkin olla normaalisti. En kyennyt siihen. Tottakai minun piti tavata kaupassa jonkun tuttavan ja hermostua siitä niin paljon, että aloin puhumaan kummia.

Tunnen hermoromahduksen lähenevän. Tällaisina päivinä tunnen itseni vain noloksi taakaksi. Nöyryytän muita ongelmillani. Tahtoisin vain pysyä sisällä, kaukana sivilisaatiosta.

Viime aikoina kaikki on tuntunut ylitsepääsemättömältä. Ehkä pitäisi aloittaa lääkityksen uudelleen... Tunnen syyllisyyttä siitäkin. Somessa toitotetaan kokoajan siitä, kuinka ihmiset ovat ylilääkittyjä.

Kaikki tällaiset turhat asiat on alkanut ahdistamaan ihan suunnattomasti. Tuntuu siltä, että pääkopassani olisi hirmumyrsky. Siellä pyörii tuhat ja sata asiaa samanaikaisesti ja kaikki vaikuttavat uhkaavilta ja synkiltä.

Muntjakki, tuskin läheisesi ajattelevat, että olet taakka. Mitä tulee lääkitykseen, jos siitä on ollut ennen apua, niin ehkä se ei olisi niin paha juttu. Onko sinulla mitään hoitokontaktia tällä hetkellä?

Kävin eilen työpaikalla, se vähän lievitti töihin palaamisen ahdistusta. Oikein jo odotan maanantain työvuoroa.

Olen edennyt pensasaidan leikkaamisessa siihen vaiheeseen, että kävin ostamassa oksasakset, jotta ne olisivat koko ajan lähellä ja saatavilla. Taloyhtiön varastossa on oksasakset, mutta homma saattaa tyssätä siihen, että saan paniikkikohtauksen kävellessäni pihan poikki varastolle.

Ilma on tänään vähän hankala pensaiden leikkuuseen, mutta aion kuitenkin käydä ainakin terassilla ihmettelemässä. Näin viime yönä unta, että olin naapureiden kanssa ulkona, mutta niistä vain pari oli tuttuja kasvoja. Unessa olin ahdistunut, mutta pystyin olla pihalla. Alkaa tulla jo uniinkin tämä ahdistus.

Nyt mun täytyy tulla kertomaan teille, että mä sain leikattua melkein koko pensasaidan ilman paniikkia! Reipas sade keskeytti hommat, mutta huomiselle lupaa hienoa säätä niin voi koettaa jatkaa.

Kyllä mua ahisti, mutta ei tavinnut rauhoittavia ottaa. Tuntu kokoajan, että joku katsoo mua ja arvostelee mun tekemisiä. Huomasin hokevani itselleni yllättäviäkin asioita, jotka ehkä vähän kertoo jotain mun ahdistuksesta. Sen lisäksi, että hoin "tähän ei kuole", sanoin itselleni "sulla on oikeus olla tässä pihalla" ja "et ole huonompi kuin muut".

September kirjoitti 26.9.2018 9:48

Muntjakki, tuskin läheisesi ajattelevat, että olet taakka. Mitä tulee lääkitykseen, jos siitä on ollut ennen apua, niin ehkä se ei olisi niin paha juttu. Onko sinulla mitään hoitokontaktia tällä hetkellä?

Ei ole varsinaista hoitokontaktia mutta onneksi on lääkäriaika huomenna. Saan tietää verikokeen tulokset. Otan samalla lääkityksen puheeksi.
🙂👍

Valitettavasti kaikki läheiseni ovat turhautuneita minuun. Aloin eilen itkemään kun tulin kotiin. Poikaystäväni ärsyntyy aina ongelmistani. Huusi "Miksi sinua ahdistaa! Ei sinulla ole syytä olla ahdistunut! Minun pitäisi vasta olla ahdistunut!", "Etkö tiedä, kuinka rankkaa on tulla kotiin pitkän työpäivän jäkeen?!", "Minuakin ahdistaa!"...

Menin lopulta keittiöön itkemään itse, ettei se häiritsisi häntä mutta hän tuli silti sinne pahoittamaan mieltään. Haukkasin ilmaa koko eilisen, koska tietyt ajatukset laukaisivat ahdistuksen joka kerta kun ajattelin niitä. Poikaystäväni mielestä olin "todella v**** kumma".
😟

September kirjoitti 26.9.2018 11:54

Nyt mun täytyy tulla kertomaan teille, että mä sain leikattua melkein koko pensasaidan ilman paniikkia! Reipas sade keskeytti hommat, mutta huomiselle lupaa hienoa säätä niin voi koettaa jatkaa.

Kyllä mua ahisti, mutta ei tavinnut rauhoittavia ottaa. Tuntu kokoajan, että joku katsoo mua ja arvostelee mun tekemisiä. Huomasin hokevani itselleni yllättäviäkin asioita, jotka ehkä vähän kertoo jotain mun ahdistuksesta. Sen lisäksi, että hoin "tähän ei kuole", sanoin itselleni "sulla on oikeus olla tässä pihalla" ja "et ole huonompi kuin muut".

Hienoa! Ihana kuulla, että pensaiden leikkaaminen sujui.
🙂👍

Täälläkin alkoi satamaan. Kohta pitäisi mennä ateljeelle työstämään projektia. Pelkään, että sekoan täysin. Olen ajatellut tätä monta tuntia nyt. Tämä sää nosti hieman ulos menemisen kynnystä.
😯🗯️