Ahdistaa...kai...en oikein tiedä
Kun en oikein tiedä että mikä minua vaivaa. Tämä on aika sekava tajunnanvirtakirjoitus, koettakaa saada selvää…
Periaatteessa kaikki on kunnossa. Olen perheellinen 37v mies, omakotitalo, työtäkin on, kaksi lasta. Kaikki ulkoiset puitteet kai on kunnossa. Alkoholia menee kohtuudella. En polta. Parisuhde on jotenkin kunnossa, tosin pelottaa että kuinkahan kauan…
Olen aina ollut hieman hajamielinen ja unohdellut asioita. Mutta nyt tämä tuntuu aiheuttavan minulle toistuvaa ja koko ajan pahenevaa ahdistusta. Useimmiten unohdan jonkun pikkuseikan kuten vaikka maksaa jonkun laskun. Tai hoitaa töissä jonkun pikkujutun, unohdan soittaa lasten hammaslääkäriaikaa tai jotain tällaista.
Mutta kun olen sen kerran unohtanut, asia paisuu omassa päässäni ihan tolkuttomiin mittasuhteisiin. En saa tehtyä sitä enää. Saatan päättää vaikkapa jonain aamuna, että tänään sitten iltapäivällä hoidan sen asian, silloin minulla on aikaa. Ja sitten kun tuo hetki tulee, keksin jotain tekosyitä itselleni. Valehtelen siis itselleni mutta usein myös muille. En vaan tee sitä asiaa kun se pelottaa tai jotain. En ymmärrä tätä itsekään nyt kun kirjoitan tästä, tuntuu ihan hölmöltä etten vaan saa hoidettua jotain pientä asiaa. Mutta näin se vaan siinä tilanteessa on…venytän ja venytän asian hoitamista.
Olen monissa pienissä asioissa siis aiheuttanut pettymyksiä vaimolleni ja myöskin jatkuvasti valehdellut hänelle. En minä haluaisi niin tehdä, en minä sellainen ole!! Laskujen kanssa tulee ongelmia kun en vaan saa niitä hoidettua. Rahaakin niiden maksamiseen olisi yleensä, mutta jotenkin hoitamatta jäänyt asia pelottaa ja jätän sen taas hoitamatta…ja koko ajan vaan pahennan tilannetta.
Asiat on jotenkin pysyneet kasassa. Ei minulla ole luottohäiriömerkintää missään, vaikkakin parissa paikassa eivät minulle enää laskulle myy. Ymmärrän kyllä hyvin, en minäkään myisi asiakkaalle joka venyttää ja venyttää laskujensa maksamista. Vaimon kanssa suhde on jotenkin kasassa, mutta ei mitenkään kehuttavasti. Hänellä on paineita omankin työn kanssa, olen vaan taakka hänelle kun minuun ei voi luottaa. Ymmärrän häntäkin hyvin.
Kauaa tämä vaan ei voi jatkua. Kohta minun parisuhde on karikolla ja niskassa nippu luottohäiriöitä, työpaikkakin voi olla vaarassa (vaikka siellä nyt suurin piirtein olen saanut asiat hoidettua). Joudun valehtelemaan ihmisille, en haluaisi niin tehdä mutta en uskalla myöntääkään että mun päässä on vikaa. Yritän vaan salailla ja peitellä sitä että jätän asioita tekemättä.
Kun vaan tietäisi että mistä tässä on kyse ja mikä ihme tähän oikein auttaa? No auttaahan tämäkin jo vähän kun saa kirjoittaa tästä jonnekin. Mikä yksinkertaisten asioiden hoitamisessa on niin vaikeaa? Saan kuitenkin monia muita asioita hoidettua ihan hyvin eikä minulle kaikista unohtamistanikaan asioista kasva tällaisia mörköjä!
Kirjoitan tätä autossani kauppakeskuksen parkkipaikalla. Meille kotona tuli riitaa kun olin jättänyt yhden laskun maksamatta ja vaimooni otettiin yhteyttä asian johdosta, kyse siis meidän yhteisistä asioista. En minä voinut puolustella tekoani mitenkään, olin vain hiljaa. Vaimoni käski minut pihalle, sanoi ettei takaisin ole tulemista ennen kuin asia on hoidettu. En ole hoitanut sitä vieläkään. Ehkä teen sen kohta, pakkohan minun on.
