ADHD seniori, masennusta ja tylsistymistä
En tiedä miksi tänne kirjotan, johtuu varmaankin siitä, että en jaksa tehdä mitään ja olen yksinäinen.
Toisaalta en jaksa kuunnella ihmisen kehumista kuinka ihania heidän korkeasti koulutettu jälkipolvi on. Joten en siksikään hakeudu muiden seuraan. Voidaan haukkua valehtelijaksi ja laittaa välit poikki sen takia, itse mielestäni en valehtele koska se ei kuulu tapoihini, en edes muistais mitä olen valehdella, jos valehtelisin, puhun mieluummin suoraan mitä ajattelen, en jaksa kierrellä, ehkä se saa jotkut hermostumaan.
Olen tylsistynyt ja masennuksen vuoksi en jaksa tehdä oikein mitään, mikä voisi auttaa.
Olen suunnitellut taas muuttavani, se auttaa vähän aikaa tylsistymisen. Tuntuu siltä, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä helpommin tylsistyn.
Oon miettiny asuntoautoa tai minikotia mitä vois siirrellä paikasta toiseen. Mutta se vaatii kuljettajan ja rahaa.
Pääseekö tästä vaellusvietistä ikinä eroon…
Lääkitys on masennukseen, ADHD lääkettä ei tule otettua joka päivä ja siks pitää aloittaa aina alusta eli 18mg, koska jos jätän väliin niin en voi ottaa vahvempaa, se ei tunnu hyvältä.
Kun on rahaton ja velkaa on, niin ei voi edes tehdä mitään vaellusvietillekään ja se turhauttaa, kun tuntee olevansa vanki.
Nuorena olin vauhdikas ja ikäistäni nuoremman oloinen, olin kauan aika lapsellinen ja naivi, naivius on kadonnut huonojen kokemusten myötä.
Kyllä mua aina välillä lapsettaa edelleen, se tuntuu nololta 67 vuotiaana. Jos kehtais olla lapsellinen, niin mulla olis itellä ainakin hauskaa, muilla ei välttämättä, tuntisivat vissiin myötähäpeää. Tästä aiheesta en kellekään ole koskaan puhunut.
Markettanen et ole ainoa, joka pohtii noita asioita. Tuo rehellisyys on hyve, mutta kun ihmiset ovat tottuneet tuohon asioiden kaunistelemiseen ja pikkuvalheisiin eivät siedä suoraan puhumista ja rehellisyyttä muilta, kun eivät itse siihen pysty. Ja lapsilla "leuhkiminen" on ikävää kuultavaa. Pitää vain ajatella, etteivät itse ole saavuttaneet mitään omasta mielestään merkittävää ja lasten kautta tarvitsee sitten päteä.
Matkustelu on avartavaa, mutta harvoin siitä pystyy nauttimaan. Matkustelu on kallista ja sitten kaikki muukin estää lähtemästä. Ilmasto ei ainakaan parane turhasta lentelystä, vaikka moni vieläkin ummistaa silmänsä siitäkin asiasta.
Tietty lapsenomaisuus on vain plussaa ihmiselle eli jatka vain samalla linjalla. Kyllä samalla tavoin asioihin suhtautuvia löytyy olen varma siitä.
Markettanen, kirjoituksesi on kuin tulevaisuuden Nótt'n kirjoittama. Monta asiaa voin allekirjoittaa nytkin: yksinäisyyden, alakuloisuuden, ponnettomuuden ja wanderlustin (vaellusvietti on tuolla hyvä suomennos!). Ja minäkin haluaisin miniasuntoauton (niin, eipä sinne tarvitse kuin itseni mahtua), kenties sitten joskus...
Vaellusvietti on kurja kaveri, jos sitä ei pääse toteuttamaan. Jäin miettimään, että olisiko sinulla rahattomuudesta huolimatta kuitenkin mahdollisuuksia toteuttaa vaellusviettiä, edes pienissä määrin. Tiedän ihmisiä, jotka harrastavat matkailua yöpymällä helposti saavutettavilla julkisilla laavuilla. Löytyisikö asuinkuntasi ulkopuolelta luontopolku tai vaellusreitistö, jossa olisi yöpymismahdollisuuden tarjoava laavu tai parikin? Eihän se tietysti varsinaista matkustamista, siis liikkeellä oloa ole, mutta olisi jotain vaihtelua. Laavuja yms. voi etsiä Retkikartasta tai Tulikartasta.
Tai entä koti- ja lähiseutumatkailu? Pääsisikö esimerkiksi naapuri kylään tai kaupunkiin riittävän edullisesti? Onnistuisiko päivä turistina ihan omassa kotikunnassa?
Matkustaa voi hyvinkin pienellä rahalla, jopa ilmaiseksi, mutta se vaatii sellaista kanttia, sosiaalisuutta ja uskallusta, joita ei ainakaan allekirjoittaneella ole. Sohvasurffaus, house exchange, liftaus...
Vähävaraisille on olemassa tuettuja hyvinvointilomia. En niiden ehdoista tiedä, mutta lisätietoa löydät googlaamalla vaikkapa hakusanoilla vähävaraisten lomat. Taitaa niissäkin ainakin matkakulut itse maksaa.
En ole ihan varma mitä tarkoitat lapsettamisella, mutta eiköhän senkin toteuttamiselle jokin kanava löydy. 🙂 Ja lapsettahaan sitä muitakin - itseänikin. Viime keväänä, kun kuntoradalla oli vielä isoja sulamislammikoita, niin näin kuin kaksi mummoa kikattaen loiskutteli vettä kävelysaivoillaan. Totesivat, että katsos kun vanhaakin vielä leikityttää. En minä sitä nolona pitänyt, päin vastoin, tuli vain hyvä mieli itsellenikin.