Hei! En tiedä onko tämä oikea tapa keskustella täällä, että aloittaa uuden aiheen mutta päätin kokeilla 🙂

Mä oon kokenut monta erilaista haastetta elämässäni. Minut on adoptoitu 3kk ikäisenä lastenkodista, minua kiusattiin 10+ vuotta koulussa ja jatko-opiskelupaikoissa, minulle tuli psykoosi kun olin 17-vuotias ja jouduin olemaan monta kk sairaalassa. Minulla oli myös psykoosi kun olin 22 -vuotias ja opiskelin yliopistossa ulkomailla. Monet ystävät ovat olleet myös ilkeitä ja mun itseluottamus on ollut aika olematon kauan. Vasta viimeaikoina ihmiset ympärilläni ovat kannustaneet minua myös siinä mielessä että heidän mielestä voisin olla ihan ok jopa ns. ammatissa. Mua on syrjitty ja haukuttu ”niin sairaaksi ettet itse tiedä miten sairas olet” jne. Myös minua on mm käsketty lähtemään pois kirkon tilaisuuksista ja sanottu, että ”hän on niin sairas että muut ahdistuvat”. Että sillai. Mulla on ollut todella vaikeeta antaa näitä asioita anteeksi. Varsinkin kun ne ei sano anteeksi. yks lapsuuden ystävä sanoi anteeksi, hän oli poikkeus. Nyt olen ollut vapaaehtoisena eri julkaisuissa, mm lehdissä ja blogeissa jne. Ihmiset katsoo ihan ihmeissään: ”En mä tiennyt että hän on noin fiksu!”… Mua on vaivannut enemmän nämä aikuisten sanomat asiat kuin mitä mun luokkalaiset ja muut sanoivat kun olin koulussa. Toisaalta olen melko vihainen vielä opettajille kun eivät voineet hoitaa hommaansa: minua kiusattiin 10 vuotta siellä ja se oli yksi syy miksi minulle tuli kesälomalla kun olin 17 viimeinkin psykoosi, minulla oli ollut niin kauan niin paha olla.

Mä voisin kirjoittaa paljon enemmän mutta tää oli nyt tämmöinen ensimmäinen johdanto 🙂