Itse saan usein ahdistusta hallittua, kun en taistele vastaan, annan pahan olon tulla, hengitän syvään, vakuuttelen itselleni, että minulla ei ole hätää, se on vaan tunnetta. Sitten alan kuunnella ääniä ympärilläni, 5 ääntä, jota kuulen itseni ulkopuolelta, viisi tunnetta, jota tunnen ihollani yms.

Minä käytän ahdistuksen hallintaan myös tuota rauhassa hengittämistä ja tuota vakuuttelua, että se on vain tunne, minulla ei ole mitään hätää. Ja yritän kiinnittää myös huomiota ympäristöön: mitä kuulen, mitä näen. Joskus, kun ahdistus on paha, alan laskea. Ensin lasken kaikkea, mitä ympärilläni näen: autoja, maton raitoja, kaikenlaisia kuvioita tai sitten ihan muuten vain vaikka neljään uudestaan ja uudestaan. En tiedä, onko tuo ihan tervettä, mutta se auttaa. Siirtää huomion pois ahdistuksesta. Sen jälkeen kykeneekin jo hengittämään rauhassa ja vaikka laskemaan hengitystä: yksi, kaksi, yksi, kaksi jne. Sitten, jos ahdistus pääsee tarpeeksi pahaksi, en enää kykene tekemään mitään vaan menen sykkyrään, enkä enää näe enkä kuule mitään. Olen vain ja toivon, että voisin lakata olemasta. Siinä vaiheessa eivät auta enää lääkkeettömät keinot vaan tarvitaan rauhoittavaa. ☹️

Mulla on kaks tapaa, riippuu tilanteesa kumpaa käytän.

Jos oon poikaystävän kanssa kaksin kotona, niin yritän vaan puhua. Kerron mahdollisimman tarkasti miltä tuntuu ja mitä pelkään. Poikaystävä sitten taas rauhoittelee ja toistelee, että se on vaan ahdistusta. Ylipäätään puhuminen auttaa, se pitää tilanteen tässä todellisuudessa, eli puhun ihan mitä tahansa. Äsken juuri sai mut rauhoitettua, kun käsittelin syövyttävää ainetta ja olin ihan varma että mulle tapahtuu jotain, että hengitin sitä tai että sitä huomaamatta roiskui mun päälleni. Niin hän realisoi mulle, ettei se ole vaarallista jos samassa tilassa hengittää ja ettei sitä todellakaan roiskunut mihinkään.

Jos oon yksin tai poikaystävä nukkuu tai muusta syystä en viitsi vaivata, niin yritän vaan realisoida tilanteen. Yritän olla mahdollisimman rauhallinen, menen yleensä sänkyyn peiton alle ja yritän vaan ajatella, että se on pelkkä tunne. Jos tunnen, että ahdistus on tulossa, niin yleensä annan tulla, koska se sitten helpottaa. Sen esteleminen ainakin mulla vaan pahentaa tilannetta. Pitää vaan alusta alkaen tietää, että se on "vain" ahdistusta. Tähän voisin esimerkiksi sanoa, että heinäkuusta lähtien olen pelännyt sydänkohtausta. Heti, kun tunnen vähänkin erilaisemman tunteen rinnassa saan kauhean ahdistuksen päälle ja tarkkailen loppupäivän sydäntä. Ja sitten kun ahdistus yltyy niin pahaksi, että olen ihan varma, että se on sydänkohtaus, yritän vain ajatella että olen ollut tässä tilanteessa ennenkin. Eikä se ole ollut sydänkohtaus ja mikä todennäköisyys olisi, että nyt saisin sydänkohtauksen.

Jos ahdistusta aiheuttaa jokin sairaus tai muu sellainen, kuten mulla toi sydäri, niin kannattaa käydä ensin lääkärillä saamassa varmistus ettei se ole mikään vakava. Sitten kohtauksen tullen voi rauhoittaa itseään sillä tiedolla. Mulla siis otettiin ihan sydänfilmi, kun menin rintakipujen takia lääkäriin. Kun kaikki näytti hyvältä sydämessä, pystyin rauhoittamaan itseni paljon helpommin 🙂