Ajoin tänne sekavassa olotilassa, hyvä ettei matkalla käynyt mitään, musta tuntuu etten silloin ollut oikein ajokunnossa. Itkin ja tärisin. Soitin palvelevaan puhelimeen, mielenterveysseuran palveluun. Se puhelu ei nyt varsinaisesti auttanut, mutta puhuminen vei pahimman olotilan pois.
Nukuttua olen sentään saanut. Vaikka heräänkin yleensä aamuyöllä, yleensä kuitenkin nukahdan uudestaan.
Mikä tässä on näin vaikeaa? Eihän minulla ole mitään oikeaa ongelmaa edes! Ei minua ole pahoinpidelty tai hyväksikäytetty lapsena, ehkä vähän koulukiusattu muttei sekään mitään vakavaa ollut. Kaikki on periaatteessa kunnossa. Ei mulla ole ollut aikuisiän pahoja kriisejäkään.
Tai on mulla yksi vakava tapaus ollut. noin 15 vuotta sitten opiskeluaikoina kaaduin pahasti polkupyörällä. Ei mulla mitään kypärää ollut, humalassakin olin silloin. Itse en muista asiasta vieläkään mitään, muistan kun lähdin kaverin kanssa pyöräilemään ja seuraava muistikuvani on sairaalasta kun hoitaja herättelee minua, on kuulemma tehnyt niin kerran tunnissa tarkistaakseen että olen ok. Päähäni tuli iso haava, menetin paljon verta ja hengitykseni ainakin (ehkä sydänkin, ei ole varmaa tietoa) oli pysähtyneenä ja minua on elvytetty. (tästä tosin vähän ristiriitaisia tietoja).
Joskus ajattelen, että kai minä sain jonkun aivovaurion tuosta ja siksi olen tällainen. Mutta minusta tuntuu että sekin on vaan selitys jonka keksin itselleni. Valehtelen itselleni.
Olen miljoona kertaa yrittänyt hokea itselleni että ”ota nyt itseäsi niskasta kiinni”. Ei se mitään auta, olisikin se ratkaisu noin helppoa. Vaimoni hokee mulle tuota samaa, mutta ei se mihinkään johda paitsi ehkä siihen että suhde vaan ajautuu karikkoa kohti koko ajan.
Haluaisin olla ihan tavallinen mies, hyvä aviomies, hyvä isä, hyvä työntekijä. En mitään erikoista tai ihmeellistä, mutta pärjätä vaan kunnialla tässä. Nyt vaan en pysty, kun jätän asioita tekemättä ja valehtelen läheisilleni.
Kertokaa joku mikä minua oikein vaivaa? Tai mitä minun oikein pitäisi tehdä? Mikä tähän voisi auttaa? Tämä kertominen helpottaa hetkeksi, ehkä saan taas hetken asioita hoidettua mutta kohta olen taas samassa jamassa kun joku juttu unohtuu ja kierre on valmis.
Tsemppiä sinulle. Kuulostat hienolta ja järkevältä mieheltä, uskon että saat asiasi kuntoon kyllä. Varmaan kannattaa pyrkiä juttelemaan lääkärille tai työpaikkalääkärille tai perheneuvolaan tmv "ammattilaisen pakeille", osaavat ainakin neuvoa mistä apua saat. Olisiko tuo juurikin jotain ahdistusta, tai masennusta mikä häiritsee elämääsi nyt. Kaikki selviää varmasti, pää pystyyn vaan.
Moi,
Sä olet ahdistunut ja stressaantunut. Sulla on velvotteita, jotka painaa sun mieltä ja vaikutat sellaiselta joka tykkää pitää asiat kontrollissa. Saattaa olla, että sun itsetunto jopa vähän rakentuu sen varaan (että asiat pitää olla kontrollissa). Kaikki ahdistuksen tunteet, mitä tunnet on täysin normaaleja! Asiat voi aina olla näennäisesti kunnossa, mutta se ei tarkoita, että sun pitäisi automaattisesti voida hyvin. Sulla on oikeus tuntea noita tunteita nyt, joita tunnet.
