Ahdistaa asua kämppiksen kanssa!

Ahdistaa asua kämppiksen kanssa!

Käyttäjä Luuska aloittanut aikaan 04.04.2012 klo 13:44 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Luuska kirjoittanut 04.04.2012 klo 13:44

Olen itsekin masennuksen kanssa taisteleva nainen. Muutin samojen ongelmien kanssa taistelevan kaverin kanssa kämppiksiksi. En todellakaan tiennyt että kyseinen henkilö on ihan noin sekasin. Se pelkää ihmisiä, sillä on välillä jotain harhaluuloja, viimeaikoina on ryypännyt vaan ja angstaa miten ihanaa ois jos tulis maailmanloppu.

Tukehduttaa! Tuntuu etten pysty hengittämään omassa kodissa. Lisäksi kämppiksellä on koko ajan pelko että muutan pois. Rehellisesti haluaisin kyllä muuttaa. Haluaisin olla rauhassa. Haluaisin elää. En ees jaksa avautua asiasta enempää koska en voi muuta sanoa kuin TUKEHDUTTAA! 😭

Käyttäjä Luuska kirjoittanut 04.04.2012 klo 17:26

Ja sekin vielä että töissä on ihanaa kun ei tarvii olla kotona, mutta siltä tulee töissä ollessanikin facebookissa jotain turhaa viestiä kuten "siivosin just" tai "maksoin vuokran".. no dAA!? En saa missään olla rauhassa. Jos lähden suunnilleen ovesta ulos nii melkein soittaa perään et "mihin sä menit?" ja tuntuu että jos sanon sille jotain niin sit alkaa taas se et "mä pelkään että sä muutat pois!!1" angst. Kuitenki se täälläki lukee tän ja tulee itkee mulle. Tää on tosi kylmää mutta oon jo alkanu ajatella että jos se päättäis elämänsä niin sit voisin taas olla vapaa.

Käyttäjä Wintteri kirjoittanut 06.04.2012 klo 12:46

Sun kämppikses tarttee apua.
Masentuneiden ihmisten ei kannatta olla kämppiksiä. Olen omalla kohdallani huomannut, että masennus on seurausta epärealistisista odotuksista ja kehää kiertävistä negatiivisista ajatuksista. Mun kämppikset on aina realistisen positiivisia, joten se antaa hyvää vertailukohtaa. Jos oma kämppis olis masentunut, niin varmasti kelaisin, että vetäiskö ittensä jojoon.

Käyttäjä Luuska kirjoittanut 12.04.2012 klo 15:06

Itselläni on tällä hetellä masennus hallinnassa ja elän suht normaalia elämää, paitsi että en jaksa kattoo kun tuo kämppis vaan ryyppää. Olin vähän aikaa iloinen kun se ilmotti et hänellä ei oo enää rahaa, mutta näköjään ryyppää silti. Mä en periaatteessa välitä hänestä ihmisenä mutta silti on tosi rasittavaa kun toinen vaan angstaa eikä tee selvinpäin juuri mitään. Oon muutenkin sellanen ihminen että asuisin kaikista mieluiten yksin koska mulle on tärkeää että mulla on joku oma privaatti paikka missä olla ykisn ja rauhassa. Nyt ei todellakaan ole.

Viime(kin) yönä tuli baarista kotiin ja kyselee multa koko ajan et "ethän sä heränny siihen", ja joo, heräsin. Nyt se taas pelkää että muutan pois. Aargh!