ahdistaa välillä niin kamalasti. olen miettinyt eroa jo kauan.miehelleni olen puhunut asiasta,mutta ei minua tosissaan oteta. päätin vuosi sitten etten jaksa elää tälläistä vuoristorata elämää. ongelmia on ollut kauan ja samoin hyviä hetkiä. vuosi sitten aloin yllättäen odottamaan neljättä lastamme. kun en suostunut aborttiin niin paha olo purettiin minuun. kännipäissään mieheni syytti minua ja ettei pysty hyväksymään lasta jne. puhui koko ajan minulle painostaen kaikella lailla. aloin ahdistumaan tosi pahasti. viimeisilläni raskaana mietin vielä kuolemaa.neuvolassa minut otettiin vakavasti ja autettiin tosi hyvin. mieheni ei millään lailla;ei kotona, ei lasten kanssa. kuhan sai juoda ja sai juomiseen syyn,suurin syy oli minä ja raskaus(syyt aina muuttuu elämän tilanteen mukana). vauvamme kanssa ei ole yhtään. kerran olen kaupassa käynyt ilman vauvaa(10min). muuten olen aina kiinni lapsessa(isommat lapset jäävät mielellään kotiin ja haluavat ollla kavereiden kans,ovat sen verran isoja koululaisia). iloisuutta minulla ei enää ole. lasten kanssa nautin yhdessä olosta. haluan olla vain heidän kanssa,mutten mieheni. yhteistä meillä ei ole kuin lapset. lapset ”karttavat” isäänsä. koska hän aina huutaa heille. asiaan en voi puuttua,koska silloin meillä alkaa monen päivän riita. nyt ahdistusta ja itsetuhoisia ajatuksia todella usein. suunnittelen mielessäni kaiken valmiiksi,miten teen ja millä. mutta samalla itken ja mietin etten koskaan voisi lähteä lasteni luota joita rakastan todella paljon.ja vain lapset pitävät minut täällä. pelkään sanoa miehelleni kolmannen kerran erosta. tää on kamalaa. mistä saisin voimaa aloittaa erilleen muuton ja eron. tuntuu kuin juoksisin juoksupyörässä ja en pääse pois siitä
"lainaus: itsetuhoisia ajatuksia todella usein. suunnittelen mielessäni kaiken valmiiksi,miten teen ja millä. mutta samalla itken ja mietin etten koskaan voisi lähteä lasteni luota joita rakastan todella paljon.ja vain lapset pitävät minut täällä. pelkään sanoa miehelleni kolmannen kerran erosta. tää on kamalaa. mistä saisin voimaa aloittaa erilleen muuton ja eron. tuntuu kuin juoksisin juoksupyörässä ja en pääse pois siitä."
Sinulla on lohduttoman raskas tilanne, mutta älä anna periksi, suunnittele mitä teet ( pohdi keinoja hakea turvaa lapsillesi ja itsellesi), jos lähdet, ota lapset mukaan (ainakin pienimmät) ja mene vaikka turvakotiin. Heidän tuellaan uskoisin asunnon ja muun järjestyvän, koska nyt olet niin poikki ettet voi kaikkia käytännön asioita jaksaa hoitaa. Valmistele mahdollista lähtöä henkisesti itsellesi, ei ole häpeä lähteä ja turvata oman elämän jatkuminen ja lasten elämänrauha. Toivon että sinulla on joku johon voit luottaa jo nyt, puhu hänelle/heille.
Miehesi vaikuttaa julmalta ja itsekkäältä, hänellä on kotona valta kaikkeen, tuskin enää kannattaa yrittää keskustella hänen kanssaan. Etenkään jos hän on väkivaltainen. Ei elämäsi ole hänen käsissään. Olet vahva ihminen koska jaksoit säilyttää vauvasi miehesi painostuksesta huolimatta.
Voimia sinulle, älä anna periksi!