Ei sun päässä ole vikaa. Ei kannata ajatella noin. Ja kaikki noi hajamielisyydet liittyy ihan stressiin. Todella tavallinen ilmiö, että unohtelee asioita, varsinkin jos on paljon muistettavaa ym. Ja silloin, kun on stressiä, niin asiat tuppaa vielä kasvamaan oman pään sisällä ja just melko jokaipäiväisistä jutuistakin voi tulla isoja. Sun kannattaa alkaa nyt huolehtimaan itestäs. Kaikki noi merkit viittaa siihen, että sun pitää ajatella omaa hyvinvointiasi myös. Mitä isommat paineet sulla kasvaa jonkun hammaslääkärin ajan varaamisesta, sitä vaikeampi sun on tehdä sitä. Sun kannattaa olla avoin sun vaimolle... Kertoa, mitä tunnet. Ja jutella ylipäätänsä. Olla rehellinen, mitä tunnet. Äläkä pidä itteäs minään taakkana! Et oikeasti sitä ole.
Ja hei. Sä oot tavallinen mies! 🙂 Sä tarttet nyt vaan apua vähäsen. Vaikka jonkun ulkopuolisen apua, ystävän tai kenties terapeutin. Ja hienoa muuten, että oot tänne avautunut!
Toivon sulle kaikkea hyvää! 🙂🌻
Masennus sulla ihan selkeästi on. Silloin pienenkin asian hoitaminen tuntuu ylivoimaiselta. Muistiongelmat kuuluvat myös masennukseen. Nk. normaalitilassa ei tuota yleensä vaikeuksia hoitaa juoksevia asioita, mutta masentuneena energiaa kuluu paljolti itsensä koossa pitämiseen, joten noista arkipäiväisistä asioista tulee virstanpylväitä, joita kerääntyy liikaa ja toisesta "pikkuasia" tulee itselleen ylivoimaiseksi. Negatiivinen palaute pahentaa tilannetta entisestään ja masennus alkaa syvetä. Se, että mikään ei periaatteessa ole huonosti, ole este masennuksen puhkeamiselle. Itse olen havainnut, että asioita on kuitenkin kerääntynyt ylimääräiseksi lastiksi mieleen, kun masennuksen oireet alkavat ilmaantua. Olen vain tehokkaasti yrittänyt työntää ei toivottuja tunteita tai tunteita, joita en sallisi itselleni taka-alalle. Tulee kuitenkin hetki, jolloin on pakko hyväksyä tilanne ja mikä tärkeintä, olla kokematta syyllisyyttä tilastaan. Jos liittonne on toimiva, vaimosi ymmärtää tilanteesi ja tukee sinua myös vaikeana ajanjaksona. Lääkärin kanssa olisi hyvä keskustella, oletko työkykyinen ja tarvitsetko esim. väliaikaista lääkehoitoa tai keskusteluapua. Ulkopuoliselle on monesti helpompi puhua ja ammattiauttaja osaa erottaa puheestasi sen olennaisen ja nostaa esiin asioita, jotka voivat merkittävällä tavalla edistää hyvinvointiasi. Puhu vaimosi kanssa, ettei suhteenne tulehdu niin, ettei hän edes yritä enää ymmärtää. Et ole epäonnistunut ihmisenä, aviomiehenä, isänä tai työntekijänä, olet masentunut ja tarvitset apua. Masennuksen tiedostaminen, myöntäminen ja avun hakeminen vievät sinut kohti eheytymistä ja sitä myötä löydät uusia voimavaroja ja tapoja käsitellä asioitasi eri tavalla. Ole Rohkea, Älä Pelkää, Ei Kipu Halua Satuttaa 🙂👍
Omien kokemusten perusteella kuulostaa ahdistuneisuudelta, ainakin itselläni siihen liittyy vähän samantyylisiä irrationaalisia ajatuksia, vaikkei huolenaiheet olekaan samoja. Ainakin mun käsityksen mukaan nuo kehäajatukset ja niiden myötä jonkinlainen "lamaantuminen" on aika ominaista sille. Diagnoosia ei kuitenkaan itsekseen pysty näissä jutuissa tekemään, joten suosittelisin kyllä vahvasti menemään jonkinlaisen ammattilaisen puheille. Avun hakemisessa ei ole mitään hävettävää, se on nykyisin yleistä ja saisi olla yleisempääkin. Ihmiset vain puhuvat ongelmistaan edelleen aika vähän. Ymmärtäähän sen, että ne ongelmat on yleensä vaikeita selittää, mutta kun edes yrittää, niin ne ajatukset tulee paljon selvemmiksi itsellekin.
Se, että sulla ei ole mitään traumoja, ei tarkoita etteikö sulla sais olla ongelmia! Se on aika yleinen harhaluulo että pitää vähintään viettää puolet lapsuudesta jossain tyrmässä, ennen kuin saa luvan kanssa olla ahdistunut tai masentunut. Nämä asiat vain tapahtuvat, ja niiden syyt on loppujen lopuksi aika toissijaisia sen toipumisen kannalta. Mielenterveys on lääketieteellekin aika suuri mysteeri, puhumattakaan tavallisista tallaajista. Pointtina on kuitenkin se, että sä et ole sitä liiallisen huolehtimisen tietä valinnut. Jos vertaisi sitä esimerkiksi syöpäkasvaimeen, jonka kehittymisen syytä ei tiedetä, niin tuskin se potilas siinäkään tilanteessa ajattelisi jotenkin epäonnistuneensa tai olevansa huono ihminen.
Tuttua tuo asioiden hoitamisen siirtäminen. Mulle siitä on seurannut se että olen ruvennut valehtelemaan selityksiä. Ja asiaa ei auta että tiedän että jos normaalisti hoitaisin asian, kuten joskus terveenä ollessani, niin asiassa ei olisi yhtään mitään ongelmaa. Nyt niistä vaan muodostuu ongelma, lumipallo mikä vaan suurenee. Masennustahan tämä on käsittääkseni. En vaan tiedä kuinka päästä tästä selville vesille. Minäkin olin joskus ihan terve. Jotenkin pitäisi päästä siihen tilaan takaisin.
Hei taakho, asioiden unohteleminen on todella normaalia. On ne tärkeät asiat jotka pitää muistaa ja ne on yleensä työasioita; ei sinne päähän mahdu ne kakkossijalla olevat jutut joita ei ole niin keskeistä muistaa. Kaikki ei myöskään ole niin organisoituneita. Jos vaimosi on paremmin organisoitunut, olisi parempi että hän ottaa vastuulleen juoksevat jutut kuten laskujen maksut ja lasten hammaslääkärit. Sen sijaan että hän hermostuu ja jäkättää, on parempi että hän tekee ne asiat perheessä, jossa hän on parempi.
En tiedä veikkaanko oikein, mutta uskon että työsi on enemmän ajattelupuolta kuin fyysistä. Oma työni on sellaista ja joudun laittamaan kaikki muistamista vaativaat asiat post-it lapuille (jotka sitten unohdan) ja uudelleen post-it lapulle ja sitten lopulta kännykkään muistutuksen kanssa että muistan tehdä kaiken ja teen sitten mitä kännykkä käskee.
Työasiat kyllä muistan ja siihen se jää. Aivot menee vapaalle töiden jälkeen. Laskut maksan saman tien kun ne putoaa postiin, jos en maksa saman tien, en tule laskua muistamaan.
Eri asia sitten miksi koet stressiä ja ahdistusta siitä ettet muista?
Oletko kartoittanut milloin tämä muistamattomuus alkoi? Tapahtuiko jotain, jokin korkean stressin tilanne? Vai onko muistamattomuus ollut sinulla aina?
Kannattaa poissulkea fyysiset tekijät, mahdollinen trauma ja sen jälkivaikutukset, jotka voivat ilmetä paljon myöhemminkin, mahdollinen muu fyysinen tekijä tai tutkailla voiko kyseessä olla vain jokin psyykkinen reaktio tai ongelma esim yleistynyt ahdistuneisuushäiriö tai vastaava joka tekee asioista niin suuria ja aiheuttavat huolestuneisuutta.
Ensitöikseni tekisin kuitenkin perheensisäisen vastuun uudelleenjaon. Vaimo voi huolehtia laskuista ja hammaslääkäreistä vähän aikaa tai pysyvästikin.